Muuttuuko menneisyys patsaita kaatamalla?

Elämme aikaa, jolloin patsaat kaatuvat. Lyhyt ja leväperäinen katsaus.

Juuri nyt Ukrainassa vaihtuvat katujen nimet ja kaatuvat patsaat – venäläisyyden symboleita siivotaan pois raskaalla kädellä. On patsaita kaadettu ennenkin. Vladimir Lenin on kyykähdellyt jalustalta siellä ja täällä. Saddam Husseinin patsaita kaadettiin ennen kuin irakilaiset ehtivät ymmärtää mitä tekivät. Samoin kävi Libyassa Muammar Gaddafille – oli hetken hurahdus demokratian suuntaan ja palattiin entiseen. Yhdysvalloissa niin ikään kaadeltiin patsaita ja kuviteltiin, että patsaat poistamalla muuttuu myös historia. Ei historiaa siistitä pelkästään patsaita kaatelemalla. Yhteiskunnan kipukohdat on puitava ja otettava opiksi, kuten on tehty mm. Saksassa.

 

Suomessa ollaan menneisyydenkin kanssa maltillisia. Lenin-sedän reliefit ja -museo taitavat olla tallella ja Suomen suurruhtinas Aleksanteri II saa patsastella Senaatintorilla, vaikka Venäjältä puhaltaakin kylmä poliittinen puhuri. Mutta jotain meilläkin tehdään:

 

       ”MAAILMAN RAUHA” KATOSI

Tämä patsas on poistettu Hakaniemenrannasta. Kuva: MJ Korhonen

En itke ”räyhäksi” muuttuneen Maailman rauhan perään.  Toivottavasti patsas pidetään ikuisesti varaston hämärässä tai sulatetaan ja siitä tehdään tykin kuulia Ukrainaan (kuvaannollisesti).

 

”Itsekkäiden ihmisten” oma patsas

Helsingissä, noin kilometrin päässä Hakaniemenrannasta – siitä Maailman rauha-patsaan kulmilta – on toinen kyseenalainen patsas, joka kertoo kuinka raju on ajan riento ja idealististen ajatusten ja asenteita muutosvauhti.

Töölönlahdelta varjoisaa katua Linnunlaululle nouseva saattaa huomata -jos hyvin käy- vasemmalla puiden varjossa nököttävän yksinäisen betonipaaden.  Huteralle, väliaikaiselle jalustalle pystytetty betonipaasi kantaa nimeä:

 

                ITSEKKYYDEN MUISTOMERKKI

Kuva: MJ Korhonen

 

Greenpeacen toimesta pystytettyyn patsaaseen on kaiverrettu niiden kansanedustajien nimet, jotka 1.7.2010 äänestivät ydinvoiman puolesta.

Reilussa 10 vuodessa maailma on muuttunut, energiasektorilla kelkat kääntyneet ja patsaaseen kaiverrettujen ”itsekkäiden” kansanedustajien nimet ovat kokeneet kunnianpalautuksen: ”Ilkeät itsekkäät” olivatkin oikealla asialla.  Ainakin Kokoomuksen suorasanainen ja -selkäinen Ben Zyskowicz on ilmoittanut olevansa ylpeä siitä, että hänen nimensä löytyy ko. monumentin betonisesta pinnasta.  Jopa patsaan paikalle puuhannut (Greenpeace) on myöntänyt, että se olisi saanut jäädä pystyttämättä.

Mitä mielestäsi Itsekkyyden muistomerkille pitäisi tehdä? Heivataanko viereisen Töölönlahden aaltoihin?

 

Tai entäs…, entäs jos  sittenkin säilytetään kaikki patsaat. Palautetaan ruma Maailman rauha-patsas paikalleen kertomaan surullisesta suomettumisen ajasta ja annetaan sen nimeksi virallisesti MAAILMAN RÄYHÄ.  Ja siirretään ITSEKKYYDEN MUISTOMERKKI Kansalaistorille Helsingin Keskuskirjasto Oodin eteen  kertomaan kuinka nopeasti maailma voi muuttua. Samalla voimme miettiä tätä aikaa ja nyt tehtäviä valintoja sekä poliittisia päätöksi. Mitkä tässä ajassa tehdyt päätökset voisivat 10 – 20 vuoden kuluttua osoittautua vastuuttomiksi tai jopa virheiksi – tai päinvastoin.

Esimerkkinä maailman muuttumisesta voisi olla vaikka 1970-luvun taistolaisuus tai suomettuminen.  Tai voisiko eräänä päivänä vaikkapa woke-ilmiö tai ilmastonmuutostuskan ja intersukupuolisuuden yletön hypetys kääntyä itseään vastaan, kuten kävi Itsekkyyden muistomerkille?

 

+4
jussiosmola
Sitoutumaton Vantaa

Joskus pienikin valo voi …
- pelastaa pimeydestä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu