Oikeistolainen presidentti selvästi oikeistolaiseen Suomeen

Suomi on selvästi ”ei-sosialistinen” maa. Eduskunnassamme on vain pienehkö vähemmistö punaisia.

Jostakin eriskummallisesta syystä porvarillisessa Suomessamme on kuitenkin ollut jo aivan liian pitkään punaisia presidenttejä – tämä viimeisin kohta 12 vuotta.

Olisipa ollut hienoa saada maahan oikeistolainen presidentti jo aikaisemmin – mutta vanha sanonta sanoo: ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan”.

Niin, että äänioikeutetut suomalaiset jotka ette tunne itseänne vasemmistolaisiksi, ottakaapa itseänne niskasta kiinni ja marssikaa äänestämään Sauli Niinistö Suomen presidentiksi. On jo aika saada selvästi oikeistolaiseen Suomeen oikeistolainen presidentti.

Huomenna 11.1.2012 alkaa ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys. Mitäpä viivyttelemään, hoidetaan homma kotiin.

Annetaan Saulille hyvä selkänoja ajaa rakkaan Suomemme asiaa Suomessa ja ulkomailla – hän on taatusti etevä ja edustava presidentti maallemme.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu