Propagandaelokuvilla vaikutetaan – myös nykyisin

Venäjä tuottaa nykyäänkin historiasta törkeästi valehtelevia propagandaelokuvia. Tässä artikkelissa kurkistetaan kuitenkin USAn törkeästi valehtelevaan propagandafilmiin.

USAn War Departmentin (puolustusministeriö) Special Service Division Army Service Forses tuotti Toisen Maailmansodan aikana propagandafilmejä: Why We Fight (Miksi taistelemme). Siihen sarjaan valmistui kaksi osaa nimeltään The Battle of Russia. Tässä artikkelissa tutustutaan ensimmäiseen niistä (käsittelee vuotta 1941).

Filmin aluksi näytetään jenkkien omien kihojen iskulauseita Venäjän puolesta. Puolustusministeri Stimson väittää, ”ettei tunne suurempaa rohkeutta kuin Venäjän kansa on näyttänyt.” Puolustusvoimain komentaja Marshall: ”Venäjän sotilaiden urheus ja aggressiivinen taisteluhenki saavat USAn armeijan ihailun.” Kenraali Douglas MacArthur puolestaan piti Venäjän taistelua Saksaa vastaan (sodan alussa) ”historian hienoimmaksi sotilassaavutukseksi.”

Ensin elokuvassa näytetään idioottimaista venäläistä propagandaa, jossa kehutaan Venäjän historiallisia saavutuksia sodissa – unohtaen tietenkin, että yleisesti ottaen Venäjän käymät sodat olivat imperialistisia hyökkäyssotia, joissa Venäjä joukkomurhasi, kidutti ja ryösti vieraita kansoja valloittaessaan niiden maita.

Elokuvassa ylistetään Venäjän rikkauksia ”unohtaen” kertoa että Venäjä on ryöstänyt ne rikkaudet muilta orjuuttamiltaan kansoilta.

Esitellään Venäjän brutaalisti alistamia ja orjuuttamia kansoja muka onnellisina. Ukrainalaisia mainitsematta Venäjän suorittamaa ukrainalaisten kansanmurhaa. Tataareja, jotka nousivat taistelemaan saksalaisten rinnalla Venäjää vastaan. Georgialaisia, jotka olisivat mieluiten eläneet edelleen itsenäisessä Georgiassa. Tshetsheenejä, jotka eivät ole koskaan alistuneet ryssän vallan alle. Jne. – jopa mongooleja. Lappalaisia sanotaan uudisasukkaiksi, eli ryssät ovat muka olleet alkuasukkaita. Voi veljet.

Sitten elokuvassa väitetään Hitlerin Saksan pyrkineen valloittamaan koko Maailman ja Venäjän pyrkineen vain turvaamaan rajansa. Grrr.

Seuraavaksi kerrotaan Saksan hyökkäyksestä Puolaan 1.9.1939, mutta ”unohdetaan” kertoa myös Venäjän hyökänneen Puolaan Saksan liittolaisena rikkoen Puolan ja Venäjän välillä voimassa ollutta hyökkäämättömyyssopimusta.

Elokuvassa valehdellaan päin naamaa Hitlerin ”delegoineen” Kreikan valloituksen Mussolinille, vaikka todellisuudessa Mussolini idioottimaisesti hyökkäsi Kreikkaan omin päin edes kertomatta asiasta liittolaiselleen Hitlerille. Mussolinin Italian typeryyden vuoksi Saksa joutui sotaan Balkanilla, vaikka olisi tarvinnut nekin joukot muualla.

Kuten varmaan jo arvasittekin, niin tämä ”dokumenttielokuva” unohtaa autuaasti Venäjän hyökkäyksen Suomen kimppuun – Talvisota – sekä Venäjän suorittamat Viron, Latvian, Liettuan, Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan miehitykset. Kuin myös Venäjän hyökkäyksen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan.

Elokuva valehtelee, että Venäjän teollisuus oli rakennettu rauhan tarkoituksiin ”kuten omamme” mutta nyt Venäjällä alettiin valmistamaan aseita minkä voitiin. ”Venäläiset tiesivät etteivät he voi tuottaa aseita tarpeeksi, mutta he tuottivat minkä voivat.”
”Armeija alkoi kasvaa koulutettavaksi puolustamaan maataan.” Tällaisia se jenkkien propagandafilmi kehtasi väittää.

Seuraava valhe on väittää kartan avulla sodan alusta (22.6.1941), että Saksa olisi hyökännyt myös Suomen Karjalan Kannaksen kautta Venäjälle valtaamaan Pietaria. Todellisuudessahan Suomi pelasti Venäjän häviöltä kieltäytyessään auttamasta Saksaa valtaamaan Pietari – eikä Karjalan kannaksella ollut saksalaisia joukkoja.

Dynaamisen karttakuvan ja selostuksen avulla elokuvassa väitettiin, että Venäjän puolustusstrategiana oli vetäytyä yhdeltä puolustuslinjalta toiselle, jolloin se toinen puolustuslinja vahvistui – ja jälleen vetäytyä seuraavalle puolustuslinjalle, jolloin se taas olisi muka ollut vahvempi kuin edellinen, jne.

Täyttä roskaa! Venäjä nimenomaan valmistautui hyökkäämään Saksan, Romanian ja Suomen kimppuun (aluksi) tarkoituksenaan valloittaa koko Eurooppa (aluksi), eikä suinkaan puolustautumaan omalla alueellaan.

Saksan armeija kuvataan jälleen kerran virheellisesi erittäin moottoroiduksi hyökkäysvaunuineen, puolitelavaunuineen, autoineen, Stukineen, jne. Venäläisten taas kuvataan pakottaneen saksalaiset ulos panssareistaan taistelemaan valtavaa määrää asutuskeskustaisteluja (1941).

Elokuva väittää Venäjän kansan 22.6.1941 kuullessaan Saksan hyökkäyksestä päättäneen ”taistella ja kuolla, muttei koskaan antautua.” Väitetään ettei mitään jätetty viholliselle.

Sitten väitetään kansan nousseen (1941) sankarilliseen partisaanisotaan saksalaisia maahantunkeutujia vastaan saksalaisten selustassa – vaikka 1941 mitään oikeita partisaaneja ei ollut taistelemassa saksalaisten selustassa. Toki oli Venäjän NKVD (KGB) joukkoja (terroristeja), mutta niiden todelliset saavutukset ovat olemattomia ja tavallinen kansa mielissään ilmiantoi niitä saksalaisille.

Lopetetaan jo se jenkkipropagandan suoltaminen ja kurkataan ihan pikkuisen vain miten se kaikki oikein menikään siinä Venäjän sankarillisessa taistelussa vuonna 1941.

———–

Hyökkäysvaunut 22.6.1941

Kommunistipropaganda on suoltanut (ja suoltaa edelleen) valheita kuinka Saksa oli muka täysin ylivoimainen Venäjään nähden mm. hyökkäysvaunujen suhteen. Venäjällä oli muka vain vähän uudenaikaisia, venäläisten panssareista oli muka suuri osa käyttökelvottomia odottaen remonttia, ei muka ollut polttoainetta eikä ammuksia, jne., jne.

Vanhassa artikkelissani on vertailtu saksalaisia ja venäläisiä vaunuja keskenään ja annettu lukumääriä. Verrataan nyt tässä artikkelissa rintamittain panssareiden lukumääriä:

Saksan Armeijaryhmä Nordilla oli kaikkiaan 602 hyökkäysvaunua – sitä vastassa oli Venäjän Luoteisrintama, jolla oli 2188 hyökkäysvaunua (Venäjän panssareihin ei ole laskettu 1.PsD vaunuja, joka valmistautui hyökkäämään Alakurtista Rovaniemelle). Nord hyökkäsi Baltian kautta Pietaria kohti.

Saksan Armeijaryhmä Mittellä oli kaikkiaan 1936 hyökkäysvaunua – sitä vastassa oli Venäjän Länsirintama, jolla oli 4365 hyökkäysvaunua (mukaan ei ole laskettu 17.MekAK (mekanisoitu armeijakunta), eikä 20.MekAK jotka olivat vasta
perustettavana, eikä myöskään 10.MekAK, joka toimi suomalaisia vastaan).

Saksan Armeijaryhmä Südillä oli kaikkiaan 728 hyökkäysvaunua – sitä vastassa olivat Venäjän Lounaisrintama ja Etelärintama, joilla oli 5826 hyökkäysvaunua. Süd hyökkäsi Lvovin hujakoilta syvälle Ukrainan alueelle. Dubnon luona oli ”suuri panssaritaistelu”, jossa Venäjän valtavan panssariylivoiman olisi luullut tuhoavan saksalaiset viimeiseen mieheen ja peltipurkkiin.

Saksalla idässä 3266 ja Venäjällä lännessä 12379 (mainittujen neljän rintaman alueella, sen lisäksi Suomea vastassa olleet, sisämaassa olleet, jne. yhteensä lännessä noin 23 000 hyökkäysvaunua).

Saksan osalta lukumäärät ovat tarkkoja – mutta mukaan on laskettu myös vain harjoitusvaunuiksi tarkoitetut pelkästään konekiväärillä varustetut Pz I ja vain 20 mm tykillä varustetut Pz II (743 kpl), sekä komentovaunuksi tarkoitetut vain konekiväärillä varustetut vaunut. Niitä, ei oikeastaan hyökkäysvaunuiksi kutsuttavia, oli yhteensä 1081 kpl.

Venäjän osalta lukumäärät eivät edelleenkään ole täysin tarkkoja, sillä Venäjän arkistot ovat edelleen suljettuja puolueettomilta tutkijoilta. Esitetyt lukumäärät ovat hyvin varovaisia, positiivisessa mielessä.Venäjän panssarivaunujen lukumäärä sisältää 1555 T-34 ”Sotkaa” ja Klim Voroshilovia – joiden erinomaisten hyökkäysvaunujen vertaisia vaunuja Saksalla ei ollut ensimmäistäkään kappaletta.

Mm. Venäjän hännystelijä David Glantz on väittänyt ”tutkimuksessaan” kommunistipropagandistien mukaisesti valtaosan Venäjän hyökkäysvaunuista vaatineen remonttia – eli eivät olisi olleet käyttökuntoisia. Mikäpä laite ei tarvitsisi joskus huoltoa tai korjausta – mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö sitä voitaisi silti käyttää vaikka heti. 1.6.1941 Viiden läntisen sotilaspiirin alueella oli 12782 hyökkäysvaunua, joista kunnossa oli 10540 (82,5%). Kiovan Sotilaspiirin alueella (tuleva Lounaisrintama) vastaavasti 5465 hv, joista kunnossa 4788 87,6%).ii Muuten, luuletteko, etteivät saksalaiset hyökkäysvaunut tarvinneet huoltoa tai remonttia? Kaikki vaunut eivät todellakaan olleet aina rivissä.

Sitäpaitsi 1.6.-22.6. välisenä aikana Venäjän mahtava sotavarusteteollisuus tuotti kolmessa vuorossa valtavassa määrin uusia T-34 ja Klim Voroshilov hyökkäysvaunuja joukoille – eli käyttökuntoisten osuus sen kuin vain parani ajan kuluessa.

Entäpä polttoaine?

Esimerkiksi tärkeän Venäjän Länsirintaman (armeijaryhmä) alueelle oli sodan alussa varastoituna 264 000 tonnia polttoainetta iii. Yhdessä venäläisessä mekanisoidussa armeijakunnassa (kaksi panssaridivisioonaa ja moottoroitu jalkaväkidivisioona) oli määrävahvuuden mukaan noin 1000 hyökkäysvaunua. Yksi mekanisoitu armeijakunta tarvitsi 500 km marssia varten 1200 tonnia polttoainetta – eli polttoainetta olisi riittänyt mainiosti syvään hyökkäysoperaatioon Saksan alueelle. Polttoainetta myös riitti mainiosti autoihin pakenemiseen itäänpäin, mutta propagandistien mukaan ei riittänyt taisteluun. Esimerkiksi 6.MekAK:ssa oli 220 kolmiakselista säiliöautoa kuljettamaan polttoanetta lähekkäin sijaitsevista
polttoainevarastoista, joten kuljetuskaan ei ollut ongelma.iv

Vastaavasti Länsirintaman varastoihin oli varastoitu 6700 vaunulastia v (rautatietavaravaunuja) ammuksia – ammuksia olisi riittänyt mainiosti hyökkäyssotaan. Ammuksia riitti pelkästään Länsirintaman kaistalla jättää viholliselle (tai tuhota varastoissa) heti sodan alussa holtittoman pakenemisen yhteydessä:

– 14,3 miljoonaa kiväärinpatruunaa;

– 510 000 tykinammusta 45 mm;

– 251 000 tykinammusta 76 mm;

– 155 000 tykinammusta 122 mm;

– 130 000 tykinammusta 152 mm.vi

Entäpä jos ne kaikki olivat kaukana varastoissa, eikä saatavilla kun Saksa teki ”yllätyshyökkäyksen”? Ei, sekään propaganda EI pidä paikkaansa. Joukoille oli jaettu ennen taistelujen alkua 1-1,5 tuliannosta hyökkäysvaunuihin ja tykeille.vii Kannattaa huomata, että Venäjä valmistautui hyökkäämään – ei rintamajoukot voi itse vetää mukanaan liikkuvassa sodassa suurta ammusmäärää, huoltojoukot kuljettavat lisää polttoainetta ja ammuksia rintamajoukoille sitä mukaa kuin kuluu. Puolustukseen
asettuneilla joukoilla pitää tietenkin olla enemmän ammuksia heti tuliasemien välittömässä läheisyydessä, mutta Venäjä ei valmistautunutkaan puolustukseen kiinteillä puolustuslinjoilla.

Venäjän materiaalitappioita 1941

6.-9.7.1941 mennessä (parissa viikossa) puna-armeijan tappiot olivat 11700 hyökkäysvaunua sekä 19000 tykkiä ja kranaatinheitintä.viii

Puna-armeijan tappiot 30.9.1941 mennessä (noin kolmessa kuukaudessa) olivat 15500 hyökkäysvaunua, 66900 tykkiä ja kranaatinheitintä, sekä 3,8 miljoonaa käsiasetta (kivääriä, pikakivääriä, jne.).ix

Vuoden 1941 loppuun mennessä (noin puolessa vuodessa) puna-armeija menetti 6290000 käsiasetta, 40600 tykkiä ja 60500 kranaatinheitintä.

Eli kyllä niitä aseita on ollut ihan mukavasti – mutta kansa EI halunnut taistella mädän kommunistidiktatuurin puolesta, joka terrorisoi kansaa, vaan kansalaiset heittivät aseensa menemään.

Venäjän joukkojen taistelutahdosta 1941

6.-9.7.1941 mennessä (parissa viikossa) Venäjän tappiot olivat 749 000 miestä x kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää huomiota tappiojakaumaan vuonna 1941 – kaatuneita oli normaalijakaumaan nähden hyvin vähän, kadonneita (vangiksi antautuneita, sotilaskarkureita) taas erittäin suuri osuus. Yleensä kaatuneita ja kadonneita on kokonaistappioista noin yksi kolmasosa ja haavoittuneita ja sairaita noin kaksi kolmasosaa – mutta Venäjällä vuonna 1941 lukema oli päinvastainen. Kolmen ensimmäisen sotakuukauden kuluessa haavoittuneita ja sairaita oli vain 24,66 % tappioista.xi Vuoden viimeisellä neljänneksellä lukema parani ollen jo 40,77 ja vuoden 1942 ensimmäisellä neljänneksellä jo 65,44%.xii

Eli sodan alussa Venäjän joukot yksinkertaisesti:

– lähtivät käpykaartiin;

– loikkasivat saksalasten puolelle (esim. Hiweiksi, jopa taistelijoiksi);

– antautuivat vangeiksi heti kun mahdollista.

Saksalaiset ottivat 3 806 000 sotavankia itärintamalla vuonna 1941.xiii

Huhtikuussa 1942 Saksan armeijan riveissä oli rekisteröityneitä vapaaehtoisia aputyöläisiä Hilfswillige (Hiwi) 200 000. Pelkästään marsalkka Erich von Mansteinin 11.Armeijassa oli kesällä 1942 47 000 vapaaehtoista ”Venäjän alamaista”.xiv

Ensimmäisenä sotavuotena saksalaisten puolelle suoraan yliloikkareina lähteneitä oli kymmeniä tuhansia. Rehabilitointikomitean mukaan 1,4-1,5% sotavankimäärästä.xv
Se tekee yli 50 000.

Saksalaisia sotilaita loikkasi Venäjän puolelle kolmessa vuodessa 29 miestä – pikkuinen ero, eikö vain.

Saksalaiset otettiin vapauttajina vastaan

Virossa, Latviassa ja Liettuassa saksalaiset joukot otettiin vapauttajina vastaan – ja baltit taistelivat saksalaisten aseveljinä vapauttaen maitaan punamurhaajista.

Myös ukrainalaiset tervehtivät saksalaisia vapauttajina ja huomattava osa heistä olisi halunnut taistella Venäjää vastaan vapaan Ukrainan puolesta – melkoinen määrä taistelikin, mutta saksalaiset olivat niin typeriä, etteivät hyödyntäneet ukrainalaisia kunnolla.

Tietenkin myös mm. tataarit halusivat taistella Venäjää vastaan saksalaisten aseveljinä. Saksalaisten ja tataarien välit olivatkin varsin hyvät.

MUTTA myös lukuisat venäläiset halusivat Saksan kaatavan mädän punadiktatuurin – haluten viljellä omia tilojaan kolhoosiorjuuden sijaan. Taas saksalaiset mokasivat perusteellisesti – vain orjuuttajien lipun symbolit muuttuivat.

Stalinin keinot parantaa taistelutahtoa

Kun Venäjän johto näki, ettei kansa halunnut taistella kommunistidiktatuurin puolesta, niin 16.8.1941 annettiin päiväkäsky numero 270 Stalinin, Molotovin ja Zhukovin allekirjoituksin:

”Käsken:

1) Komentajia ja poliittisia työntekijöitä, jotka repivät taistelun aikana itseltään arvomerkit ja karkaavat tai antautuvat vangiksi täytyy pitää pahantahtoisiksi karkureiksi, joiden perheet täytyy vangita valansa rikkoneiden ja Kotimaan pettäneiden henkilöiden perheinä. Käskeä kaikkia korkeampia komentajia (upseereita) ja komissaareja ampumaan sellaiset johtoon kuuluvat karkurit heti paikan päällä.

2) Saarretuksi joutuneiden joukko-osastojen ja perusyksiköiden taistella uhrautuvasti viimeiseen saakka, hoitaa puolustusmateriaalia kuin silmäteräänsä, murtautua omien puolelle vihollisen selustan lävitse, tuottaen samalla tappioita fasistikoirille.

Velvoittaa saarretuksi jouduttaessa kaikkia asevelvollisia heidän virka-asemastaan riippumatta vaatimaan komentajilta taistelua viimeiseen saakka jotta voidaan murtautua omien luokse. Jos komentaja tai osa puna-armeijalaisia mieluummin antautuu kuin organisoi vastarintaa, niin nämä täytyy kaikin keinoin (niin
maavoimien kuin ilmavoimien avulla) tuhota. Itsensä vangiksi antaneiden perheet täytyy jättää ilman valtiollista apua ja tukea – –.

Tämä käsky on luettava kaikissa komppanioissa, eskadrooneissa, pattereissa, laivueissa, yksiköissä ja esikunnissa.”xvi

Kyseessä EI suinkaan ollut tyhjä uhkaus. Vuoden 1941 syksyllä Venäjän ilmavoimat pommittivat sotavankileirejä Orjolin ja Novgorod-Severskin luona. Venäjä kieltäytyi yhteistyöstä Kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa, joten Punainen Risti ei voinut auttaa Saksan sotavangeiksi joutuneita Venäjän sotilaita.xvii

12.9.1941 Päämaja antoi direktiivin numero 001919 ”karkurijahtaajajoukkojen” perustamisesta. Joka rykmenttiä kohden piti olla vähintään komppania jahtaamassa sotilaskarkureita. Sen direktiivin ensimmäisillä riveillä on sanasta sanaan:

”Kokemus taistelusta Saksan fasismia vastaan on näyttänyt, että meidän jalkaväkidivisioonissa on runsaasti panikoituvia ja vihamielisiä elementtejä, jotka ensimmäisessä vihollisen paineessa heittävät aseensa alkaen huutamaan: ”meidät saarretaan!” ja vetävät mukanaan myös loput taistelijat. Sen tuloksena ajetaan
divisioona pakenemaan, materiaali hylätään ja myöhemmin aletaan yksitellen tulemaan metsästä pois. Sellaista tapahtuu kaikilla rintamilla – -.”xviii

Valtioterrorismi

Lenin, Stalin ja muu kommunistiroskajoukko hallitsivat terrorilla – murhaten miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä Venäjän miehittäminä olevilta muiden kansojen asuinalueilta. Venäjältä karkaaminen oli Venäjän lain mukaan raskas rikos.

Kun Saksan hyökkäys antoi tilaisuuden paeta näitä valtion valtuuttamia terroristeja, jotka olivat kiduttaneet, ryöstäneet ja murhanneet heitä, niin oli luonnollista, että valtava määrä pakeni, antautui vangiksi tai alkoi jopa taistelemaan sitä terrorihallintoa vastaan.

Ei se terrori myöskään kasvattanut tahtoa puolustaa kommunistista diktatuuria.

Yhteenveto

Jenkkipropagandaelokuva antoi täysin virheellisen kuvan Venäjästä, Venäjän orjuuttamista kansoista, taistelutahdosta ja taisteluista vuonna 1941.

Stalinin käyttöön ottamista keinoista huolimatta Venäjän rintamajoukoista katosi jäljettömiin (vangeiksi, karkureiksi, NKVDn teloittamina, jne.) vähintään 6 400 000 ihmistä.xix

Toki saksalaisten typeryys ja jenkkien typerä massiivinen apu imperialistiselle roistovaltiolle Venäjälle johti jatkossa siihen, että venäläiset eivät enää antautuneet niin massiivisesti saksalaisille ja jopa sotivat jollakin lailla kun politrukit ajoivat heitä eteenpäin konekiväärit selän takana.

Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt oli lievästi sanottuna onneton tunari. Jos häntä luonnehtii USA:n surkeimmaksi presidentiksi kautta aikojen, niin tuskin erehtyy.

Vainojen uhreja kannattaa muistaa olleen juutalaisten lisäksi Venäjän terrorisoimina mm. virolaisia, latvialaisia, liettualaisia, puolalaisia, ukrainalaisia, georgialaisia, tataareja ja tshetsheenejä – aina kansanmurhiin saakka.

—–

i Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 336

ii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 240

iii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 76

iv Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 76

v Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 83

vi Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 83

vii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 83

viii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 249

ix Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 255

x Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 250

xi Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 324

xii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 324

xiii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 264

xiv Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 267

xv Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 266

xvi Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivut 264-265

xvii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 265

xviii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivut 265-266

xix Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 269

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu