Mitä merkitystä on voimalaitoksen hyötysuhteella?

Kysyin otsikossa hyötysuhteen merkitystä ja vastaan saman tien, ettei hyötysuhteella ole käytännössä juurikaan merkitystä.

Voimalaitoksen tarkoituksena on tuottaa sähköä mahdollisimman pienin kokonaistuotantokustannuksin ja ympäristöystävällisesti. Veronmaksajan kannalta on tärkeää, että se voimalaitos rakennetaan ilman tukiaisia ja sitä käytetään ilman tukiaisia. Sähkön kuluttajan kannalta on oleellista, ettei ole mitään syöttötariffia vääristämässä kilpailua ja että sähkön hinta kuluttajalle on mahdollisimman alhainen.

Ydinvoimala tuottaa sähköä ympäristöystävällisesti, erinomaisen alhaisin tuotantokustannuksin (kaikki kulut, myös pääomakulut huomioiden), ei tarvitse tukiaisia, eikä syöttötariffia. Siksi ydinvoimaa kannattaa rakentaa lisää runsaasti.

Vesivoimala on hyvin verrattavissa ominaisuuksiltaan ydinvoimalaan – valitettavasti Suomessa on hyvin vähän rakentamatonta vesivoimakapasiteettia, joka olisi järkevää rakentaa (lähinnä Vuotos ja  Kollaja).

Tuulivoiman lisärakentamisessa Suomeen EI ole mitään järkeä sillä juuri silloin kun Suomessa kulutetaan eniten sähköä, niin EI TUULE tarpeeksi, että tuulivoimalat tuottaisivat Suomessa nettona valtakunnanverkkoon mainita saakka. Lisäksi tuulivoimaloiden rakentamiseen käytetään valtavia määriä rahaa veronmaksajan pussista tukiaisina, tarvitaan syöttötariffit, nostaa sähkön hintaa ja kuluttaa älyttömän määrän uusiutumattomia luonnonvaroja.

Aurinkovoimaa voidaan Suomessa verrata ominaisuuksiltaan edellä esitettyyn tuulivoimaan. Kun auringon säteilyteho on nolla, niin ei siitä voi tehdä sähköä.

Puun, kivihiilen, hakkeen, turpeen, pellettien ja öljyn polttaminen saastuttaa erittäin paljon – tappavasti – ja on lisäksi kallista. Biovouhotukseen ja muihin risuihin kuluu valtavaasti veronmaksajien rahaa.

Maakaasun huoltovarmuus on nolla – kun Venäjä kääntää hanan kiinni, niin mikään maakaasulla toimiva ei enää toimi.

—–

Eli yksinkertaisesti Suomeen TÄYTYY rakentaa runsaasti uutta ydinvoimaa.

http://jput.fi/energiapolitiikka.htm

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu