Ukrainalle on annettu apua tipoittain ja avun käyttöä rajoittaen
Ennen 24.2.2022
Venäjän hyökättyä Ukrainan kimppuun vuonna 2014 oikeastaan kukaan ei auttanut Ukrainaa asetoimituksin. Siinä meni Krimi ja melkoinen osa Donbasista Venäjän brutaalin miehityksen alle.
Vasta Trumpin USA toimitti Ukrainalle erinomaisia Javelin panssarintorjuntaohjuksia ampumalaitteineen. Silloinkin asetettiin rajoituksia siitä missä niitä saa käyttää ja millaisessa tilanteessa.
Viron johdon mielestä näytti todennäköiseltä, että Venäjä tekee täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, joten Viro lahjoitti Ukrainalle lisää Javelineja. Ne ennättivät perille ja käyttöön ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä 24.2.2022.
Ukrainalaiset antoivat hyville kauaskantaville panssarintorjuntaohjuksille lempinimen ”Pyhä Javelin”.
24.2.2022 jälkeen
Imperialistisen roistovaltion Venäjän aloitettua 24.2.2022 täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan pohjoisesta, idästä ja etelästä, tietysti myös ilmasta ja mereltä – koko Ukrainan valloittamiseksi, sekä ukrainalaisten tuhoamiseksi, ”Länsi” viimeinkin heräsi ”Ruususen unesta” ja alkoi toimittamaan Ukrainalle apua. Toki ruokaa, kypäriä ja varusesineitä oli toimitettu hieman jo aiemminkin – mutta käytännössä ei aseita, ”ettei sota vaan eskaloituisi”.
Punaisia viivoja riittää edelleen
Nyt voitiin toimittaa ”puolustusaseita”, kuten olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia, kevyitä kertasinkoja, patruunoita, jne. Hurraa, nyt voidaan sotia puolustussotaa – mutta ei puhettakaan, että aseita saataisiin käyttää Venäjän alueella tai edes Venäjän miehittämänä olevilla Ukrainan alueilla.
Kenttätykit, tykistön ammukset, puhumattakaan panssarivaunuista – ei kai nyt sentään.
Panssarivaunut – selvä hyökkäysase
Panssarivaunun vanhempi nimitys Suomessakin oli ”hyökkäysvaunu”. Eihän nyt Ukrainalle sellaisia saa toimittaa, ”ettei sota vaan eskaloituisi”.
Esimerkiksi Saksa asetti Leopard-panssarivaunujen toimittamisen ehdoksi, että USA ensin ainakin julkisesti lupaa toimittaa Abrams-panssarivaunuja Ukrainalle. Niinpä Joe Biden lopuksi lupasi toimittaa 31 kpl vanhempia ja riisuttuja versioita Abramseista – tietysti mahdollisimman vähän ja mahdollisimman myöhään. Varastoissa olisi ollut toimittaa vaikka 300 erittäinkin nopeasti. Toimitus lopulta ”kesällä 2023”, niin vähän ja myöhään ettei niistä ollut apua, kun Ukraina teki kesähyökkäysyrityksen vuonna 2023. Ihan kauheaa, että Ukraina yritti valloittaa Venäjän miehittämänä olevia Ukrainan alueita takaisin Ukrainalle.
Leopardeja on eri versioita eri maista tullut Ukrainalle varsin vähän ja hitaasti, mutta parempi sekin kuin ei ollenkaan.
HIMARS-raketinheittimet ja niiden ohjukset
HIMARS on varsin hyvä raskas raketinheitin pyöräalustalla. Vaihtaa paikkaa nopeasti ja on suhteellisen pieni, joten on vähemmän haavoittuva, kuin suurikokoisempi tela-alustainen M270 MLRS, joka ampuu samoja ohjuksia.
Heittimiä toimitettiin ja niihin hieman lyhyen kantaman tarkkoja ohjuksia. Niillä saatiin aikaan hyviä tuloksia – olisipa ollut enemmän, edes ohjuksia. Pitkän kantaman tykistöohjuksia ATACMS niihin ei tietenkään toimitettu ja raketinheittimistä poistettiin varalta mahdollisuuskin ampua ATACMSeja.
Piiiitkän harkinnan jälkeen toimitettiin pieni määrä lyhyen kantaman ATACMS-ohjuksia, mutta kiellolla ampua niitä sinne ja tänne.
Tätä kirjoitettaessa 14.9.2024 on tieto, että Ukrainalle on toimitettu pieni määrä pidemmän kantaman (300 km) ATACMS-ohjuksia, mutta niillä ei ole lupa ampua syvälle Venäjän alueella oleviin sotilaskohteisiin. Olisihan se ihan kauheaa, jos niitä ammuttaisiin esimerkiksi Venäjän sotilaslentokentille, joista starttaavat venäläiset sotilaskoneet hyökkäämään ukrainalaisiin siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin, kouluihin, lastentarhoihin, jne.
Lyhyen kantaman ohjuksiakaan HIMARSeihin ei enää juurikaan toimiteta, vaikka olisi runsaasti hyviä kuorma-ammuksia, jotka ovat menossa hävitettäväksi ”Lännessä”. Minusta ne pitäisi hävittää Ukrainassa, jossa niillä tuhottaisiin Lännen vihollisia ja vihollisen kalustoa – mutta sehän olisi ihan kauheaa, nehän ovat jo todistaneet tehokkuutensa Ukrainassa. Eihän nyt sellaisia saa antaa Ukrainalle, parempi on purkaa ne valtavin kustannuksin.
Kenttätykistön tarkkuusammukset
Yhdellä tarkkuusammuksella (esimerkiksi Excalibur) osutaan kerralla maaliin, yleensä GPS-paikannusta käyttäen. Niitä annettiin Ukrainalle ”kourallinen” ja saavutettiin erinomaisia tuloksia.
Olisipa annettu kerralla suuri määrä, niin niillä olisi ollut myös suuri vaikutus. Nykyisin Venäjä käyttää GPS-häirintää, joten ne ammukset eivät enää ole tehokkaita.
F-16 hävittäjät
Kertomus muuttuu yhä surullisemmaksi.
Lännessä on useampiakin valtioita, jotka ovat luopumassa F-16 hävittäjien käytöstä ja ovat siten olleet valmiita toimittamaan käytöstä poistuvia koneita Ukrainalle – jotta Ukraina voisi edes aloittaa siirtymisen vanhoista neukkukoneista läntisiin koneisiin.
F-16 on kuitenkin USA:n tuote, joten niiden toimittamiseen Ukrainalle piti saada lupa USA:lta. ”Sleepy Joe” Biden antoi lopulta luvan, joten voitiin aloittaa lentäjien ja maahenkilökunnan koulutus. Ensimmäiset koneet toimitettiin Ukrainaan vasta loppukesästä 2024, vaikka hyvällä tahdolla se olisi voinut tapahtua jo vuotta aikaisemmin.
USA:lla itsellään on niitä F-16 hävittäjiä suuri määrä ”koipussissa”, mutta USA ei ole luvannut antaa ensimmäistäkään omaa ylijäämähävittäjäänsä Ukrainalle. Olisihan se ihan kauheaa, jos Ukraina ampuisi alas vaikkapa venäläisiä risteilyohjuksia, jotka ovat matkalla tuhoamaan Ukrainan siviili-infrastruktuuria, sairaaloita, koteja, jne.
F-16 hävittäjä on tietysti vain lavetti sensoreille ja aseille. Jotta saavutettaisiin asevaikutus, niin tarvitaan myös ilmasta-ilmaan ohjuksia, ilmasta-maahan ohjuksia, jne. Edelleen näyttää siltä, että Ukrainalle ei anneta edes pidemmän kantaman omaavia tutkaohjattuja AMRAAM-ohjuksia. Olisihan se ihan kauheaa, jos Ukraina kykenisi ampumaan alas venäläisiä koneita, jotka heittävät mm. raskaita liitopommeja tuhoamaan ukrainalaisia suuria kerrostaloja kokonaan yhdellä pommilla.
F-16 koneisiin on olemassa useita erilaisia ilmasta-maahan ohjuksia, liitopommeja, jne. Vaikuttaa siltä, että niitä ei kuitenkaan ole toimitettu Ukrainalle. Jospa kuitenkin muutaman vuoden kuluttua toimitetaan, jos Ukraina on vielä pystyssä.
F-16 koulutus on rempallaan. Koneita luovutetaan Ukrainalle vähitellen, mutta ei niistä ole iloa, ellei ohjaajia, mekaanikkoja, jne. kouluteta. USA:lla on valtavat koulutusresurssit, mutta vain muutamaa ukrainalaista lentäjää koulutetaan.
Surkea tilanne
Tilanne on aivan surkea. Ukraina taistelee paitsi itsenäisyydestään ja olemassaolostaan – myös läntisten demokratioiden vapauden puolesta. Venäjä on nimittäin imperialistinen roistovaltio, joka jatkaa hyökkäilyään demokraattisia valtioita vastaan. On lännen itsensä hyödyksi auttaa Ukrainaa kaikin tavoin.
Näyttää kuitenkin siltä, että sosialistit Joe Biden ja Olaf Scholz tekevät kaikkensa, että Venäjä ei häviäisi aloittamaansa brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan.
Scholz juuri ilmoitti että Saksan luovuttamilla aseilla ei sitten isketä venäjän alueelle vaikka muut maat siihen luvan antaisivatkin. Ihmetyttää että mistä tässä on kyse? Onko venäjällä jonkinlainen kiristysote joistakin lännen päättäjistä?
Ilmoita asiaton viesti
Olaf Scholz:n puntti tutisee niin että sen huomaa lehtikuvissa.
Pelko on eräs Venäjän toimivimpia aseita.
Ilmoita asiaton viesti
Scholz oli äärivasemmistolainen jo neukkulan aikana ja toimi Venäjän hyväksi – kuten nytkin.
Pelkääkö Scholz, että tulee jotakin menneisyydestä julki?
Ilmoita asiaton viesti
Lännellä on hyvä keino heikentää Ukrainan sotaponnisteluja – kun ei toimiteta varaosia länsikalustoon, niin ei niillä pitkälle potkita.
Hyvin suuri osa toimitetusta kalustosta odottaa varaosia Ukrainassa.
Ilmoita asiaton viesti
Läntisen avun muovaajina on ehkä olleet hautaustoimistot ja asekauppiaat?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä ei nyt sentään.
Saksa on taloudellinen jättiläinen, mutta sotilaallinen kääpiö. Saksan puolustusvoimat on päästetty neukkulan kemahtamisen jälkeen ihan surkealle tolalle. Siten Saksan varastoista ei ole ollut toimittaa suuria määriä kunnollista kalustoa. Vanhoja Leopard 1 panssareita on vähitellen kunnostettu ja luovutettu Ukrainalle – mutta kyseessä on todella vanha kalusto, jota Saksa itse ei enää käytä.
Saksalla olisi erinomaisia risteilyohjuksia Taurus ja on myös niiden tuotantolinja. Saksa olisi aivan hyvin voinut luovuttaa melkoisen määrän Tauruksia ja tehdä tilauksen omalta teollisuudeltaan toimittaa niitä lisää sekä Saksalle, että Ukrainalle.
Vaan sosialisti Olaf Scholz on sen nimenomaan kieltänyt moneen kertaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sellaisia ne sosialistit ovat. Pettävät jopa oman kansansa aatteensa lumossa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin se on ollut Suomessakin. Vapaussodan aikana, sen jälkeen, Talvisodan aikana, Välirauhan aikana, Jatkosodan aikana, Jatkosodan jälkeen, edelleenkin.
Ilmoita asiaton viesti
”Näyttää kuitenkin siltä, että sosialistit Joe Biden ja Olaf Scholz tekevät kaikkensa, että Venäjä ei häviäisi aloittamaansa brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan.”
Scholz tulisi siirtää kanslerin virasta vahainkotiin syömään mangokiisseliä, mutta USA:n nihkeästä avusta on tyhmää syyttää demokraatteja. Republikaanit ovat ne, jotka jatkuvasti ovat viskoneet kapuloita rattaisiin.
Toisekseen Saksa on kyllä auttanut Ukrainaa merkittävästi, jos verrataan muihin isoihin EU-maihin Ranskaan, Espanjaan ja Italiaan. Ja sitten on se EU:n viides kolonna, Unkari.
Ilmoita asiaton viesti
USA:n demokraatteja voi syyttää päättämättömyydestä ja linjattomuudesta sekä siitä että taitavat haluta kulutussotaa tyyliin Vietnamin sota. Ei ratkaisua, vaan mahdollisimman suuri sotatarvikkeiden kulutus.
Esim. on aivan tuhoontuomittu ajatus perustaa ilmapuolustus miljoonan kappaleelta maksaviin ohjuksiin. Halvemmaksi tulisi tuhota ohjusten laukaisupaikat, varastot ja tehtaat Venäjällä.
Ilmoita asiaton viesti
” … on aivan tuhoontuomittu ajatus perustaa ilmapuolustus miljoonan kappaleelta maksaviin ohjuksiin. Halvemmaksi tulisi tuhota ohjusten laukaisupaikat, varastot ja tehtaat Venäjällä…”
Tuossa on perää. Vanha sanonta on, että älä yritä torjua kaikkia sinua koti tulevia nuolia, vaan ammu se jousimies! Läntiset sotilasasiantuntijat sen toki ymmärtävätkin, mutta ääliöpoliitikot eivät, ja siksi panttaavat parhaan läntisen puolustusmateriaalin antamista Ukrainalle. Scholzittelijoilla kaksi käsittämätöntä fobiaa eli se paljon puhuttu ’eskaloitumisen’ pelko ja sitten se järjenvastaisista järjenvastaisin pelko siitä, että Ukraina voittaisikin puolustussotansa(!)
Ilmoita asiaton viesti
Oikein Seppo!
Ilmoita asiaton viesti
Saksan apu Ukrainalle on noin 0,37% BKT:stä.
USA:n apu Ukrainalle on noin 0,35% BKT:stä.
Tanskan apu Ukrainalle on noin 1,83% BKT:stä.
Viron apu Ukrainalle on noin 1,66% BKT:stä.
Liettuan apu Ukrainalle on noin 1,43% BKT:stä.
Latvian apu Ukrainalle on noin 1,35% BKT:stä.
Suomen apu Ukrainalle on noin 0,88% BKT:stä.
https://www.statista.com/statistics/1303450/bilateral-aid-to-ukraine-in-a-percent-of-donor-gdp/
Ilmoita asiaton viesti
…Ranskan apu 0,16 % BKT:stä, Italian apu 0,11 BKT:stä, Espanjan apu 0,09 BKT:stä.
Ilmoita asiaton viesti
Totta, vähän on.
Ilmeisesti luulevat, että imperialistinen roistovaltio Venäjä ei niitä uhkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ao maiden hallitusten on helppo luimia muiden selkien takana, vailla huolen häivää.
Ilmoita asiaton viesti
”Vasta Trumpin USA toimitti Ukrainalle erinomaisia Javelin panssarintorjuntaohjuksia ampumalaitteineen.”
Itseasiassa, Trump ei toimittanut näitä tuosta vaan apuna. Vaan möi ne Ukrainalle🇺🇦 kauppamies kun on. Jos tämä valitaan taas johtoon hän lakkauttaa kaiken tuen. On itse monesti niin sanonut.
Eli ei todellakaan toimittanut Javelineja. Möi ne. Koska raha. Siinä on todella iso ero.
Ilmoita asiaton viesti
Kova fakta: ”Vasta Trumpin USA toimitti Ukrainalle erinomaisia Javelin panssarintorjuntaohjuksia ampumalaitteineen.”
Se ei vaikuta asiaan, pitikö niistä maksaa, vaiko ei.
Esimerkiksi Obaman USA ei toimittanut Ukrainalle ”tappavaa aseistusta”. Ei lahjaksi, ei myytynä.
Ilmoita asiaton viesti
Edelleen jos tämä ääliö valitaan takaisin johtoon, jokainen tietää kuinka huonosti Ukrainalle käy …
Ilmoita asiaton viesti
Tiedoksi, että Biden on USAn presidentti ja harrastaa parhaillaankin ”neliraajajarrutusta” Ukrainan auttamisessa.
Ilmoita asiaton viesti
Jään mielenkiinnolla odottamaan lisääntyykö Yhdysvaltain Ukrainalle toimittama apu jos Trumpista tulee presidentti. Tähänastiset Trumpin ja hänen varapresidenttiehdokkaansa Vancen puheet viittaavat siihen että Venäjän annetaan pitää valtaamansa alueet eikä Ukrainaa huolita Naton jäseneksi. Eli hyväksytään myös se että Venäjä voi aikanaan vallata loputkin Ukrainasta ennen kuin kääntää katseensa muihin läntisiin naapureihinsa.
Sinänsä niin Bidenin kuin Scholzin asenne Ukrainalle toimitettavien aseiden käyttöön on käsittämätön. Ukrainaa pitäisi auttaa voittamaan sota.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakaan minulla ei ole tietoa siitä, mitä Trump tekee Ukrainan suhteen JOS hänestä tulee presidentti. USAssa presidentti ei päätä talousarviosta, joten lehmänkauppojen tekopaikkoja on.
Joe Biden on jo näyttänyt politiikkansa Ukrainan suhteen: mahdollisimman vähän ja mahdollisimman myöhään, ettei Venäjä vaan häviäisi aloittamaansa brutaalia hyökkäyssotaa.
Ilmoita asiaton viesti
Trump on ilmoittanut lopettavansa sodan heti jos hänestä tulee presidentti. Vance on paljastanut Trumpin rauhansuunnitelmasta sen verran että rauhan rajat tulisivat olemaan sen hetkiset rintamalinjat ja Venäjä saisi takeet siitä että Ukrainaa ei huolittaisi Naton jäseneksi.
Ilmoita asiaton viesti
Minä tiedän toki Trumpin puheita, mutta minä en tiedä hänen tekojaan JOS hänestä tulee presidentti.
Esimerkiksi Trumpin väite, että hän lopettaa Ukrainan sodan 24 tunnissa on täysin huuhaata.
Vastaavasti en tiedä mitä Harris aikuisten oikeasti tekisi, jos hänestä tulisi presidentti.
Jopa EU:n ”korkea edustaja” Borrell vaatii yksiselitteisesti Ukrainalle lupaa käyttää läntisiä aseita syvällä Venäjän alueella.
Ilmoita asiaton viesti
Ennustaminen on vaikeaa – etenkin tulevaisuuden, kuten Ahti Karjalainen tapasi sanoa. Aika näyttää …
Ilmoita asiaton viesti
Joe Biden on vielä USA:n presidentti karkeasti kolme ja puoli kuukautta. Jopa senkin ajan ennustaminen vaatisi hyvän kristallipallon.
Täydellistä suunnanmuutosta USA tuskin tekee tulipa presidentiksi kuka hyvänsä.
Ilmoita asiaton viesti
Saisi Ukraina edes tykistön kranaatteja, mutta ei.
Ilmoita asiaton viesti
Ehdottomasti parasta olisi rahoittaa Ukrainan omaa ammustuotantoa. Länsimainen on kallista ja hidasta.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin Kalevi – totta joka sana.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttini, jossa käsittelin tykistön ammuksia, on
ainakin minun näytöltäni piilotettu. Kuitenkin Juhani on ilmeisesti nähnyt sen.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä näkyy olevan piilotettu.
Luin kommentin, eikä siinä ollut mitään sellaista, että se olisi pitänyt piilottaa.
Jonkun mielestä on kuitenkin ollut piilottamisen arvoinen kommentti – mielenkiintoista.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittämätöntä, että erinomainen kommentti on piilotettu ylläpidon toimesta. Ketähän se häiritsi?
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttini perustui julkisiin tietoihin Ukrainan ammustilanteesta.
Asiasta kiinnostuneille eräs varsin laaja ja tyhjentävä kooste on Radio Free Europen heinäkuussa tänä vuonna julkaisema. Sen ovat koonneet Radio Free Europe Ukrainan toimitus, saksalainen Die Welt, tsekkiläinen Investigace.CZ, puolalainen Vsquare and Frontstory, suomalainen Iltalehti, slovakialainen Jan Kuciak Investigative Center, hollantilainen The Investigative Desk, ja virolainen Delfi Estonia. The Investigative Journalism for Europe Foundation (IJ4EU) tuki projektia.
Linkki julkaisuun:
https://www.rferl.org/a/ukraine-weapons-shells-european-union-eu-war-russia-investigation/33025300.html
Ilmoita asiaton viesti
Kalevi, tämä blogialusta on Uuden Suomen, joten emme mahda mitään sille, että ylläpito poistaa kommentteja – voimme vaan ihmetellä, että miksi.
Minulla oli vastaava ongelma noin 20 vuotta sitten. Esimerkiksi Hesari deletoi täysin asiallisia kommenttejani heidän uutisiinsa. Wikipedia deletoi artikkeleitani tai ainakin esimerkiksi poisti niistä kaikki antamani tarkat lähdeviitteet.
Niinpä perustin oman kotisivun, josta kukaan ei voinut deletoida mitään. Ensimmäinen versio oli Soneran liittymän kylkiäinen. Sitten Sonera myytiin Telialle ja Telia lopetti kyseisen palvelun, joten perustin ihan oikeasti oman kotisivuni:
https://jput.fi/
Sieltä ei ole kukaan deletoinut kirjoituksiani, eikä muuttanut niitä. Se oli oikea päätös, vaikka siitä pitääkin maksaa rahaa jatkuvasti.
Ilmoita asiaton viesti
Kalevi, Suomen Tasavallassa on periaatteessa voimassa:
– mielipiteenvapaus;
– sananvapaus;
– julkaisuvapaus;
– jne.
Mutta vain periaatteessa. Minne hyvänsä ei voi vapaasti kirjoittaa mitä hyvänsä.
Erinomainen asia on, että Suomessa voi kuitenkin ainakin vielä esimerkiksi perustaa oman kotisivun, yhdistyksen, lehden, jopa radiokanavan. Puolueenkin voi perustaa melkoisen helposti.
Ilmoita asiaton viesti
Kenttätykistön ammusten kuoria on mahdollista valmistaa myös ainesputkesta automaattisorveilla. On hidasta ja paljon ainetta menee hukkaan, mutta ammuksia kuitenkin syntyy.
Ilmoita asiaton viesti