Jälkikaikuja kirjamessuilta.

Kirjamessuilla seurasin ohjetta, jonka olin ottanut onkeeni jostain lehdestä; kannattaa selata pienkustantamojen tuotteita, sieltä voi löytyä jotain erilaista. Näin tein.

Eräs pienkustantaja ja kirjoittajakoulutusta tarjoava myönsi, että toki raha merkitsee, mutta heille riittää jo tasapeli tai pieni tuotto, kun isoilla kustantajilla on kallis koneisto ja tärkeää volyymi sekä voitto – loppuja myydään pois alennuksilla. Silmiini osui poikkeuksellisen paljon elämänkertoja” misseiltä ja nuorten toiveammattilaisilta eli ”julkkiksilta”.

”Kirjahan ei ole enää entisessä arvossaan”, kuiskasi kirjadivaristi. Remeksille, Päätaloille, Marklundeille tai Larssoneille…, ei ole kierrätyskysyntää. ”Kirjoja ei enää lueta niin kuin ennen – ainakaan paperisia”, väitti toisen divarin kauppias. ”Kirjalla täytyy olla erityisarvoa että joku sen hyllyynsä laittaisi – ja eihän ihmisillä enää ole kirjahyllyjä”, muistutti kolmas.

Kustantamisen pikku probleemista kertonee se, että messujen laajimman alueen olivat vallanneet laatikot, jossa myytiin kirjoja 2 eurolla. Laatikoita oli silmän kantamattomiin – melkein. Ostin Bisquitin ”Taatamalliset säkeet”. Ei pettänyt. Kuuntelin haastattelun, jonka pääroolissa oli valokuvaaja Caj Bre-mer, 90 v. Kuvajournalismin mestari osasi jutustelun; mikäs, kun juttuja on. Nuorena sattui ja tapahtui, kilhakkaalle Caj`lle tavallista enemmän.

Kirjamessuista on tullut monipuolisuuden markkinat. Pysähdyin kuuntelemaan paatoksellista puhetta. Maahanmuuttajataustainen, hyvää suomea puhunut henkilö opasti kuinka suomalainen kulttuuri kaipaa muutosta. Hänen mukaansa kulttuuriin olisi saatava väriä, eikä hyvän kulttuurin tae ole enää se, että tekijä on sinisilmäinen ja vaaleatukkainen. Ruokakulttuurimmekin kuulemma kaipaa lisää mausteita maailmalta.

Mietin, olenko ollut väärässä kuvitellessani, että pieni Suomi ja meidän omaleimainen kulttuurimme on tunnettua ja arvostettua jopa kansainvälisesti; Kalevala, Sibelius, Gallen-Kallela, Alvar Aalto, Mika Waltari, Väinö Linna, Tove Jansson, kapellimestarimme… Olen tavannut ”toisella puolen palloa” ihmisiä, jotka arvostavat Sibeliuksen musiikin omaleimaista ”pohjoista sointia”. Tiedoksi; onhan Suomessa elelty ennenkin, eikä aivan umpiossa sentään. Historiaa, enemmän historiaa…

Lopuksi osuin ”kioskille”, jossa mies myi pieniä kirjoja, joiden tekijät olivat tuttuja; Minna Canth, Jalmari Finne, Mika Waltari, Eeva Joenpelto … Mies oli 20 vuotta täällä asunut romanialainen, suomen kieli täydellistä. Hän myi helppolukuisia (ei selkokielisiä) versioita kirjallisuutemme helmistä. Sivujen alaosassa selitetään erikoisimpia sanoja sekä avataan maamme kulttuurille ominaisia, ulkomaalaiselle ehkä vaikeahkosti avautuvia ilmiöitä.

Tuollaiset selitetyt, ”helponnetulla suomella” kirjoitetut kirjat ovat suuri apu maahanmuuttajille, jotka ovat kiinnostuneita maamme kulttuuriperinnöstä, kirjallisuudesta sekä lukemisesta.
On turha vaatimalla vaatia muutosta. Me suomalaiset, perinteemme sekä kulttuurimme muuttuu kaiken aikaa käskemättä ja hoputtamatta, kun kohtaaminen ja vuorovaikutus on aitoa ja avointa.

jussiosmola

Riippumaton keinahdellessa ainoa huoleni on - etten koskaan voi olla täysin riippumaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu