Mitkä nykyiset valtiot ovat imperialistisia?

Suomen kannalta tärkeintä on tietysti katsoa omia naapureitaan. Venäjä miehittää parhaillaan mm.:

– Japanin Kuriileja,

– Suomen Karjalaa, Petsamoa, Sallaa, jne.

– Georgian Abhasiaa, ns. Etelä-Ossetiaa ja Akhalgoria,

– Viron Petseriä ja Jaanilinnaa,

– Latvian Abrenea,

– Saksan Königsbergiä,

– Suurta osaa Tshetsheniasta,

– jne.

Lähes kaikille on selvää, että esimerkiksi tshetsheenit haluavat Tshetshenian olevan itsenäinen valtio, mutta Venäjä estää sen asevoimin. Siten on selvää että Venäjä ON imperialistinen valtio.

Kiina miehittää mm. Tiibetiä ja pakkokiinalaistaa tiibetiläisiä – siten Kiinakin on imperialistinen valtio.

Entäpä Englanti, jolla vielä ennen Toista Maailmansotaa oli suuri imperiumi alusmaineen? Englanti selvästikin oli imperialistinen, mutta tietääkseni Englanti on antanut halukkaiden itsenäistyä ja antaa nähdäkseni myös Skotlannin itsenäistyä, jos skotit sitä haluavat. Siten en näe Englannin enää olevan imperialistinen maa.

USA on kahinoinut monenlaisia kahinoita ja punikit pitävät USAa imperialistisena. Mutta minkä sellaisen kansan asuinaluetta USA pitää hallussaan joka haluaisi itsenäistyä, mutta USA estää itsenäistymisen?

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu