Sähköpula sähkövoimalaitoksessa jatkuu – Grrr…

Itse reaktorirakennus kesti tsunamin, mutta varavoimageneraattorit eivät – taisi päästä merivesi sisään vehkeisiin.

Eli sähkön syöttö jäähdytyspumpuille TÄYTYY varmentaa moninkertaisesti – myös hajasijoittamalla niitä varavoimageneraattoreita, huolehtimalla ettei niihin pääse vettä mistään suunnasta ja polttoaineen saantikin on varmennettu useasta eri lähteestä.

Nythän voimalat ajettiin ensin alas maanjäristyksen vuoksi, sitten tsunami tuhosi valtakunnanverkon, joten sieltä ei saanut sähköä ja vielä varavoimageneraattoritkin tuhoutuivat tsunamista.

Voidaankin kysyä olisiko yksi niistä ydinreaktoreista pitänyt pitää käynnissä kaiken uhallakin, jotta sähköä olisi riittänyt kaikkien reaktoreiden ja myös käytetyn polttoaineen jäähdytykseen.

 

Miinusta on käsittämätöntä, ettei sähkönsaantia ole voitu järjestää Fukushiman voimalalle vieläkään 16.3.2011 – vaikka sähköt katkesivat jo 11.3.2011.

 

Ettei vaan olisi jo japsien organisointikyvyssä vikaa? Ilmeisesti ei osata/uskalleta tehdä mitään, mitä ei ole ohjekirjaan kirjoitettu?

jussina
Kokoomus Varkaus

Kokoomuslainen noin puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen yli 30 vuotta ja edelleen. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu