Kaipaatko jännitystä? Mene Itiksen Puhokselle.

 

 

Vanhan Puhoksen sydän. Tässä oli aikoinaan suhkulähde, joka on nyt peitetty.

 

Itäkeskuksen viereisessä, vanhassa Puhoksen ostoskekskuksessa toimivat liikkeet ovat saaneet lisäaikaa vuodelle 2022 ja ostarin vanhin eli A-osa säilytetään. Vuonna 1965 valmistuneen Puhoksen ja viereisen Kulttuurikeskus STOAn alue tulee muuttumaan rajusti. En ollut käynyt Itäkeskuksella aikoihin, joten päätin tarkastaa miltä Puhos nykyisin näyttää. Tarkoitus oli napata muutama valokuva alueesta.

Metrolta harpoin halki Tallinnanaukion ja sillan yli Kulttuurikeskus STOAlle, jonka vieressä on outo keskeneräinen rakennuskompleksi. Yleensä rappiolla olevat rakennukset ovat vanhoja ja purettavia, mutta tämä ilmeisesti oli virhearvio jolta vedettiin rahoitus pois ja se jäi kesken. Torsoksi jääneen rakennuksen ympärillä olevassa aidassa on graffiteja. Aidan vieressä oli polvillaan romanialainen ikämies, jonka lapussa luki: ”Vaimo on sairaana”.

 

 

Vasemalla oleva rakennus on ollut ”keskeneräinen” jo vuosia. Miksi sen rakentaminen aloitettiin? Valmistuuko vai puretaanko?

 

Jatkoin Puhoksen puolelle. Oli perjantain (24.09.2021) iltapäivä. Ulkona parveili miesryhmiä. Tummiin pukeutuneita naisia kantoi ostoskasseja. Tarkoitukseni ei ollut kuvata ihmisiä, vaan ostoskeskusta.

Nousin rappuset ja kohtasin kulttuurien erilaisuuden. Ostarin terassilla sinnittelee vielä suomalainen kaljakuppila, Kummisetä, jonka ovesta ulos tunkevalla miehellä oli tilapäisiä suunta- ja tasapaino-ongelmia. Muuten alueella on vain itämaisia palveluja. Yksi suomalainen halpakauppa ja Fida taitaa löytyä.

 

 

Kummisetä on ainoa suomalainen ravintola alueella.

 

Itämainen ravintola on ainakin ruokaisampi kuin jo ränsistynyt ja unohdettu Kummisetä.

 

Kiertelin terassilla ja tulin kulmaan, jossa on ulkomaanmatkoja sekä valuutansiirtopalveluja tarjoava liike. Muistin jossakin kritisoidun turvapaikanhakijoiden lomamatkoja turvattomaan kotimaahansa. Täältäkö matkat hankitaan, mietin ja nappasin kuvan liikkeen näyteikkunasta.

Tuskin kamera oli rapsahtanut, kun takaa tuli mies. ”Täällä ei saa kuvata”, mies huusi ja ilmoittautui liikkeen omistajaksi. Suomessa on lupa kuvata yleisillä paikoilla, sanoin. ”Mut ei täällä, mä olen omistaja ja sulla täyty olla lupa, ymmärrätkö ”, mies raivosi.  Taustalla seurasi joukko miehiä. ”Jos sä kuvaat, mä rikon sun kamera”, mies jatkoi ja tuli lähelle. Kysyin voisiko hän kertoa miksi en saa kuvata. ”Minä kieltä koska olen omistaja.” Tilanne oli kiihkeä. Jos olisin kuvannut lisää, kamerani ilmeisesti olisi entinen. Selitin, että olen kiinnostunut ostarista ja sen muutoksesta. Vähitellen mies perääntyi puotiinsa.

Kohtaaminen herätti kysymyksiä. Miksi mies hermostui, vaikka en tunkeillut ja olin kuvannut alueella kaikkien nähden jo hyvän aikaa? Eihän hänellä mitään salattavaa ole. Miksi hän ei suhtautunut positiivisesti, kun joku on kiinnostunut hänen kulttuuristaan? Mietin myös, miksi aikana, jolloin olemme huolissamme kaupunginosien ghettoutumisesta, perustetaan täydellisesti eriytynyt ostoskeskus, kuin pieni itämainen kylä, missä en ilmiselvästi ollut tervetullut vieras – ainakaan kameran kanssa.

 

Alanyassa kerran käyneenä voi miettiä: Mikä maa mikä valuutta?

 

Vaikka kohtaaminen lomamatkakauppiaan kanssa ei ollut ystävällisin, asian voi myös nähdä ilon kautta. Meitä suomalaisia muistetaan  moittia -vahvasti yleistäen-  uutta vieroksuviksi metsäläisiksi, jotka -vanhan tarinan mukaan- hermostumme jo siitä kun joessa kelluva tuore lastu kertoo erämaahamme tulleista tunkeilijoista. Puhoksella kohtaamani itämaista kulttuuria edustava liikemies oli siis vain sisäistänyt suomalaisuuden perimmäiset piirteet: hän hermostui heti kun reviirilleen, omalle ostoskeskukselle tuli outo ihminen. Kaikki olikin suomalaisten syytä. Sain kokea miltä tuntuu olla hetki torjuttu muukalainen omassa maassaan. Näin ne kulttuurit sulautuvat ja rikastuttavat toisiaan.

Tunnelma ostarilla ei ollut otollinen kuvaamiselle. Poistuin. Menin Talinnanaukion laidassa olevaan kahvilaan. Suomalainen omistaja oli vaihtunut aasialaiseksi ja nimi Little Saigoniksi. Kaksi naismyyjää hymyili iloisesti. Tilasin kahvin ja pullan.

 

P.S. Huomioitavaa: Menin Puhokselle positiivisella mielellä, en vierasta eri kulttuureja, mutta en tohdi olla ymmärtämätön ilmiselvien ongelmien edessä. Kuljin alueella avoimesti, en kuvannut ihmisiä ja jos kuvaan, kysyn aina luvan. Kameraa kannan kädessä piilottelematta. Objektiivi ja ns. täysikennokamera ovat suhteellisen kookas yhdistelmä. Salaa kuvaaminen ei ole mun juttu.

 

 

jussiosmola
Sitoutumaton Vantaa

Se on jo varma enne kesästä ...
- kun aurinko nousee talvipesästä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu