Kansan itsenäisyys ja vapaus on kaikkein tärkein asia

Ihminen voi elää myös orjuudessa ja alistettuna, jopa kidutettuna. Kansa voi myös olla aikansa alistettuna toisen kansan alaisuuteen, jossakin vaiheessa mitta tulee kuitenkin välillä täyteen ja sekä ihminen, että kansa haluavat saavuttaa vapauden – ja saavutettuaan vapauden myös säilyttää sen.

Valitettavasti yleensä löytyy myös pettureita, jotka ovat valmiita toimimaan vihollisen puolesta omaa kansaansa vastaan.

Vapauden säilyttäneelläkin kansalla tulee jossakin vaiheessa eteen rappio – ei osata arvostaa vapautta ja itsenäisyyttä – se on turmion tie.

Kurkistetaanpa Suomen historiaan

  1. Karkeasti vuonna 1915 huomattava osa suomalaisista oli saanut tarpeekseen siitä, että imperialistinen Venäjä orjuutti ja pakkovenäläisti Suomea. Se johti jääkäriliikkeeseen, jolloin merkittävä joukko suomalaisia lähti Saksaan saadakseen sotilaskoulutusta ja taistellakseen Suomelle itsenäisyyden ja vapauden Venäjän miehittämästä isänmaastaan. Jääkäreiden merkityksestä voi lukea täältä.
  2. Suomen Armeija Suomen vapailla vaaleilla valitun Eduskunnan ja laillisen hallituksen valtuuttamana joutui aloittamaan Vapaussodan miehittäjäänsä Venäjää vastaan, joka ei ollut vetänyt miehitysjoukkojaan Suomesta, vaan päinvastoin yritti väkisin tehdä Suomesta osan Venäjän imperiumia.

Onneksi Suomi voitti Vapaussodan ja jäi itsenäiseksi, vapaaksi, demokraattiseksi valtioksi. Valitettavasti osa suomalaisista punaisista imperialistisen Leninin Venäjän yllyttämänä nousi aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan – Venäjä aseisti kapinalliset ruhtinaallisesti. Sen punakapinan yhteydessä punakaartilaiset yhdessä venäläisten miehitysjoukkojen kanssa suorittivat suuren määrän murhia, joukkomurhia, ryöstömurhia, kidutuksia, ryöstöjä, jne. Ne punakaartit olivat nykytermein rikollisia terroristijoukkioita. Valitettavasti niitä rikollisia tuomittiin aivan liian vähän kuolemaan ja vieläkin vähemmän kuolemantuomioita pantiin täytäntöön. Raskaisiin rikoksiin tuomittuja pääsettiin varsin pian vapaalle jalalle jatkamaan rikoksiaan Suomea vastaan.

  1. Venäjän epäonnistuttua valtaamaan Suomen takaisin Venäjän orjuuteen Vapaussodassa Venäjä tietysti valmistautui uudelleen kaappaamaan Suomen ”takaisin” orjuuteensa. Valitettavasti taas suomalaisista löytyi ryssän kätyreitä toimimaan Suomea vastaan.
  2. Venäjä lavasti Mainilan laukaukset tekosyyksi hyökkäykseensä Suomen kimppuun 30.11.1939 – Talvisota. Venäjä teki parhaansa valloittaakseen koko Suomen mutta epäonnistui yrityksessään surkeasti. Suomi jäi itsenäiseksi, vaikkakin silvottuna. Ryssä vaati rauhansopimuksessa alueita, joita se ei ollut kyennyt valloittamaan – vain noin kolmannes luovutetuista alueista oli sodan päättyessä Venäjän hallussa.
  3. Välirauhan aikana Venäjä valmistautui taas hyökkäämään Suomen kimppuun valloittaakseen koko Suomen. Onneksi Suomen sekä sotilasjohto, että poliittinen johto valmistautuivat Venäjän tulevaan hyökkäykseen. Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan, joka oli erillissota.
  4. Venäjä epäonnistui yrityksessään valloittaa koko Suomen, sillä suomalaiset saavuttivat suurenmoiset torjuntavoitot: Tali-Ihantala, Äyräpää-Vuosalmi, Viipurinlahti, U-asema ja Ilomantsi. Suomi jäi itsenäiseksi ja demokraattiseksi valtioksi.
  5. Suomalaiset kommunistit tekivät myyräntyötään kaapatakseen vallan Venäjän avulla ja siten tuhotakseen Suomen demokratian ja itsenäisyyden. Kommunistien toiminta oli ymmärrettävää, mutta suomettuminen ei. Suomettumisesta emme meinaa päästä millään eroon – se on hyvin vaarallista. Mielestäni on vaarallista myös se, että Suomella on punikkihallitus.

Viro

Veljeskansamme Viron historiassa on yhtymäkohtia omaamme – onhan meillä yhteinen vihollinen: imperialistinen roistovaltio Venäjä. Eroavaisuudet historiassa ovat kuitenkin johtaneet nykytilanteen suuresti erilaiseksi.

Viro itsenäistyi samoihin aikoihin kuin Suomi. Myös Viro joutui käymään Vapaussotansa Venäjää vastaan. Myös Viro voitti onneksi Vapaussotansa Venäjää vastaan ja rakensi nopeasti Virosta taloudellisesti menestyvän valtion.

Vaan sitten Venäjä miehitti Viron ja murhasi kykyjensä mukaan virolaisten parhaimmistoa jättäen roskajoukkoa jäljelle. Virolaiset ja saksalaiset vapauttivat Viron Venäjän brutaalin miehityksen alta, mutta Saksa ei antanut virolaisten palauttaa valtionsa täyttä itsenäisyyttä voimaan. Virolaiset taistelivat leijonan lailla uutta Venäjän miehitystä vastaan vuonna 1944, mutta Viro joutui taas noin puoli vuosisataa kestäneen Venäjän brutaalin miehityksen alle, miehityksen aikana Venäjä jälleen joukkomurhasi virolaisten parhaimmistoa. Venäjä myös asutti laittomasti suuren joukon venäläisiä, miehittämäänsä Viroon.

Viron tilanne näytti erittäin synkältä 1980-luvun lopussa – mutta Viron kansa nousi rohkeasti vaatimaan täyttä itsenäisyyttä ja demokratiaa. Neukkulan kemahtaessa Viro käytti tilaisuutta hyväkseen ja palautti itsenäisyyden täyteen voimaan. Virolla oli pakolaishallitus lännessä koko ajan, joten de jure Viro oli koko ajan itsenäinen – väliaikaisesti miehitetty maa.

Pitkän Venäjän miehityksen ja ryöstöpolitiikan vuoksi Viro on edelleen köyhä maa, mutta ”Siperia opetti”: Virossa ei ole mainita saakka kommunisteja, eikä juuri demareitakaan. Vihreätkin ovat aivan marginaalinen porukka. Siten Viron talouskasvu on aivan omaa luokkaansa, eikä Virolla ole velkaakaan mainita saakka (verrattuna Suomen valtion velkaan). Viro myös teki hartiavoimin työtä päästäkseen NATOn jäseneksi – ja myös pääsi. Hyvä Viro!

Suomi on kusessa punaistensa, vihreittensä (jotka myös ovat vasemmistoa) ja venäjämielistensä kanssa. Ei hyvältä näytä.

Esimerkkejä muista kansoista

Skotit ja Skotlanti

Skotit ovat olleet Englannin imperialismin uhreja. Välillä itsenäisiä ja taas Englannin vallan alla. Nyt näyttää siltä, että skotlantilaiset saavat tehtyä itsenäisen Skotlannin, aika näyttää.

Irlanti ja irlantilaiset

Irlantilaisilla on itsenäinen Irlanti, mutta Pohjois-Irlanti on edelleen Englannin vallan alla ja siellä on runsaasti englantilaisia. En osaa ennustaa miten tilanne ratkeaa ja milloin.

Katalaanit ja Katalonia

Katalaanit ovat selvästi oma kansa, jolla on myös vakiintunut maa-alue Katalonia. Itsenäisyys kuitenkin puuttuu – Espanja pitää kynsin-hampain Kataloniasta kiinni.

Kurdit ja Kurdistan

Kurdit ovat selvästi oma kansa, mutta kurdien asuma-alue jakaantuu useiden nykyisten valtioiden alueelle: Turkki, Irak, Iran, Syyria.

Irakin alueella Kurdistan on de facto olemassa, mutta se ei ole de jure itsenäinen. Turkki sortaa kurdejaan. Syyrian alueella kurdeilla on de facto autonominen alue, mutta heitä puristaa sekä Turkki, että Syyrian diktatuurihallinto – Venäjän tukemana.

Tshetshenia ja tshetsheenit

Erittäin surullinen kertomus.

Tshetsheenit elivät Pohjois-Kaukasiassa omalla perinteisellä alueellaan vapaina, valiten demokraattisesti omat johtajansa. Tshetsheenit joutuivat kuitenkin käymään pitkiä ja verisiä puolustussotia imperialistista Venäjää vastaan, joka halusi valloittaa Tshetshenian. Lopulta Venäjä onnistui pyrkimyksessään vuonna 1859. Tshetshenian varhaisesta historiasta voi lukea täältä – tietysti pitkin suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein.

Neukkulan hajoamisen yhteydessä Tshetshenia itsenäistyi 1.11.1991. Tshetshenian vapailla vaaleilla valittu parlamentti sääti vuonna 1992 Tshetshenialle täysin länsimaisen demokratian periaatteiden mukaisen perustuslain kaikkine normaaleine vapauksineen, kuten uskonnonvapaus ja naisten tasa-arvo.

Jeltsinin Venäjä ei voinut sietää naapurinaan itsenäistä, demokraattista Tshetsheniaa, joten Venäjän joukot hyökkäsivät Tshetsheniaan vuonna 1994 aloittaen Ensimmäisen Tshetshenian sodan. Venäjä hävisi sen sodan, joutuen vetämään joukkojensa rippeet Tshetsheniasta Hasavjurtin rauhansopimuksen mukaisesti vuonna 1996.

Tshetshenian välirauhan aikana Venäjä teki kaikkensa epävakauttaakseen Tshetsheniaa ja lopulta ampui ”Mainilan laukaukset” tekosyyksi uudelle hyökkäykselleen Tshetsheniaan.

Putinin Venäjä hyökkäsi Tshetsheniaan aloittaen Toisen Tshetshenian sodan – joka on ollut äärimmäisen brutaali.

Kannattaa huomata myös se, että Venäjä on murhannut liudan Tshetshenian laillisia presidenttejä.

Elämme vaarallista aikaa

Päällisin puolin Suomella ja suomalaisilla menee kohtuullisen hyvin. Suomi on (vielä) vapaa demokraattinen hyvinvointivaltio.

Punikkihallituksemme ottaa kuitenkin hirveästi velkaa, joten Suomi velkaantuu hirvittävän nopeasti. Pitäisi pistää kaikki julkiset palvelut tärkeysjärjestykseen ja lakkauttaa vähiten tärkeitä palveluja niin paljon, että tulot ja menot ovat tasapainossa. Lakkautettavien palvelujen henkilöstö on irtisanottava lyhyellä irtisanomisajalla, eikä heitä saa siirtää millekään ”vihreille oksille”. Punikkihallituksesta ei kuitenkaan ole leikkaajaksi.

Suomeen pitäisi perustaa uudelleen Suojeluskunnat Puolustusvoimain komentajan alaiseksi puolustushaaraksi. Suojeluskuntalaisille henkilökohtaiset aseet patruunoineen hyviin asekaappeihin koteihinsa ja raskaat aseet läheisten suojeluskuntatalojen asevarastoihin. Se parantaisi Suomen surkeaa puolustusvalmiutta ainakin yllätyshyökkäyksen tapauksessa – ja Venäjä tulee tekemään nimenomaan yllätyshyökkäyksen.

Porvaripuolueiden pitää Suomessa ruveta puhaltamaan yhteiseen hiileen.

jussina
Kokoomus Varkaus

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu