Näyttää siltä, että Venäjä hyökkää – mutta minne?

Useammalta suunnalta tulee tietoa, jonka mukaan Venäjä hyökkäisi taas suuremmin voimin Ukrainaan.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö imperialistinen roistovaltio Venäjä hyökkäisi. Kysymys kuuluukin, että minne ja mikä on tarkka ajankohta?

Venäjä on turhan hyvä harhautuksessa – maskirovka.

Georgiaa Venäjä ei onnistunut valtaamaan hyökätessään Georgiaan vuonna 2008, Venäjä ryssi sen sodan. Kuitenkin Venäjä onnistui vaihtamaan Georgian johtoon venäjämielisen Ivnishvilin johtaman koplan. Georgialaiset alkavat kypsyä menoon, joten vaikka näyttää siltä, että Venäjä hyökkää Ukrainaan, niin kohde voi olla Georgia.

Viro on suuri ja tuskaisa tikku Venäjän karhun takamuksissa, mutta Viro on NATOn jäsenmaa. Se voi hillitä himoja hyökätä Viroon, mutta ei välttämättä estä hyökkäystä.

Suomi on taas pitkään laiminlyönyt todellisen puolustuskykynsä ja varsinkin puolustusvalmiuden, eikä ole liittynyt NATOn jäseneksi vaikka olisi ehdottomasti pitänyt liittyä. Suomessa eletään illuusiossa ja nähdään ”Ruususen unta”. En ihmettelisi ollenkaan jos Venäjä hyökkäisikin Suomeen – Venäjähän hävisi Suomen ja Venäjän välillä käydyn Vapaussodan vuonna 1918 ja Suomi saavutti torjuntavoitot Talvisodassa, sekä Jatkosodassa. Vajaan kolmen kuukauden kuluttua tulee täyteen 80 vuotta kun Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun aloittaen Jatkosodan.

+5
jussina
Kokoomus Varkaus

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu