Valitettavasti jotkut yksinkertaiset uskovat vieläkin tuulivoimahuijareiden valheita
On tietysti sekin mahdollista, että jotkut näyttelevät uskovansa niitä valheita, sillä kuuluvat verorahoista hyötyvien huijareiden joukkoon.
Esimerkkejä valheista
- Korkealla tuulee aina – siksi pitää rakentaa yhä korkeampia tuulivoimaloita, jotta tuulivoima tuottaa aina Suomessa sähköä;
- Keskimääräinen simuloitu tuulennopeus näyttää minne kannattaa rakentaa tuulivoimaa – Tuuliatlas;
- Talvella tuulivoimalla tuotetaan sähköä enemmän kuin kesällä – jätetään kertomatta, että talvella on pitkiä ajanjaksoja, jolloin tuulivoima ei tuota sähköä ainakaan mainita saakka, se on valehtelua, jopa petosta;
- Jossakin (Suomessa) tuulee aina, eli kun rakennetaan kaikkialle Suomeen tuulivoimaa, niin sitten tuulivoima tuottaa Suomessa aina sähköä – ei muka tarvita ydinvoimaa;
- Pakkasellakin tuulee – mutta jätetään kertomatta, ettei tuule niin suurella tuulennopeudella, että tuulivoima tuottaisi sähköä;
- Tuulivoimaa ei tarvitse tukea verovaroista.
Korkealla tuulee aina
Todellisuudessa niitä hirveän korkeita uusia hienoja tuulivoimaloita on rakennettu Suomeen jo varsin huomattava määrä ja silti tuulisähkön tuotanto tehona (MW) tiettynä ajankohtana on käytännössä täysin olematon, vaikka tuulivoiman kapasiteetti Suomessa on valitettavasti jo yli 5637 MW.
Esimerkiksi huhtikuussa 2023 kaikki Suomen tuulivoimalat tuottivat yhteensä sähköä minimissään teholla vain 20 MW.
Vastaavasti maaliskuussa 2023 kaikki Suomen tuulivoimalat tuottivat yhteensä sähköä minimissään teholla vain -3 MW, eli tuulivoimalat kuluttivat sähköä enemmän kuin tuottivat.
Vastaavasti helmikuussa 2023 kaikki Suomen tuulivoimalat tuottivat yhteensä sähköä minimissään teholla vain 18 MW.
Tuulivoiman tuottamasta sähkötehosta Suomessa ajan funktiona löytyy erinomainen, pitkä kuvasarja kotisivultani. Vaikka ette haluaisi lukea kirjoituksiani, niin katsokaa edes nämä kuvat, jotka ovat peräisin taatusti luotettavasta lähteestä Fingrid, sieltä ovat peräisin myös yllämainitut kuukausittaiset minimitehot:
https://jput.fi/Verovaroin_tuetaan_tuulivoimahui.htm
Tuuliatlas
Suomen Ilmatieteenlaitoksen Tuuliatlas on valhetta (petosta) alusta loppuun. Siellä nimittäin annetaan eri paikkoihin simuloituja keskimääräisiä tuulennopeuksia – mutta jätetään kertomatta, että on pitkiä aikoja, jolloin tuulivoima Suomessa ei tuota sähköä ainakaan mainita saakka.
Talvella tuulivoimalla tuotetaan sähköä enemmän kuin kesällä
Suomessa kulutetaan sähköä talvella kovilla pakkasilla sähköä kaikkein suurimmalla teholla (MW). Juuri silloin tuulivoima Suomessa ei tuota sähköä ainakaan mainita saakka.
Kun Suomen yllä on tammikuussa, helmikuussa, laaja korkeapaineen alue, niin juuri silloin Suomessa kulutetaan sähköä eniten. Tiettynä hetkenä jopa esimerkiksi teholla 15 000 MW (15 GW).
Oleellisinta olisi ymmärtää, että joka ainoa hetki (tunti, minuutti) Suomessa täytyy ehdottomasti tuottaa sähköä vähintään sillä teholla (MW), kuin sitä kulutetaan – muussa tapauksessa sähköverkko yksinkertaisesti kaatuu ja sitten pistorasioistamme ei enää tule sähköä varsin pitkään aikaan. Sähköverkon nostaminen ylös ei ole ihan pikku juttu.
Suomella pitää olla omaa luotettavaa sähköntuotantoa vähintään niin paljon kuin on huippukulutus – silloinkin kun ei tuule, eikä paista aurinko.
Emme voi luottaa, tuuleen, aurinkoon, eikä sähkön tuontiin ulkomailta. Suomi on saatava sähköomavaraiseksi, joka ainoa hetki (tunti, minuutti). Myös silloin kun ei tuule.
Kylmiä kovia tosiasioita numeroin päivämäärältä 22.2.2023:
https://jput.fi/Kylmia_tosiasioita_numeroin_talvipaiva_helmikuussa_2023.htm
Tai vaikkapa päivämäärältä 3.2.2022:
https://jput.fi/Talvipaiva_numeroin_tuulivoima.htm
Jossakin (Suomessa) tuulee aina
Oleellisinta olisi ymmärtää, että tuottaakseen sähköä edes jonkin verran tuulivoimala tarvitsee tasaista tuulta, jossa tuulennopeus on edes noin 6 m/s. Satunnaisista tuulenpuuskista ei ole iloa. Jotta tuulivoimala tuottaa kunnolla sähköä, tuulennopeuden pitää olla noin 10 m/s. Jos tuulennopeus taas nousee yli 25 m/s, niin tuulivoimala on lepuutettava, ettei se hajoaisi.
Siis ei riitä, että jossakin tuulee aina.
On myös tärkeää ymmärtää, että kun Suomen yllä on talvella laaja korkeapaineen selänne, niin silloin Suomessa on kaikkialla kova pakkanen, jolloin sähkön kulutus Suomessa on huipussaan – eikä tuulivoimalat tuota sähköä ainakaan mainita saakka. Oheisen linkin takaa löytyy eri puolilta Suomea kuvapareja, joista toinen kuva näyttää ulkoilman lämpötilaa ajan funktiona ja toinen samasta paikasta samaan aikaan tuulennopeutta ajan funktiona. Useita esimerkkejä, joista tavallisella maalaisjärjellä näkee totuuden, jos totuus kiinnostaa – taatusti luotettavasta lähteestä:
https://jput.fi/Pakkasella_ei_tuule.htm
Näissä tuuliolosuhteissa (pakkasella) tuulivoimalat eivät tuota sähköä ainakaan mainita saakka – väittivätpä tuulivoimahuijarit mitä hyvänsä.
Tuulivoimaa ei tarvitse tukea verovaroista
Käytännössä kuitenkin tuetaan suoraan miljardeilla euroilla.
Epäsuoremmin käytetään tuulivoiman valtavan tuotannonvaihtelun vuoksi lisää miljardeja euroja uusiin sähkön siirtoyhteyksiin Ruotsiin.
Ja vielä lisää miljardeja euroja tuulivoiman vuoksi Suomen sisäisten sähköverkkojen vahvistamiseen.
Mitä enemmän tuulivoimaa
Mitä enemmän tuulivoimaa rakennetaan, sitä enemmän tuulivoiman antama sähköteho vaihtelee:
https://jput.fi/Mita_enemman_tuulivoimaa_sita.htm
Tämä artikkeli
Tämä artikkeli on tietoisku kovaa faktaa tuulivoimasta Suomessa. En tarvitse blogiini valheita tuulivoimasta – kirjoittakaa valheitanne jonnekin muualle kuin minun asiablogiini.
Totta joka sana.
Tämä tuulivoimaan liitettyjen valheiden tarkastelu eri kanteilta on varsin hyödyllistä, tuulivoima tulee veronmaksajille ja sähköä kuluttaville yksityisille kansalaisille kalliiksi!
Ilmoita asiaton viesti
Joo, kannattaisi sinun kirjoitella niitä omia blogeja, kun näyttäisi olevan sana hallussa.
Talvet ovat todellakin muuttuneet lämpimämpää suuntaan lounaasta puhaltavien tuulten ansiosta, mutta pakkaset voivat tulla takaisin, kun tuuli kääntyy ja puhaltaakin jäämereltä päin. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Luuletko ettei tuulivoimala tuota sähköä pohjoistuulella?
Ilmoita asiaton viesti
Kehno julistus ei muutu hyväksi vaikka kaverit sitä komppaa:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jarkkonikkila/vastaus-juhani-putkisen-esittamiin-olkiukkoihin-ja-vaaristelyihin-tuulivoimasta/
Ilmoita asiaton viesti
Katsomme vaimon kanssa mielellään englantilaista Emmerdale sarjaa, siellä tuulee minun mielestä aina ulkona, silti yhtään tuulivoimalaa en ole sarjassa nähnyt kun ovat maaseutua näyttäneet ja miljöötä sinänsä …🤔
Suomeen missä ei todellakaan koko ajan tuule halutaan näitä ”myllyjä” saada joka metsä täyteen, tuhotaan luontoa, ojitetaan, tehdään siltarumpuja metsäautoteitä varten ”myllyille”, luontoon nousee 320 metrisiä ”myllyjä” pilaten luontoarvot tuoden meteliä vieden eläimiltä rauhan sekä ihmiseltä mahdollisuuden mennä metsään rauhoittumaan.
Perseelleen tämä menee pitkällä tähtäimellä.
Edelleen 2-3 ydinvoimalaa olisi ollut fiksumpaa mutta koska hulluus on päässyt valtaansa ei tämä enää ole mahdollista lähitulevaisuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa jaa, sinua on vaikea pitää uskottavana, kun et uskaltaudu keskustelemaan toista mieltä olevien kanssa.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jarkkonikkila/suomessa-tuotetaan-tuulivoimaa-enemman-talvella-kuin-kesalla/
Ilmoita asiaton viesti
Olen kirjoittanut tuulivoimasta lukemattomia artikkeleita mm. Uuden Suomen Puheenvuoroon. Niissä on käyty asiallisia keskusteluja toista mieltä olevien kanssa. Asiattomaan keskusteluun en osallistu.
Ilmoita asiaton viesti
Vastakkaisten mielipiteiden poistaminen kertoo blogistin kyvyttömyydestä puolustaa omaa asiaansa. Miksi osallistua keskusteluun ylipäätään, jos jättää jäljelle vain ne jotka silttelevät myötäkarvaan?
Nikkilän blogissa mm. Hernesniemi ampuu väitteitään alas asiantuntevasti ja rauhallisesti tavalla, joka tuo keskusteluun uusia näkökulmia. Putkinen kirjoittaa käytännössä saman blogin uudelleen ja uudelleen, ja sitä saa vain kompata.
Sanon tämän, vaikka oma suhtautumiseni tuulivoimaan ei juuri poikkea Putkisen suhtautumisesta. Mutta tällainen tyyli vain leimaa meitä kriittisesti tuulivoimaan suhtautuvia.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on minun blogini ja kuten sanottua en halua osallistua asiattomaan keskusteluun, enkä anna blogiani valheiden levityskanavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
en halua osallistua asiattomaan keskusteluun, enkä anna blogiani valheiden levityskanavaksi.
————————————
Näinhän juuri ne ihmiset toimivat jotka eivät voi sietää sitä, että heidän valheensa paljastetaan. Siksi vastakkaiset mielipiteet täytyy sensuroida kun niitä ei voi kumota. Kansainvälinen energiajärjestö on blogistin kanssa täysin eri mieltä Suomen energiapolitiikasta.
https://yle.fi/a/74-20030334
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoiman kannattajia on nähdäkseni kahdenlaisia: selkeät hyötyjät, siis rakentajat, tuulivoimayhtiöt, lobbarit jne ja tietysti hyödylliset idiootit. Viimeksimainitut kuuluvat ilmeisesti ilmastouskovaisiin jotka eivät ymmärrä mistä puhuvat. Molempia löytynee tältäkin palstalta.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti suomalainen media julkaisee kritiikittömästi mm. Tuulivoimayhdistyksen kirjoituksia. Kyseinen yhdistys toimii juuri tuulivoiman puolesta, eikä sillä ole aina puhtaita jauhoja pussissa.
Sitraa minä ihmettelen kauhiasti – miten se on saatu toimimaan haitallisen sattumavoiman tuulivoima rakentamisen puolesta.
Jotkut köyhät kunnat on saatu kannattamaan tuulivoimaa verotulojen toivossa. Ne verotulot ovat aivan marginaalisia tuulivoiman haittoihin nähden.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä palsta on teidän denialistien täyttämä kylläkin, tullut aivan kylähullujen palstaksi. Ilmeisesti Korhola oli innoittajana ja nyt tänne kerääntynyt kaikenmaailman ”itse oppineet tiedemiehet”. Sääli sinänsä, palsta oli ennen Suomen priimaa, nyt taso laskenut Suomi24 tasolle.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä teitä uskovia suunsoittajiakin piisaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se enemmänkin on niin että tämän teidän hörhöjengin denialismisekoilu perustuu uskomuksiin jos joku.
Psykologisesti mielenkiintoista olisi tietää miksi tämä on juurikin teidän toinen jalka haudassa olevien vanhojen ukkojen pääteemana täällä, kun eihän paska edes osu kunnolla tuulettimeen teidän elinaikana.
Ilmoita asiaton viesti
..ja jotkut uskovaisista eivät osaa edes käyttäytyä kuten näemme.
Ilmoita asiaton viesti
Sanoo hän, joka on määrittänyt toisia kommentoijia mm. perskärpäsiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kysyttiinkö sinulta jotakin?
Ilmoita asiaton viesti
En todellakaan sievistele idioottien edessä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun kuuntelee teitä aikuisia miehiä, alkaa ymmärtää mistä nykynuorten pahoinvointi juontuu. Teidän suullinen aggressionne näyttäytyy nuorissa pahoinpitelynä kaduilla. Mielestäni solvaukset eivät vie asioita eteenpäin vaan ne lähinnä mädättävät yhteiskunnan sisältäpäin.
Ilmoita asiaton viesti
Hörhö, tai idiootti tässä tapauksessa ei ole solvaus, vain toteamus.
Ilmoita asiaton viesti
Ei sillä niin väliä ole vaikka olenkin yksinkertainen ihminen, kunhan vain töpselistä virtaa sähköä, tupa on lämmin ja jääkaappi viileä ja ledit antantaa valoa ja tietokonekin toimii.
Jos sitä sähköä ei olisi niin se olisi sitten pahempi juttu.
Hyvä on että ne ydinvoimalaitoksetkin pelaa, mutta hyvä on olla muutakin sähköntuotantoa kuin vain se ydinvoima.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, vesivoima on Suomessa ainoa hyödyllinen ”uusiutuva” sähköntuotantotapa:
https://jput.fi/Vesivoima.htm
Ilmoita asiaton viesti
Haluat siis käyttää fossiilisia polttoaineita.
Minä taas pidän parempana jos sähkö tehdään jollain uusiutuvalla tai loputtomalla energialähteellä.
Uusiutivia ovat puuperäiset polttoaineet, tai erilaiset jätemateriaalit.
Aurinko ja tuuli ovat sellaisia energianlähteitä joita ei tarvitse edes uusia, niitä on loputtomasti saatavissa, eikä toistaiseksi ole mitään rajoituksia myöskään siinä miten paljon tätä loputonta energiaa otetaan käyttöön.
Se sähkö mitä tulee sieltä töpselistä on se tärkein asia ja se on se asia mitä varten näitä erilaisia sähkömyllyja rakennellaan.
Ilmoita asiaton viesti
Minä haluan Suomeen lisää ydinvoimaa tuottamaan sähköä silloinkin kun haitalliset sattumavoimat tuulivoima ja aurinkovoima eivät tuota sähköä.
Fossiilinenkin on parempi kuin tuulivoima tai aurinkovoima. Fossiilisella voidaan tuottaa sähköä silloin kun tuulivoima, eikä aurinkovoima eivät tuota sähköä.
Ilmoita asiaton viesti
”Fossiilinenkin on parempi kuin tuulivoima tai aurinkovoima.”
Rahoitusta näyttää tulevan kuitenkin sille tuulivoimalle helpommin. Hanhikivikään ei meinannut saada mistään rahoitusta, ennenkuin tämä Putinin firma tuli mukaan. Senkin jälkeen rahoitus oli vielä epävarma, kun kotimaista rahoitusta ei ollut riittävästi, ennenkuin valtiovalta pakotti Forttumin mukaan osallistumaan hankkeeseen.
Tuulivoimalle sen sijaan näyttää riittävän rahoittajia. Yksityiset ihmiset ja yritykset rakentavat omalla kustannuksellaan aurinkovoimaa.
Nyt sitä tuulivoimaa on Suomessa jo niin paljon että sen varaan kannattaa rakentaa säätövoimaloita, ettei olla enää kokonaan Ruotsin ja Norjan säätövoiman varassa.
Minulle on sama mistä se sähkö tepseliin tulee, kunhan sitä ei tuoteta putinin hiilellä, öljyllä, kaasulla, hakkeella tai pelleteillä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaan tuulivoima ei tuota sähköä Suomessa silloin kun Suomessa kulutetaan sähköä suurimmalla teholla.
Jonkun tarttee maksaa se tuulivoiman vuoksi tarvittava ”varavoima” – mitäs arvelet kukahan sen varavoiman joutuu maksamaan?
Ilmoita asiaton viesti
”mitäs arvelet kukahan sen varavoiman joutuu maksamaan?”
Kaikesta sähkön tuotannosta ja tuotantokapasiteetista maksu tulee lopulta kuluttajalle, sähkön käyttäjille siis.
