USAlla on ollut hyviä kenraaleja ja vähemmän hyviä poliittisia johtajia

Otsikossa kerrottu ei suinkaan ole joku hetkellinen yksittäistapaus, vaan ennemminkin tekisi mieli yleistää – mutta niinhän ei saa tehdä, eihän.

Olisi helppo kirjoittaa suuri määrä erilaisia esimerkkejä, mutta yleensä ihmiset eivät nykyään jaksa lukea pitkiä sepustuksia, siksi tyydyn vain muutamaan esimerkkiin.

Georg S. Patton versus Roosevelt

Kenraali Patton taisteli saksalaisia vastaan mm. 3.Armeijan komentajana Euroopassa, varsin menestyksellisesti. Kun Saksa oli kukistettu Patton olisi halunnut ajaa ryssät Euroopasta takaisin Venäjälle, vaan hänet erotettiin. Pattonin mielestä USA oli taistellut väärää vihollista (Saksa) vastaan ja olisi pitänyt taistella Venäjää vastaan. Patton oli täysin oikeassa. Olisi pitänyt antaa Saksan kukistaa ensin imperialistinen roistovaltio Venäjä ja sitten kukistaa Saksan natsihallinto ja tehdä Saksasta demokraattinen maa aivan kuten USA teki Japanista myöhemmin.

Vaan Roosevelt oli surkea presidentti USAlle. Tässä luettelo materiaalisesta avusta imperialistiselle kommunistidiktatuurille Venäjälle Rooseveltin USAn toimesta. Sen avun turvin imperialistinen roistovaltio Venäjä sai valloitettua puoli Eurooppaa puoleksi vuosisadaksi Venäjän brutaalin miehityksen alle. Mm. Viro, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina, Georgia, Unkari, jne., jne.

Douglas MacArthur versus Truman

Kenraali MacArthur oli USAn johtaman koalition johtaja Japanin kukistamisessa. Hän toimi hyvin rakentaen demokraattista Japania.

Korean sodassa, kun imperialistinen Venäjä, Venäjän miehittämänä ollut P-Korea ja käytännössä myös kommunistidiktatuuri Kiina, hyökkäsivät demokratiaan pyrkivään Etelä-Koreaan, MacArthur olisi halunnut, että USAn johtamat liittoutuneet olisivat vapauttaneet sodassa myös P-Korean alueen. Truman ei kuitenkaan sallinut sitä, vaan erotti MacArthurin. Siksi P-Korea on edelleen suuri uhka mm. Etelä-Korealle ja muillekin alueen valtioille.

William Westmoreland versus Kennedy, Johnson, jne.

Vietnamin sodassa kenraali William Westmoreland ei saanut lupaa voittaa sotaa, vaan USAn asevoimat joutuivat taistelemaan ”toinen käsi sidottuna selän taakse”. Kuinka ollakaan myös Vietnamin sodassa USAn todellinen vastustaja oli imperialistinen kommunistidiktatuuri Venäjä. Presidentit eivät antaneet USAn asevoimille lupaa voittaa sotaa. Voittivat taistelut, mutta piti vetäytyä.

Lähemmäs nykyaikaa

Persianlahden sodassa kenraali Norman Schwarzkopfin ei annettu kaivaa imperialistisen roistovaltion Venäjän liittolaista Saddam Husseinia saman tien mutakuopastaan, vaan Irakiin piti mennä vielä uudelleen.

Georgian sodassa vuonna 2008, USAn presidentti ei luvannut antaa Georgialle aseita puolustaakseen itseään imperialistisen roistovaltion Venäjän hyökkäykseltä. Georgia oli USAn liittolainen antaen joukkojaan mm. Irakin operaatioon, vaan USA ei auttanut Georgiaa.

Kenraali James Mattis oli mies paikallaan mm. USAn puolustusministerinä, mutta presidentti Trump antoi hänelle käytännössä potkut.

Ei hyvältä näytä nytkään

USAn presidentti Joe Biden ei suostu toimittamaan imperialistisen roistovaltion Venäjän brutaalin hyökkäyksen kohteena olevalle Ukrainalle mm. panssarivaunuja Abrams, hävittäjälentokoneita F-16, Ohjuksia ATACMS raskaisiin raketinheittimiin HIMARS, eikä myöskään ballististen ohjusten torjuntaan soveltuvia ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä Patriot, jne.

Nytkin USAlla on hyviä kenraaleja, kuten David Petraeus; sekä hyviä diplomaatteja, kuten Kurt Volker – heitä ei kuitenkaan kuunnella.

+8
jussina
Kokoomus Varkaus

Kokoomuslainen noin puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen noin 30 vuotta ja edelleen. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu