Kun persuilta katkesi selkäranka

Tämä blogi on turha. Turha tämä on siksi, että esittelen kevyesti kirjaa, jonka kaikki täällä persuja vastaan kitisevät ovat lukeneet jo aikaa sitten. Ja ko. asiasta kitisijöitä täällä riittää.

Provosoidakseni valitsin väärän otsikonkin. Väärä se on siksi, ettei persujen selkäranka katkennut 2017 puoluekokouksen valtataistoissa – päinvastoin.   Se oli Timo Soinin poliittinen selkäranka joka rapsahti ihmetyksestä, kun Halla-aho pomppasi Jussiksi Timon paikalle. Kas, näinkin voi käydä – politiikka yllättää.

Ja sitten. Mikäs se on se kirja, joka tällaisia saa ajattelemaan? Noh, se on poliittisen retoriikan tutkijan, FT Aarni Virtasen teos: TIMO SOINI – populismin poluilla (Art House, 2021).  Kirjallisuudesta jotain tietävänä totean, että kirjoittaja Virtasen tyyli svengaa paikoin kuin hyvän dekkarin juoni, etenkin kun eletään juuri 2017 vallanvaihdon aikaan. Ja olematta poliittisen kirjallisuuden tuntija, rohkenen pitää kirjaa laadukkaana lukemisena.

Koska Perussuomalainen puolue on tullut jäädäkseen (ainakin toistaiseksi) testaamaan suomalaisen poliitiikan moottorin vääntömomenttia, kirja avaa ansiokkaaksi aluksi Timo Soinin ja SMP:n ja sitten Soinin ja Perussuomalaisten historiaa. Lopuksi kirja antaa hyvän kattauksen Jussi Halla-ahon johtaman puolueen tilaan sen jakaannuttua ”sinisiin” ja sitten persujen lähitulevaisuuteen tuon repivän jakaantumisen jälkeen.

Vaikka Timo Soini on varsin taitava poliitikko ja Suomen oloissa retoriikan taitaja, jota jopa kadehdittiin ja matkittiin, niin hänkin löysi voittajansa; Halla-ahon ja (huomaamatta jääneen?) puolueen sisällä muhineen tyytymättömyyden omaa, pysähtynyttä johtamistapaa kohtaa. Myöhemmin ”suurelta yleisöltä” jäi osin huomaamatta Soinin ja Halla-ahon 2017 tapahtumien jälkeen käymä verbaalinen, niukka mutta älykkäästi piikikäs nokittelu. Soini oli hetken huuli pyöreänä, kuin olisi seisonut tyhjänpäällä ja pitänyt ilmasta kiinni.  Yhtälailla hämmennys valtasi Sininen tulevaisuus -liikkeen kun kannatusta ei odotuksista huolimatta löytynyt.

Persuja kovasti nokittavien kannattaa lukea kirja ja vähän muutakin ko. puolueen taipaleelta. Lukeminen kannattaa silläkin uhalla, että nokitteluun ja nälvimisen tulee uusia sävyjä. Kas, politiikka on ”pelin politiikkaa ja politiikan peliä” kaikissa puolueissa.

Perehtyminen ”vihollisen” taustoihin kannattaa, vaikka joutuisikin myöntämän, että suomalainen politiikka olisi ollut viimeisen vuosikymmen aikana  -ja tulisi olemaan eteenkin päin –  erilaista, aneemisempaa ilman Perussuomalaisia, Timo Soinia ja Jussi Halla-ahoa.

Arvelinko alussa, että kaikki persuja nokittelevat ovat jo kirjan lukeneen – eihän kohdetta voi arvostella, ellei tunne sen historiaa. Jos kuitenkin joltakin on ko. kirja jäänyt lukematta, niin siitä vaan harjoittelemaan – vaikka ääni voi kellossa hiukan muuttua. Onhan – Perussuomalaisten historianvalossa –  nykyinen asetelma suorastaan kutkuttava, yllättäväkin: persut hallituksessa ja Halla-aho eduskunnan ”herra Puhemies” ja maamme protokollan toiseksi tärkein henkilö. Tämä voi kutkuttaa kovastikin, ainakin silloin jos ei asiasta ilahdu.

Ei kannata huolestua; politiikan herrahissi on kaikille avoin.