Kapitalismi, tai siis tämä mainio markkinatalous, pitää huolta siitä että sähkö tuotetaan mahdollisimman edullisella tavalla. Sähkön tuottajat investoivat sellaiseen tuotantoon jolla pystyy kilpailemaan sähkömarkkinoista ja josta on mahdollista saada voittoja.
Näyttää siltä että sähkön tuottajat ovat viime aikoina arvelleet että sähköä voidaan tuottaa edullisimmin tuulella. Pohjoismaiset sähkömarkkinat ja Norjan ja Ruotsin vesivoima ovat taanneet riittävän säätövoiman.
Nyt näyttää siltä että kotimaisen säätövoiman, eli pumppuvoimaloiden rakentaminen on todettu kannattavaksi. Pumppuvoimaloiden rakentajat maksavat investointinsa itse, mutta ovat tietenkin laskeneet että investointi kannattaa ja sähköstä saatavalla hinnalla pystytään kustannukset peittämään ja tuottamaan sijoittajille myös voittoa.
Hanhikiveen sen sijaan ei ole nähty kannattavaksi sijoittaa pääomia. Toki tilanne voi sen suhteen muuttua ja silloin jos Hanhikiven voimala taas todetaan kannattavaksi sijoituskohteeksi, siihen kyllä sitten taas rahaa löytyy.
Ilmoita asiaton viesti
Olkiluoto 3:n myöhästyi 13 vuotta ja Fennovoima meni venäläisomistuksen vuoksi myttyyn.
On hyvä olla muitakin energialähteitä.
Ilmoita asiaton viesti
TVO teki suuren, uhkarohkean, virheen ostaessaan ydinvoimalan prototyypin (OL3), jota ei oltu edes suunniteltu, puhumattakaan että sellainen olisi toimivana olemassa. Prototyyppien kanssa tahtoo tulla viivytyksiä ja ongelmia.
Fennovoiman projekti oli alun alkaen ihan järkevä: Pääosakkaaksi saksalainen E.ON ja ydinreaktori oli tarkoitus tulla Japanista. Sitten E.ON lähti käpykaartiin ja homma ajoi karille.
Siksi suosittelenkin ostamaan seuraavat ydinvoimalat Etelä-Koreasta, sillä ne APR1400 voimalat ovat jo osoittautuneet toimiviksi.
https://jput.fi/Ydinvoima_Etela_Korea.htm
Muuta hyvää sähköntuotantoa Suomessa on vesivoima. Suosittelen, että rakennetaan Vuotos ja Kollaja:
https://jput.fi/Vesivoima.htm
Kivihiilestä, turpeesta, eikä öljystäkään ei saa luopua ennen kuin ne ehdottamani uudet ydinvoimalat on saatu käyttöön.
Ilmoita asiaton viesti
Aurinkopaneelit ovat ongelmajätettä käytön jälkeen. Auringosta saadaan noin 2% maailman energiatarpeesta. Täyttä näpertelyä vaikka satsaukset satoja miljardeja euroja/dollareita. Tuulivoimalat syövät loputtomasti betonia, terästä ja Kiinasta tuotettuja maametalleja. Käyttöikä vaatimaton.
Näillä Kiinasta riippuvaisilla sattumasähköä tuottavilla kotkasilppureilla ei energiatarvetta ratkaista nyt eikä tulevaisuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Oikein Lassi!
Ilmoita asiaton viesti
Luuletko ettei ydinvoimalan rakentamiseen käytetä betonia ja terästä. Lisäksi siinä käytetään elektroniikkaan samoja alkuaineita kuin aurinkopaneeleihin ja tuulimyllyihin.
Ilmoita asiaton viesti
Tottahan toki ydinvoimalaankin kuluu betonia, terästä ja muita raaka-aineita.
Kannattaisi kuitenkin huomata, että tuulivoima kuluttaa uusiutumattomia luonnonvaroja jopa kymmeniä kertoja enemmän kuin ydinvoima:
https://jput.fi/Tuulivoima_tuhlaa_luonnonvaroja.htm
Ilmoita asiaton viesti
Jos oikein ymmärsin, Juhanin linkkaaman jutun laskelma perustuu tuulivoiman maksimitehoon. Kun sitten huomioidaan että tuulivoima tuottaa noin kolmasosan nimellistehostaan parhaillakin sijaintipaikoilla ja kun ydinvoimalan käyttöikä on kolminkertainen tuulivoimaan, tuo 44 pitää kertoa yhdeksällä eli tuulivoima kuluttaa noita uusiutumattomia luonnonvaroja noin 400 kertaa enemmän kuin ydinvoima per tuotettu sähkö – ja tuulivoimaa mainostetaan päästöttömänä ja ympäristöystävällisenä teknologiana, Niin kaukana siitä kuin olla voi
Ilmoita asiaton viesti
Lassi: ”tuulivoima tuottaa noin kolmasosan nimellistehostaan parhaillakin sijaintipaikoilla ja kun ydinvoimalan käyttöikä on kolminkertainen tuulivoimaan”
Päättelyketju on varmaankin hyvä, mutta terminologiaan joudun puuttumaan. Tuulivoimalan tuottama sähköteho (MW) voi hyvinkin olla hetkellisesti vaikkapa 100% nimellistehostaan. Sen sijaan megawattitunteja kuukaudessa, vuodessa tai voimalan eliniän aikana saattaa tulla vaikkapa se kolmasosa nimellisestä, joskus vain esimerkiksi 17%.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin juuri tuota eliniän aikaista tuottoa keskimäärin. Näinhän ainakin tuulivoimauskovaiset kertovat – keskimääräinen teho on runsas 30%
Ilmoita asiaton viesti
Niin tuulivoiman käyttökerroin voi olla vaikkapa 30%.
Ydinvoiman käyttökerroin Suomessa on varmaankin yli 95%. Esimerkiksi OL1:n käyttökerroin vuonna 2020 oli 96,9%.
Ilmoita asiaton viesti
Pumppuvoimala on vesivoimaa ja on uusiutuva energiamuoto, joka tarvitsee tuulivoimaa toimiakseen. Kemijoki Oy on tehnyt jo aluevarauksia uusien pumppuvoimaloiden rakentamiseen.
Kun tuulee, pumppuvoimalan generaattori käyttää ylijäämäsähköä nostamaan vettä ala-altaasta yläaltaalle ja kun tuulienergia ei tuota tarpeeksi kulutusta varten, vesimassa lasketaan saman generaattorin läpi tuottaen sähköenergiaa. Tehohäviö ratkaisussa on alle kymmenen prosenttia ja sekin katetaan yläaltaaseen tulevalla luonnollisella pintavesivalumalla.
Ilmoita asiaton viesti
Pumppuvoimalat olisivat täysin turha, hyvin kallis investointi – ja vain siksi, että Suomeen on rakennettu aivan liian paljon haitallista sattumavoimaa tuulivoima.
Suomeen täytyy rakentaa lisää ydinvoimaa: Loviisa 3, Olkiluoto 4 ja Vaasa 1. Kaikkiin 1340 MW ydinvoimala APR1400 Etelä-Koreasta.
Niiden käyttöikä on luokkaa 60 vuotta. Pumppuvoimalassa on paljon kalliita kuluvia osia, joten myös niiden ylläpito maksaisi maltaita.
Ilmoita asiaton viesti
Talvella, jolloin on kylmää ja tuulee todella aniharvoin, Suomessa tuotettiin tuulivoimalla tammikuussa 2023 mm. Pohjois-Atlanttin pohjanmustavalaille erittäin vaarallista sattumasähköä vaivaiset vähän yli 1 900 gigawattituntia. 😵💫
Ilmoita asiaton viesti
Gigawattitunnit kuukaudessa eivät ole sähköntuotannossa oleellisia.
Oleellisinta on, että joka ainoa hetki täytyy tuottaa sähkötehoa (megawatteja), vähintään niin paljon kuin sinä samana hetkenä (minuutti) kulutetaan sähköä. Tätä kirjoittaessani Suomessa kulutetaan sähköä teholla 9548 MW.
Ilmoita asiaton viesti
No sitähän on tuotettu mm. OL3:ssa joka ainoa hetki ainakin viimeiset reilut toistakymmentä vuotta. Ydinvoimaloissa eivät huoltotauot ole tahtia nekään koskaan haitanneet vaikka olisivat hieman joskus jopa venähtäneet.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedoksi, että OL3 on valmistunut vasta muutama viikko sitten.
OL1 piti suunnitellun vuosihuollon karkeasti viikko sitten, pituus oli noin 10 päivää, eli tuottaa sähköä noin 355 päivää vuodessa täydellä nimellistehollaan.
OL2:ssa on parhaillaan käynnissä suunniteltu vuosihuolto, jonka yhteydessä tehdää myös parannuksia mm. turbiiniautomaatioon. Vuosihuollon pituus on noin kaksi viikkoa, joten OL2 tuottaa sähköä noin 350 päivää vuodessa täydellä nimellistehollaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedoksesi, OL3:n piti valmistua jo pitkälle toistakymmentä vuotta sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Se on nyt viimein valmistunut ja tuottanee sähköä puhtaasti ja edullisesti ainakin 60 vuotta. Varsinkin kovilla pakkasilla, jolloin tuulivoimalat eivät tuota sähköä ainakaan mainita saakka.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai ydinvoima tuottaa tasaisesti sähköä. Kun tuulee, niin Suomesta myydään sähköä ja kun ei tuule, niin Suomeen ostetaan sähköä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomesta pitää tehdä sähköomavarainen silloinkin kun ei tuule, eikä paista aurinko. Se tapahtuu rakentamalla lisää ydinvoimaa.
Ei ole mitenkään varmaa, että joka tilanteessa saisimme tuotua sähköä riittävästi kovilla pakkasilla kun ei tuule.
Siinä sähkökaupassa tahtoo nykyisin käydä niin, että Suomi myy sähköä todella halvalla (parhaillaan 3.99 €/MWh) ja ostaa todella kalliilla, esimerkiksi 200 €/MWh. Se ei ole järkevää.
Kun rakennetaan lisää ydinvoimaa, niin voimme välillä myydä kalliilla, eikä tarvitse ostaa kalliilla hinnalla.
Ilmoita asiaton viesti
2023 tammi-maaliskuussa sähkö maksoi 81-88e/Mwh.
Nyt tällä hetkellä sähköä ei osteta. Kovin monena päivänä sähköä ei viime talvena ostettu. Jos tarkoituksenasi olisi että ydinsähköä tuotettaisiin huipputehon mukaan, niin se olisi älytöntä. Muutaman päivän vuoksi tolkuttomat investoinnit. Nythän on Fingridin varavoimalat olemassa. Niitä ei käytetä kuin muutaman kymmenen tuntia vuodessa. Tuulisähkön tuotannossa kuluttajille on olennaista sähkön hinta. Tietenkin hinta vaihtelee sähköpörssissä. Halpoja tunteja on kuitenkin paljon, kuten linkittämästäsi grafiikasta ilmenee.
Ilmoita asiaton viesti
”2023 tammi-maaliskuussa sähkö maksoi 81-88e/Mwh.”
Suosittelen lopettamaan valehtelun, esimerkkejä:
– 21.2.2023 kello 13.55 tuulivoima tuotti teholla 114 MW ja sähkön hinta oli 129,72 €/MWh;
– 22.2.2023 kello 8.46 tuulivoima tuotti teholla 90 MW ja sähkön hinta oli 173,13 €/MWh; kelo 13.20 tuulivoima tuotti enää teholla 11 MW.
Ilmoita asiaton viesti
Mainitsemani luvut ovat tietenkin kuukausien keskihintoja. Sähköä tuotettiin tuolloin ydinvoimalla, vesivoimalla, fossiilisilla polttoaineilla ja myös tuulella. Tottakai jonkun tunnin hinta voi olla korkea ja jonkun toisen tunnin hinta halpa. Mutta ajatuksesi ydinvoiman lisäämisestä korkeimpien kulutushuippujen mukaan nostaa sähkön hintaa tolkuttomasti kun sähköä joutuu myymään halvalla muina aikoina. Olet oikeassa, että ostaa ei tarvitse.
https://www.sahkon-kilpailutus.fi/porssisahkon-hinta/
Ilmoita asiaton viesti
On erittäin vahingollista, että sellaiseen seikkaan kuin sähköomavaraisuus tai sähköhuoltovarmuus ei kiinnitetä huomiota.
Ydinvoiman huoltovarmuus on hyvä, sillä ydinpolttoaine on halpaa ja sitä on helppo varastoida ydinvoimaloiden yhteyteen usean vuoden kulutusta vastaava määrä.
Kivihiilenkin huoltovarmuus on melkoisen hyvä, sillä se on erittäin halpaa ja sitä voidaan varastoida hyvin suuriin kekoihin avotaivaan alle.
Maakaasun huoltovarmuus sen sijaan on tasan nolla – jos ajatellaan sotatilaa, kuten kannattaisi ajatella.
Hakkeen varastointi on ongelmallista, eikä sen valmistuskaan, puhumattakaan kuljetuksista, ole suinkaan helppoa sodan aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Fingridin bruttoinvestoinnit viime vuonna olivat 276 miljoonaa ja nyt alkuvuonna tammi-maaliskuussa 56,9 miljoonaa. Ei siis miljardeja. Näistä investoinneista valtaosa oli normaalia kulumisen korvaamista. Investoinneista muutoin:
”Fingridillä oli toteutuksessa 65 sähköasemahanketta ja noin 230 kilometriä voimajohtohankkeita.Fingrid teki investointipäätökset kaikkiaan neljän uuden 110 kV sähköaseman rakentamisesta Böleen, Satakuntaan Harjavaltaan, Kolsiin ja Kissakujalle. Lisäksi päätettiin Siikajoki-Sorsaraivio johto-osuuden uusimisesta, Vanajan 110 kV sähköaseman ja Naantalinsalmen 110 kV sähköaseman laajennuksista ja 110 kilovoltin voimajohdon uusimisesta Nurmijärvellä.”
Ja viime talvikauden kulutushuipusta:
”Talvikauden 2022-2023 sähkönkulutuksen kulutushuippu saavutettiin 9.3.2023, jolloin kulutus oli aamun 8 – 9 tunnilla 12 192 megawattia. Sähköä tuotiin Ruotsista noin 1 351 megawattia ja Viroon vietiin sähköä noin 470 megawattia. Tukkusähkön Suomen aluehinta oli 8-9 tunnilla 158,09 €/MWh.”
https://www.fingrid.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2023/fingrid-konsernin-johdon-katsaus-1.1.-31.3.2023/
Lisätään vielä tiedoksi: Poistot olivat 107,8 miljoonaa, joten nettoinvestoinnit olivat noin 168 miljoonaa. Tämä oli varsin hyvin katettavissa 205 miljoonan nettotuloksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Fingrid on ihan itse kertonut sekä Ruotsin yhteyksiin, että runkoverkkojen vahvistamiseen tuulivoiman suuren vaihtelun vuoksi tarvitaan miljardeja euroja.
Ilmoita asiaton viesti
Kuva 24: investoinnit yhteensä 2019-2030 1,4 mrd. euroa.
Kuva 23: kolmena vuonna 2023,2024,2025 investointeja rajasiirtoyhteyksiin silmämääräisesti noin 50 miljoonaa per vuosi.
Investoinnit kuuluvat pääomavaltaiseen liiketoimintaan.
https://www.fingrid.fi/globalassets/dokumentit/fi/kantaverkko/kantaverkon-kehittaminen/kantaverkon_kehittamissuunnitelma-2019-2030.pdf
Ilmoita asiaton viesti
Pelkästään Aurora-niminen linja:
”Yhteishankkeen rakennusvaiheen kokonaiskustannukset ovat 254 miljoonaa euroa.”
Se on alle gigawatin siirtolinja.
Ilmoita asiaton viesti
Aurora tuo lisää siirtokapasiteettia pohjoisen Ruotsin ja Suomen välille. Tuolla alueella Ruotsissa on tiettävästi vesivoimaa 2x ja vesivarantoa 3x koko Suomen vastaaviin verrattuna.
Sieltä saadaan siis halpaa säätövoimaa Suomeen -> hinnat laskevat koko Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Aina ei ole vesialtaissa tarpeeksi vettä, eikä Ruotsilla välttämättä halua myydä Suomeen sähköä, jos saa paremman hinnan etelän suunnalta.
Suomen pitää päästä omavaraiseksi sähkön suhteen silloinkin kun ei tuule, eikä paista aurinko.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsilla ei ole siirtokapasiteettia pohjoisesta etelään. Rakentavat parhaillaan lisää. Valmis ”snart”.
Ja ne todelliset vesivarat sähkön tekoon ovat Norjassa.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä faktaa Ruotsin linjasta;
https://www.fingridlehti.fi/aurora-line-on-uusi-sahkon-siirtoyhteys-ruotsiin-se-laskee-sahkon-hintaa-vahentaa-paastoja-ja-tukee-teollisuuden-investointeja/
Sen hinnaksi on siis arvioitu 250 Miljoonaa euroa. Tukea sille EU;lta saadaan noin puolet. 127 miljoonaa.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä hinnassa on mukana pelkästään linjan rakennuskustannukset.
Ilmoita asiaton viesti
Laita sitten faktat pöytään. Kerroithan tuolla alussa artikkelin olevan kovaa faktaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomelle määritellään joka vuosi nettomaksuosuus EU:lle. Ts., jos sieltä saadaan jotain johonkin projektiin, sen pitää valtion kompensoida veronmaksajien rahoista tai ottaa velkaa ja maksaa EU:lle, jotta netto-osuus pysyisi sovittuna.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se ihan noinkaan ole.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on nimenomaan nettomaksaja EUhun.
Sinne maksetaan paljon enemmän kuin sieltä sitten saadaan joskus sitä sinne maksettua rahaa takaisin. Käytännössä se Eusta ”saatu” raha on kuitenkin suomalaisen veronmaksajan rahapussista.
Ilmoita asiaton viesti
Lahnakoski oikoi mutkissa.
Mutta nyt kun savu blogista alkaa laantua,niin kertonet faktat niistä Ruotsin siirtolinjojen miljardeista.
Kerroithan artikkelin olevan kovaa faktaa. Kai se koskee kirjoittajaakin.
Ilmoita asiaton viesti
No miten se mahtaa olla?
Ilmoita asiaton viesti
Miksi sinä vastaat,kun kysyn faktaa Putkiselta?
Ilmoita asiaton viesti
Mainitsit minun oikoneen mutkissa.
Ilmoita asiaton viesti
Fingridiltä tulee nykyisin tiedotteita ja visioita lähes viikoittain. Taidetaan siellä olla aika kiireisiä.
Ohessa verkkoinvestointi poimintoja ”sähköjärjestelmävisio 2023”.
Päätetyt vuosille 2023 – 2032 n. 3 Mrd. €.
Edellisen lisäksi 400 kV verkon vahvistamiseen vuoteen 2034 mennessä 0,2 -1,5 Mrd. €.
Ja puhetta ja parran pärinää eri skenaarioiden välillä.
Merikaapeli Saksaan n. 2 Mrd. € . Tämä on oma arvio perustuen North Sea Link (720 km, 1400 MW DC) kustannukseen 1,6 Mrd. €.
Aurora 2, arvio 0,3 Mrd. €.
Merituulivoimaloiden (15 GW) kaapelointi 5 – 15 Mrd. €. Jos merituulivoima rakennetaan talousvyöhykkeen ulkopuolelle (ei veroja), niin se 15 Mrd. €.
Fingridin Q1/2023.
Liiketoiminnan nettorahavirta -76,9 M€. Edellinen vuosi + 245,3 M€.
Korotuksia tulossa?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Lasse!
Ilmoita asiaton viesti
Miten tuulivoiman tuotannon vaihtelu vaikuttaa taajuuteen, sehän ei kai saa kovinkaan paljoa heittää 50 Hz:stä. Kysyn koska en tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Fingridillä onkin suuri, haastava ja kallis työ säätää taajuutta. Kumpaankin suuntaan säätäminen maksaa maltaita.
Kun tuulivoimaa rakennetaan jatkuvasti yhä vaan lisää ja lisää, niin homma menee mahdottomaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka tuulivoiman tuottama sähkö kytketään verkkoon synkronoitujen inverttereiden kautta, tehovaje kuormittaa pyöriviä generaattoreita ja taajuus tuppaa laskemaan.
Ongelmaa on pyritty hoitamaan niin, että tietyille laitoksille maksetaan siitä, että tuottavat vajaateholla, jotta on varaa nostaa tehoa, kun vaikka tuulivoima kyykkää. Kallista lystiä sekin.
Ilmoita asiaton viesti
Kysyvä ei tieltä eksy!
Normisähkön tuotannossa turbiinin ja sitä kautta generaattorin pyörimisnopeutta säädetään siten, että tehdyn 3-vaihevirran taajuus on 50 Hz.
Jos esim. kulutus laskee, vähennetään höyryä turbiiniin, jottei se pyöri liian lujaa (Hz nousee). Koska säätö on hidas verrattuna sähköverkon taajuuden muutosnopeuteen, tulee avuksi pyörivän massa inertia eli hitausmomentti, joka vastustaa muutosta ja antaa tehon säädölle aikaa reagoida muutokseen.
OL3:n pyörivä massa on Pohjoismaiden suurin. Ei kiihdy eikä pysähdy kovin helposti.
Tšernobylissä yritettiin selvittää, kuinka kauan turbiini-generaattorin inertian avulla saatava sähkö jaksaa pyörittää reaktoria jäähdyttäviä syöttövesipumppuja. Tarvittiin kait tietoa diesel-varavoiman käynnistämiseen vaadittavaan aikaan?
Unohtivat vain Grafiitti-hidasteisen reaktorin ominaispiirteen ja loppu onkin historiaa.
Tuulivoiman sähkö syötetään tasasuuntaajan ja invertterin kautta verkkoon.
Invertterit tuottavat ”siniaaltoja”, joilla on sama taajuus (Hz) ja vaihe kuin verkolla on. Eli invertteri ottaa ohjaavan asetusarvon verkosta.
Ajatellaanpa ukonilmaa: salama lyö jossain verkkoon ja jokin voimalaitos putoaa verkosta. Verkon taajuus laskee. Satojen kilometrien päässä tuulivoimalan invertteri seuraa verkon taajuutta ja laskee omaa, verkkoon syötettävää taajuutta. Eli vahvistaa häiriötä, jolloin koko verkko kaatuu.
Invertterit lisäävät myös sähköverkossa olevaa loistehoa, joka vähentää verkon siirtämää pätötehoa. Tätä ongelmaa Fingrid poistaa asentamalla Kalajoen Jylkän sähköasemalle synkronikompensaattorin, mikä palauttaa tuulivoiman heikentämää kantaverkon siirtokapasiteettia 800 MW.
Ilmoita asiaton viesti
Erinomaista tietoa Lasse. Sekin synkronikompensaattorin investointiin menevä raha on tuulivoiman syytä.
Ilmoita asiaton viesti
Joittekin mielestä lisää bruttokansantuotetta ja kasvattaa työllisyyttä.
Tai kyseessä on Toholammin lahja Kalajoelle.
Ilmoita asiaton viesti
Ydinvoiman alasajo Saksassa ja Ruotsissa on nostanut sähkön hinnan Nordpoolissa pilviin. Vajetta ei tuulihulluudella korvata, syyn ymmärtää jokainen täyspäinen. On vaan valitettavaa, että sossujen sekä vihreiden ajama politiikka aiheuttaa suuren viiveen energian tuotannossa. Uusia ydinvoimaloita kun ei saa nopeasti tuotantoon.
Btw. kiinalaisilla on likaiset sormensa tässäkin sopassa kainaloita myöten.
Aiheesta : https://www.youtube.com/watch?v=aJXU2vn6138
Ruotsissa luontoa tuhoavat tuulivoimalat, maalla ja merellä kohtaavat tervettä vastarintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Lähde?
Ilmoita asiaton viesti
Huoltovarmuus ehkä olisi avainsana, kun eri energiatuotantomuotoja vertaillaan.
Sehän on totta, että jos katsotaan keskimääräinen vuosittainen tuulienergian tarjonta Suomessa, niin siitähän riittää kaikille. Vaan kun se ei olekaan tasaista tai kulutukseen reagoivaa energiaa. Sillä ei ole huoltovarmuutta ollenkaan. Jo parin vuorokauden satunnaiseen aikaan tuleva katkos voi olla katastrofi, jos ei ole varajärjestelmää.
Sitten on vähäisempi asia se, ettei Suomen tuulet ole kilpailukykyisimpiä. Jossain muualla tuulee enemmän ja tasaisemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin Risto.
Ilmoita asiaton viesti
Meillähän on pitkään vallinnut tilanne, että Suomi on sähkön nettotuoja. Kyllä tuulivoima on merkittävässä roolissa siinä, että tilanne alkaa kääntyä nettovienniksi. Samalla tietenkin olemme osa yhteispohjoismaista sähköjärjestelmää. Jos määritetäänkin, että meidän pitäisi kyetä olemaan täysin sähkön suhteen omavaraisia 24/365, muuttuisivat kriteerit.
Toki rakentamalla hiililauhdevoimalan ja ostamalla sen viereen valtavan kasan hiiltä, voimme väittää olevamme omavaraisia niin kauan kuin hiiltä kasassa riittää. Tässäkin tilanteessa, rakentamalla tuulivoimaa riittäisi hiili pitempään, joten tuuli olisi järkevä osa ratkaisua.
Tuuli ja aurinko ovat sikäli tasa-arvoisia, että niitä voidaan hyödyntää jokseenkin kaikkialla maapallolla, vaikka paikallisia eroja onkin. Fossiilisten esiintymät sensijaan ovat jakautuneet hyvin epätasaisesti, ja tästä on sitten vuosien saatossa aiheutunut kaikenlaisia ongelmia.
Ilmoita asiaton viesti
Energiajärjestelmää viedään kyllä sellaiseksi, että ”jossain päin Eurooppaa tuotetaan aina sähköä”. Täällä toimivan tuulivoiman ensisijainen varajärjestelmä on vesivoima mitä on skandinavia täynnä.
Huoltovarmuuden kannalta taas jos tulee vaikka sota ja yhteyksiä linjoja on poikki niin on vähän eri säännöt, että Suomessa tarvitsee tuottaa sen verran sähköä, että pysytään elossa vaikka olisi pakkasta.
Tällainen varmuus ei tietenkään tarvitse sitä että sähköä tuotettaisiin täällä yhtä paljon aina kuin kulutetaan kun tuollaisessa tilanteessa voidaan sammuttaa vaikka tuotantoa pakkasella ja sähköä ei tarvitse joka tunnille jakaa. Silloin toki on esimerkiksi hiilellä toimivat varavoimalat käynnissä myös.
Ilmoita asiaton viesti
Missä niitä varavoimaloita lymyää?
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkiksi Meri-Porin voimala. Suomessa on tehoreserviä niin kyllä tuollaiset sitten on käytössä jos on se sota.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä ja sinun esimerkkisi. Näitä esimerkkejä ollaan romuttamassa kovaa vauhtia.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka paljon myllyjä tarvitaan, jotta niillä maamme energiantuotanto voidaan hoitaa kokonaan, kun niiden tuotannolla pitää valmistaa synteettiset polttoaineet yms.?
Riippuu toki laitosten hyötysuhteesta, mutta joillakin on haaveena pystyttää 30 000 myllyä Suomeen. 6 MW:n myllyjä tuo määrä saattaisi riittää aika pitkälle. Miten siinä kävisi luontokadollemme ja hiilinieluillemme, kun sekin tuppaa jäämään meidän piikkiimme lähes koko EU:n osalta.
Myllyjen investointi olisi luokkaa 200 miljardia ja muut laitokset ehkä toisen mokoman.
Kulletukset ja kulut olisivat varmasti yli 20 miljardia vuodessa.
Saa korjailla lukemia ihan vapaasti.
Ilmoita asiaton viesti
”Kuinka paljon myllyjä tarvitaan, jotta niillä maamme energiantuotanto voidaan hoitaa kokonaan”
Ei ole tarkoitus hoitaa koko energiantuotantoa.
”kun niiden tuotannolla pitää valmistaa synteettiset polttoaineet yms.?”
Sähköautoihin tuo kehitys menee että ymmärtääkseni polttoaineiden syntetisointia tehdään jos on ylenmäärin ylimääräistä sähköä aika ajoin, että käyttää osan siitä tuollaiseen jos ei muuten saa hyödynnettyä.
Ilmoita asiaton viesti
Kenellä on mikäkin tarkoitus. Kyllä tälläkin palstalla esiintyy tavoitteena hoitaa energia-asiamme pelkästään tuulella ja auringolla.
Ilmoita asiaton viesti
”Kyllä tälläkin palstalla esiintyy tavoitteena hoitaa energia-asiamme pelkästään tuulella ja auringolla.”
Ai missä?
Ilmoita asiaton viesti
En lähde kaivelemaan, mutta tässä blogissa ei vielä ole esiintynyt ko. tavoitetta.
Ilmoita asiaton viesti