Suomi – jakautunut maa

"Lapin luonto luo outoa taikaa... " Kuva: MJ Korhonen

 

Kävin Lapissa. Viikko vain. Asuin vanhassa tukkikämpässä, jossa on nukkumishuone, keittiö, sauna ja televisio. Ei internettiä. Sain olla rauhassa (puhelimella hoidan vain selailua). Välillä kävin ”cityssä” hoitamassa ”toimistohommia” ja – nauttimassa cappuccinot.

Ääliömäisen ”vornastelun” ohella tv:n uutisantiin mahtui säätietoja, joilla muuten on Lapin oloissa etelää suurempi merkitys. ”Säähenkilön” esittämä kartta osoitti selkeästi kuinka jakautunut Suomi tänä keväänä oli säiden suhteen. Koillinen ja pohjoinen Suomi oli kuin eri maailmaa. Etelässä vietettiin Vappua ”helteitä pidellen” kun Lapissa päästiin naftisti plussan puolelle. Toki rapsakoiden yöpakkasten puuttuessa ladut alkoivat pehmetä, silti vieläkin kohtasin kanssahiihtäjiä.

Vaikka olen käynyt Lapissa ”pienen ikäni”, tuntui että vasta nyt oivalsin kuinka eri maailmassa siellä eletään. Luonto – totta kai –  mutta myös ihmiset ja asenteet. Lapissa ei hötkyillä. Luonto määrää edelleen elämäntahdin – ja sesongit, jolloin siellä taottaan leipärahaa luppoaikoja varten.   Mutta varsinainen ”oivallus?” tapahtui matkalla Saariselän Laanilan pysäkiltä Helsingin Pasilaan.

 

Saariselän aamu oli viileä, ehkä pari astetta plussalla, lunta vielä kaikkialla. Matkan edetessä lumi väheni. Kemin jälkeen lunta oli enää vähän, Oulun jälkeen ei ollenkaan.

Tasainen on Pohjanmaan rannikko, tasainen on. Peltoja, metsää, soita ja pelloilla ja soilla kurkia, jokunen joutsenkin. Kun ravintolavaunussa nautin pestopastaa, katselin ohi kiitävää maata ja mietin: Miten Suomen luonto ennallistetaan? Miten tänne saadaan enemmän luontoa? Matkalla Saariselän kupeesta Hämeenlinnan huudeille saakka näin vain peltoja, metsiä, soita, peltojen laidalla maatilan, ja taas vain metsää ja peltoa, välissä kaupunki ja jälleen samaa silkkaa melko lailla puhdasta, kesäisin rehevää suomalaista luontoa.

Junan huristaessa etelään muistelin muita matkoja. Kun ajelee Mikkelistä Kuusamoon, on vain metsää, metsää ja metsää, pieniä järviä ja lampareita, autioita pientiloja ja kyliä. Mistä hitosta ”EU satraapit” luovat tai tuovat Suomeen lisää luontoa? Haluaisin ajeluttaa ”satraappeja” Suomessa. Mentäisiin Mikkelistä Pieksämäelle, sieltä Joensuuhun (P:mäki-J:suu väli on vain metsää), Joensuusta Ilomantsiin ja rajanpintaa ylös Kuusamoon, Kemijärveltä Sodankylään. Nuorgamissa käännyttäisiin takaisin. Kysyisin: Näittekö te luontoa? Jos ette, niin minkälaista luontoa te Suomeen haluatte?

 

Juna saapui Pasilaan. Sää oli lämmin. Rinkan ja suksipussin kantajan untuvaliivi herätti hupia jo shortseissa kulkevissa.

Jos on elämän rytmi Lapissa omansa, omanlaiseltaan vastakohdalta tuntui perjantai-illan tunnelma Pasilan asemalla. Ehkä ”antennini” olivat nyt erityisherkällä, kun minusta tuntui samalta kuin silloin kun ”maalaispoika” pääsi ensikerran maailmalle nauttimaan multikulttuurisesta elämästä.

Jo lähi tulevaisuudessa näemme kuinka Suomi jakautuu – muutenkin kuin vain säiden suhteen. Pääkaupunkiseutu tulee olemaan aivan oma erillinen ja värillinen Suomi. Se toinen – ehkä vanhakantainen?, ehkä pysähtynyt?, joka tapauksessa erilainen Suomi löytyy enää ”kehäkolmosen” takaa ja Lapista.

 

jussiosmola
Sitoutumaton Vantaa

Kesä on Suomessa ihanaa aikaa ...
- luonto verhoutuu ja ihmiset riisuvat vaatteitaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu