Ukrainalle ei saa missään tapauksessa toimittaa mitään hyökkäys, eikä hävitysvälineitä
Kun katsoo USAn politiikkaa Ukrainan ja Venäjän välillä parhaillaan käynnissä olevan sodan suhteen, niin tilanne ainakin näyttää otsikon mukaiselta.
Ukraina tarvitsisi välttämättä nopeasti amerikkalaisia Abrams panssarivaunuja, joita on aiemmin kutsuttu ”hyökkäysvaunuiksi”, eihän sellaisia voi mitenkään toimittaa itsenäisyyttään ja demokratiaansa puolustavalle Ukrainalle. Virallisen luokittelun mukaan Abrams on MBT (Main Battle Tank) – ihan taistuluväline – ei missään tapauksessa.
USAlla olisi ollut jo aikoja sitten mahdollisuus toimittaa Abramseja vaikka suoraan Euroopasta Ukrainalle, vaan ei ole toimittanut – saapas nähdä toimitetaanko edes loppuvuonna 2023, epäilyttää.
Ukraina tarvitsisi välttämättä HETI amerikkalaisia F-16 monitoimihävittäjiä – hui kauhistus, ihan hävittäjiä, ei missään tapauksessa. Ei saa edes kouluttaa ukrainalaisia lentäjiä, eikä mekaanikkoja niihin, vaikka USAlla liittolaisineen on niitä ihan ylimääräisinä suuri määrä (on siirrytty, tai siirtymässä, uudempaan kalustoon) – vaan tarvitaan lupa Bideniltä toimittaa Ukrainaan. Sitä lupaa vaan ei saa.
Ukraina tarvitsisi välttämättä HETI raskaisiin raketinheittimiinsä HIMARS myös pidemmän kantaman ohjuksia ATACMS – ei missään nimessä, voisihan Ukraina vaikka tuhota niillä Ukrainan laillisen, mutta Venäjän miehittämänä olevan Krimin ja mantereen välisen sillan, tai suunnata niitä ohjuksia venäläisille lentokentille, joista hyökätään murhaamaan ukrainalaisia siviilejä mahdollisimman paljon. Ei missään tapauksessa – voisihan siinä kuolla jokunen imperialistisen roistovaltion Venäjän sotilas.
Oisko tämä parempi ????
Maga-republikaanit haluavat lopettaa Ukrainan tukemisen: ”Yhdysvaltojen tulisi pysytellä erossa tästä hölynpölystä” https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009433858.html
”Konservatiivien CPAC-konferenssissa Donald Trump ja tämän kannattajat tekivät selväksi, että he eivät kannata ”rahan kaatamista” Ukrainaan.
OXON HILL, MARYLAND, YHDYSVALLAT”
ENTINEN PRESIDENTTI Donald Trump, joka pyrkii uudelleen republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi 2024, on ottanut Bidenin hallinnon tuen Ukrainalle silmätikukseen ja pilkan kohteeksi.
Trump on pilkallisesti nimittänyt Bidenia ”Ukrainan presidentiksi”, joka mieluummin reissaa Kiovassa kuin huolehtisi amerikkalaisten asioista. Lisäksi Trumpin mukaan Biden ajaa tilannetta kohti kolmatta maailmansotaa.
CPAC:ssä Trump sanoi, että hän on kyllästynyt ”sodanlietsojiin” ja päästessään valtaan hän lopettaisi Ukrainan sodan yhdessä päivässä.
– Me emme koskaan enää palaa aikaan, jossa annamme rahaa vieraiden valtioiden sotia varten, Trump sanoi.”
Näin maaliskuussa 2023
Olisiko tuo politiikka parempi?
Ilmoita asiaton viesti
Juuri nyt USAn presidenttinä EI ole Trump, vaan Biden, joka estää tehokkaiden puolustusmateriaalien toimitukset Ukrainaan.
Jostakin eriskummallisesta syystä USA ei ole milloinkaan aikuisten oikeasti taistellut imperialistista roistovaltiota Venäjää vastaan:
1. USAn pätevä panssarikenraali Patton halusi Toisessa Maailmansodassa, että Eurooppa olisi vapautettu ryssistä, sitä ei sallittu USAn presidentin toimesta.
2. Korean sodassa USAn hyvä kenraali MacArthur halusi, että koko Korean niemimaa vapautetaan kommunistien (Venäjän ja Kiinan) joukoista, sitä ei sallittu USAn presidentin toimesta.
https://jput.fi/Korean_sota.htm
3. Vietnamin sodassa USA ei halunnut voittaa sotaa, sillä aikuisten oikeasti vastassa oli Venäjä:
– https://jput.fi/Vietnamin_sota.htm
– https://jput.fi/USA_ei_halunnut_voittaa_vs.htm
4. Kuinka ollakaan myös vaikkapa Persianlahden sodassa USAn poliittinen johto kielsi kenraali Schwartskopfia kaivamasta Venäjän liittolaista Saddam Husseinia saman tien mutakuopastaan.
5. Kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan vuonna 2008, niin USAn poliittinen johto kieltäytyi auttamasta Georgiaa aseellisesti:
https://jput.fi/Georgian_sota_2008.htm
Esimerkkejä on enemmänkin, jos haluat – pitkin suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein luotettaviin lähteisiin.
—–
Niin, minä ihan aikuisten oikeasti tiedän melkoisesti sotahistoriasta:
https://jput.fi/
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Onneksi on Biden. Eikä Trump. Muuten Yhdysvallat ei olisi toimittanut yhtään mitään Ukrainaan ja Ukraina olisi jo vallattu, Suomi ei olisi Natossa ja Venäjä kolistelisi Suomen rajoilla.
Onneksi on Biden 🇺🇲👍
Ilmoita asiaton viesti
Vieläkin paremmin voisi olla. Vaikkapa John McCain, James Mattis, tai monen monta muuta.
Ilmoita asiaton viesti
John McCain on ollut haudan levossa vuodesta 2018…
Ilmoita asiaton viesti
”Vietnamin sodassa USA ei halunnut voittaa sotaa, sillä aikuisten oikeasti vastassa oli Venäjä:”
Ho otti ensin yhteyttä amerikkalaisiin, mutta niitä ei Ho-sedän jutut kiinnostaneet, mutta Neukkuja kiinnosti.
”USAn pätevä panssarikenraali Patton halusi Toisessa Maailmansodassa, että Eurooppa olisi vapautettu ryssistä, sitä ei sallittu USAn presidentin toimesta.”
Jep, Patton olisi varmaan saanut ampua monta sotilastaan kun olisi pitänyt pakottaa sotilaat, jotka uskoivat sodan loppuneen hyökkäämään liittolaisensa kimppuun.
Ehkäpä presidentillä oli enemmän käytännön järkeä, kuin sotahullulla Pattonilla.
”Kuinka ollakaan myös vaikkapa Persianlahden sodassa USAn poliittinen johto kielsi kenraali Schwartskopfia kaivamasta Venäjän liittolaista Saddam Husseinia saman tien mutakuopastaan”
Koska pelkäsi, että Saddamin otteen hellittäessä irakilaiset käyvät kiinni toistensa kurkkuihin ja miten siinä sitten kävikään…
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkin Yhdysvallat kielsi MacArhuria, koska hän vaati käyttää ydinasetta.
Ei Yhdysvallat voinu mitään muuta kuin perääntyä Vietnamista. Kostoksi Yhdysvallat pommitti Laosin täyteen pommeja.Todellakin tiedät historiasta, mutta kun se tieto on vain yksipuolista.
Ilmoita asiaton viesti
Todellisuudessa MacArthur oli ydinaseiden vastustaja. Hän voitti Japanin ja teki Japanista demokraattisen valtion, sekä esti imperialistista roistovaltiota Venäjää miehittämästä Japanin pääsaaria.
https://jput.fi/venaja_ryosti_japanin_alueita.htm
Poliitikot asettivat sodankäynnille tavanomaisin aseinkin aivan mahdottomia rajoituksia sekä Korean sodassa, että Vietnamin sodassa:
– https://jput.fi/Korean_sota.htm
– https://jput.fi/Vietnamin_sota.htm
Jos poliitikot olisivat antaneet sotilaiden sotia, niin olisi yhtenäinen demokraattinen Korea ja yhtenäinen demokraattinen Vietnam.
Ilmoita asiaton viesti
Tuliko japanilaisista yllättäen kivoja kavereita, joita piti suojella ryssiltä🤣
Ilmoita asiaton viesti
Yksinkertaisesti MacArthur oli jo valloittanut Japanin pääsaaret, eikä halunnut, että tulisi Saksan kaltainen jaettu Japani, josta toinen puoli olisi kommunistinen diktatuuri Kremlin alaisena ja vain toisesta puolesta demokraattinen.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ne Pataanin kuoleman marssit ja Nanginin teurastukset unohtuvat, kun kenraalit ja politiikot veivaavat asioita. Moraalilla ei ole enää silloin mitään tekemistä, eikä siksi tarvitse ihmetellä miksi maailma on sellainen, kuin on.
Ilmoita asiaton viesti
Kas kummaa kun hän sitten uhkasi Kiinaa ydinaseilla, siis MacArthur.
Arvon sotilas menetti Filippiinit ja kun Yhdysvaltojen laivasto oli lähes tuhonnut Japanin laivaston, niin hän sitten palasi ja valloitti Japanin saaria. Kaiken lisäksi MacArthur sai kenkää. Vietnam oli ihan samanlainen kun Afganistan koskaan niitä ei miehitetä. Molemmissa maissa Yhdysvallat koki nöyryyttävän tappion, kuten N-liitto Afganistanissa
Ilmoita asiaton viesti
Marko, minusta juuri tuosta syystä, olisi parempi antaa Ukrainalle tankkeja ja hävittäjiä nyt. Bidenin kampanjan on vastattava MAGA-huutoon ja pystyttävä näyttämään, että avustukset tuottavat menestystä. Ukrainan menestys olisi Bidenin ja demokraattien väline Trumpia vastaan. Se voisi toimia jo niin, etteivät republikaanit valitsisi Trumpia ehdokkaakseen.
Avun pihtaaminen nyt on lyhytnäköistä.
Ilmoita asiaton viesti
Yksinkertainen kysymys, sotiiko jenkit vieraalla vai omalla maaperällä, kohta on toisin 🥳
Ilmoita asiaton viesti
Onhan ne myös ne miljoona Euroopan lupaamaa 155 mm kranaattia, mutta ei voi toimittaa, kun Ranska säätää.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, Viron aloitteesta EU:n piti toimittaa nopeasti miljoona 155 mm ammusta Ukrainan kenttätykistölle.
Perinteisesti Ranska on kuitenkin ollut venäjämyönteinen, joten tässä sitä sitten ollaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Ukraina tarvitsisi välttämättä HETI amerikkalaisia F-16 monitoimihävittäjiä”
Hmm… Ukraina tarvitsisi asiantuntijoiden mukaan Hornetteja HETI, Ukrainan lentokentät eivät täytä Nato-kriteerejä ja ne ovat Venäjän vaikutuksen alaisina joten Hornet vankempi rakenteisena ja kaksi moottorisena sopisi huomattavasti paremmin Ukrainan tarpeisiin.
Miksihän Suomi valitsi Hornetin aikoinaan??
Australialla olisi viitisenkymmentä päivitettyä Hornettia heti varastoissa. Espanjalla, Suomella, Kanadalla, US Navylla, USMC:llä ja Kuwaitilla lisää. Taisi joku Pääministeri asiasta toivoa keskusteluakin.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle on täällä väitetty ettei NATO-maahan hyökätä, joten voisimme lopettaa amerikkalaisten hakkumisen ja antaa Ukrainalle puolet ilmavoimistamme ja panssariaseesta.
Onko minulle täällä valehdeltu?
Ilmoita asiaton viesti
Ainakaan minä en ole koskaan väittänyt ”ettei NATO-maahan hyökätä”. Tuskin sellaista on väittänyt mikään muukaan varteenotettava taho.
NATO-jäsenyys nostaa hyökkäyskynnystä ja mahdollistaa ainakin materiaalisen avun saamisen kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun, yrittäen jälleen valloitaa koko Suomen.
https://jput.fi/suomi_natoon.htm
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ja sen jälkeen koko Euroopan – aluksi. Mahtava on suruudenhulluuden voima, sanoi Väinö Linna Suomen kansan syviä rivejä vavahduttaneessa romaanissaan Tuntematon sotilas.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta olen todellakin samaa mieltä ettei näin ole täällä väittänyt yksikään varteenotettava taho.
”Ei ole koskaan hyökätty NATO-maahan”On näiden toivotaan toivotaan strategien huvittava peruste sille, ettei iivana enää hyökkäisi Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
USA pelkää Venäjää. Ja pahemmaksi tilanne menee Ukrainan kannalta, jos Trump valitaan presidentiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jokaisen järkevän valtion kannattaa pelätä roistovaltiota, jonka johdossa istuu mielipuoli ydinasenapin vieressä. Mielipuolen oikkuihin ei silti voi alistua, vaan pahimmassa tilanteessa kortit pitää katsoa loppuun asti. Siitäkin huolimatta, että se voi tarkoittaa maailmanloppua.
Ilmoita asiaton viesti
Putinin kortit olisi ollut syytä katsoa jo kuukausia sitten. Miehen kädestä tulee uhoamisesta huolimatta loppuviimeksi löytymään pelkkä Musta Pekka.
Ydinsodasta ja maailmanlopusta on turha mitään tässä yhteydessä jankuttaa.
Vaikka Venäjän kansaa vaivaa suoranainen Stalinin ihannointi, ja toisen despootin Putinin tukeminen ja hänen alkamansa sodan hyväksyntä, niin eiköhän itänaapurin kansa, ja oligarkit, herää viimeistään siinä vaiheessa kun Putin alkaa hamuta ydinasenappia. Niin syvälle pimeyteen ei kai Venäjän kansa ole vajonnut että antaa miehen Ukrainan sodan vuoksi nappiin koskea?
Toivottavasti Ukraina vie perille asti odotetun hyökkäyksensä. Siihen Nato tukea…tukea…tukea! Aseita…aseita…aseita!
Ilmoita asiaton viesti
Jos Venäjä huomaa, että sitä pelätään, se vain innostuu uhkaileman ja hyökkäämään. Kuten toteat, mielipuolen oikkuihin ei pidä alistua.
Ilmoita asiaton viesti
Olet aivan oikeassa Juhani.
Meidän on kaikin tavoin suojeltava ukrainalaisia, niin etteivät he vain tekisi mitään harkitsematonta, mikä voisi ärsyttää vanhaa ja arvostettua venäläistä valtiota.
Venäjä on ollut historiassaan sentään osa Europpalaisia kuningas ja aatelis sukuja.
Venäjän hovissa puhuttiin yleisesti ranskakieltä ja noudatettiin euroopan hovien etikettiä.
Ilmoita asiaton viesti
Oheisessa artikkelissa on esimerkkejä siitä, miten sukulaiset hallitsivat eri valtioita:
https://jput.fi/Sarajevon_laukauksista_ens.htm
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa Juhani:”Suku on pahin ja myös kateellinen”
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä USAn apu on merkittävää mutta ei aivan välttämätöntä. Eurooppalaiset maat pystyisivät antamaan apua riittävästi jos päätöksiä vain kyettäisiin tekemään nopeasti. Hidastelua perustellaan monilla eri syillä, länsitekniikan oppiminen kestää liian kauan tai koneiden luovuttamiseen tarvitaan myyjän lupa.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki syyt hidasteluun ovat tekosyitä.
Useimmiten hidastelun takaa löytyy yksi nimi Biden. Toki toinen sosialisti Scholtz on myös tosi hyvä hidastelija.
Euroopassa ei kerta kaikkiaan ole mahdollisuuksia antaa niin suuria määriä kuin on USAlla, mutta se on jo kokonaan eri asia. Viro on aivan esimerkillinen Ukrainan auttaja – siksi Viron pääministeriä kohdeltiin Ukrainassa paremmin kuin ”kuningatarta”.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole reilua, että Venäjä voi iskeä mihin tahansa Ukrainassa, mutta ei päinvastoin. Tämän takia Ukrainalle pitäisi toimittaa mahdollisimmman pian suuri määrä pitkän matkan ohjuksia. Moskovassa ja Pietarissa asuvien venäläistenkin on korkea aika päästä osallisiksi valtioiden välisestä sodasta.
Ilmoita asiaton viesti
Zelenski ei edes halua Ukrainalle Moskovaan yltäviä aseita, vaan haluaa ATACMSeja (300 km), joilla yltää esimerkiksi ampumaan tärkeitä kohteita Ukrainan Krimin alueella.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo Zelenskyn kanta tuntuu aika typerältä. Parastahan olisi, jos Ukrainalla olisi vielä käyttökuntoisia ydinaseitakin jossain varastossa. Voisi lisätä Putinin kiinnostusta neuvotteluihin.
Ilmoita asiaton viesti
Zelenski ja ukrainalaisten enemmistö haluaa Venäjän joukot pois kaikilta Venäjän miehittämänä olevilta Ukrainan alueilta ja rakentaa maataan kaikessa rauhassa.
Ei suurta sotaa Venäjää vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän sitä sotaa halunnut kuin Putin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyseessä ei suinkaan ole Putin, vaan imperialistinen roistovaltio Venäjä.
Venäjä on ollut imperialistinen jo noin 500 vuotta, on sitä parhaillaan ja tulee olemaan jatkossakin – ihan järjestelmästä ja johtajasta riippumatta.
https://jput.fi/Imperialistinen_Venaja.htm
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän tuo Yhdysvallat ole sekaantunut itsenäisyytensä aikana huomattavasti enemmän muitten maiden asioihin, kuin tuo itänaapurimme.
Ilmoita asiaton viesti
Yhdysvallat ei ole tehnyt tarpeeksi, vaikka yleensä on tehnyt oikeansuuntaisia toimenpiteitä.
Venäjä taas ei ole vahingossakaan tehnyt koskaan mitään hyvää.
Ilmoita asiaton viesti
Katsotaan meneekö tämä läpi. Jokainen voi käydä Wikipedian sivuilta katsomassa mitä tuhoa käyhdytetty uraani ja valkoinen fosfori aiheuttaa ihmisille.
Näitähän aineita sisälsi pommit, joita Mattis pommitutti Fallujahissa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomenkielinen wiki ei ole luotettava lähde. Siellä anonyymit punikit valehtelevat mitä sattuu ja poistavat tosiasioita.
Ilmoita asiaton viesti
Irakin sodassa käytettiin runsaasti köyhdytettyä uraania: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004142683.html?share=d5d9516f5c2bb82b7e7d48c3565c45fb
Ilmoita asiaton viesti
Entä sitten? Köyhdytetty uraani ei säteile, mutta on raskasta, siten sitä sisältävä ammus läpäisee hyvin panssaria.
Irakissa tuhottiin valtava määrä venäläisiä panssarivaunuja.
Imperialistinen roistovaltio Venäjä oli Irakin verisen diktaattori Husseinin liittolainen.
Ilmoita asiaton viesti
Aiheuttaa syntyville lapsille epämuodostumia, samoin siellä käytettiin valk. fosforia.
Yhdysvallat tuki Irakia, sen sotiessa Irania vastaan.
Syy laittomaan Irakin sotaan oli öljy, ei kemialliset aseet. Irakissa ennen sotaa ei ollut huivipakkoa, ja naiset saivat opiskella yliopistoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Hiekkaa ei kannata syödä muutenkaan.
Todellisuudessa nimenomaan kommunistinen Venäjä tuki Irakia valtavin asetoimituksin ja venäläisiä oli Irakissa suuri määrä käyttämässä venäläisiä asejärjestelmiä, eli osallistumassa sotatoimiin. Kukaan ei ole esittänyt pitäviä todisteita siitä, että Irakin ja Iranin välisen sodan aikan USA olisi toimittanut minkäänlaisia aseita Irakille.
Minulle riittää kommunistien valheet minun blogissani – valehtele jossakin muualla.
Ilmoita asiaton viesti
Anna nyt Juhani kommunistin näin juhlapäivänään esiintyä. Heillähän on niin kovin vähän nykyisin juhlien aiheita. Parta-Kallen aate ei vaan enää innosta edes proletariaattia.
Ilmoita asiaton viesti
Esiintyköön jossakin muualla kuin minun blogissani. Kaikki tässä ketjussa hylkäämäni kommentit ovat sen töherryksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Aikoinaan sai omaan blogiin laittaa jatkuvan eston sellaisille kommentoijille, joita ei halunnut kommentointiin osallistuvan. Eikö enää?
Ilmoita asiaton viesti
Sellainen hyvä ominaisuus oli aikoinaan – valitettavasti sellaista ei tietääkseni enää ole.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän Ukrainan sotaa voi jo nyt nimittää suureksi. Ainakin Ukrainan kannalta.
Ei Ukraina halua Venäjän valtioalueita vallata. Vain omansa ottaa takaisin. Ja korvauksia. Toki heillä olisi hyvä olla aseistusta, jolla voisi tulittaa hyökkäysjoukkoja jo Venäjän puolelle.
Ilmoita asiaton viesti
Parhaillaan Ukrainassa käydään raskasta kulutussotaa, jossa kuolee myös ukrainalaisia sotilaita merkittävä määrä, osa invalidisoituu lopuksi ikäänsä – kun haluavat puolustaa rakasta isänmaataan Ukrainaa, imperialistisen roistovaltion Venäjän valloitusyrityksiltä ja yritykseltä tehdä taas ukrainalaisten kansanmurhia.
Venäjä häikäilemättä tuottaa koko ajan tahallaan Ukrainalle suuria siviiliuhreja ja tuhoaa Ukrainan siviiliinfraa – nimenomaan tarkoituksella.
Venäjä on kyydittänyt ja kyydittää miehittämiltään alueilta suuria määriä ukrainalaisia lapsia ja pakkovenäläistää heitä.
Venäjä pakottaa ukrainalaisia miehittämiltään alueilta laittomasti asevoimiinsa tappamaan ukrainalaisia.
Demokraattinen länsi vain katsoo tätä kauheutta päältä, eikä anna Ukrainalle tarpeeksi aseita ja ammuksia, että Ukraina voisi päättää tämän sodan voitollisesti. Minkäänlaista aselepoa tai välirauhaa ei saa tulla – Ukrainan pitää voittaa tämä sota ja Venäjän pitää kärsiä tässä aloittamassaan brutaalissa hyökkäyssodassa rökäletappio.
Ilmoita asiaton viesti
Yhdysvallat käytti japanilaisia koekaniinina atoipommia testauksessa, pidätkö sitä inhimillisenä
Ilmoita asiaton viesti
Se oli Japani, joka hyökkäsi USAn kimppuun 7.12.1941, eikä päinvastoin.
Atomipommi säästi ihmishenkiä kun Japani antautui.
Kirjoitan uudelleen: kirjoita muualle kuin minun blogiini.
Ilmoita asiaton viesti
Biden virkaanastumisnimitysten ensiarvoisena kriteerinä oli nimittää mahdollisimman paljon tras- ym muita viheragendan myötäisiä ideologeja korkeisiin asemiin.
-2021 Biden nimitti Racel Levinen, sukupuoltaan muuttaneen neljän tähden kenraalin vastaamaan luonto- ja tuhovirustoimintojen amiraaliksi.
– Ottamatta kantaa Venäjän invaasion oikeudenmukaisuuteen Bidenin ympäristölähettillään, John Kerryn mukaan operaatio olisi pitänyt saattaa lopuun välittömästi luontonäkökohtien mukaisesti.
Noilta näkökannoiltako sotilastrategisia ja puolustuspoliittisia suunitelmia saataisiin laadittua?
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä sellaisista asioista mitään, joten en ota kantaa.
Ilmoita asiaton viesti