Suomen energiaturvallisuuden strategisia virheitä

Tämä artikkeli on julkaistu täydennettynä kotisivullani 23.7.2022.

Sähköntuotannon omavaraisuus

Suomessa on tehty suuria periaatteellisia virheratkaisuja sähköntuotannon osalta:

  1. On rakennettu ja rakennetaan valtavien tukiaisten avulla suuri määrä haitallista sattumavoimaa tuulivoima. Katso linkin takaa millaista se tuulivoiman tuotanto aikuisten oikeasti on.
  2. Sen ensimmäisen ja suurimman virheen vuoksi Suomessa on ajettu alas hyödyllistä sähköntuotantoa, eikä ole rakennettu riittävästi lisää hyödyllistä sähköntuotantoa.
  3. Annettiin Hanhikiven ydinvoimalaprojektin ajaa karille – kun saksalainen E.ON heitti pyyhkeen kehään, niin valtiovallan olisi pitänyt puuttua asiaan siten, että olisi jatkettu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti japanilaisella reaktorilla.
  4. Kun ranskalaiset ryssivät OL3 projektin ja Teollisuuden voima katsoi välttämättömäksi luopua OL4 rakentamisesta, niin valtiovallan olisi pitänyt puuttua asiaan siten, että OL4 projektista ei olisi luovuttu (aikalisä).
  5. Ei ole rakennettu lisää vesivoimaa – Vuotos ja Kollaja olisi pitänyt ja pitäisi edelleen antaa rakentaa.
  6. Ei ole käynnistetty hanketta kolmen uuden ydinvoimalan pikaisesta rakentamisesta Suomeen (Loviisa 3, Olkiluoto 4 ja Vaasa 1). Suosittelen tilaamaan kerralla sarjatuotantona kolme identtistä 1400 MW ydinvoimalaa Etelä-Koreasta. Katso linkin takaa miten eteläkorealaiset rakentavat APR1400 tyyppisiä voimaloita aikataulussa. Hyviä voimaloita edullisesti ja kohtalaisen nopeasti. Uskallan olettaa, että Loviisa 3 käynnistyisi alle kuusi vuotta tilauksesta, Olkiluoto 4 seuraavana vuonna ja Vaasa 1 taas vuoden kuluttua Olkiluoto 4:stä.

Suomi tarvitsee lisää puhdasta sähköä jo korvaamaan poistuvaa fossiilista tuotantoa ja sähköautojen lataukseenkin. Olisi erinomainen asia, jos päästäisiin myös viemään sähköä hyvällä hinnalla. Nyt tuomme koko ajan sähköä aivan hirmuisella hinnalla myös kesällä. Tätä kirjoittaessa 22.7.2022 kello 12.08 Suomeen tuodaan nettona sähköä teholla 1985 MW hintaan 237,01 €/MWh. Talven kovilla pakkasilla Suomessa kulutetaan sähköä eniten ja juuri silloin tuulivoima ei tuota Suomessa sähköä mainita saakka. Linkin takaa löytyy kovaa faktaa taulukoina – älkää uskoko tuulivoimahuijareiden valheita.

Lämmön tuotanto

Kauempana historiassa käytettiin erilaisia uuneja ja halkoja lämmön tuotantoon. Se oli Suomessa omavaraisuutta, kun viitsi tehdä ja polttaa halkoja. Niitä ei tarvinnut tuoda ulkomailta. Kaupungeissa kuitenkin ilman laatu kärsi puiden polttamisesta. Niinpä ruvettiin suosimaan keskitettyä kaukolämmitystä. Suuri lämpövoimalaitos, jossa oli korkea savupiippu levittämässä saasteet suuremmalle alueelle, joten kaupunkien ilmanlaatu parani. Melko yleisesti poltettiin kivihiiltä, sillä se oli halpaa. Kivihiili tietenkin piti tuoda ulkomailta, joten menetimme valuuttaa. Kivihiilen huoltovarmuus oli kuitenkin melkoisen hyvä, kun sitä voitiin varastoida voimaloiden lähelle suuriin kekoihin avotaivaan alle.

Helsingissäkin kaukolämpöä on tuotettu karkeasti 90 prosenttisesti kivihiilellä. Uudehkoissa voimalaitoksissa savukaasut pestään melkoisen hyvin, joten ilmaa ei juurikaan saastuteta.

Siirtyminen kivihiilen polttamisesta ”uusiutuvan” hakkeen polttamiseen lisää ilman saastuttamista. Hakkeen polttaminen ja kuljetus aiheuttavat valtavia tappavien pienhiukkasten päästöjä.

Suosittelen, että rakennetaan runsaasti ydinvoimaa ja lämmitetään sähköllä. Sähkölämmityksen investointikustannus on alhainen, eikä huoltokustannuksia juuri ole. Päästään siitäkin riesasta eroon, että kaukolämpöputkien vuoksi kaivetaan vähän väliä auki katuja, risteyksiä ja kevyen liikenteen väyliä.

 

+10
jussina
Kokoomus Varkaus

Kokoomuslainen noin puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen noin 30 vuotta ja edelleen. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu