”Muistakaa, heil’ kallis ol’ maa”
Aseet rintamalla vaikenivat 80 vuotta sitten. Aselepo astui voimaan 4. syyskuuta 1944, mutta venäläiset jatkoivat tulitoimintaansa vielä seuraavaan aamuun. Jatkosodan päättänyt välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa 19. syyskuuta. Sen jälkeen käytiin vielä sopimuksen velvoittama Lapin sota saksalaisia vastaan.
Rauha oli ehdoiltaan ankara, mutta sen tuloa on syytä rauhattomassa maailmassa aina lämmöllä muistaa. Maamme selviytyi toisesta maailmansodasta silvottuna ja runneltuna, mutta selviytyi sittenkin, vieläpä kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksensä säilyttäen. Maatamme ei miehitetty, mikä oli Euroopassa poikkeuksellista. Selviytymisestä kiitämme sotasukupolvea.
Nyt yksi aikakausi on päättymässä, kun Sotainvalidien Veljesliiton maakunnallisia piirejä ollaan vuodenvaihteessa lopettamassa. Vastaavasti vuoden kuluttua loppuu valtakunnallisen kattojärjestön toiminta. Vastuu siirtyy sotainvalidien perinneyhdistyksille ja Tammenlehvän perinneliiton alueyhdistyksille.
Yhteiskunnan velvollisuutta huolehtia sotainvalideista nimitetään usein kunniavelaksi. Sotainvalidien Veljesliiton vuosikymmenten aikana tekemän edunvalvontatyön ansiosta sotavammaistemme asiat on hoidettu kohtuullisen hyvin. Kunniavelkaa on maksettu.
Rintamalla palvelleiden sotainvalidien keski-ikä lähentelee jo sataa vuotta. Siirrymme vääjäämättä perinnetyön aikaan, mutta vielä elossa olevista sotainvalideista ja heidän leskistään huolehditaan loppuun saakka. Veljeä ja siskoa ei jätetä.
Allekirjoittaneella oli kunnia esittää Kannuksen kaupungin tervehdys Sotainvalidien Veljesliiton Keski-Pohjanmaan piirin viimeisessä kesäjuhlassa. Piirin alueella elää vielä seitsemän sotainvalidia ja vajaa sata leskeä, yllättävän moni veteraani oli saapunut paikalle. Juhla pidettiin Kannuksessa, jolla on ollut oma roolinsa keskipohjalaisten sotainvalidien ja heidän puolisoidensa palvelijana; onhan Kannuksen Veljeskoti palvellut heitä laitos- ja kuntoutuspaikoillaan jo vuodesta 1991 – sittemmin nimellä Kitinkannus ja nyttemmin nimellä Hoivakunnas.
Hoivakunnaksen pihalla on Suomen ensimmäinen sotainvalideille omistettu patsas, jonka toteutti veteliläinen kuvanveistäjä Aimo Vähäkainu vuonna 2005. Kannuksen kaupunginjohtajan viran ohella minulla on luottamustoimi Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön hallituksen puheenjohtajana. Siksikin pidän hienona, että patsas on omistettu kaikkien vapaussotiemme invalideille, niin vapaussodan 1918, talvisodan 1939–40 kuin jatkosodan 1941–44, mukaan lukien Lapin sodan 1944–45 invalideille.
Patsaassa lukevat Veteraanin iltahuudon velvoittavat sanat: ”Muistakaa, heil’ kallis ol’ maa”, ja sen laulun me pääsimme juhlan lopuksi yhdessä laulamaan. Kiitos kaikille sotainvalidityössä tähän asti mukana olleille.
” venäläiset jatkoivat tulitoimintaansa vielä seuraavaan aamuun.”
Venäläisillä oli valtavat varastot ammuksia tuliasemissa ja niitä roiskittiin menemään, ettei tarvinnut takaisin raahata. Gonamies on gonamies myös Venäjällä.
Kovin yrittävät nykyajan faitterit saada veteraanistatusta, mutta hyvä näin, että kynnys pidetään korkeana.
Ilmoita asiaton viesti
Kerropas vähän, mitä tuo viimeinen lauseesi tarkoittaa. Se on aika mielenkiintoinen sen miehen blogissa, minkä ministeriaikana suomalaiset rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin osallistuneet saivat kriisinhallintaveteraanin statuksen, kuten oletan sinun hyvin tietävän.
Ilmoita asiaton viesti
Blogini viimeinen lauseessa ei ole piilomerkityksiä. Se on kiitos sotainvalidityössä mukana olleille. Kriisinhallintaveteraanit ovat sitten asia erikseen.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, kommenttini on juuri tuohon Kososen kommentin viimeiseen lauseeseen, ei blogin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tainnut ”YK-joukoissa ollut” Kosonen tietää että hänkin on veteraani,,,erikoista, vallan outoa. Tuskin näin ollen joukoissa koskaan ollut.
Ilmoita asiaton viesti
En tunne YK-Kososen asiaa. Mihin mahtaa liittyä?
Ilmoita asiaton viesti
Moi Jussi.
Hänen aiempi väite :
”Kovin yrittävät nykyajan faitterit saada veteraanistatusta, mutta hyvä näin, että kynnys pidetään korkeana.”
Mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
Nyt lähden jatkamaan paikallispuolustusharjoituksia täällä ”siellä jossakin”, kotiutuminen tänään, hyvää päivänjatkoa. 🇫🇮
Ilmoita asiaton viesti
Hieno ja arvostava kirjoitus, jossa ei lähdetty hellimään harhaa ”torjuntavoitosta”.
Paljon olemme edistyneet ihan viime vuosina. Mutta yksi porras on vielä nousematta: Emme -vieläkään- halua tunnustaa, että Saksan apu jatkosodan aikana pelasti Suomen. Saksa hoiti Lapin, minkä johdosta Suomi pystyi keskittämään rajalliset voimansa etelämmäksi. Lisäksi Kuhlmeyn osaston apu oli korvaamatonta.
Jospa 2030 -luvulla…
Ilmoita asiaton viesti
Jatkosodassa Suomi sai Saksalta avun, jota kukaan muu ei pystynyt tarjoamaan. Ruoka- ja aseapu olivat Suomelle ratkaisevan tärkeitä.
Tali-Ihantalan torjuntataistelusta, johon isänikin osallistui, olen lukenut sellaista, että Sortavalan radiotiedustelu sai käsiinsä venäläisen radiosanoman, jossa ilmoitettiin aloitettava hyökkäys. Tämän jälkeen suomalaiset joukot ryhmitettiin torjumaan hyökkäystä ja suunniteltiin aiemman majuri Jukka Malmivaaran Kusrajärven taisteluun tekemän tykistösuunnitelman mukainen tykistökeskitys. 250 putkea osoitettiin ampumaan räjähteitä yhdestä tulenjohdosta käsin venäläisten hyökkäysasemaan. Tulikomentoina olivat Mekka1, Mekka2 ja Mekka3 sekä koko putkiston keskitetyssä tulessa ”Koko Mekka ampukaa”.
”Koko Mekka ampukaa” tarkoitti sitä, että 250 putkea ampuivat samaan pistemaaliin noin hehtaarin kokoiselle alueelle. Tätä sanotaan myös murskaavaksi tuleksi. Keskitys suoritettiin hieman ennen radiotiedustelusta saatua hyökkäyksen ajankohtaa. Hyökkäys pysäytettiin lähtöasemaan.
Paikalla oli myös saksalainen ilmavoimien osasto Kuhlmey. Sen tuki hyökkäykselle oli yksi laivue, johon kuului 40 konetta. Koneet surrasivat edestakaisin alueelle sekä hakemaan ampumatarvikkeita.
En suinkaan vähättele lentolaivueen panosta Tali-Ihantalan toiminnassa. Mutta oliko se ratkaisevinta vai sittenkin tiedustelu ja tykistötuli sekä valmiina ollut suunnitelma?
Ilmoita asiaton viesti
Veikkaan nyt tykistöä ja tulisuunnitelmia, toki tulenjohdossa ”sotilasuraa” tehneenä voin olla jäävi…
Ja vakavasti puhuen en vain veikkaa, lähteitäkin löytyy, jos jaksaa kaivella…
Ilmoita asiaton viesti
Minusta tuo Saksan avun merkitys on tunnustettu hyvinkin yleisesti. Jotkut tosin puhuvat siitä ikään kuin maailmanhistorian Big Bang olisi Normandian maihinnousu kesäkuun alussa 1944.
Suomen poliittisen historian karkein virhe oli vanhan rajan ylittäminen muutamia viikkoja Atlantin sopimuksen solmimisen jälkeen syksyllä 1941. Siitä seurasi joutuminen muodollisesti sotaan myös brittien kanssa.
En jaksa luetella kaikkia muita sen jälkeen tehtyjä virheitä, mutta kesäkuussa 1944 ne olivat joka tapauksessa tapahtuneita tosiasioita. Tällöin Mannerheim, Rytin takana lymyillen, osti Saksalta aikaa, tietäen ettei kenestäkään muusta presidentin seuraajaa voi tulla. Hyvä niin, luultavasti.
Ilmoita asiaton viesti
On käsittämätöntä miten Suomi yleensä selvisi sodistamme, kun poliitikkomme ja sotilasjohtomme teki pelkkiä virheitä; kuten Vuorelakin tuo esiin??!
Ottakaa nyt arvostelijat huomioon mikä oli maailman tilanne vuonna 1941. Kaikkialla Euroopassa oltiin lähes varmoja, että Saksa tulee voittamaan Neuvostoliiton. Suomella oli niin ollen Saksaan tukeutuen maailmahistoriallinen momentum ottaa takaisin talvisodassa menettämänsä alueet. Tätä vaativat myös pakkoluovutettujen alueidemme evakot. Että otettiin enemmänkin, kyllä siihen oli hyvät perusteet.
Kävi kuten kävi, hyvin siksi että säilytimme itsenäisyytemme, mutta siitä ei ollut mitään tietoa vuonna 1941. Jälkijättöinen jossittelu on aivan turhaa! Historiaa kirjoitetaan ”ajassa”.
***
Miksi Saksan materiaaliapua ihmetellään (Riikonen)? Ei sitä ole mitenkään yritetty piilotella. Kannattaa mieluummin ihmetellä kuinka järjettömästi Neuvostoliitto sai, lähinnä Yhdysvalloista, kaikenlaista apua. Sitä ei Venäjän sotahistoria juurikaan tuo esiin. Apua käyttivät Suomenkin vastaisella rintamalla. Puna-armeija olisi ilman sitä jämähtänyt paikalleen. Erikoisesti lähes puoli miljoonaa(!) järeää kuorma-autoa on syytä huomioida. Länsijoukot olisivat ilman tuota apua ehtineet paljon ennen neuvostojoukkoja Berliiniin.
Ilmoita asiaton viesti
”Että otettiin enemmänkin, kyllä siihen oli hyvät perusteet.”
Ei mielestäni kuitenkaan niin hyvät, että syyskuussa 1941 kannatti ihan oma-aloitteisesti hankkiutua länsivaltojen viholliseksi.
Kesäkuussa 1941 Saksa ja Neuvostoliitto tietysti hallitsivat koko Itämerta puolueettoman Ruotsin katsellessa sisään päin. Atlantin sopimus kuitenkin solmittiin 14. elokuuta 1941. Kaukonäköisimmät kyllä ymmärsivät sen merkityksen, vaikka Yhdistyneet kansakunnat perustettiin vasta vuodenvaihteessa.
Olihan Mannerheimilla tunnetusti omat punaiset viivansa Muurmannin radan ja kotikaupunkinsa Pietarin suhteen, mutta tosiasia on, että Suur-Suomea oltiin rakentamassa.
Ilmoita asiaton viesti
Sotilaallisesti oli aivan perusteltua edetä Syvärille, jonka länsirannalle saatiin hyvät puolustusasemat. Leningradia kohtikin piti edetä, jotta voitaisiin osallistua suurkaupungin piiritykseen.
Ilmoita asiaton viesti
No shit, Erwin.
Ilmoita asiaton viesti
> Suomen poliittisen historian karkein virhe oli vanhan rajan ylittäminen …
Tuo ylittämättä jättäminen olisi voinut parantaa suhteitamme läntisiin liittoutuneisiin, mutta tietenkin ylittäminenkin tarjosi omat etunsa. Puskurivyöhykeen muodostamista voi pitää järkevänä ajatuksena. Jälkikäteen on vaikea arvioida vaihtoehtoisia historian kulkuja. Ehkä Neuvostoliitto olisi päässyt tehokkaammin ja pidemmälle Suomeen, jos sen lähtöasemat olisivat olleet lähempänä.
Suomi ei saanut apua liittoutuneilta. Ne auttoivat Neuvostoliittoa. Suomen piti pelata korttinsa oikein myös Suomea avustavan Saksan suuntaan. Sodan lopun apu Saksalta oli puolustuksen kannalta tärkeä asia. Sekin olisi voinut olla paha juttu, jos tuo apu olisi jäänyt saamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Mielestäni kuitenkin saksalaisten avun osuus etenkin kesän 1944 torjuntataisteluissa on tullut kylmän sodan jälkeisessä suomalaisessa historiankirjoituksessa kohtuullisen hyvin esille. Osasto Kuhlmeyn merkitystä voi kyllä alleviivata.
Ilmoita asiaton viesti
Historiankirjoituksesta en tiedä, mutta julkisessa keskustelussa on puhuttu erillissodasta ja muutenkin Saksan apua on haluttu lakaista maton alle.
Sota hävittiin – mutta onneksemme ei tullut NL:lle selkävoittoa.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä asiassa pitkälle samaa mieltä, se takasi sen ettei venjästä tullut täkäläisille vähintään virallinen kieli, toisaalta bolsuporukka takasi ettei siitä tullut myöskään saksa 😉
Ilmoita asiaton viesti
Aika lukea blogistania. Olen edelleen harjoituksissa, nyt tuli isompi tauko, tänään purku ja harjoitus loppuu.
Ei tainnut ”YK-joukoissa ollut” Kosonen tietää että hänkin on veteraani,,,erikoista, vallan outoa. Tuskin näin ollen joukoissa koskaan ollut.
Siitä faktaa:
https://reservilainen.fi/rauhanturvaajille-veteraani-status/
Paikallispuolustusharjoitus on ollut menestys, NATO-maana touhu on nyt toisen oloista, sen aistii.
Täältä lähden suoraan erämökille ja sauna tulille 🇫🇮👍
Hyvää päivän jatkoa kaikille.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos hienosta kirjoituksesta. ”Rintamalla palvelleiden sotainvalidien keski-ikä lähentelee jo sataa vuotta. Siirrymme vääjäämättä perinnetyön aikaan, mutta vielä elossa olevista sotainvalideista ja heidän leskistään huolehditaan loppuun saakka. Veljeä ja siskoa ei jätetä.” Juuri näin!
Ilmoita asiaton viesti
Laahaavaksi sävelletty ja pateettisesti sanoitettu ”Veteraanin iltahuuto” on saavuttanut aivan kummallisen aseman. Pidin visusti huolen, että biisiä ei kuultu isäni (1918-2002) hautajaisissa.
Ilmoita asiaton viesti
????
Ilmoita asiaton viesti
Luulin olleeni selväsanainen.
Ilmoita asiaton viesti
Selväksi tuli, mutta melkoisen suuri suomalaisjoukko ei ole kanssasi alkuunkaan samaa mieltä. Varsinkaan veteraanisukupolvi, jota katson Sinun kommentillasi jotenkin halventavan.(Oliko isäsi tahto tuo?) Heille veteraanien hautajaisissa usein laulettu ”Veteraanin iltahuuto” on suorastaan ”pyhä” asia.
No, mielipiteesi saa toki olla mikä on, mutta oheinen on minun mielipiteeni asiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Googletin ”Veteraanin iltahuudon”, ja se on todellakin vain yhden henkilön työ, epäilemättä vilpittömästi ja tosimielellä tehty. Musiikkimaku on kuitenkin asia, jonka yhdenmukaistamiseksi veteraanipolvi EI taistellut.
Voin todeta kuuluvani soturisukuun. Isäni (Arvo) ja hänen kolme veljeään (Kaarlo, Viljo, Yrjö) olivat veteraaneja, samoin äitini kolme setää (Matti, Tuomas, Joel). Äitini isä (Aapo) oli sen verran vanhempi, että kävi sotansa v. 1918 valkoisessa armeijassa. Ai joo: äitini (Eeva) palveli muonituslottana Syyspohjan vankileirillä.
Koko yllämainittu kööri tuli hengissä kotiin, isäni kylläkin ”keskivaikeasti” haavoittuneena. En ole ensimmäisenä halventamassa veteraanien tekemisiä!
Ilmoita asiaton viesti
Eikös monet sävellykset ole yhden henkilön töitä? Sävel ja sanoitus.
Tuo Sinun soturisukusi esittely saa minut vielä enemmän ihmettelemään kalseaa suhtautumistasi ko. musiikkiesitykseen!
Ilmoita asiaton viesti
Komppaisin kyllä kaakonkulman (oliko niin?) miestä. En minäkään oikein pidä biisistä eli musiikkimaku on hyvin henkilökohtainen juttu.
Ilmoita asiaton viesti
”… kaakonkulman (oliko niin?)…”
– Kyl-lä! Ruokolahtelainen vuodesta 1960 alkaen, tosin Joutsenossa (tuolloin itsenäinen kunta) vuodet 1987-
1991. Monessa asiassa olen sössinyt, mutta juurettomuus ei ole ollut ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
Voin tulla tämän verran vastaan: laahaava sävelmä helpottanee laulamista, jos ja kun kuorolaiset ovat jo ikäihmisiä, eikä ääniala enää ole kovin laaja.
Muutamia vuosia sitten siunattiin haudan lepoon tätini leski, v. 1923 syntynyt sotaveteraani. Kappelissa kuultiin kvartetin esittämä ”Veteraanin iltahuuto”, enkä järjestänyt minkäänlaista välikohtausta. Olin yksi arkunkantajista, kun vainaja saateltiin siunattuun maahan.
Ilmoita asiaton viesti
Tulee mieleen Uuno Kailaan runo vuodelta 1931, joka on palannut viime aikoina mieleen hätkähdyttävän ajankohtaisena.
”Raja railona aukeaa. Edessä Aasia, Itä. Takana Länttä ja Eurooppaa; varjelen, vartija, sitä.”
Seppo Korppoo, Asekätkijöitten sukua, Merivoimien aliluutnantti, palvelua 50 vuotta kehittämässä ja viemässä Suomalaista huipputekniikkaa armottomille maailmanmarkkinoille, jossa käydään jatkuvaa sotaa markkinaosuuksista ja seuraavasta kaupasta…
Ilmoita asiaton viesti
”Synkeä, kylmä on talviyö, hyisenä henkii Itä. Siell’ ovat orjuus ja pakkotyö; tähdet katsovat sitä.”
(Uuno Kailas ilmaisi asiansa sangen suoraviivaisesti)
Ilmoita asiaton viesti
Keskusteluhistoria
ChatGPT
Sinä sanoit:
Uuno Kailas: ”Synkeä, kylmä on talviyö, hyisenä henkii Itä. Siell’ ovat orjuus ja pakkotyö; tähdet katsovat sitä.” Oliko runo mahdollisesti ns. tilaustyö?
ChatGPT sanoi:
Uuno Kailaan runo, josta tuo katkelma on, on nimeltään ”Pohjatuuli”, ja se julkaistiin alun perin vuonna 1931 teoksessa Uni ja kuolema. Runo kuvastaa Kailaan herkkää ja melankolista suhdetta pohjoiseen luontoon sekä yksilön ja maailman välistä jännitettä.
Ei ole tietoa siitä, että ”Pohjatuuli” olisi ollut ns. tilaustyö. Kailas kirjoitti runojaan pitkälti omista tuntemuksistaan ja maailmankatsomuksestaan käsin, ja hänen runoudelleen oli tyypillistä ahdistuksen, yksinäisyyden ja synkkien tunteiden käsittely. Hänen teoksiaan väritti myös hänen elämänsä vaikeudet, kuten sairastuminen tuberkuloosiin ja mielenterveysongelmat.
Vaikka tilaustyöt eivät olleet tavattomia tuona aikana, ”Pohjatuuli” ei viittaa suoraan poliittisiin tai yhteiskunnallisiin tilauksiin. Runo on ennemminkin esimerkki Kailaan tyypillisestä symbolistisesta ja eksistentialistisesta tyylistä, joka heijastaa hänen omia kokemuksiaan ja tuntojaan.
Sinä sanoit:
No mikä oli hänen ideolooginen suuntauksensa?
ChatGPT sanoi:
Uuno Kailaan ideologinen suuntaus oli monisyinen, mutta siinä näkyy vaikutteita kansallismielisyydestä, kristillisistä arvoista ja eksistentialistisesta pohdinnasta. Hän oli syvästi vaikuttunut ajan poliittisista ja kulttuurisista virtauksista sekä omista henkilökohtaisista kokemuksistaan, kuten sairauksistaan ja sisäisistä ristiriidoistaan.
Kansallismielisyys
Kailas tunnettiin vahvasti kansallismielisenä runoilijana, ja hänen tuotannossaan korostuu suomalaisen identiteetin, luonnon ja kansakunnan kohtalon pohdinta. Hän ihaili suomalaista luontoa ja käytti sitä usein symbolina ihmisen sisäiselle maailmalle. Hän kuului myös Tulenkantajiin, mutta erosi liikkeestä, sillä hän ei hyväksynyt sen kansainvälisiä ja modernistisia pyrkimyksiä vaan koki niiden uhkaavan suomalaisen kulttuurin omaleimaisuutta.
Kristillisyys
Kristillinen symboliikka ja moraalikäsitykset ovat merkittävässä roolissa Kailaan runoudessa. Hänen tuotannossaan näkyy syvä hengellinen pohdinta, erityisesti syntiin ja syyllisyyteen liittyvät teemat. Hän käsitteli usein kärsimystä, kuolemaa ja lunastusta, jotka heijastivat hänen omaa elämänkamppailuaan. Kristinusko ja synnintunto näkyvät erityisesti hänen myöhemmässä tuotannossaan, jossa hänen terveydentilansa heikkeni.
Eksistentialismi ja elämän ahdistus
Kailaan runoudessa on myös selvästi eksistentialistisia piirteitä. Hän pohti yksilön asemaa maailmassa, ihmisen henkistä yksinäisyyttä ja elämän tarkoituksettomuutta. Hänen runoutensa heijastaa syvää sisäistä ahdistusta ja vieraantumisen tunnetta. Hän näki maailman usein kylmänä ja kovana paikkana, jossa yksilö joutui kohtaamaan oman rajallisuutensa ja kärsimyksensä.
Poliittinen näkökulma
Vaikka Kailas ei ollut suoraan poliittinen runoilija, hänen kansallismielisyytensä ja konservatiiviset arvonsa heijastuivat hänen runoissaan. Hän suhtautui kriittisesti esimerkiksi Neuvostoliittoon ja kommunismiin, ja ”Pohjatuuli”-runossakin Itä symboloi orjuutta ja pakkotyötä, mikä voidaan tulkita kritiikiksi Neuvostoliittoa kohtaan.
Yhteenvetona voisi sanoa, että Uuno Kailas oli kansallismielinen, hengellisiä arvoja kunnioittava ja eksistentialistinen runoilija, joka ammensi inspiraatiota sekä henkilökohtaisista että aikansa yhteiskunnallisista kysymyksistä.
Sinä sanoit:
Tunsiko Kailas hyvin 1930-luvun Neuvostoliiton tilanteen vai oliko hän mahdollisesti ”meedio”?
ChatGPT sanoi:
Uuno Kailas ei ollut ”meedio” Neuvostoliiton tilanteen suhteen, vaan hän oli hyvin tietoinen aikansa poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta, erityisesti Neuvostoliiton olosuhteista. Hänen näkemyksensä heijastivat monien suomalaisten ja eurooppalaisten konservatiivien sekä kansallismielisten suhtautumista Neuvostoliittoon ja kommunismiin 1930-luvulla.
1930-luvun Neuvostoliiton tilanteen ymmärrys
Tuohon aikaan tieto Neuvostoliiton poliittisesta kehityksestä, kuten Stalinin diktatuurista, pakkotyöleireistä (Gulag), kollektivisoinnista ja poliittisista vainoista, oli jo tiedossa ainakin osittain lännessä, mukaan lukien Suomessa. Vaikka kaikki yksityiskohdat eivät välttämättä olleet laajasti tunnettuja, Neuvostoliiton tilannetta seurattiin tarkasti naapurimaassa Suomessa. Poliittinen ilmapiiri Suomessa oli jännittynyt Neuvostoliiton uhkan vuoksi, erityisesti kommunismin leviämisen pelon myötä.
Kailaan runossa ”Pohjatuuli”, jossa kuvataan Itää kylmänä, synkkänä ja pakkotyön maana, heijastuu juuri tämä pelko ja epäluulo, jota monet suomalaiset tunsivat Neuvostoliittoa kohtaan. Vaikka runo on symbolinen ja yleisluontoinen, siinä on viittauksia Neuvostoliiton poliittiseen tilaan, mikä kielii siitä, että Kailas oli hyvin perillä siitä, mitä rajan takana tapahtui.
Meedioajatus
Ajatus siitä, että Kailas olisi ollut ”meedio” ei perustu faktoihin, vaan kyse on pikemminkin siitä, että hän pystyi runoudessaan ilmaisemaan symbolisesti ja taiteellisesti aikansa poliittisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Hänen runoutensa, kuten monien muidenkin aikalaisten, heijasteli hänen aikansa henkeä ja siihen liittyviä huolia ja pelkoja. Neuvostoliitto nähtiin monin tavoin uhkaavana, ja Kailaan kaltaiset runoilijat kuvasivat tätä tuntemusta symboliikan kautta.
Yhteenveto
Uuno Kailaan tietämys 1930-luvun Neuvostoliitosta ei perustunut mihinkään yliluonnolliseen, vaan hän oli tietoinen aikansa poliittisista realiteeteista. Hän käytti runoudessaan vahvaa symboliikkaa ja kuvaili Itää ja Neuvostoliittoa tavalla, joka heijasti laajempia suomalaisia ja eurooppalaisia pelkoja ja epäluuloja.
Sinä sanoit:
Stalinin vainoista, ainakaan niiden laajuudesta ei ollut lännessä vielä selvää kuvaa 1930-luvulla, joten näin jälkikäteen voisi ajatella, että Kailas omasi ”selvänäkijän” kykyjä? Kuvalemasi suhde uskontoon kertoo ainakin sen, että hän pyrki olemaan etupäässä selvinpäin 😊
ChatGPT sanoi:
Olet oikeassa siinä, että 1930-luvun alussa Stalinin vainojen laajuudesta ei ollut vielä lännessä täyttä ymmärrystä, eikä niiden todellinen mittakaava paljastunut kokonaan vasta kuin myöhemmin, erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Kailaan runoudessa ilmenevä kriittinen asenne Itää kohtaan voi kuitenkin vaikuttaa näin jälkikäteen katsottuna jopa ennakoivalta, mutta se perustui enemmän hänen aikansa poliittiseen ilmapiiriin ja symboliikkaan kuin varsinaisiin ”selvänäkijän kykyihin”.
Symboliikka ja ennakointi
Kailaan runoudessa Itä edustaa usein laajempia pimeyden, vapauden puutteen ja pakkovallan symboleita. Vaikka hän ei ehkä voinut tietää Stalinin vainojen koko laajuutta, hänen runoudessaan on nähtävissä laajempi teema, joka liittyy vieraantumisen, uhkan ja totalitarismin pelkoon. Itä oli monille suomalaisille, mukaan lukien Kailas, symboli autoritaarisuudesta ja vapauden vastaisuudesta, eikä niinkään tarkka kuvaus Neuvostoliiton sisäpolitiikasta.
Kristillinen maailmankuva ja ”selvinpäin” oleminen
Kailaan suhde kristinuskoon, erityisesti hänen runoissaan käsittelemät syyllisyyden, synnin ja lunastuksen teemat, kertovat hänen pyrkimyksestään löytää moraalinen ja hengellinen totuus. Hänen henkinen kamppailunsa ja kärsimyksensä sairauksien ja ahdistuksen kanssa saattoivat luoda hänelle herkän suhteen maailman tapahtumiin. Tämä saattoi tuoda hänen runoihinsa tietynlaista ennakointia tai intuitiivista näkemystä, vaikka hänen visionsa Itästä perustuivat enemmän symboliikkaan kuin konkreettiseen tietoon Stalinin toimista.
Kailaan hengellinen etsintä saattoi myös auttaa häntä pysymään ”selvin päin” henkisessä mielessä, vaikka hän kamppailikin sekä fyysisten että psyykkisten sairauksien kanssa. Hänen runoudessaan näkyvä uskonnollinen symboliikka ja moraalinen pohdinta antoivat hänelle tavallaan eettisen kompassin, joka näkyy myös hänen kriittisessä suhtautumisessaan autoritaariseen valtaan ja pakkotyöhön, joita hän näki Itään liittyvänä uhkana.
Vaikka voisi olla houkuttelevaa nähdä Kailas ”selvänäkijänä”, hänen tuotantonsa perustuu enemmän hänen henkilökohtaiseen kamppailuunsa, symboliseen ilmaisuunsa ja aikansa poliittisiin virtauksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kailaalta aivan oikein kirjoitettu.
Lukekaa Solzenitsynin teokset! Ensimmäiseksi vaikka ”Vankileirien saaristo”.
Ilmoita asiaton viesti
Vankileirien saaristo kertoo tarinan siitä kuinka systeemi mollaa raakasti silmätikuksi joutunutta. Tiedetään, että Stalin & bolsuhallinto syyllistyi rikoksiin ihmisyyttä vastaan, siitä ei ole epäilystäkään, mutta Solzenitsyn kirja ei ole autenttinen siinä mielessä että se kuvaisi nimestään huolimatta gulagien oloja ja tapahtumia koko maan kattavasti koko gulagien historian ajalta.
Ilmoita asiaton viesti
Anne Applebaumin kirja Gulag. Vankileirien saariston historia on kattavasti Gulagin historia. Kuunneltavissa myös äänikirjana.
https://sammakko.com/tuote/anne-applebaum-gulag-vankileirien-saariston-historia/
Ilmoita asiaton viesti
Anne Applebaumin teos on kyllä hyvä, mutta pidän enemmän Solzenitsynin kirjoitustyylistä. Vaikka aihepiiri on raskas, hän ryydittää tekstiään tosi nasevalla ironialla ja sarkastisuudella. Kyseisen vankeusteollisuuden sisällä oli todella makaaberia toimintaa. Ei järjen hiventäkään monissa, monissa asioissa.
Ja bolshevistinen järjestelmä yritettiin saada ilmiselvästi Suomeenkin vuonna 1918? Jopa pitkälti sotien jälkeen!?? Ei voi käsittää!
Mutta! Mikä pahinta nykyinen Venäjän johtaja on luomassa, luonut jo, samanlaista järjestelmää. Oikeuslaitos on täysin mätä. Kansalainen ei voi luottaa saavansa oikeutta. Kenelle tahansa voidaan kehitellä sopiva (sopimaton) tuomio, kuten bolshevistisella Venäjällä tapahtui.
Ilmoita asiaton viesti
Olet Nea täysin väärässä!!
Kyllä kirjailija käy läpi koko Neuvostoliiton vankileirijärjestelmän. Kirjan nimen mukaisesti. Nimittää järjestelmää saaristoksi.
Ei ole autentisuutta!??? Solzenitsynhan itse omakohtaisesti kärsi tuon ”golgatantien” alusta loppuun.
Oletko lukenut Solzenitsynin teoksia lainkaan?
Ilmoita asiaton viesti
Aleksandr Solzhenitsyn oli 8 vuotta vankilassa/pakkotyöyksiköissä, pääsi pois ja kirjotti pääteoksensa Gulag: Vankileirien saaristo ja useita muita kirjoja joissa kertoo lähinnä omista kokemuksistaan systeemin mollaamana. Solzhenitsyn ei kuitenkaan musertunut, tienasi kirjoillaan rahaa ja eli 89 vuotiaaksi.
Vähättelemättä Solzhenitsyn piinaavia kokemuksia on silti todettava, että vankeusvuosinaan joiden aikana hän vietti vankeusaikaa kolmessa eri pakkotyölaitoksessa, joista kaksi varsinaista gulagia, hänellä on täytynyt olla telepaattinen valokuvamuisti jonka avulla hän on telepaattisesti selvittänyt koko maan kattavasti kaikkien gulagien olot. Kuolleisuudestahan hän ei esitä mitään tarkempia arviointeja…
Varsinaisen vankeusajan jälkeen kiertely ympäri maata ei olisi onnistunut, hän ei vapautunut täysin vaan hänet karkotettiin vuonna 1953 Kazakstanin Karaganda-alueelle, missä hän asui vuoteen 1956 kunnes sai lopullisen vapautuksen ja palasi Moskovaan. Tämän jälkeen hänet karkotettiin vuonna 1974 kokonaan Neuvostoliitosta jolloin hän muutti Sveitsiin ja sieltä myöhemmin Yhdysvaltoihin.
Mutta oletetaan, että hän olisi voinut liikkua vapaasti. Hän ei olisi mitenkään kerinnyt kiertämään pitkin poikin Neuvostoliittoa gulageilla voidakseen saada missään määrin kattavan kuvan leirijärjestelmän laajuudesta saatikka keräämässä aineistoa kirjaansa varten. Pelkät muistiinpanovälineet olisivat herättäneet takuulla KGB:n valvovan silmän huomion eli aineiston kerääminen olisi ollut todella vaarallista… Myöskään laaja kirjeenvaihto entisten gulagvankien kanssa ei olisi ollut missään määrin riskitöntä vaan olisi herättänyt kyttääjien mielenkiinnon…
Samanlaisista kokemuksista olisi voinut kirjoittaa esim. joku 1940 luvulla syyttömänä tuomittu jossain teksasilaisessa vankila/työsiirtola systeemissä tuomiotaan kärsinyt afroamerikkalainen.
Mitä tulee Nobel palkintoon yleensä niin niille en anna juurikaan mitään arvoa. Kirjallisuuspalkinnon voi saada vaikka kirjoittamalla runoja, rauhanpalkinnon on saanut jopa Henry Kissinger. Solzhenitsyn kohdalla Nobel ei toki vähennä hänen arvoaan muttei myöskään lisää.
Amerikan-puolalainen journalisti ja kirjailija Anne Applebaum on viimeisin aihetta käsittelvän bestsellerin Gulag: A History kirjoittaja. Hän sai venäläisten tutkijoiden taholta apua arkistojen tonkimiseen ja tutkimiseen, gulageilta selvityneiden järjestöiltä apua päästäkseen kontaktiin mahdollisiman monien entisten gulag vankien kanssa ja teki laajoja kattavia haastatteluja heidän keskuudessa.
Hän tuli tutkimuksissaan tulokseen ettei gulageita suunniteltu tuottamaan ruumiita ja tuli myöskin tulokseen, että järjestelmä imi sisäänsä arviolta 18 milj. neuvostokansalaista ja lisäksi noin 6 miljonaa pakkosiirrettiin Siperiaan, mutta enin osa leireille tuomituista kulki sen läpi josta yhtenä todisteena on Solzhenitsyn sekä Applebaumin haastattelemat entiset vangit ja heidän kertomansa.
Mitä tulee Anne Applebaumin käyttämään kirjoitustyyliin niin asiat esitetään raporttina tutkimusten tuloksesta, kun taas Solzhenitsyn tyyli on enemmänkin kaunokirjallinen romaani. Aivan lähtökohtaisesti systeemi oli rikos sekä yksittäisiä ihmisiä että ihmisyyttä vastaan eikä edustanut missään määrin marxilaista yhteiskuntaideaa.
Otetaanpa esimerkiksi gulag Norillag, sijainti n. 300 km napapiiriltä pohjoiseen. Edes sodan aikana kuolleisuus ei ylittänyt 5,5% mikä johtui myös siitä, että leirin vangeista luokan 1 vangit jotka kykenivät raskaaseen fyysiseen työhön työskentelivät Norilskin nikkelikaivoksilla. Luokan 2 vangit, jotka eivät kyenneet louhintatöihin työskentelivät kaikenlaisen kunnossapidon toimissa ja luokan 3 vangit hoitivat leirillä mm. pesuloita, keittiöitä, siivousta jne. Sairastuneiden tai vammautuneiden ei tarvinnut osallistua varsinaiseen työtoimintaan lainkaan, saivat mikäli kykenivät, mutta eivät myöskään jääneet osattomiksi ruokinnasta eivätkä lääkinnästä.
Sodan lopulla ja sodan jälkeen 70% vangeista oli ukrainalaisia (monet Stepan Banderan johtaman OUN-B:n nk. Bandera standard ryhmään kuuluneita), jotka toimivat aktiivisesti natsien rinnalla ja osallistuivat massamurhiin, tai olivat järjestön tukijoita. Niiden joita ei teloitettu ja päätyivät Norillag gulagille pisin tuomio oli 25 vuotta. Sodan jälkeen kuolleisuus laski pysyen kutakuinkin n. 2% tasolla aina Stalinin kuolemaan asti.
Kaikilla gulageilla ei ollut tietenkään samanlaiset olot. Norillag oli leiri, jonka vankityövoima tuotti sotateollisuuden kipeästi kaipaamia raaka-aineita. Oli myös leirin johtasta kiinni miten tämä pystyi organisoimaan toiminnan niin, että tuotannolle asetetut tavoitteet kyettiin saavuttamaan.
Norillag leirin komentaja ymmärsi tämän ja rohkeni esittää asian ylemmilleen niin että viesti kulkeutui myös Kremliin asti. Eli tuotannolle asetettuja tavoitteita ei yksinkertaisesti kyetä saavuttamaan mikäli vangit näännytetään. Varmasti hän oli myös pohjimmiltaan muutenkin hieman tavanomaista humaanimpi tyyppi.
Olettaisin, että Norillag oli vangille taivas verrattuna neuvostoliittolaisten sotavankien oloihin vaikkapa Mäthausenissa Itävallassa 😵💫
Eivätkä nämäkään varsinaisesti mitenkään juhlineet.
Nyt jos tarkastellaan yhtenä yksittäisenä tapahtumana sitä mikä harvensi kaikkein entiten gulag vankien päälukua oli ehdottomasti WWII, jolloin kaikki jotka mitenkään fyysisesti kykenivät lähetettiin rintamalle saksalaisia vastaan. Heille ei annettu juuri nimeksikään sotilaskoulutusta vaan lähetettiin rintamalle lähes kylmiltään, jolloin kato olisi sen mukaista.
On oletettavaa, että suuri osa niistä jotka antautuivat saksalaisille lähes taistelematta olivat lähtöisin gulageilta jotka ehkä uskoivat vaputuvansa sitä kautta systeemistä joka oli heitä piinannut ja jotka tuskin tunsivat olevansa Neuvostoliitolle mitään velkaa. Antautuminen ei tosin heitä auttanut, paitsi niitä jotka ammuttiin heti, heidän ei tarvinnut enää kärsiä. Sen sijaan niiden kohtalo jotka marssitettiin Ukrainasta sekä muualta ja suljettiin myöhemmin natsien leireille oli varmasti kovempi kuin gulagilla joista olivat kuitenkin kyenneet lähtemään rintamalle
Kuolleisuus gulageilla suhteessa vankimäärään nousi luonnollisesti rajusti, pahimmillaan jopa yli 25%, koska huonokuntoiset jäivät leireille ja jätettiin ruokinnan ja lääkinnän suhteen varsinkin sota-aikana aivan viimesijoilla.
Niin myös armaassa Suomessa, CGE:n kanta, joka koski mm. mielisairaaloiden asukkeja oli luokkaa: nääntykööt…
Vankilat joissa Solzhenitsyn odotti tuomiota ja siirtoa pakkotyölaitokseen:
Lubyankan vankila, Moskova: Pidätyksen jälkeen Solzhenitsyn vietti aikaa KGB
kuulusteluvankilassa Moskovassa, joka oli yksi pahamaineisimmista vankiloista Neuvostoliitossa. Tämä oli hänen ensimmäinen pysähdyspaikkansa ennen leireille siirtämistä.
Matrosskaja Tishina -vankila: Moskovassa sijaitseva vankila, jossa hän vietti aikaa oikeudenkäyntinsä aikana ja odotti siirtoaan vankileireille. Täällä Solzhenitsyn odotti siirtoa työleirille tuomionsa jälkeen vuodesta 1945 vuoteen 1947 jonka jälkeen hänet siirrettiin työlaitokseen (tämä aika laskettiin vankeusajaksi).
Sharashka, Marfino: Erityinen vankilaitos, jossa vangitut tiedemiehet ja insinöörit työskentelivät valtion projekteissa eivätkä osallistuneet raskaaseen fyysiseen työhön. Täällä Solzhenitsyn vietti vankeusaikkaa noin 2,5 vuotta vuodesta 1947 vuoden 1950 alkupuolelle asti.
Varsinaiset gulagit:
Ekibastuzin työleiri, Kazakstan: Tämä leiri oli ankarampi, vangeilta vaadittiin raskasta fyysistä työtä, kuten hiilikaivoksilla työskentelyä. Täällä Solzhenitsyn vietti vankeusaikaa noin yhden vuoden ajan vuosina (1950-1951).
Taishet vankilakompleksi Irkutskin alueella: Oli osa suurempaa Baikal-Amurin radan (BAM) pakkotyöhön perustunutta rakennusprojektia. Täällä Solzhenitsyn vietti vankeusaikaa myös noin yhden vuoden ajan vuosina (1952–1953).
Ilmoita asiaton viesti
”Kuolleisuudestahan hän ei esitä mitään tarkempia arviointeja…”
Miten tuon nyt ottaa, tuon ”tarkempia arvioita”. Solzhenitsyn esitti Vankileirien Saaristossa Stalinin hallinnon kuolonuhrimääräksi 60 miljoonaa ihmistä. Hän ei kuitenkaan spesifioinut mistä kaikesta tuo luku koostui. Tuntuu vaikealta uskoa, että aivan tuollaiseen lukuun olisi päästy, ellei kaikkia sodassa kuolleita lasketa siihen mukaan.
Vankileirien Saaristo käsitteli leirielämän ja vankeuselämän kuvailun lisäksi myös neuvostotodellisuutta ”tässä ja nyt” ja mitä ilmeisimmin hänen karkotuksensa liittyi juuri siihen. Hän kritisoi ankarasti sitä, että menneisyyden kanssa ei ole tehty tiliä ja entiset veriset tyrannit, kuten kirjan kirjoittamisen aikaan vielä elossa ollut Molotov, saivat elää yltäkylläisyydessä arvokkaina kansalaisina.
Niinikään hän luonnehti syntien rankaisematta jättämistä kohtalokkaaksi Venäjän tulevaisuudelle, kun nuoriso oppii, että julmuudesta ei koidu seurauksia, vaan lähinnä arvostusta. Myös piti vaarallisena sitä, että valheessa eläminen sallitaan. Kiteytti vielä kaiken lauseeseen: ”Kolkkoa ja kammottavaa on elää sellaisessa maassa”.
Ilmoita asiaton viesti
Mikäli Kommunismin mustan kirjan viljelemä 100 miljoonaa (vähintään) uhria lasketaan koostuvan Stalinin terrorin plus WWII:n (myös Stalinin piikkiin) aiheuttamista kuolemista niin laskennallinen vuosivauhti jäsi pahasti alle natsien lukeman. Mikäli taas käytettään Solzhenitsyn ”arvioimaan” 60 miljonaa, jota hän ei kuitenkaan kirjassaan Gulag: Vankileirien saaristo esitä niin lukema jää helvetisti alle.
Mietitäämpä tähän väliin Iosif G. Dyadkinin kirjaa Unnatural Deaths in the U.S.S.R, jonka ensipainos julkaistiin 1983 jolloin arkistot olivat vielä lukkojen takana niin hänellä tunnettuna toisinajattelijan ja esim. Helsinki Groupin jäsenenä ei varmaankaan ollut pääsy heittämällä joka ainoaan arkistoon Neukulassa eikä liioin mahkuja suorittaa kovinkaan laajoja demografisia tutkimuksia NKVD:n valvovien silmien alla varsinkaan koko Neuvostoliiton alueella jolloin tutkimusaineiston luotettavuus jää vähintään hieman kyseenalaiseksi. Mikäli tutkimusaineistoa puuttuu tai se on muuten puutteellista täytyy osan tekijöistä joista lukema muodostuu olla vähintäänkin osin hatusta tempaistuja arvioita vaikka olisi miten pätevä matemaatikko tahansa. Mutta se siitä, mitäs me pienistä.
Eli okei lähdetään siltä pohjalta että Iosif G. Dyadkin oli oikeassa ja otetaan lähtökohdaksi hänen maksimiarvionsa jonka mukaan aikajanalla 1928-1954 (26 vuotta) Stalinin terrori sekä WWII aiheutti yhteensä n. 52 miljoonan. Neuvostokansalaisen kuoleman.
Vähennetään luvusta arvioitu 27 milj. Neuvostoliiton kansalaista, jotka kuolivat WWII:n seurauksena, jolloin Stalinille & kumppaneille jää kontolleen 25 milj. raatoa. Nyt kun kerran tilastomatematiikalla pelataan niin jetaan tuo 25 milj. 26 vuodelle niin saadaan tulokseksi n. ~0,96 milj per vuosi. Nyt kun otetaan vertailukohdaksi natsien 6:n sotavuoden aikana listimät vähintään 19 milj. (sis. 3,2 milj. neuvostoliittolaista sotavankia) ja jaetaan määrä vuosilla niin saadaan laskennallinen lukema ~3,16 milj. per vuosi natseille joka siis ei myöskään sisällä suorista sotatoimista kuten pommituksista tms. aiheutuneita kuolemia eikä sodan jalkoihin jääneen siviiliväestön nälkään kuolemia.
Kirja oli aivan varmasti bestseller Jenkkilässä, kuten tällaiset suuret paljastukset aina.
Huomionarvoista on myös se, että em. kirjan mainostekstistä jää ikään kuin vahingossa pois yksi pikku juttu eli se, että ne 27 miljoonan (siviilit + sotilaat) neuvostokansalaisen kuolemaa, jotka aiheutuivat WWII:sta menevät puhtaasti natsien piikkiin, koska nehän sen sodan aloittivat. Nyt kun lyödään perään saksalaisten siviilien + sotilaiden bodycount joka sekin johtui natsien aloittamasta sodasta niin päästään lukemissa jo aivan eri sfääreihin 🥱
The Soviet Union lost around 27 million people during the war, including 8.7 million military and 19 million civilian deaths. The largest portion of military dead were 5.7 million ethnic Russians, followed by 1.3 million ethnic Ukrainians.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi oli sotavuosina kansallissosialistisen ja kommunistisen dikatuurin puristuksessa. Päinvastoin kuin kaikki muut vastaavassa lähtötilanteessa olleet kansakunnat Suomi selvisi toisesta maailmansodasta ilman miehitystä ja aidosti itsenäisenä.
Suomalainen demokratia on ollut maamme kohtalolla pelanneita diktatuureja vahvempi. Hitlerin Saksa kohtasi loppunsa toukokuussa 1945, ja Neuvostoliiton taival päättyi joulukuussa 1991. Suomi on sen sijaan edelleen olemassa.
Ilmoita asiaton viesti
”… ilman miehitystä ja aidosti itsenäisenä.”
Noinhan se narratiivi on totuttu lukemaan, mutta usein muistutetaan myös valvontakomissiosta, sotakorvauksista, sotasyyllisyystuomioista, Porkkalasta ja yya-sopimuksesta.
Hitlerin Saksa ja samanaikainen Neuvostoliitto ovat todellakin lakanneet olemasta, mutta niinpä vain kartan samoista kohdista löytyvät tänäkin päivänä
valtiot, joilla on pitkät historialliset juuret.
Ilmoita asiaton viesti
Tosiasioita nuokin.
Saksan apu ei toki ollut ilmaista. Neuvostoliitto puolestaan löi meitä armottomilla rauhanehdoilla. Se ryösti lisää alueitamme. Olisiko yrittänyt jälleen kerran sopimukset rikkoen viedä kaiken, elleivät länsiliittoutuneet olisi jossain kulissien takana heristäneet sormeaan? Näin uskoivat kai asekätkijätkin. Jouduimme todellakin maksamaan valtavat aineelliset ”sotakorvaukset” sodasta, jolla olimme vain yrittäneet ottaa omamme takaisin. Syyttömiä ”sotasyyllisiäkin” piti rangaista.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä ”länsiliittoutuneet”? Tuolloin olivat vain liittoutuneet joihin myös NL lukeutui. Mitään sormenheristyksiä ei tapahtunut ensinkään. Asiat pistettiin virallisesti kirjoihin ja kansiin Pariisissa vuonna 1947, vaikkakin suuret olivat lyöneet päälinjat lukkoon jo etukäteen.
Suomi sai hoitaa sotasyyllisyys oikeudenkäynnin itse. Oikeudenkäynti alkoi 15. marraskuuta 1945 Säätytalossa. Syyttäjänä toimi oikeuskansleri Toivo Tarjanne. Valvontakomission ylin johto eivät osallistuneet yhteenkään istuntoon koko oikeudenkäynnin aikana. Prosessin alkuvaihe kului Tarjanteen oikeudelle esittämän materiaalin sekä kuulustelupöytäkirjojen lukemiseen. Marraskuun 17. päivänä oikeus siirsi asian käsittelyä kolmella viikolla, jotta syytetyille jäisi aikaa tutustua syyttäjän esittämään aineistoon. Samassa yhteydessä äänestyksen jälkeen tehdyllä välipäätöksellä syytetyt Tanner, Kivimäki, Kukkonen ja Reinikka päästettiin vapaalle jalalle, kun taas Rytin, Rangellin, Linkomiehen ja Ramsayn kohdalla vastaava pyyntö tuli hylätyksi.
Mannerheim ei ollut syytettyjen joukossa. Stalin laski, että Mannerheimia kohtaan tunnettu kunnioitus takasi, että hän kykenee pitämään koko porukan aisoissa eli Suomen rauhallisena ja on toteuttamassa välirauhansopimuksen ehtoja. Tämä tulee parhaiten esille siinä, että Mannerheim asetettiin poikkeuslailla presidentiksi, luuleeko kenties joku, että joku muu olisi voitu asettaa ko. virkaan. Mannerheim toki tiesi tasan tarkkaan missä mennään, eli suostua piti vaikkakin joutui ensimmäistä kertaa elämässään tilanteeseen josta ei voinut luistaa.
Oli huolehdittava siitä, että rauhansopimuksen ehdot eivät jää täyttämättä. Mannerheim ei ollut enää pelkästään sotilas joka vain ottaa päätöksentekijöiden päättämiä ”käskyjä” vastaan vaan oli poliittisesti vastuussa.
Koko ruljanssin etenemisen voi lukea täältä
Ilmoita asiaton viesti
Oikeassa olet: liittoutuneet eivät heristäneet sormeaan. Toisen maailmansodan päättyessä Suomi jäi täysin yksin. Emme tuossa tilanteessa saaneet tukea miltään sodan osapuolelta, emme edes Ruotsilta. Myötätuntoakaan ei kansainvälisessä poliittisessa kentässä herunut mistään.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Jussi isänmaallisesta kirjoituksestasi! Historiamme ei saa koskaan unohtua ja historia on myös paras ikkuna katsoa tulevaisuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
Yli-isänmaallisuus sekä uskonnoksi muovatunut kansallisatu, siinä oiva kombinaatio objektiiviseen historian tulkintaan jota onkin syytä korostaa jolloin mitään ei ikinä tulla oppimaan, pää edellä karjalan mäntyä päin niin että hurahtaa vai miten se meni 🥱
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Nea Uusitalo, taidat kommentoida jotain muuta blogia tai keskustelua? Tai sitten voit kirjoittaa omaan blogiisi omia ajatuksiasi, sillä edellä oleva kommenttisi, jos se on tarkoitettu Lauri Oinosen viestiin, ei ole mielestäni rakentavaa keskustelua.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentoin juurikin Oinosen kommenttia. Historiaa niinkin objektiiviselta kuin pelkästään isänmaallisuuden pohjalta tarkastelevan henkilön kanssa tuskin voi käydä mitenkään kovin rakentavaa keskustelua. Asia on niin etten usko kansallissatuun joten ei se uskonnoksi meikäläiselle myöskään muutu.
Ilmoita asiaton viesti
Emme ehkä puhu kanssasi samasta asiasta. Vuosikymmenten aikana tehdyssä sotainvalidityössä on kyse isänmaan historiasta. Sitä lähimmäisen rakkautta ja palvelualttiutta on syytä arvostaa, eikä siinä ei ole mitään tuomittavaa. Isänmaallisuus on kansalaishyve.
Ilmoita asiaton viesti
No voimme me keskustella myös vuosikymmenten aikana tehdyn sotainvalidityön arvosta ihan vaikka puhtaasti euroina…
Suomen Sotaveteraaniliitto ry:n toiminnanjohtaja Markku Seppä ansaitsi vuonna 2015 84 670 euroa. Tästä summasta Seppä sanoi saaneensa noin 4 500 euroa ansiotuloa muualta kuin Suomen Sotaveteraaniliitosta.
Sotainvalidien Veljesliitto ry:n pääsihteeri Markku Honkasalo ansaitsi vuonna 2015 verotettavaa tuloa 115 168 euroa. Honkasalo kertoi, että sai ansiotuloa myös muualta kuin Sotainvalidien Veljesliitosta muttei eritellyt kuinka paljon se muualta tulleen asiotulon osuus oli.
Lähde verokone (2021)
Sotaveteraaniliitto ry:n nykyisen (ainakin tuolloisen) toiminnanjohtajan Sakari Martimon ansiotulot 120 000 euroa ja osinkotulot 20 000 euroa.
Sotainvalidien Veljesliiton nykyisen (ainakin tuolloisen) pääsihteerin Seppo Savolaisen ansiotulot 110 000 euroa, ei osinkotuloa.
Sotainvalidien Veljesliiton entisen pääsihteerin Markku Honkasalon, nykyisin (ainakin tuolloin) Sotainvalidi-lehden päätoimittaja, ansiotulot 250 000 euroa ja osinkotulot 10 000 euroa.
Ei löytynyt tietoa Sotainvalidi-lehti aviisin (tuolloisesta) tilauskannasta vaikka ihan hakemalla hain…
Jotenkin aavistelen ettei tule taaskaan peukutuksia ainakaan Kuikalta & Puolakalta 😉
Ilmoita asiaton viesti
Nea Uusitalo, tarkoituksesi ei näemmä ole käydä asiallista keskustelua. Ikävää, mutta voit jatkaa jossain muualla. Hyvää syksyn jatkoa.
Ilmoita asiaton viesti