Sissimuonasta ja taistelusapuskapaketeista

Varsinkin sissillä (erikoisjoukkojen sotilaalla) on yleensä kannettavaa enemmän kuin tarpeeksi – esimerkiksi kylkimiinoja ja viuhkapanoksia, kaukolaukaisimet, henkilökohtainen ase patruunoineen, majoitusvälineet, viestivälineitä, lämpötähystin, jne., jne.

Tavallisia taistelumuonapakkauksia säilykepurkeissa olevine valmisruoka-annoksineen kuten esimerkiksi lihapullat perunamuussilla ei tee mieli kantaa. Tavallinen sotilas kuopassaan voi niitä kyllä syödä ja jopa nauttia elämästä kun saa hyvää lämmintä sapuskaa helposti tai ellei ole mahdollisuutta lämmittää, niin siitä säilykepurkista voi hätätilassa lusikoida safkan naamaansa myös lämmittämättä – ja nälkää on taas siirretty eteenpäin.

Siksi esimerkiksi Virossa jaetaan sotaharjoituksissa ja sodassa myös pakastekuivattuja ateriapakkauksia, jotka ovat todella keveitä, eivätkä tarvitse muuta kuin vettä ja hieman odotusta kaverikseen, jotta ravitseva ateria on valmis.

Eräs Virossa jaettava tuotemerkki on Tactical Foodpack. Hieman sapuskasta riippuen pakkaus painaa noin 110 grammaa ja sisältää energiaa noin 600 kcal. Säilyy vuosia odottaen sotaa tai harjoitusta. Lisättävä vesimääräkin riippuu ateriasta, mutta on esimerkiksi 3 dl. Jos lämmittää Trangialla kuuman veden, niin pitää odottaa esimerkiksi 8 minuuttia ennen kuin pistelee aterian poskeensa. Jos pelkää vihollisen taisteluhelikopterien lämpökameroita, eikä ole suojaa lämpötähystykseltä, niin sitten lisää kylmää vettä ja odottaa tupla-ajan ennen ateriaa. Syödä voi suoraan pakkauksesta, ei tarvitse liata ”astioita”.

Eivät ne yleensä ole mitään gourmetherkkuja, mutta ne ovat keveitä kantaa ja käyvät kyllä ateriasta.

Vastaavia on aamupaloiksi ja keitoiksi eri valmistajilta.

Nykyisin taistelija ei ole riippuvainen kenttäkeittiöstä, joka helposti paljastaa joukon viholliselle. Kenttäkeittiössä on sekin huono puoli, että sinne mennään vaikkapa ryhmä tai jopa joukkue kerrallaan erinomaiseksi maaliksi viholliselle.

Edelleen naamiointi tavallista tähystystä ja lämpökameroita vastaan on äärimmäisen tärkeää.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu