Uskomattomalta tuntuva käsky – meidän oli ryhdyttävä varustamaan puolustusasemia

”Heinäkuun 28:ntena pääsimme Shutshe-järvelle ja leiriydyimme illaksi kuudentoista kilometrin päähän Byelyin kaupungista. Mittasimme matkaa kartasta – Moskovaan oli linnuntietä kaksisataakahdeksankymmentäkahdeksan kilometriä! Olimme Itä-Preussista lähdettyämme marssineet yhdeksänsataakuusikymmentä kilometriä, yhdeksänsataakuusikymmentä kilometriä vähän yli viidessä viikossa. Kolme neljännestä matkasta oli takana, viimeinen neljännes enää edessä. Se veisi meiltä korkeintaan kaksi viikkoa, vaikka vastarinta jäykkenisikin pääkaupunkia lähestyttäessä. Kageneck oli erehtynyt. Lausuin tämän käsitykseni Jakobille. Mikään ei enää estäisi meitä olemasta Moskovassa elokuun lopulla. Talven jäinen koura oli työntänyt Napoleonin takaisin hänen saaliinsa ulottuvilta, mutta mepä saisimme Moskovan haltuumme vielä paljon ennen talven tuloa – ja voisimme sitten nauraa sille.

Seuraavana päivänä ei kuitenkaan kuulunut marssikäskyä. Me olimme kärsimättömiä, mutta joukot näyttivät tyytyväisiltä ajatellessaan vuorokauden lepoa. Annoin miehille tavallisuudesta poikkeavasti luvan käydä uimassa.

Heinäkuun 29:ntenä lähetettiin ratsuväkeä suorittamaan tiedustelua edessämme olevalla Mezhan metsäseudulla.

Ne partioivat puolentoista peninkulman päähän pohjoiseen, itään ja kaakkoon näkemättä yhtään ainoata punasotilasta.

Heinäkuun 30:ntena saimme uskomattomalta tuntuvan käskyn: meidän oli ryhdyttävä varustamaan puolustusasemia.”

(Heinrich Haape ja Dennis Henshaw – Operaatio Barbarossa; 1958; sivu 102)

+6
jussina
Kokoomus Varkaus

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu