Viron Itsenäisyyspäivä (Vabariigi Aastapäev) – Paljon onnea Virolle ja virolaisille (Palju õnne)

Helmikuun 24. päivä on veljeskansamme Viron itsenäisyyspäivä. Tehkäämme pieni katsaus Viron historiaan.

Suuri Pohjansota

Venäjä hyökkäsi taas Viroon tekemään kansanmurhaa ja ryöstämään: ”Asukkaita tapettiin estoitta, ja vangitut kyyditettiin Venäjälle. Rakvere, Paide, Viljandi ja Põltsamaa poltettiin maan tasalle.

Tämän jälkeen Vironmaalla ja Liivinmaalla ei enää ollut voimia vastustaa venäläisiä. Kun nämä 1703 tekivät Itä- ja Etelä-Viroon suuren ryöstöretken ja tsaari määräsi kaiken tuhottavaksi, korskea Sheremetjev vastasi: »Herrani, ei ole enää mitään hävitettävää! — Kaikki paikat ovat tyhjät ja autiot. Miehiä, naisia ja lapsia on otettu tuhansittain vangeiksi, samoin hevosia ja nautoja. Ne, joita ei voitu ottaa mukaan, lävistettiin tai hakattiin kappaleiksi. Koko Liivinmaa ja osa Vironmaasta ovat niin tyhjiä, että paikat ovat enää olemassa vain kartalla.»”

Viron Vapaussota

”Kun Saksa veti joukkonsa pois Baltiasta vuoden 1918 lopulla, Neuvosto-Venäjä hyökkäsi sinne heti takaisin. Neuvostovallan pystyttämistä Baltian maihin oli kuitenkin alettu valmistella jo keväällä 1918. Stalinin johtamaan Kansallisuusasiain kansankomissariaattiin oli maaliskuussa perustettu Latvian asioiden komissariaatti. Syyskuussa muodostettiin Miehitettyjen alueiden keskusbyroo, jossa oli ainakin yksi virolainenkin kommunisti. Koko Baltian bolsevisointiyritys oli Neuvostoliiton muovaamisen kannalta niin merkityksellinen ennakkotapaus, että sitä kannattaa tarkastella hieman lähemmin.

Viron lähelle Jaamaan keskitettiin 11.11.1918 venäläisen 7. Armeijan 6. Divisioona. Siihen kuuluivat muun muassa Viljandin ja Tarton virolaisten kommunistien rykmentit sekä 3. Suomalainen jalkaväkirykmentti (Salomaa 1993,24-25). Pietarissa perustettiin lisäksi 15.11. Viron väliaikainen vallankumouskomitea. Se päätti kaksi päivää myöhemmin siirtyä joukkojensa pariin Jaamaan. Siellä laadittiin suunnitelmat vallankumouskomiteoiden ja punakaartien muodostamisesta vallatuille alueille. Komitea antoi vallankumousjulistuksensa 21.11.1918, minkä jälkeen punaiset joukot hyökkäsivät Narvaan ja Pihkovaan. [Kuten Suomen Vapaussodan alussa ja Talvisodan alussa nukkehallitukset – jp]

Kun Narva oli vallattu, kaupungissa julistettiin voimaan neuvostovalta, jonka nimeksi otettiin Eestin työkansan kommuuni. Venäjän Kansankomissaarien neuvosto tunnusti Eestin neuvostotasavallan itsenäisyyden 8.12. Punaiset joukot etenivät sen jälkeen linjalle, joka kulki noin 30-35 kilometriä Tallinnan itäpuolella Paiden ja Viljandin luota Pärnun eteläpuolelle Riianlahden rannalle.” Linkki artikkeliin lähdeviittein.

Viron miehitys 1939-1941

Venäjä järjesti Virolle ”Mainilan laukaukset”: ”Mainilan välikohtaus harjoiteltiin paikan päällä heinäkuussa (STT 1996), ja Leningradin puoluejohtaja Andrei Zdanov toteutti sen 26.11.1939. Virolaisille tehtävän provokaation toteutus muuttui sen sijaan jonkin verran siitä, mitä oli suunniteltu. Kalbådagrund muuttui Narvanlahdeksi ja punainen troolari höyrylaiva Metallistiksi. Punalippuinen Itämeren sotalaivasto upotti sen 27.9.1939 virolaisten rajavartioiden silmien alla. Lastitta ollut laiva oli myöhemmin helppo nostaa matalasta vedestä ja palauttaa muutaman kuukauden kuluttua takaisin linjaliikenteeseen. (Leskinen 1999,328-329.)”

Kun Venäjä oli keskittänyt huomattavat joukot maiden välisille rajoille, eikä apua ollut saatavissa ja Venäjä lupasi taata maiden suvereenisuuden, niin Baltian maat hyväksyivät ”pistooli ohimolla” tukikohtasopimukset. Karl Selter allekirjoitti sopimuksen 28.9.1939. Ensimmäiset puna-armeijan joukot marssivat Viroon kolme viikkoa myöhemmin.

Baltian maita vastaan oli keskitetty 437 000 miestä, että ne hyväksyisivät tukikohtasopimukset.” Linkki artikkeliin lähdeviittein.

Viron vapautus 1941

Virolaiset metsäveljet, jotka olivat usein taustaltaan suojeluskuntalaisia, taistelivat miehittäjää vastaan pyrkien vapauttamaan maansa rikollisista miehittäjistä. Useilla paikkakunnilla virolaiset olivat itse vapauttaneet alueensa ja vetäneet Viron sini-musta-valkoiset liput salkoihin ennen kun saksalaiset joukot saapuivat Viroon. Tämä saksalaisten saapuminen liittyi Saksan ennakoivaan hyökkäykseen itään juuri ennen kuin Venäjä olisi hyökännyt maailmanhistorian suurimmin voimin länteen.

”Saksan asevoimat aloittivat ennakoivan iskun Saksan ja Venäjän rajalle keskitettyjä puna-armeijan massoja vastaan.”

Saksan hyökkäys itään tapahtui virolaistenkin kannalta viime tingassa. Venäjä oli jo ennättänyt murhaamaan Viron parhaimmiston ja kyydittänyt melkoisen osan kansasta Siperiaan (jälleen huomattava osa kuoli matkalla). Tarkoituksena oli kuitenkin kyydittää koko Viron kansa. Elokuun lopussa 1941 Virossa piti olla enää 358 000 virolaista spesialistia, jotka piti kyydittää myöhemmin.” Linkki artikkeliin lähdeviittein.

Viron miehitys 1944-1994

Puna-armeijan onnistuttua suurhyökkäyksellään murtamaan Pietarin piirityksen ja lähestyessä jälleen Viron rajoja tilanne muuttui ratkaisevasti. Nyt useat tahot, jotka olivat vastustaneet virolaisten osallistumista muuttivat kantaansa – olihan kyseessä konkreettisesti Viron puolustaminen uudelta veriseltä Venäjän miehitykseltä. Valmistelut virolaisten laajamittaisemmaksi mukaantuloksi taisteluun maahantunkeutuvaa vihollista vastaan alkoivat vuoden 1944 tammikuun viimeisellä viikolla.

Omakaitsen johtaja eversti Arnold Sinka sai 25.1.1944 kello 15.00 sähkeen, jossa Saksan armeijan armeijaryhmä Nordin selustajoukkojen jalkaväenkenraali Kuno-Hans von Both määräsi mobilisoimaan virolaisrykmenttejä yhteistyössä 207.suojadivisioonan kanssa. Saksan Virolle asettaman nukkehallituksen johtaja Hjalmar Mäe määräsi liikekannallepanon Virossa 30.1.1944. Nukkehallituksen käskyyn suhtauduttiin kuitenkin vielä epäröiden. Vasta kun virolaisten kansallismielisten vastarintaliike ja Viron pakolaishallituksen edustajat kehottivat virolaisia astumaan asepalvelukseen, niin miehiä alkoi virrata yhä enemmän ja enemmän asepalvelukseen – mutta nyt sitten saksalaiset alkoivat rajoittamaan asepalvelukseen tulevien virolaisten määrää ja aseistusta. Saksalaiset pelkäsivät itsenäisen virolaisen asevoiman kenraali Johannes Soodlan johdolla muodostuvan uhkaksi myös heille. Suo siellä, vetelä täällä.

Viron oikean pääministerin ja virkaatekevän presidentin Jüri Uluotsan radiopuhe 7.2.1944, jossa hän kutsui kansaa aseisiin oli ratkaiseva tekijä siihen, että kansa todella nousi taistelemaan uutta Venäjän miehitystä vastaan, vaikka Saksa ei heitä kaikkia suostunut aseistamaan kunnolla. Linkki artikkeliin lähdeviittein.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu