Etteikö Suomessa muka ole iloa?

Juuri äskettäin televisiossa joku (en millään muista kuka hän oli, mutta hyvin tärkeä henkilö kyllä) itki sitä, kuinka elämä on tylsää ja myös he, tärkeätkin henkilöt, kaipaavat iloa tämän harmaan ja surullisen maailman keskellä.

Herranen aika ja hyvät hyssykät, kesäinen Suomihan suorastaan pursuaa iloa –  aitoa, maanläheistä, joskus vähän outoa mutta juuri meidän suomalaisten omasta elämästä ja kansanluonteesta pursuavaan iloa.

 

Oulussa päättyivät juuri ilmakitaran maailmanmestaruuskisat. Voiko olla hauskempaa kuin tuo ”ilman kitaraa kitaran soittaminen”. Hassulle ilmakitaroinnille nauraessa kuluu helposti viikko.

Suomen kesässä on lavatansseja, eukonkantoa, suojalkapalloa, Lieksassa oli vaskiviikot, Nurmeksesta saattoi ajella höyryveturilla Valtimolle kuuntelemaan kaunista musiikkia (tosin musiikkiesitykset olivat akustisia ja kirkossa), Kuhmossa ja Kaustisilla soi musiikki.

On paikallisia kyläteatteriesityksiä, kesä- ja iltatoreja, joilla voi nuuhkia kansan ominaistuoksuja ja aistia mielipiteitä.  Joensuussa on Ilosaari ja Ilovaari rock, Helsingissä Espan lavalla Kappelissa soi elokuussa etnomusiikki, Tokoin rannan teltassa on parhaimmillaan kulttuuria ja parhaasta päästä onkin, Suomenlinnassa on kesäteatteria ja jazzia, juuri nyt oopperassa on Richard Wagnerin Valkyyrian ensi-ilta, Naantalissa oli musiikkijuhlat, Mäntyharjulla Salmelan taidenäyttely …. Listaa saa jatkaa.

 

Etteikö siis Suomessa muka ole iloa? Jo kesäinen Suomi on ilon aihe, kun voi kulkea pellonlaitaa paljain jaloin ja todeta vain olevansa vielä hengissä, kepsutella kevyesti kesäkengissä eikä tarvitse tverkata ”jauhojengissä”. Mitenkään vähättelemättä mustikanpoimintaa, mikä onkin mukavaa toimintaa.

Eikös tärkeille ihmisille ole tärkeää kokea juuri niitä iloja (ja suruja) joiden parissa kansalaiset elävät?

 

+2
jussiosmola
Sitoutumaton Vantaa

Joskus pienikin valo voi …
- pelastaa pimeydestä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu