Haitallisesta aurinkovoimasta uusi suuri puhallus ja paljon vahinkoa Suomelle
Uutisissa kerrottiin, että Suomessa on vireillä suuri määrä aurinkovoimahankkeita. Puhuttiin jopa tehosta 12 GW. Yksittäisessä hankkeessa voisi olla satojen megawattien teho, jopa 1000 MW, eli 1 GW.
Vähän aikaa sitten luin aurinkovoimahankkeesta, johon tarvitaan rahoitusta 130 miljoonaa euroa ja on anottu avustusta veronmaksajien pussista 30 miljoonaa.
Kuvat kertovat (tuotantoennuste)
Huom! Tuulivoimasta on mitattu tieto, aurinkovoimasta ennuste!
Tammikuu 2022 (min 0MW, max 59 MW, kapasit. 358 MW)
Syyskuu 2022 (min 0MW, max 277 MW, kapasit. 498 MW)
Vihreä siirtymä
Tämä on sitä ”vihreää siirtymää”. Sähköntuotannon pitäisi olla ”uusiutuvaa”, välittämättä pätkääkään siitä onko se järkevää.
Haitalliseen sattumavoimaan tuulivoima menee jo tukiaisia miljardeja meidän veronmaksajien rahapusseista. Tässä uusi kuppaus.
Ketään ei kiinnosta
Ketään ei näytä kiinnostavan tosiasia, että juuri silloin kun Suomessa kulutetaan sähköä eniten (tammikuun ja helmikuun kovilla pakkasilla) niin tuulivoima, eikä aurinkovoima EIVÄT tuota sähköä valtakunnanverkkoon ainakaan mainita saakka. Silloinkin sähköverkkoon täytyy kuitenkin tuottaa sähköä vähintään niin paljon kuin sähköä kulutetaan – muuten sähköverkko kaatuu, joka puolestaan tarkoittaa, että töpseleistä ei enää tule sähköä pitkään aikaan.
Kylmintä, eli suurin sähkönkulutus Suomessa voi hyvin olla tammikuun alkupuolella noin kello 5 aamulla. Silloin ei tuule tarpeeksi tuulivoimalle eikä paista aurinko aurinkovoimalle. Tuulivoiman tuotto voisi olla esimerkiksi 20 MW ja aurinkovoiman tuotto 0 MW.
Tuulivoiman tuotosta pakkaspäivänä löytyy kovaa faktaa täältä.
Valtava ongelma
Kun Suomeen on rakennettu haitallista sattumavoimaa tuulivoima jo nimellisteholtaan noin 4300 MW ja tuulivoiman tuotanto heiluu karkeasti välillä 20 MW ja 3700 MW, niin kovatuulisena aikana sähkön hinta tippuu nollan hujakoille, jolloin hyvät voimalat eivät saa sähköstään rahaa. Vastaavasti kun ei tuule kunnolla, niin sähkön hinta pomppaa taivaisiin vieden Suomen kilpailukyvyn ja aiheuttaa työttömyyttä. Ei ole vähäisintäkään järkeä ensin rakentaa sattumavoimaa ja sitten yrittää keksiä mistä saataisiin sähköä, kun ei tuule, eikä paista aurinko.
Ratkaisu
Pitää lopettaa tuulivoiman ja aurinkovoiman rakentaminen Suomeen – ja täytyy rakentaa Suomeen runsaasti uutta ydinvoimaa. Ydinvoimala tuottaa Suomessa sähköä täydellä nimellistehollaan erittäin suurella toimitusvarmuudella juuri silloin kun Suomessa kulutetaan sähköä eniten (tammikuun ja helmikuun kovilla pakkasilla).
Suomeen pitää perustaa Suomen Ydinvoima Oyj ja sen täytyy tilata Etelä-Koreasta kolme identtistä 1400 MW ydinvoimalaa APR1400: Loviisa 3, Olkiluoto 4 ja Vaasa 1.
Ensivaikutelmaksi jää, että ehdotettu yksipuolistus, on melko lailla anti-investoinnillista suhtautumista sen suhteen, mitä voidaan jatkossa tarvita, ja mikä voi normalisoida muutakin elämistä.
Lähestymistapa taitaa olla jotain klassikkoutta. Näitä menee, puoleen ja toiseen. Kun ollut joskus toista, perusteltua ottaa ääripäistä, ja tuohon nähden tietysti sama veivaus, tuntuu kohtuulliselta, ja on varmasti helpommin realistista, kun muuta oikein ole kehiin tuotavissa.
Anti-populistiseksi päätyvät linjat, ovat yleensä vaikeita, eteenpäinvietäviksi. Yleensäkin, tämän tyypin voima on hankala, vaikka joskus tätä voidaan ylistää ihan viimeisen päälle. On tätäkin.
Millaistahan on sää jatkossa,… tässä lienee uumoiltavaa Pekka Poudalle ja muillekin ihmettelijöille. Voi olla, että menee ihan muuksi otettuna toimena, jos edes sen laatuisena. Enemmän tulee mieleen oireilu ja tartunnallisuus, joka laittaa riuhtoilemaan.
Millainenhan on sosiaalisempipohjaisempi touretismi? Onkohan näissä kyse siitä? Idea ilmiön taustoistuksesta, vaikuttaa ainakin jonkin verran poikkiajatteiselta. Siinä mielessä ehkä voi katkaistakkin jotain, tai tämä ainakin tulee mieleen.
Ilmoita asiaton viesti
Aurinkovoimasta sinänsä voi olla jossakin jopa hyötyä – Suomessa aurinkovoima on kuitenkin haitallista sattumavoimaa.
Esimerkiksi Kaliforniassa aurinkovoima saattaa olla järkevää. Mitä todennäköisimmin sähkön kulutus on siellä suurimmillaan kesällä aurinkoisena päivänä puolilta päivin. Silloin tarvitaan valtava määrä sähköä jäähdytykseen – ja aurinko paistaa paneeleihin kaikkein voimakkaimmin.
Ilmoita asiaton viesti
Faijalla on pientuulivoimala, paneelit katolla ja akustot päälle, eipä ole valitellut sähkön hinnasta ja ajeleekin suurimman osan omalla sähköllä lataushybridillä. Toki eihän tämä realistista monen kohdalla ole, mutta ei kannata ideologisesti jotain vihata. Valtakunnan verkossa tuulivoima ei tietenkään yksin ole mikään ratkaisu, mutta kyllä sitäkin tarvitaan.
Ilmoita asiaton viesti
Minä vihaan ideologisesti sitä, että veronmaksajien pussista jaetaan rahaa haitalliseen sähköntuotantoon.
Suomen pitää mielestäni olla sähköntuotannossa omavarainen – eli sähköä pitää aina tuottaa vähintään sen verran kuin Suomessa kulutetaan sähköä – myös silloin kun ei tuule, eikä aurinko paista.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös tuulivoiman tuki ole loppunut, tai ainakin loppumassa eikä uudet tukea saa?
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoimaa tuetaan edelleen, samoin aurinkovoimaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin valtakunnallisia toimijoita, kyllähän kodin energiatehokkuuden lisäämiseen saa muutenkin tukia kuin aurinkopaneelien osalta, enkä minä siinä mitään väärää näe.
”Energia-avustuksen piiriin lukeutuu yli 20 erilaista energiatehokkuutta parantavaa korjaustoimenpidettä, joita voidaan avustaa. Kuhunkin avustusluokkaan on määritelty prosenttimäärät, minkä verran toimenpiteiden kustannuksista otetaan huomioon avustuksen laskennassa. Itse avustuksen määrä on puolet huomioitavista kustannuksista.”
https://www.salkunrakentaja.fi/2022/08/aurinkoenergia-avustus/
Siitä en ole kuullut, että pientuulivoimaloihin saisi tukea.
”Suomen hallitus päätti keväällä 2015 tuulivoiman syöttötariffijärjestelmän sulkemisesta. Tuotantotukilain muutos astui voimaan 26.10.2015 ja syöttötariffijärjestelmä sulkeutui uusien tuulivoimaloiden osalta 1.11.2017. Tämän jälkeen ei järjestelmään ole enää hyväksytty uusia tuulivoimalaitoksia.”
Tätä ajoin takaa.
https://www.motiva.fi/ratkaisut/uusiutuva_energia/tuulivoima/tuulivoima_suomessa/tuet_tuulivoiman_rakentamiselle
Ilmoita asiaton viesti
Syöttötariffi on voimassa vanhoille voimaloille vielä vuosia ja uusillekin käytännössä kanavoidaan muita tukiaisia.
Esimerkiksi tuulivoiman tuotannon suuren vaihtelun vuoksi sähköverkkoja joudutaan vahvistamaan miljardeilla euroilla – nekin eurot ovat käytännössä poissa veronmaksajan ja kuluttajan kukkaroista.
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän ”käytännössä kanavoidaan”? Kyllä tämä ideologiselta enemmmänkin vaikuttaa… Sähköverkkoja täytyy vahvistaa ja uudistaa joka tapauksessa, ettei tuokaan osunut kuin rosvosektoriin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei näillä sähkön hinnoilla onneksi tarvitse enään tariffitukea maksella.
Ilmoita asiaton viesti
Ideologiat ovat kuin kommunismi. Eivät toimi.
Ilmoita asiaton viesti
Milläs se faija talvella ajaa ja lämmittää talonsa?
Ilmoita asiaton viesti
Monta eri lämmitystapaa talossa, ajelee halvalla yösähköllä sitten, kuten latailee samalla talonsakin akkunsa. En väitä että tämä olisi monelle mahdollista, mutta joillekin on ja sopii loistavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Pölhöpopulismi on voimaa. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Jos halutaan rakentaa harraste ja kuppausvoimaa, silloin tehdään moisesta touhusta teollinen mittakaava, tukineen ja valtion kassa jaetaan valituille jengeille.
Perusvoima, noin 90 % kulloisestakin tarpeesta on tehtävä ytimien hajottamisella ja / tai yhdistämisellä tulevassa, sillä ” uraania ” riittää muutamaksi sadaksi vuodeksi ja aurinko porottaa ikuisesti, ihmismitassa.
Ilmoita asiaton viesti
Tukiaiset sähköntuotannolle sekoittavat sitäpaitsi sähkömarkkinoiden normaalin toiminnan. Tuntuu siltä, että on tehty sulle, mulle, sulle, mulle diilejä.
On tuettu hakettamista, hakkeen kuljetusta, tuulivoimaa, aurinkovoimaa, biokaasuvouhotusta, biotuotevouhotusta, jne.
Ilmoita asiaton viesti
En ole perillä sähköverkkojen tekniikasta, mutta oheisen linkin sanoman voisi kuvitella olevan varteenotettava.
Tuntuu jokseenkin onnettomalta, että hirveällä kiireellä ollaan ajamassa hiilidioksidipäästöjä alas, mutta on kiistanalaista, että onko sillä minkään valtakunnan vaikutusta ilmaston muuttumiseen. Sitten tätä epävarmaa tekijää ollaan poistamassa tekniikalla, joka on kallista ja suorastaan haittaa vakaata energiantuotantoa.
https://youtu.be/0Oh_w5KrEVc
Ilmoita asiaton viesti
Hiilidioksidin jahtaaminen on vielä kokonaan oma tarinansa. Minun mielestäni hiilidioksidipäästöt eivät ole sellainen mörkö, jonka tappamiseksi kannattaisi lapioida tuhansia miljardeja euroja (maailmanlaajuisesti).
Minua kiinnostaa lähinnä Suomen sähköomavaraisuus ja huoltovarmuus, sekä verovarojen järkevä käyttäminen.
Ilmoita asiaton viesti
En eri mieltä, siinä kun tuon viestin sisältöön rajoittuu.
Se on hyvä lisätä, että mitä vähemmäksi ”potkuvoiman” tarvetta saa, sen pysyvämmän, kestävämmän, ja normaalimman oloista on se tavoite, jota sait muotoiltua.
On valitettavaa, että kaupallisuus tarkoittaa käytännössä paljon epäekonomisuutta. Tätä ei useinkaan tule kerrotuksi suoraan, eikä toisaalta seuraukset jää tähän.
Kyseessä on tietysti hirviötarina. Liekkö jotain dinojen jatkoa? Tällaisen ilmaisu vaatii toisaalta aika samat, ellei suuremmat.
Hyvin menee.
Ilmoita asiaton viesti
Luonto kiittää taas kun hiilivoimalat laitetaan käyntiin, saavat sitä vihreyteen tarvittavaa CO2 päästöjä.
Ilmoita asiaton viesti
Hiilivoimaloita käy jatkuvasti tuhansia ympäri maapalloa. Missä niitä nyt merkittävästi lisää käynnistetään?
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkiksi Kiinassa ja Saksassa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, mutta Kiinassa ne ovat uusia, Saksassa käynnistetään myös vanhoja, mutta oletin, että kommentoija Ranta viittasi Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, Suomeen viittasin. Eikös nuo varavoimalat ole pääsääntöisesti hiilivoimaloita.
Ilmoita asiaton viesti
Maakaasulla toimiva voimala tuottaa kallista sähköä pahimman puutostilan aikana – jos sattuu olemaan maakaasua. Nythän ollaan käytännössä luopumassa maakaasustakin, jonka huoltovarmuus on sitäpaitsi pyöreä nolla.
Ilmoita asiaton viesti
Indonesiassa.
John Kerry kavi esitelmöimässä Indonesiassa pari viikkoa sitten Ilmastoasioista.
Jakasta nPost kommenbtoi suunnilleen seuraavasti: Meitä on turha tulla neuvomaan voimala asioisa. Me valmistamme sähköenergian taloudellisimmalla tavalla, omalla kivihiili tuotannolla.
Indonesia vie noin 90 % kaivamastaan kivihihiilestä ulkomaille, pääostajat ovat Intia ja Kiina.
Indonesian BKT on kasvanut tänä vuonna 5,8% ja sen ennustetaan kasvavan ensi vuonna noin 5%
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä noita aurinko- ja tuulivoimaa voidaan rakentaa maahamme, mutta ilman valtion tukia, koska tuet joka tapauksessa suunnataan valtapoliitikkoja lähellä oleville piireille. Jos aurinko- ja tuulivoima ovat kannattavia, niitä voidaan rakentaa markkinaehtoisesti, eivätkä ne silloin mitään tukia tarvitse.
Ilmoita asiaton viesti
Me tuemme tuulivoimaa esim. siirtomaksuissamme, jotka nousevat sitä mukaa, kun Fingrid joutuu rakentamaan uusia liittymiä tuulivoimaloille ja vahvistamaan runkoverkkoa huipputehon mukaiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ei ole tuulivoiman tukemista vaan runkoverkon tukemista.
Siirtomaksuissa ongelmana on se, että sähkönjakelu on luonnollinen monopoli joten sähkön siirron yksityistäminen käy kalliiksi asiakkaalle.
Ilmoita asiaton viesti
Runkoverkkoon ei tarvitsisi kajota jos sähkö tehtäisiin järkevästi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoiman lisärakentamisesta seuraa tarve vahvistaa runkoverkkoa, kai sinä nyt sen tiedät.
Siirtomaksuissa on myös se ongelma, että Fingrid laskuttaa näiltä monopoleilta rahaa runkoverkon rakentamiseen, mikä osaltaan nostaa siirtohintoja mattimeikäläisiltä.
Ilmoita asiaton viesti
Yritystukia tarvitaan lähinnä siihen että saadaan polkaistua se liiketoiminta käyntiin ja muljautettua vanhoja huonoja rakenteita rikki että saadaan parempaa teknologiaa tilalle. Malliesimerkkinä nyt on vaikka Yhdysvaltojen avaruusohjelma jonka seurauksena saivat piilaakson.
Meillä nyt on sitä liiketoimintaa ja osaamista niin tuulivoimaloille kuin aurinkovoimaloille, että tukia ei tarvitse. Lähinnä tarvitseee vaan hinnoitella ne päästöt sinne fossiilisiin ja huolehtia luonnonvarojen käyttökiintiöistä että mene ihan täysin Suomen raiskaamiseksi. Sitten tämän pitäisi toimia markkinaehtoisesti nykyään.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoimalat ovat luonnon raiskaamista.
Muljautettu on rikki mutta jotain kunnollista tarttis saada tilalle.
Ilmoita asiaton viesti
”Malliesimerkkinä nyt on vaikka Yhdysvaltojen avaruusohjelma jonka seurauksena saivat piilaakson.”
Mielellään näkisin lähteen väitteellesi ja tokihan sinulla on se antaa?
”Meillä nyt on sitä liiketoimintaa ja osaamista niin tuulivoimaloille kuin aurinkovoimaloille, että tukia ei tarvitse.”
Toki osaaminen on kasvanut aurinko- ja tuulivoimalle, mutta silloin kun sähköä tarvitaan eniten, nuo eivät paljon auta. Myös luonnonvarat eivät riitä energian tuottamiseen pelkällä auringolla ja tuulella, sekä kaiken liikenteen sähköistämiseen.
Ilmoita asiaton viesti
”Mielellään näkisin lähteen väitteellesi ja tokihan sinulla on se antaa?”
https://www.marketplace.org/2019/07/19/how-the-moon-landing-helped-launch-silicon-valley/
Samaa tietoa löytyy lukemattomista lähteistä. Ihan yleistä tietoa se, että verovaroilla kustannettiin avaruusohjelmaa kuin myös jenkkien puolustusministeriö törsäili verovaroja rahaa kaikennäköisiin kehityshankkeisiin. Joku NASA lähinnä ohjasi sitä rahaa yrityksille jotka kehittivät asioita. Näillä rahoilla tuettiin melkoista määrää teknologiayrityksiä.
”Myös luonnonvarat eivät riitä energian tuottamiseen pelkällä auringolla ja tuulella, sekä kaiken liikenteen sähköistämiseen.”
Maapallolle osuu tunnissa aurinkoenergiaa niin paljon kuin ihmiskunta käyttää vuodessa. Tuulivoima, vesivoima, aurinkopaneelit ja keräimet, uusituvan biomassan ja turpeen poltto ovat kaikki osa sitä aurinkoenergiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Auringon energiaa osuu maapallolle kyllä ihmiskunnan tarpeiksi, mutta riittääkö materiaalit sen keräämiseksi? Tai riittääkö materiaalit koko planeetan tuulimyllyihin? Näissä ne tulee ne resurssit vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Noh jaa, kuparin uskottiin loppuvan kun lennätinlinjoja rakennettiin mutta vielä riittää.
Lähinnä ne rajalliset materiaaliresurssit pitäisi budjetoida että mitä kannattaa käyttää ja mihin, ja rajalliset resurssit kannattaa käyttää rakentamaan asioita kestäväksi. Ei mitään kymmenen vuoden kertakäyttökrääsää vaan vaikka tuhatvuotista.
Osassa materiaaleja, kuten vaikka siinä kuparissa, tai vaikka teräksessä, onnistuu oikein hyvin materiaalin kierrättäminen.
Nykyisellä teknologialla ja yhteiskunnan kehitystasolla koko planeetan täyttäminen tuulimyllyillä on järjetöntä koska energian tuotossa on niin suuri vaihtelu eikä se seuraa kulutuksen vaihtelua. Tämän kompensointi vaatii kulutusjoustoa, säätövoimaa ja energian varastointia. Säätövara kun loppuu niin näiden tarvitsee parantua samaan tahtiin kuin tuulimyllyjä lisätään, muuten menee haaskaukseksi.
Toisekseen kun kyse aurinkoenergiasta mitä saadaan välillisesti tai välittömästi, kyse on ensisijaisesti pinta-alan optimoimisesta. Eli miten käytetään planeetan neliömetrit mahdollisimman järkevästi. Niillä samoilla neliömetreillä kun pitää tuulimyllyjen ohella asua myös ihmisiä, tuottaa ravintoa, jättää jonkin verran luonnolle ja jne.
Vähän kun miettii asiaa niin tulee mieleen että miten sitä pinta-alaa voi muuten hyödyntää jos siellä on tuulimylly. Ihmisasutus siihen ei sovi mutta tuulimyllyn ympärillä voi kyllä olla peltoa, puupeltoa, vesistöä, tekojärveä, avolouhos/kaivos. Ja sitten siinä pitäisi sopivasti tuulisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Planeetan täyttäminen tuulivoimalla on teoriassa tuulivoiman suhteen hyvinkin toimiva keino, kun huolehditaan siitä, että maankäytön ja luonnon monipuolinen huomiointi toimii. Tuulivoimasta tulee silloin myös säätövoimaa kun ja jos planeetalla on yksi kantaverkko. Tiedämme, että se toimisi ”säätövoimana” jossain määrin jo Euroopan alueellakin koska korkeapainealueet useimmiten jäävät alueellisesti rajalliseksi. Toki tuulen voimakkuus ei ole ihmisen keinoin säädettävissä kuten ydinvoima tai perinteiset fossiiliset voimalat. Yhteen kantaverkkoon esim. Euroopassa alueiden, yleensä valtioiden, kantaverkoista on pitkä matka. Kantaverkkojen väliset siirtoyhteydet ja niiden kapasiteetti on merkittävin syy toimimattomaan sähköpörssiin Nordpoolin, joka on kuitenkin alueellisesti Euroopan kattavin.
Sähkön hintojen ampaiseminen taivaisiin johtuu nimenomaisesti futuurikaupasta. Futuurikaupan vakuuskäytäntö on nimenomaan se mekanismi, joka saattaa ajaa hyvin kannattavia yhtiöitä konkurssiin laskennallisilla vaatimuksillaan vakuuksille. Uniperin ongelma heijastuu pääomistaja Fortumiin kun Saksa päätyi epäkypsään ydinvoiman alasajoon ja joutui Venäjän armoille maakaasun toimitusten suhteen.
Sähköpörssi Nordpoolin markkinamekanismi on rakennettu käsittämättömästi kysynnän ja tarjonnan vastaisesti kun spot kaupan myyntihinnan asettaa korkein tarjous. Kysynnän ja tarjonnan kilpailua lisäävä toiminta toteuttaisi kaupat halvimman mukaan. Kun kysyntä on suurempi kun tarjonnan halvin tarjous volyymiltään, otetaan seuraava tarjous jne. kunnes kysyntä katetaan. Jos kysyntä on tarjontaa suurempi niin mikään hinta ei pysty tarjontaa kasvattamaan kun kapasiteettia ei ole. Silloin ollaan tilanteessa, jossa Fingrid tekee päätöksiä mistä säästetään.
On muistettava, että talven suhteen ollaan tilanteessa, jossa futuurikaupassa hintoihin vaikuttaa pelkkä spekulaatio riskeistä kapasiteetin puutteesta ja sähköpulasta. Lämmön osalta kaupungeissa ollaan turvallisemmalla puolella mutta tietämys kaukolämmön ja sähkö keskinäisestä vuorovaikutuksesta olisi paikallaan. Eli missä määrin voidaan liikkua ns. lauhdevoiman eli kaukolämmöksi siirrettävän veden lämpötilan asettamiseksi sähkön tai lämmityksen suhteen.
Meiltä (EU/kansalliset valtiot) puuttuu ilmeisesti regulointi sähköpörssin suuntaan. Sellaista tarvitaan ja järkevää olisi rajoittaa futuurikauppaa ajanjaksoille, joissa ennustettavuutta toimintaolosuhteista ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Radiosta kuulin, että Ilmatar aikoo tasata tuulivoimaloidensa tuotantoheilahduksia rakentamalla runsaasti aurinkovoimaa.
Kiesus sentään. Miten mahtaa tuo idea toimia, kun sattuu pitkä korkeapaine tammikuulle, jolloin sähkötarve on suurimmillaan ja hinnat pilvissä?
Ilmoita asiaton viesti
”…rakentaa Suomeen runsaasti uutta ydinvoimaa…”.
Ei ehdi tälle talvelle. Hiili, öljy ja turve ehtisivät. Noita kaikkia löytyy, mutta koska vihreät eivät noita salli ja kannattajansa eivät ymmärrä, melkein kaikki palelevat. Vain salaa puulla lämmittävät pelastuvat.
Ilmoita asiaton viesti
”Hiili, öljy ja turve ehtisivät.”
Hiiltä kyllä poltetaan talvella, samoin öljyä koska vielä on jäljellä öljylämmityksiä. Tästä ei ole epäselvyyttä. Turpeennostokausi on jo ohi.
”Vain salaa puulla lämmittävät pelastuvat.”
Ei puun polttamista tarvitse mitenkään salata. Muista että puun polton kieltäminen on vain jotain persujen mölinää.
Ilmoita asiaton viesti
Karnaattu mölisee. Toivottavasti oppii joskus kirjoittamaan asiallisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Karisen möläys on vähän kuin Bäckman valittaisi Hesarin liiasta Venäjä-myönteisyydestä.
Ilmoita asiaton viesti
Jari-Pekkakin päästää möläyksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä olisikaan sopivampaa käyttöä entisille turvesoille?
https://www.neova-group.com/fi/tuotteet/tuuli-ja-aurinkovoima/aurinkovoiman-hankekehitys/
Ilmoita asiaton viesti
Paljonko noi aurinkokennot suon päällä sitoo hiilaria?
Ilmoita asiaton viesti
Varsinkin talvella jos muistaa käydä puhdistamassa lumet niiden päältä (sarkasmia).
Ilmoita asiaton viesti
Taisipa olla vihreät vastustamassa ydinvoimaa ja siksi niitä ei ole valmiina joten niitä odoteltaessa pitää otta kaikkia härpäkkeitä käyttöön ja kalliiksi tulee.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoimaloiden tuotannon ennustaminen on tosiaankin paljon vaikeampaa kuin aurinkovoimaloiden. Tällä hetkellä tuulivoiman tuotanto saadaan ennustettua 1,5vrk etukäteen ja sähkön hinta käytännössä 2vrk etukäteen.
Kuinka paljon valoa tulee taivaalta sen sijaan on hyvin ennustettavissa. Jos pilvet jättää huomiotta, se tiedetään hyvin tarkasti ympäri vuoden, että pilvisyyden vaihtelu tekee siihen sitten heittoa.
”eikä aurinkovoima EIVÄT tuota sähköä valtakunnanverkkoon ainakaan mainita saakka”
Vuodenajasta riippumatta, sähköä kulutetaan eniten päiväsaikaan ja aurinkosähköä asennetaankin lähinnä kiinteistöihin suoraan ja siellä se on erittäin järkevää ja taloudellisesti kannattavaa. Ei tule siirtohävikkiä, ei tarvitse maksaa siirtomaksuja tai veroja, sähköä tuotetaan silloin kun sitä eniten käytetään ja jokainen kotitalous joka on viime vuosina investoinut aurinkopaneeleihin hyötyy siitä parhaillaan todella hyvin.
Tammikuussa aamuviideltä voidaan sitten käyttää valtakunnanverkkoon vesivoimaa ja polttaa jotain kuten turvetta, haketta ja hiiltä sen tasaisen ydinvoiman lisäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos pilvet jättää huomiotta, juupa juu. Kannattaa varmaan jättää huomiotta. Niinhän ilmastomalleissakin tehdään, kun niiden merkitystä ei hallita.
Ilmoita asiaton viesti
Muutos tulivuoritoiminnassa jää huomiotta myös.
Kun ei tiedetä, oletetaan muutos nollaksi.
Nythän on muistettava että 90% tulivuorista on meren alaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Maailman kaikkien ydinvoimaloiden yhteenlaskettu teho on pienempi kuin pelkästään kahtena viime vuotena käyttöön otettujen aurinko- ja tuulivoimaloiden teho (464 GW).
Ymmärrän kyllä, että suomalaiset eivät asu Amerikan tai Euroopan länsirannikolla; ja että energian varastoinnissa ja siirrossa on ratkaistavia ongelmia. Kun maailman vesivoiman kapasiteetti on siinä 1 230 GW, tulee kuitenkin mieleen, että ehkä siihen ydinvoimaankin kohdistuu vähän tolkuttomia toiveita.
Pitkän päälle pienreaktoreilla varmaan on paljonkin merkitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen ja suomalaisten kannalta ei ole mittään merkitystä sillä mitä on ”Maailmassa”.
Meille on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että tammikuussa ja helmikuussa kovilla pakkasilla, kun ei tuule eikä paista, meillä on saatavana halpaa sähköä tarpeeksi. Se tilanne ei parane ollenkaan rakentamalla Suomeen lisää tuulivoimaa ja lisää aurinkovoimaa.
Se tilanne paranee rakentamalla meille itselle lisää kolme suurta ydinvoimalaa: Loviisa 3, Olkiluoto 4 ja Vaasa 1. Pikkuisen helpottaisi meitä, jos Ruotsi rakentaisi Etelä-Ruotsiin lisää ydinvoimaa. Myös se helpottaisi meidän tilannettamme vähän, jos Viro rakentaisi itselleen suuren ydinvoimalan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos nyt ruvetaan suurta ydinvoimalaa suunnittelemaan, ensimmäinen tammikuu, jonka tilanteeseen siitä on apua, koittaa aikaisintaan vuonna 2035. Pienreaktorien tekniikka kehittyy niin vauhdikkaasti, että suuret eivät ole kilpailukykyisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen ei tarvitse suunnitella ydinvoimalaa, vaan tilata sellaisia kolme kappaletta sarjatuotantona Etelä-Koreasta. Identtisiä APR1400 -voimaloita.
Tilattaessa vuonna 2022 ensimmäinen käynnistyy 2028, toinen 2029 ja kolmas 2030.
https://jput.fi/Ydinvoima_Etela_Korea.htm
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän sen jokainen tietää jolla on silmät päässään. Talvella kenties tuulee enemmän kuin kesällä mutta ei se mikään itsestäänselvyys ole. Myös talvi voi olla heikkotuulinen yhtä hyvin kuin kesä voimakastuulinen.
Ei yhden talven tuulet mitään merkitse. Vuodet eivät ole veljeksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tässä Putkista puolustella vaan kyse on totuudesta. Tuulinen talvi on Känsälän toiveuni joka ei toteudu. Talvella kun nääs on pitkiä tuulettomia jaksoja.
Ilmoita asiaton viesti
Talvella tuulee keskimäärin enemmän kuin kesällä. Lisäksi viileä ilma on tiheämpää, joten sama tuuli talvella tuottaa enemmän energiaa. Ei näissä ole mitään epäselvää.
Tuulivoiman maantieteellinen peitto olisi parempi, jos Ita-Suomessa saisivat asiat sovittua tutkavalvonnan kanssa. Silloin tyynten jaksojen vaikutus pienenisi. (Ei niistä tietenkään silloinkaan kokonaan eroon päästäisi.)
Ilmoita asiaton viesti
Joa ei tuule Länsi-Suomessa ei usein tuule Itä-Suomessakaan.
Toiveajattelua että alueet tukisivat toisiaan.
On erittäin epäselvää millä energia tuotetaan silloin kun ei tuule, varsinkin jos energiantuotanto perustetaan tuulivoiman varaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Toiveajattelua että alueet tukisivat toisiaan.”
Joo ja ei.
Jossain päin maailmaa tuulee aina. Länsi- ja Itä-Suomessa voi olla samanaikaisesti tyyntä. Mutta onko samanaikaisesti tyyntä Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa?
Pidempiäkin matkoja siirtää energiaa kehitellään: https://en.wikipedia.org/wiki/Super_grid
”On erittäin epäselvää millä energia tuotetaan silloin kun ei tuule, varsinkin jos energiantuotanto perustetaan tuulivoiman varaan.”
Niin kun tarkoitus ei ole perustaa energiantuotantoa tuulivoiman varaan vaan tuotetaan sähköä monilla eri tavoilla koko maanosan alueella ja siirretään sitä sieltä missä sitä tuotetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Toiveajattelu on toiveajattelua. Heikkotuulisuus voi vaivata isoja alueita. Ei tuulen määrä ole vakio, että isollakaan alueella olisi aina tuulta.
Käytäntö rajoittaa kuinka paljon verkot kestävät siirtoa kaukaa. On kyseenalaista kannattaako isoja verkkoja koskaan viritellä ja hyödyttäisivätkö ne meitä vai joitain muita kuten saksalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Juu ydinvoimalat valmistuu hetkessä kuin Command & Conquer peleissä hiiren klikkauksella.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se mitenkään harvinaista ole, että kasvot meinaa jäätyä viimassa. Miten mahtaa 300 m. korkeudessa tuulet puhallella?
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitat toki nimellistehoa. Ja todellinen teho tuosta vaihtelee 0 ja 40% välillä.
Ilmoita asiaton viesti
Ranskassa ydinvoima taittaa nyt tuottaa vajaat 40% nimellisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaan talven tullessa, kun sähköä kulutetaan eniten, niin Ranskankin ydinvoimalat tuottanevat sähköä täydellä nimellistehollaan päinvastoin kun haitalliset sattumavoimat aurinkovoima ja tuulivoima.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, näin on!
Saksassa tehdyn tutkimuksen mukaan tuulivoimalla tuotetulle sähkölle vain 14 %:lle kohdistui kysyntää.
Ilmoita asiaton viesti
En ole lukenut kyseistä tutkimusta ja Saksan olosuhteet poikkeavat hieman Suomen olosuhteista, yritän kuitenkin hahmottaa mistä on kysymys.
Oletan, että Saksaan on rakennettu jo niin valtava määrä haitallisia sattumavoimia tuulivoima ja aurinkovoima, että siellä sähkömarkkina on täysin sekaisin.
Saksassakin on jatkuva peruskulutus, joka ei juurikaan vaihtele – toki viikonloppuina alempi kuin viikolla ja päivällä korkeampi kuin yöllä.
Tuulivoima kuitenkin puskee verkkoon sähköä silloin kun sattuu tuulemaan ja aurinkovoima silloin kun sattuu aurinko paistamaan. Kumpikaan niistä ei välitä rahtuakaan siitä mikä on kulutus.
Ku Saksa on idioottimaisesti ajanut alas hyvää sähköntuotantoaan ydinvoimaa, niin se on tietysti edelleen heikentänyt tilannetta. Nyt sitten pitää yrittää ruskohiiltä ja kivihiiltä polttamalla tuottaa sähköä silloin kun tuulivoima, eikä aurinkovoima, eivät tuota sähköä.
Toki Saksa saa yleensä tuotua ydinsähköä Ranskasta – se taitaa olla varsinainen pelastus.
Ilmoita asiaton viesti
Saksassa kuten meilläkin, on sattumavoimalle annettu etuoikeus verkkoon. Sitä siis tuotetaan niin paljon, kuin suinkin saadaan aikaiseksi, jos hinta ei ihan nollaan mene.
Saksa haluaa tuulisina päivinä myydä sähköään naapureilleen, mutta se ei tahdo kelvata. Saksa joutuu jopa maksamaan, jotta naapurit ottaisivat vastaan, kun ailahtelevan tehon säätö jää ”ostajamaalle”.
Ilmoita asiaton viesti
”Oletan, että Saksaan on rakennettu jo niin valtava määrä haitallisia sattumavoimia tuulivoima ja aurinkovoima, että siellä sähkömarkkina on täysin sekaisin.”
Oikeasti siellä on ongelmana riippuvuus Venäjän maakaasusta säätövoimana ja hölmönään alasajettu ydinvoima, samanaikaisesti kun ovat lisänneet energian kulutusta. Kaikki tuotettu energia siellä on vain plussaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessakin tuulee talvella enemmän kuin kesällä. Ranskassakin talvi on tuulisin vuodenaika.
Tuulettomat pakkaspäivät ovat Suomessakin äärettömän harvinaisia, mutta Ranskassa sellaisia ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulettomuus voi jatkua talvella viikkoja jos sattuu korkeapaine.
Vaikkapa Vuosisadan talvi (voi katsoa Areenassa) oli heikkotuulinen vaikka pakkasta oli ihan riittävästi.
Aika naurettava väite sanoa että Ranskassa ei voi olla tuuletonta talvipäivää. Kyllä niitä on ja niitä voi olla pitkään peräkkäin.
Ilmoita asiaton viesti
Täysin tuuleton pakkaspäivä koko Suomen alueella voi hyvinkin olla harvinainen.
Tuottaakseen sähköä tuulivoimala tarvitsee kuitenkin noin 6 m/s tuulennopeuden, tuottaakseen kunnolla sähköä yli 10 m/s tuulennopeuden.
Kannattaakin katsoa Fingridin sivustolta lähes reaaliaikaista tuulivoiman sähköntuotantoa. Sieltä näkee suoraan montako megawattia (MW) tuulivoima kulloinkin tuottaa:
https://www.fingrid.fi/online
Samasta kuvasta näkee myös lämpötilat: Helsinki, Oulu, Jyväskylä, Rovaniemi.
Minä olen kirjannut lukuisia kertoja itselleni ylös: päivämäärä, kelloaika, yllämainitut lämpötilat ja tuulivoiman tuottaman tehon MW.
Kuinka ollakaan kylmä tosiasia on, että kun niiden neljän paikkakunnan lämpötila näyttää reippaasti pakkasta, niin voi olla varma siitä, että tuulivoiman tuotanto on erittäin alhainen.
Suosittelen katsomaan oheisen linkin takaa löytyvän kuvasarjan tuulivoiman tuotannosta Suomessa. Kuvat ovat kylmää faktaa, poimittu Fingridin sivulta. Vanhin sen artikkelin kuvista on vuodelta 2017 ja uusin on elokuu 2022.
https://jput.fi/Verovaroin_tuetaan_tuulivoimahui.htm
Ilmoita asiaton viesti
Tuulestako tempaisit ton väitteen, onko laittaa jotain faktaa mihin väite perustuu. Täällä kylmistä kuukausista vähiten tuulee helmi- ja maaliskuussa.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tuulitilastot
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä herätä arvioimaan lähtökohtia. Kestäviä investointeja tarvitaan ja kieltämättä tuulivoiman rinnalla, aurinkovoimakin on sellainen. Uskoisin, että jo nyt löytyy tietoa siitä, millaisia aurinkovoiman lisäyksiä saadaan aurinkopaneeleista, onhan Fortum panostanut siihen ja samoin Helen. Niistä saatava tutkimustieto on avattava koska niihin on kohdistunut myös valtion tukia.
On aurinkovoimalle haasteitakin:
– vuodenajat, sääolosuhteet ja niiden rajoitukset
– paneeleiden sijoittaminen: Pohjoisen kaamos talvella ja toisaalta 24h valoisuus kesällä, korkea ja matalapaineen tuottoerot,
– maankäytön rajoitukset muun tarpeen lähtökohdista.
– Globaali perspektiivi ja teknologian ulottaminen ja yhdistäminen aavikoiden ja asuttujen alueiden käyttöön toinen toisensa tukemiseksi.
– tarvittava infra sähkön siirtoon tai joidenkin tuotantojen siirtäminen tällaisille aavikko alueille – Win-Win!
– investointien liittäminen kantaverkkoon tai alueellisesti rajattuihin verkkoihin.
– tuulivoiman tapaan tarve säätövoimaan
– merkittävää on, että kilpailulle luodaan yhdenvertaiset lähtökohdat myös yksityisen sektorin investoinneille.
Ilmoita asiaton viesti
Suomella on suuri ongelma sähköntuotannossa ja se ongelma vain pahenee rakentamalla Suomeen lisää aurinkovoimaa. Mikään tutkimus ei voi muuttaa sitä kylmää tosiasiaa.
Tammikuussa on hyvin yleistä, että Suomen ylle muodostuu laaja korkeapaineen selänne. Se tarkoittaa kovaa pakkasta koko Suomessa. Se puolestaan tarkoittaa, että silloin Suomessa kulutetaan sähköä kaikkein suurimmalla teholla (nykyisin noin 13 000 MW, tulevaisuudessa vielä enemmän).
Silloin Suomessa ei tuule tarpeeksi, että Suomen tuulivoimalat tuottaisivat sähköä ainakaan mainita saakka. Hyvässä lykyssä ehkä teholla 20 MW. Kuinka ollakaan juuri silloin Suomen kaikki aurinkovoimalatkaan eivät tuota sähköä ainakaan mainita saakka. Todennäköisesti tuottavat teholla 0 MW.
Suomi on luopumassa kivihiilen, öljyn, turpeen, jne. polttamisesta, joten tilanne vain pahenee.
Suomeen TÄYTYY rakentaa nimenomaan ydinvoimaa, ydinvoimaa ja ydinvoimaa, jotta sähköä saadaan tarpeeksi ja edullisesti myös huippukulutuksen aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Uuden Suomen Puheenvuorossa pitää esiintyä omalla oikealla nimellä ja omalla oikealla tunnistettavalla kasvokuvalla – kuten minä teen.
Ilmoita asiaton viesti
Aurinkovoima tuottaa Suomessa hyvin sähköä kesällä pitkinä aurinkoisina päivinä – kun Suomessa sähkönkulutus on alhainen ja sitä aurinkosähköä ei tarvita.
Haitallinen sattumavoima aurinkovoima heikentää hyvien, tarpeellisten, voimaloiden kannattavuutta.
Ilmoita asiaton viesti
No ei ole kyllä töpselistä tulevaa tuulivoimaakaan, kun se tuuli loppuu välleensä.
Minun ratkaisuni olisi hiilivoima mutta poliitikot pilasi sen älyttömillä päästöoikeusmaksuillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Känsälä on taas yhtä pihalla kuin normaalisti,,,,olisiko parempi ettet kirjoita mitään, laula vaikka kotonasi…pakenee naapuritkin…
Ilmoita asiaton viesti
En edes kehtaa ääneen sanoa mitä sinun juttusi ovat olleet aina 😅😅😅…lähdetään siitä…
Ilmoita asiaton viesti
Voin ostaa sinulle lipun Moskovaan tai P-Koreaan. Ilman paluulippua. Noin sekopäisiä ne tarvitsee lisää ”voimavaraksi” 👍
Ilmoita asiaton viesti
Minulla ei ole rintoja vaan rintalihakset. Taisit erehtyä tyypistä,en ole kuten sinä ” man boobs” . Tästä tähän. Ei mitään noin tyhmää enää tänne. Öitä
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Suomessa käytetään sähköä kesällä.
Tässä maassa on tuhansien vuosien ajan kerätty kesäisin resursseja talven varalle. Hullun hommaa käyttää polttoaineita kesällä sähkön tuottoon kun ne voi säästää talveksi.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa tulee kohta pimeän aika, Lapissa myös kaamos, ei aurinkoa. Talven aikana on pimeää ja lunta aurinkopaneelien päällä. Eli ei mitään järkeä luottaa moiseen järjestelmään, lisäenergiaa siitä valoisaan aikaan saa muttei siitä voi tehdä runkoa virransaantiin, sama koskee sattumaenergia tuulivoimaa.
Suomeen PITÄÄ rakentaa 3 uutta ydinvoimalaa ja meillä on energiaa hamaan tappiin! Sitä riittää reilusti myös vientiin.
Venäjä on vuosikymmeniä viljellyt ainakin näille Vihreille agendaa jossa kaasu- ja Venäjän öljy ovat Euroopalle parasta energiaa ja ydinvoima on kauheaa energiaa.
Nyt kun maksetaan verellä tuolla Ukrainassa tätä Venäjän energialahjaa niin voisiko päättäjät ottaa pään pois arsesta ja tehdä fiksuja ratkaisuja jatkossa vai vieläkö Euroopassa Venäjä voitelee joitain tahoja…voitelee varmasti. Raha on se Jumala…
Ilmoita asiaton viesti
Jos olisimme ajoissa rakentaneet ydinvoimaa riittävästi, niin nyt olisi melkoiset vientimarkkinat sille. Tiedä sitten, olisiko meille sähkö yhtään halvempaa, kun hinta määräytyisi vientimarkkinoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Taas jotkut valehtelevat tuulen ja lämpötilan korrelaatiosta, tai että talvella tuulee enemmän.
Otan siksi tähän muutaman esimerkin:
– pvm 10.1.2022
– klo 12.19
– lämpötilat Hki -10,8; Jkl -23,2; Oulu -14,7; Roi -26
– tuulivoiman tuotto Suomessa yhteensä 58 MW.
– pvm 23.2.2022
– klo 8.41
– lämpötilat Hki -14,2; Jkl -19; Oulu -19,2; Roi -25
– tuulivoiman tuotto Suomessa yhteensä 114 MW.
– pvm 17.2.2021
– klo 7.29
– lämpötilat Hki -22; Jkl -26; Oulu -23; Roi -29
– tuulivoiman tuotto Suomessa yhteensä 141 MW.
– pvm 17.2.2018
– klo 7.46
– lämpötilat Hki -5; Jkl -9; Oulu -13; Roi -12
– tuulivoiman tuotto Suomessa yhteensä 27 MW.
Erittäin suositeltavaa luettavaa on erään pakkaspäivän analysointi (3.2.2022) kivenkovaa faktaa Fingridin sivulta:
https://jput.fi/Talvipaiva_numeroin_tuulivoima.htm
Ilmoita asiaton viesti
Jos me mitoitetaan ydinvoimakapasiteetti keskitalven 15.000 MW kulutusta vastaamaan, mihin se tuotanto saadaan menemään kesällä vai seisooke ne voimalat tyhjän panttina? Onko kannattavaa?
Ilmoita asiaton viesti
Itse luotan siihen, että kun ensin luodaan ongelma, ongelman poistamiseksi syntyy teknisiä ratkaisuja. Sähköä tullaan tulevaisuudessa käyttämään 2-4 kertaa enemmän kuin nyt. Ylimääräistä sähköä voidaan viedä ulkomaille ja vajetta voidaan kattaa tuonnilla.
Ilmoita asiaton viesti
”vajetta voidaan kattaa tuonnilla.”
Siihen ei saa luottaa. Etelään päin on siirtokapasiteettia 1000 MW – näyttää siltä, että koko se kapasiteetti menee talvipakkasilla vientiin, eli silloin Virosta ei voi tuoda yhtään.
Norjan ja Ruotsin vesialtaat voivat olla vajaita tai Ruotsi ja Norja vievät ylijäämäsähkönsä etelään – eli sieltä ei välttämättä ole tuotavissa sähköä talvipakkasilla.
Suomen pitää päästä oikeasti sähköomavaraiseksi myös talvipakkasilla kun aurinko ei paista, eikä tuule tarpeeksi, jotta tuulivoimalat tuottaisivat sähköä valtakunnanverkkoon.
Suomeen on ehdottomasti rakennettava lisää ydinvoimaa, ydinvoimaa ja ydinvoimaa.
Ilmoita asiato