Vanhan sanonnan mukaan: Ei sota yhtä miestä kaipaa – mutta joskus yksi mies on erittäin tärkeä

Vuonna 1917 ja myös tammikuussa 1918, osa suomalaisista punaisista, Venäjän miehitysjoukkojen tuella, lakkoili, murhasi, ryösti ja raiskasi Suomessa – Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan. Halusivat Suomesta demokratian sijaan kommunistisen diktatuurin.

Niinpä valveutuneet suomalaiset rupesivat siellä – täällä, perustamaan ”palokuntia”, tms. Myöhemmin niistä muodostettiin suojeluskuntia, joiden alkuperäinen tarkoitus oli vapauttaa Suomi Venäjän miehitysjoukoista. Suojeluskuntiin pyydettiin liittymään myös vasemmistolaisiksi tiedettyjäkin henkilöitä – ja jonkin verran näin tapahtuikin.

Lainaus:

”Maailmansodan ja vallankumousvuoden demoralisoivista oloista huolimatta Suomen valistuneissa piireissä vallitsi vielä edellisen vuosisadan romanttisuuden ja idealismin henki. Sekin jo puolestaan kehoitti pyrkimään kansakunnallisten voimien kokoamiseen vapautumistehtävää ajatellen. Miten kohottava vaikutus sillä olisikaan kansansieluun! Ja rehdissä työväestössä olikin runsaasti niitä, jotka henkilökohtaisesti olivat valmiit omaksumaan tuon kannan. Mutta se ei soveltunut puolueen [SDP – jpu] siltasaarelaisjohdon eikä ammattijärjestön aivoituksiin, koska niillä oli toiset tuumat. Sen takia niiden oli herätettävä niin työväen keskuudessa kuin venäläisissä sotamiehissäkin epäluulot suojeluskuntia kohtaan. Tarkoitus toteutettiin kiihotuksen ja ankaran puoluekurin avulla, samalla kun sk:ista saatiin tekosyy punakaartien perustamiseen.”[i]

Mannerheim ylipäälliköksi

Mannerheim palasi Venäjältä Suomeen ja osallistui ensimmäisen kerran 11.1.1918 MK:n istuntoon.

”Oltuaan kolmessa MK:n istunnossa – joita pidettiin joka päivä eri paikoissa – ja todettuaan komitean työskentelytavat Mannerheim esitti näkökantansa. Sotilasjohto oli järjestettävä toisin: kollegiaalisesti toimivan komitean sijalle oli asetettava esikunta, joka olisi kokoonpantu tehtävään täysin omistautuvista upseereista ja jossa vallitsisi työnjako sekä kunkin omakohtainen vastuu alastaan. Tuon esikunnan piti heti siirtyä sotatoimien tulevalle tukialueelle, Etelä-Pohjanmaalle. Esitettyään kantansa Mannerheim poistui kokouksesta, sillä havaitsemansa asiainhoito ja siihen liittyvä päättämättömyys ei häntä tyydyttänyt. Komitean jäsenet saivat täten herättävän tukistuksen horteeseensa: »Näimme, että edessämme oli käskevä, tarmokas ja itsetietoinen sotilas, jommoista juuri kaipasimme».

Seuraavana päivänä MK tarjosi Mannerheimille puheenjohtajan paikkaa, mikä samalla merkitsi ylipäällikkyyttä. Tammikuun 16:ntena Svinhufvud antoi hänelle suullisen valtuuden johtaa ylipäällikkönä sotilaallista toimintaa järjestyksen palauttamiseksi. Kohta valtuudet saatuaan Mannerheim muodosti MK:sta ylipäällikön esikunnan rungon ja 19:nnen aamuna hän saapui sen kera Vaasaan.”[ii]

Täältä voi lukea lisää Suomen Armeijasta ja Ylipäälliköstä.

Yhtä päättäväistä miestä tarvittiin

Päättämättömyyttä ja Venäjän miehitysjoukkojen pelkoa oli aivan tarpeeksi. Rohkeutta ja päättäväisyyttä tarvittiin, jotta Suomi saataisiin vapautettua Venäjän miehitysjoukoista ja järjestys palautettua maahan.

Esimerkki, esimerkillisestä toiminnasta:

”Karjalassa vallitsi pahaenteisen epämääräinen tilanne. Taavetissa oli kahakoitu paria päivää aikaisemmin (ks. s. 291). Jo ennen maalais-patl:n tuloa oli Kelkkalassa murhattu konttoristit Torsten Åberg ja Onni Naukkarinen »Työ»-lehden uuden päätoimittajan yllytyksestä. Ja Terijoelle siirtynyt Kaljunen lopetti kunniakehäänsä ampumalla sähköttäjät Niemannin ja Laitisen. Aseistettujen miesten lähdettyä retkelle vallitsi hermostuneisuus maakunnan keskuspaikat punaisten uhittelevan esiintymisen takia. Sortavalaan ja Joensuuhun oli hälytetty sk:laisia maaseudulta. Tilanne selvitettiin ensiksi Sortavalassa.

Siellä havaittiin tammikuun 23:nnen aamupäivällä sotilaiden kuljettavan saapunutta aselähetystä majapaikkaansa »Munkintaloon». Iltapäivällä ilmaantui laitakaupungille Jänisjoen tehtaiden punaisia hevosineen. Venäläiset aikoivat ilmeisesti jakaa aseita pnk:eille? Se oli estettävä! 70-miehisen sk.osaston esiintyminen ja parin johtomiehen neuvottelu sotilaiden kanssa johti kompromissiin: venäläiset eivät antaisi kiväärejä kenellekään, ja sk:laiset poistuivat lyseolle.

Seurahuoneelle sijoittunut esikunta lähetti kuitenkin valvontapartioita venäl. majapaikan ympäristöön, sillä sotilaihin ei ollut luottamista. Siitä sosialistit nostivat aika hälyn. Porvarit olivat neuvottomia. Illalla ilmaantui esikuntahuoneeseen vanttera, lyhyenläntä mies: »Olen kapteeni Pell, juuri tullut Viipurista määrättynä poliisimestariksi ja samalla suojeluskunnan päälliköksi.» Kesken tilanteenselostusta tulee ovenvartija ilmoittamaan parin upseerin saapuneen eteiseen viiden pistinniekan kera ja tiedustelevan »staabin» päällikköä. Pidättämäänkö sk:n johdon? Pell tekee oitis päätöksen: pyytää pistoolin ja käskee toisten seurata perässään. Hän hyppää eteiseen, ja tuokion kuluttua ovat ällistyneet venäläiset aseettomia.

»Tämähän on ennen kuulumatonta! Vangita nyt Venäjän armeijan edustajia! Kuka kaikesta vastaa? » tuskailevat paikalle tulleet kaupunginisät. »Minä vastaan, jos herroja pelottaa», virkkaa Pell. Jatkona täytyy kuitenkin seurata koko sotilasosaston riisuminen aseista. Pidätetyille vakuutetaan sotilaiden koskemattomuus ja toimittaminen Venäjän puolelle, mutta aseet on luovutettava. Toinen upseereista tiedoittaa ehdot kasarmille.

Nopea hälytys tuo lyseolta kolmisenkymmentä maalaista, ja saman verran kertyy kaupunkilaisia. Joukko lähtee Munkintalolle, Pell etunenässä ja vierellään panttivankina muuan sotamies. Vastarinta merkitsisi tämän kuolemaa. Päättävästi rynnätään portista sisään, ja ennen keskiyötä on komennuskunta pidätetty. Sotasaalista kertyy ensi laskennassa 152 uutta jap.kivääriä ja n. 20 000 patruunaa. Määrä lisääntyy sitten vielä lähes 40 kiväärillä, jotka otetaan Impilahdelta avuksi pyrkineiltä sotamiehiltä ja muilta myöhemmin tavatuilta. Puolet aseista lähetetään Antreaan. Vankeja kertyy puolisensataa sekä topografihenkilöstö.

Näin tapahtui ensimmäinen aseistariisunta koko maassa. Se oli lähinnä yhden miehen urotyö yleisen horjuvuuden keskellä. Aamuyöllä lähetettiin Seinäjoelle innoittava sähke: »Karjala nousee kaikin miehinensä vapauttamaan maata anarkian häpeästä. Luotamme urheiden Pohjanmaan miesten täyttävän velvollisuutensa. »_”[iii]

[iv]

Mistä löytyisi – yksi mies?

Mistä löytyisi yksi nykyajan mies?

Mistä löytyisi yksi mies ”kapteeni Pell” vetämään nopeasti poliittiset lakot kieltävä laki voimaan Suomessa. Ei siitä kollegiaalisesta toiminnasta tule nytkään mitään. Tarvitaan yksi päättäväinen vetäjä, joka vie hankkeen maaliin, vaikka läpi harmaan kiven.

Nytkin ovat vastassa punaiset ja nytkin mm. AKT:n toiminnasta hyötyy imperialistinen Venäjä.

[i] N. V. Hersalo – Suojeluskuntain historia – osa I; 1955; sivut 462-463

[ii] N. V. Hersalo – Suojeluskuntain historia – osa I; 1955; sivut 467-468

[iii] N. V. Hersalo – Suojeluskuntain historia – osa I; 1955; sivut 473-474

[iv] N. V. Hersalo – Suojeluskuntain historia – osa I; 1955; sivu 475

jussina
Kokoomus Varkaus

Kokoomuslainen noin puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen yli 30 vuotta ja edelleen. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu