Ainakin Virolle on hyötyä NATO-jäsenyydestä – jospa Suomellekin
Venäjän puoli vuosisataa kestäneen brutaalin miehityksen jäljiltä Viro on edelleen suhteellisen köyhä maa verrattuna Suomeen, jota Venäjä ei kyennyt miehittämään kovasta yrityksestä huolimatta.
Viro on rakentanut tarmokkaasti maanpuolustustaan nollasta ylös nyt jo yli 30 vuotta, mutta edelleen Virolta puuttuvat taistelupanssarivaunut. Taistelupanssarivaunut ovat kallis lysti hankkia, kouluttaa, ylläpitää ja käyttää.
Viro on vuonna 2004 tapahtuneen NATOon liittymisen jälkeen kuitenkin näyttänyt olevansa erinomainen NATOn jäsenmaa, joten nyt kun Venäjä on suuri sotilaallinen uhka Virolle, niin liittolaiset ovat tulleet apuun vahvistamaan Viron puolustuskykyä ja puolustusvalmiutta.
Virossa on kaksi Englannin Pataljoonan taisteluosastoa (BTG), joilla molemmilla yhteensä on karkeasti 30 Challenger taistelupanssarivaunua (MBT). Ranskalta Virossa on ilmeisesti karkeasti 14 MBT Leclerciä. Tanskalta Virossa on 14 Leopard 2 A 7 MBT. Ne ovat jo mittava panssarivoima, kun tukena on Viron ja edellämainittujen maiden rynnäkköpanssarivaunuja, telahaupitseja, raskaita raketinheittimiä M270, jne., jne.
Miehiä on helppo tuoda lisää Viroon ja Virolla itsellään on mukavasti koulutettua reserviä, joten liikekannallepanossa Viro saa kokoonsa nähden merkittävän taisteluvoiman. Nykyaikainen taistelupanssarivaunu kuitenkin painaa melkoisesti ja on muutenkin hankalasti kuljeteltava murikka – joten niitä on parasta olla valmiina paikalla jo ennen imperialistisen roistovaltion Venäjän hyökkäystä.
Viro olisi hyvä konsultti koko läntiselle maailmalle Venäjän ymmärtämisessään, jos koko länsi vain kuuntelisi sitä herkällä korvalla ja luottaisi informaatioon.
Tämä tuli mieleeni jälleen kerran eilen illalla katsellessani A-Talkia, kun kaikkein vakuuttavimmat mielipiteet keskustelijoista esitti Viron Ulkopoliittisen insitituutin johtaja Kristi Raik. Jokainen suomalaisista paneelijäsenistä pyöritteli asioita spekuloiden skenaarioita hypellen mietelmissään sinne tänne. Kristi Raik oli kuin Wilhelm Tell osuen suoraan omenaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kristi Raik on loistava pakkaus älykkyyttä, tietoa, loogista päättelykykyä ja esiintymistaitoa.
Nykyinen Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu on myös mies paikallaan.
Viroa on vuosien mittaan alettu kuuntelemaan herkällä korvalla, sillä tapahtumat ovat osoittaneet Viron olevan oikeassa.
Ilmoita asiaton viesti
Surkea oli myös pääministeri Marinin selitys Eduskunnan kyselytunnilla; kun meidän viranomaiset sanovat etteivät kaikki venäläiset ole turvallisuusuhka, niin emme voi heitä estää saamasta turistiviisumia.
Jaaha, viranomaisetko tätä maata johtavat? Olen luullut että antavat vain tietoa päätöksentekijöille.
Konsulipäällikko Jussi Tanner perusteli asiaa myös sillä, ettei laki ja Schengensopimus salli kategorista kieltoa jonkin kansan osalta. Ei siitä ole ollenkaan kysymys, jos kerran venäläisten turismia ei katsota subjektiiviseksi oikeudeksi, muut venäläiset viisumihakemukset kyllä tutkitaan ja hyväksytään riittävin perustein.
Eihän, Jussi Tanner, kysymys ole silloin katogorisesta venäläisten hylkäämisestä, vai kuinka?
Erittäin fiksu oli myös TP Niinistön esitys tuon asunto-ja kiinteistöomistuskikkailun lopettamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Suurin hyöty Suomelle tulee olemaan NATOn jäsenyydestä se, että venäläinen suomalaisen yhteiskunnan mädättäminen saadaan loppumaan.
On aika siivota matelu Venäjän edessä pois kansalaisten ajattelusta.
Voitaisiin vihdoinkin kirjoittaa siitä mitä todella tapahtui Suomessa vuosina 1945-1991.
Melkoinen määrä ryssän agentteja yhteiskunnan eri portailla odottaa historian tuomiota.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti olet oikeassa Esko. Viro on ilmeisesti vapain valtio Maapallolla. Siellä saa vapaasti kirjoittaa kommunismia, Venäjää, miehityksiä, jne. vastaan.
Suomessa on niin pitkä, syvä ja synkkä suomettumisen historia, että pahoin pelkään menevän vielä sukupolvia ennen kuin siitä suomettumisesta päästään eroon. Jonkinlaista vapautumista on jo tapahtunut, mutta oletan osan porukasta puristavan nyrkkiä taskussaan ja kiroilevan mielessään – toivoen ryssän hyökkäävän Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä nähdään myös se jos Virolla ei olisi muiden maiden armeijoita maallaan kalustoineen ei Virolla olisi juuri mitään pistää maanpuolustukseen, lähinnä pari ukkoo käsiaseineen. Se ero onkin Suomeen kun Suomessa on omat joukot suhteellisen suuret ja materiaalia ilmavoimia myöten. Nämä kaikki Virolta puuttuu.
Toteama, jos Viro ei olisi mennyt NATO maaksi 2004 Viro olisi jo Venäjän taholta miehitetty. Suomea Venäjä ei olisi pystynyt miehittämään. Siinä on se iso ero.
Nyt kun Suomi ja Ruotsi (kun 5 maata vielä ratifioi NATO sopimuksen) tulee osaksi NATOa on Pohjola aina Baltiaa myöten erittäin kova vastus.
Ilmoita asiaton viesti
”Virolla olisi juuri mitään pistää maanpuolustukseen, lähinnä pari ukkoo käsiaseineen.”
Olisi parasta olla sekä liioittelematta, että vähättelemättä – pysyä kylmissä tosiasioissa.
Virolla joko on, tai jo tiettävässä tulevaisuudessa tulossa, oikeastaan kaikkea muuta paitsi taistelupanssarivaunut:
– meritorjuntaohjukset rannikon puolustukseen;
– HIMARS raskaat raketinheittimet ja niihin myös ATACMS ohjukset;
– alueilmatorjuntaohjukset;
– panssarihaupitsit K9;
– rynnäkköpanssarivaunut CV9035;
– panssaroidut miehistönkuljetusajoneuvot (Pasi);
– panssarintorjuntaohjuksia useaa mallia (Javelin, Spike, …);
– lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjukset (raskaat ja olalta ammuttavat);
– ennen kaikkea Virolla on Suojeluskunnat, joita Suomella ei valitettavasti ole.
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Se oli tarkoitettu juuri kuten oli : ”Virolla olisi juuri mitään pistää maanpuolustukseen, lähinnä pari ukkoo käsiaseineen.” Eli olsi pistää vain se arsenaali mitä juuri luettelit…
Eli ei sellaista voimaa olisi millä pysäytetään Venäjän joukot ja lyödään omasta maasta pois. NATO on Viron ainut pelastus isossa mittakaavassa.
Nyt kun Suomi ja Ruotsi tulee kuulumaan NATO koalitioon niin Yhdysvallat ja moni muu maa käyttää vähemmän resursseja Viron puolustuksen hoitamiseen. Pääasiassa Suomi tulee hoitamaan montaa osa-aluetta. Tämä on hyvä jatkumo siitä kun Viro itsenäistyi niin suomalaiset oli siellä heitä auttamassa jotta saavat maanpuolustuksen rakennettua uudelleen Neuvostoliiton hirmuhallinnon jälkeen.
Venäjää ketuttaa varmasti kun eivät heti Putinin noustua valtaan hyökänneet Viroon ..🤔
Ilmoita asiaton viesti
Lisäys:
Kyllä tämä omien joukkojen ja jo nyt Virossa olevien pienten NATO joukkojen määrä huolestuttaa Viron pääministeriä siinä kuin asiantuntijoita. Puhumattakaan jos ei NATO joukkoja olisi ollenkaan vaan pelkät omat joukot. Faktoja pitää uskoa myös eikä pelkkää omaa mielipidettä. Joskus tunne vahvuudesta onkin vihollisen silmin sen heikkous ja tiedostamaton harmaa alue omassa puolustuksessa, uskotaan että olemme ylivoimaisia, hyökkäsi kuka tahansa…🤔
”Viron pääministeri Kaja Kallas sanoi keskiviikkona Financial Timesille , että Viro ja Tallinnan vanhakaupunki “pyyhittäisiin pois kartalta”, jos Venäjä hyökkäisi maahan ja Nato puolustaisi Viroa nykyisten suunnitelmien mukaan.
Kallaksen viesti on ajoitettu strategisesti Naton Madridin-huippukokouksen alle, uskoo turvallisuuspolitiikkaa tutkinut Helsingin yliopiston valtiotieteiden tohtori Iro Särkkä. Viro, Latvia ja Liettua ovat esittäneet toiveita Nato-joukkojen lisäämisestä johdonmukaisesti jo vuosien ajan.
– Siellä halutaan korostaa Naton pysyvän läsnäolon merkitystä Baltiassa, Särkkä sanoo.
Kallas syyttää Natoa siitä, että hänen mukaansa Naton suunnitelma olisi “menettää maa ja vapauttaa se jälkikäteen”.(YLE 23.6.2022, sama lausuma löytyy muistakin uutisista)
Ilmoita asiaton viesti
Aikaisempi NATOn suunnitelma Viron puolustamiseksi tosiaankin oli, että Venäjä saa vallattua valtaosan Virosta ja sitten NATO-joukot vapauttavat Viron.
Se suunnitelma on kuitenkin heitetty jo historian roskatynnyriin ja uuden suunnitelman mukaan Viroa puolustetaan tosissaan jo alusta alkaen.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti Suomen tilanne on tällä hetkellä osin heikompi kuin Viron tilanne. Virossa työskenneltiin alusta alkaen hartiavoimin, jotta Viro pääsee NATOn jäseneksi ja se toteutui vuonna 2004. Kuitenkin Virolla on voimakkaat Suojeluskunnat (Eesti Kaitseliit), joita Suomessa ei valitettavasti vieläkään ole.
Yllätyshyökkäyksen tapahtuessa Suomen maavoimilla ei ole pistää hyökkääjää vastaan kuin ne ”pari ukkoa”.
Varusmiehiä ei pääsääntöisesti saa laittaa taistelutehtäviin. Viime vuosina on hiljalleen rakennettu pieniä valmiusosastoja paikkaamaan sitä puutetta. Toki oikeaan suuntaan ollaan menossa, mutta viikonloppuisin, juhlapyhinä ja ikäluokan vaihtuessa ollaan edelleen aivan surkeassa tilanteessa.
Hyvää on, että Suomi on viimeinkin laittanut jäsenhakemuksen NATOon sisään. Jäsenyys ei kuitenkaan ole mitenkään ”kirkossa kuulutettu”.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ei kannata aliarvioida Suomen kykyä vastata hyökkäykseen. Tästä on suurin opetus tällä hetkellä menossa kun Venäjä aliarvioi Ukrainan täysin ja piti omia joukkojaan maailman vahvimpina…kuinkas kävikään.
Suomessa on Taistelutapa 2020 opetettu joukoille ja kyllä siinä tilaa annetaan…vihollisen tuhoamiseksi ja pois ajamiseksi. Suomi on Viroon verrattuna paljon isompi maa jossa järviä, soita, paljon siltoja, korkeaa/matalaa, vain tietyt urat Venäjältä vie Suomeen. Viro on tasainen pannukakku ja meri on selän takana. Mutta kuten olemme juuri todenneet, onneksi Viro on NATO jäsen. Muuten sen yli käveltäsiin niin että heilahtaa.
Edelleen Venäjä voi tehdä arvaamattomia liikkeitä enkä usko että tämä jää pelkkään Ukrainaan kävi siinä miten kävi…
Ilmoita asiaton viesti
Suomella on melkoisen hyvä kyky vastata Venäjän hyökkäykseen JOS Suomen poliittiset päättäjät käskevät LIIKEKANNALLEPANON pari viikkoa ENNEN Venäjän hyökkäystä. Minulla on kuitenkin suuri epäilys, että Suomen poliittiset päättäjät EIVÄT käske liikekannallepanoa ennen kuin Venäjän joukot jo ylittävät rajan.
Ukrainalle meinasi käydä huonosti 24.2.2022, kun Ukrainan presidentti ei uskonut Venäjän hyökkäävän ja käski Liikekannallepanon vasta sitten kun suurhyökkäys oli jo käynnissä. Oli hilkulla, että Kiova olisi joutunut Venäjän miehittämäksi.
Onneksi Ukrainan nykyinen maavoimien komentaja varautui oma-aloitteisesti Venäjän hyökkäykseen, joten maahanlasku Hostomeliin epäonnistui. Sekään maavoimien komentaja ei uskonut Venäjän hyökkäävän, mutta hän kuitenkin varautui pahimman varalle.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Pitää myös huomata että on keskustelua asiasta. Tuolla idässä seurataan myös näitä blogeja. Sekä olisi outoa jos olisimme kaikki samaa mieltä …ilman argumentointia tai ehdollistamista…
Ilmoita asiaton viesti
”Suomen Nato-prosessi etenee: Espanjakin ratifioi jäsenyyden, enää puuttuu 4 maata – Katso kartta”
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomen-nato-prosessi-etenee-espanjakin-ratifioi-jasenyyden-enaa-puuttuu-4-maata-katso-kartta/05bdcf74-4e3f-4594-9730-e72c14f88285
Ilmoita asiaton viesti
Etenee, mutta valitettavasti yksikin maa riittää estämään NATO-jäsenyyden, joten ”ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä kaikki sen ratifioi..eri asia milloin. Eikös joku maa jarruttanut Kreikkaa 10 vuotta, vai mitenkä se oli
Ilmoita asiaton viesti
Se meni toisin päin ”Pohjois-Makedoniaa” ei hyväksytty NATOon nimensä vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos korjauksesta. Mutta kumminkin joku tuommoinen case oli.
Kyllähän se Erdogan pelaa basaarillaan loppuun asti. Menetti Yhdysvaltojen F-35 kokoopanolinjat ja 100 koneen valmistuksen ja itselleen koneet kun meni ostamaan venäläisten ilmatorjuntajärjestelmän. Tämä se haalii nyt F-16 hävittäjiä osana Suomen ja Ruotsin liittymisestä Natoon
Ilmoita asiaton viesti
Erdogan käy kauppaa, mutta entäpä Orban?
Ilmoita asiaton viesti
Samaa paxka sakkia…
Ilmoita asiaton viesti
On vaikea nähdä tilannetta, jossa Suomen sukulaiskansa olisi ainoa, joka ei hyväksyisi Suomen jäsenyyttä samassa puolustusjärjestössä, jossa se itse on.
Ilmoita asiaton viesti
Juha, uskallan olettaa, että Unkarin kansalta ei kysytä tässä yhtään mitään. Jostakin kummallisesta syystä Orban toimii täysin Kremlin hyväksi.
Orbanin Unkari toimi täysin oikein rakentaessaan aidan Unkarin ja Serbian väliselle rajalla estääkseen kansainvaelluksen Serbian kautta EUn alueelle. EU tuomitsi sen Unkarin täysin oikean toiminnan.
Orbanin Unkari ei suostu mihinkään pakotteisiin Venäjää vastaan. Orbanin Unkari jopa lisää öljyn ja maakaasun ostamista Venäjältä, vaikka siitä pyritään EUn alueella eroon.
Orbanin Unkari ei salli edes toimittaa aseita Ukrainalle alueensa kautta – puhumattakaan siitä, että Unkari auttaisi Ukrainaa.
Miksi Suomi olisi erikoistapaus?
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä on iso maa pinta-alaltaan, mutta jos on paljon aroa ja tundraa ei niillä ole sodankäyntiin mitään etua, jos vielä asukkaista enemmät puolet juoppoja, ei tuo miehistövahvuus kaksinen ole. Pienempi valtio voi tasavertaisemmin puolustaa itseään tältä savijaloilla seisovalta jättiläiseltä, kun on vielä on Naton ydinasevarjon alla.
Kun venäläistä sotakalustoa katsoo, on vaikea uskoa hypersoonisista aseista pää-iivanaa. Aina yritetään korostaa panssarivaunujen lukumäärää, panssaroituja vaunuja on joissain yhteyksissä ilmoitettu jopa 70 tuhatta.
Sotien jälkeen vaunukantaa todella lisättiin, mutta varastoituna ulkotiloissa se on täyttä romutavaraa tämän päivän sotiin, samoin ammukset.
Itse olen nähnyt heidän ulkona varastoidut panssarivaunut umpiruosteessa, ja sisätiloissa johdot kuoriutunut ja käämit tuhoutuneet ajan saatossa, eli vaunuvahvuudesta on 85% sulattotavaraa.
Ilmoita asiaton viesti
Et todennäköisesti ole nähnyt T-80 ja T-90 vaunuja. Niitä on ilmeisesti yhteensä yli 4000 kpl. Osa on modernisoitu ranskalaisella elektroniikalla – mm. erinomaiset lämpötähtäimet.
T-72 vaunujakin on modernisoitu.
Sieltä voi vielä jotakin löytyä. Parempi varoa kuin katua.
Ilmoita asiaton viesti
Olen nähnyt niitä vaunuja, josta tuo suuri lukumäärä muodostuu, eli vanhempaa mallia, mutta oli sadoittain T-72 . Mitään huoltoa ei ollut tehty kun vaunu oli siihen ajettu, puita kasvoi telojen välistä.
Telat ei ollut lainkaan kuluneet ja suojaamattoman tykin kierteet tehtaan jäljiltä mutta ruosteessa.
Ihmettelen tätä tyyliä, varmaan mitään vastuuhenkilöä ole.
Ilmoita asiaton viesti
Jopa T-64 on ikävä vastustaja, jos niitä ajaa pataljoonan verran vauhdilla kohti ja itsellä on vain kevyt kertasinko ja rynkky.
Näissä vanhemmissa ei ole juurikaan elektroniikkaa, joten ne saa soittokuntoon suhteellisen vähillä toimilla. Paksu rauta ei ole pintaruosteesta moksiskaan.
Ilmoita asiaton viesti
Taas NATO touhua menossa kuten pitääkin. PV:n tiedote:
”Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen osallistuu perjantaina 16. syyskuuta JEF-maiden asevoimien komentajien kokoukseen ja 16.-18. syyskuuta Naton sotilaskomitean kokoukseen Tallinnassa Virossa.
Sotilaskomitean kokoukseen osallistuu Naton jäsenmaiden komentajat ja nyt ensimmäistä kertaa kutsuttuna koko ohjelmaan tarkkailijajäsenten Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien komentajat.
https://puolustusvoimat.fi/-/puolustusvoimain-komentaja-naton-sotilaskomitean-kokoukseen-viroon ”
#puolustusvoimat
Ilmoita asiaton viesti
Kutsuttuna tarkkailijajäsenenä – ilman äänioikeutta – mutta hyvä sekin.
Tiedän jo etukäteen, että Viro, Latvia, Liettua ja Puola ovat tiukasti Venäjää vastaan – haluavat lisää apua Ukrainalle ja itselleen.
Saksa ja Ranska todennäköisesti vastustavat sitä, että Ukrainalle toimitettaisiin taistelupanssarivaunuja ja rynnäkköpanssarivaunuja, joita Ukraina haluaa.
Unkari nuolee r:n ptä.
Italia on matkalla Venäjän puolelle.
Biden tuskin suostuu panssarivaunujen ja taistelukoneiden luovuttamiseen Ukrainalle – puhumattakaan ATACMSeista.
Ilmoita asiaton viesti
Saksalla on heikko johtaja sekä Ranskalla…tästä seuraa vielä ongelmia.
Ilmoita asiaton viesti
Lisäys:
Uskon että juuri Biden antaa kohta arsenaalia lisää.
Trump ei olisi lähtenyt koko sotaa tukemaan, itse sen sanoi
Ilmoita asiaton viesti
Lisäys:
”Yhdysvaltain entinen republikaanipresidentti Donald Trump kehuu Vladimir Putinin johtaman Venäjän sotaisia operaatioita Ukrainassa ”nerokkaaksi.”
”Astuin eilen sisään ja edessäni oli televisioruutu, ja sanoin: Tämä on nerokasta. Putin julistaa suuren osan Ukrainan alueesta… Ukrainasta… Putin julistaa sen itsenäiseksi. Tämä on loistavaa. Ja nyt Putin sanoo: Se on itsenäinen. Suuri osa Ukrainaa”, Trump kommentoi tiistaina konservatiivisen radiokanavan haastattelussa uutiskanava NBC:n mukaan.
”Sanoin itsekseni: Miten fiksua tämä onkaan! Ja hän tulee Ukrainaan ja on rauhanturvaaja. Siinä on suurin rauhanturvajoukko. Voisimme käyttää sellaista omalla etelärajallamme. Se on suurin rauhanturvajoukko, jonka olen ikinä nähnyt. Siellä oli suurin koskaan näkemäni määrä armeijan tankkeja”, Trump hehkuttaa.
Trump myös sanoi, että Yhdysvaltain nykyinen presidentti Joe Biden on kyvytön hoitamaan tehtäväänsä. Lisäksi Trump jatkoi vaalivilppisyytöksiään. Yhdysvaltain presidentinvaalit marraskuussa 2020 hävinnyt Trump on toistuvasti väittänyt, että vaalit olivat vilpilliset.” (Maaseudun Tulevaisuus)
Ilmoita asiaton viesti
Niin, Putinin toiminta on todellakin ollut aivan loistavaa:
– Jeltsinin Venäjä hyökkäsi Tshetsheniaan vuonna 1994, mutta Venäjä hävisi sen hyökkäyssotansa, joutuen allekirjoittamaan Hasavjurtin rauhansopimuksen ja vetämään joukkojensa rippeet Tshetsheniasta vuonna 1996. Suosittelen lämpimästi lukemaan linkkini takaa löytyvän artikkelin siitä sodasta – kovaa faktaa:
https://jput.fi/ensimmainen_tshetshenian_sota.htm
– Putinin Venäjä hyökkäsi Tshetsheniaan vuonna 1999. Se sota meni Venäjän kannalta paremmin – tuhottiin demokraattinen Tshetshenia kivikauteen ja Putin asetti oman kansansa petturin Tsetshenian ”presidentiksi” – nukkehallitsijaksi. Venäjän kannalta katsoen Putin selvisi paremmin kuin Jeltsin. ”Länsi” ei auttanut Tshetsheniaa.
https://jput.fi/Toinen_Tshetshenian_sota.htm
– ”Putinin Venäjä” hyökkäsi Georgiaan vuonna 2008, miehittäen merkittäviä osia Georgian laillisisita alueista (Abhasia, ns. E-Ossetia ja Akhalgor). Ne alueet ovat edelleen Venäjän miehittäminä. Eikö se ollut Venäjän kannalta menestys? ”Länsi” ei auttanut Georgiaa.
https://jput.fi/Georgian_sota_2008.htm
Ilmoita asiaton viesti
Forbesin mukaan 62% amerikkalaisista uskoo että Putin ei olisi uskaltanut hyökätä Ukrainaan jos Trump olisi ollut presidenttinä.
Onhan Trump sanonut muutakin Ukrainan sodasta kuin Marko Suutarin siteeraukset.
Ilmoita asiaton viesti
Saksan liittokansleri Scholz on demari – hänellä on paineita suuntaan ja toiseen. Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier (demari) on todistanut venäjämielisyytensä mm. toimillaan Venäjän hyökkäsyssodassa Georgiaan 2008 ja Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan 2014. Saksan entinen liittokansleri Schröder (demari) ajoi Saksan riippuvuuteen mm. Venäjän maakaasusta ja on todistanut venäjämielisyytensä omalla toiminnallaan.
Ranskan presidentti on ”entinen sosialisti”, melkoisesti kallellaan tukemaan imperialistista roistovaltiota Venäjää.
Ilmoita asiaton viesti
Jo Willy Brandt aloitti Saksan ns. Idän politiikan, jonka ensihedelmiä saadaan jo nyt korjata.
Ilmoita asiaton viesti
Pertti, voin olla väärässä, mutta minun muistaakseni Willy Brandt pyrki jonkinlaiseen tasa-arvoisuuteen Venäjän kanssa – mutta ei suinkaan Saksan energiariippuvuuteen imperialistisesta roistovaltiosta Venäjästä.
Ilmoita asiaton viesti
Willy Brantin ”Ost Politiken” omasi kuitenkin merkittävä tekijä ensimmäisen kaasuputken rakentamiselle silloisesta Neuvostoliitosta Saksaan:
https://www.dw.com/en/russian-gas-in-germany-a-complicated-50-year-relationship/a-61057166
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos hyvästä linkistä Pertti.
Nähdäkseni Brandt ei vielä pyrkinyt tekemään Saksasta energiariippuvaista imperialistisesta roistovaltiosta Venäjästä, vaan lähinnä pyrki sitomaan Venäjän yhteistyöhön, josta olisi hyötyä molemmille osapuolille.
Ilmeisesti jälkikäteen ajateltuna typerä ajatus oli, että kun Venäjä saa itselleen äärimmäisen tärkeitä valuuttatuloja Saksasta, niin sen ei kannata hyökätä Saksan kimppuun. Silloin Saksan riippuvuus Venäjästä oli kuitenkin aivan mitätön verrattuna tilanteenseen vaikkapa 23.2.2022.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta olisit kannattanut laput silmillä sokeasti Trumpin jatkoa …pelannut näin Putinin pussiin…tietämättäsi.
Niin, semmoista se demokratia on, joskus veikkaa väärin, sekin pitää tunnustaa …
Ilmoita asiaton viesti
Väärin.
Minä olen kiittänyt Trumpin hyviä ratkaisuja:
– rakensi aitaa USAn etelärajalle;
– alensi USAn verotusta, edistäen siten USAn talouskasvua;
– toimitti ensimmäisenä USAn presidenttinä tehokkaita aseita, kuten panssarintorjuntaohjuksia Javelin, Ukrainalle;
– pisti kovan kovaa vastaan kommunistidiktatuuri Kiinalle taloussektorilla.
Olen moittinut Trumpin mielistelyä Putinin suuntaan.
Demari Biden ei suostu edelleenkään toimittamaan tehokkaita aseita Ukrainalle. Biden toiminnallaan aiheuttaa sodan pitkittymistä, eli suuria tappioita ukrainalaisille.
Demari Biden vie USAn talouden perikatoon.
Ilmoita asiaton viesti
”Demari Biden vie USAn talouden perikatoon.”
Aivan kuten demari Marin näyttää tekevän Suomen taloudelle.
Ilmoita asiaton viesti