Suuri ”Gonzo-Matin” metsästys?
Etteikö otsikossa muka ole mitään järkeä? Olet ehkä oikeassa. Ehkä olet, ehkä et. Ehkä kaipaat selitystä. Kaipasitpa tai et, aion silti selittää, mutta se vaatii pienen tauon.
(Tauko. Piipahdan keittiössä ja laitan mutteripannun liedelle – espressoa. Kahvia odotellessa plärään kirjoja hyllyssäni. Kaikenlaista, joutavaa. Pitäisi heittää pois, vaan kun ei raaski – kirja on sentään kirja.
Hei, kas tuossa. Tuota minä etsin, paksua, 476 –sivuista pokkaria. Kannen on suunnitellut Juho Juntunen ja esipuheen kirjoittanut filosofi Esa Saarinen. Kirjan nimi on outo: Suuri hainmetsästys – Outoja tarinoita oudolta ajalta. Tarinat on kirjoittanut Hunter S. Thompson. Espresso on valmistunut. Kaadan kuppiin ja palaan tietokoneelleni. Alan naputella.)
Googletan Wikipedian puolelle. Kuka on Hunter S. Thompson? Mitä kaikkitietävä Wiki hänestä sanoo:
”Hunter Stockton Thompson (18. heinäkuuta 1937 Louisville, Kentucky, Yhdysvallat – 20. helmikuuta 2005 Aspen, Colorado, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja. Häntä pidetään niin sanotun gonzo-kirjallisuuden isänä.
Thompsonin tyyli ja kieli on räväkkää ja rajua, kertomukset ja kuvaukset vaikuttavat uskomattomilta seikkailuilta, mutta pohjautuvat kuitenkin vahvasti todellisiin tapahtumiin. Tätä tyyliä kirjoittaa jostakin faktan ja fiktion väliltä kutsutaan gonzoksi.” (Wikipedia) (Huomaa tummennettu: …pohjautuvat vahvasti todellisiin tapahtumiin.)
Hunter S. Thompson oli toimittajien eliittiä – tavallaan – räväkkä ja kirjoitti lennokkaasti. Wiki väittää Hunter S. Thompsonia gonzo-kirjallisuuden isäksi, joka kirjoitti lennokkaita juttuja maailmalta. Joskus tosin kävi niin, ettei hän päässyt paikallista baaritiskiä pidemmälle, silti kirjoitti (ehkä juuri siksi) ”lennokkaita”, laajalti julkaistuja juttuja joista lukijat tykkäsivät. Tuotahan se gonzo-journalismi on – ainakin osin sepitelty juttu, joka ”pohjautuu kuitenkin vahvasti todellisiin tapahtumiin.
Mutta mihin tuo aikanaan niin paljon huomioitu gonzo on nyt unohtunut ja kadonnut? Nyt, kun Suomi on saanut oman gonzo-henkisen toimittajasankarinsa. MTV:n aamussa (27.03..2024) haastateltiin Matti Kuuselaa, joka myönsi keksineensä ”jotain pientä” pariin kolmeen juttuunsa. Aamulehti kuitenkin poisti hänen yli 500 juttuaan netistä. Sympaattisen oloinen Kuusela oli sitä mieltä, että häntä jahdataan, osin suotta. Runoilija Eeva-Liisa Mannerista tekemäänsä kuviteltua haastattelua hän kutsui ”runoudeksi”. Miksipä ei?
Rohkenenko väittää ja aprikoida? Olkoon menneeksi: Ehkä Matti Kuusela ei ole ainoa, joka on ripotellut pikkuisen vauhtia muuten ehkä nuivanpuoleiseksi jäävään juttunsa. Yhtälailla valokuvia työstetään, rajataan, tummennetaan ja ne kelpaavat silti dokumentiksi tai uutiskuvaksi. Miksi ei noheva toimittaja värittäisi muuten faktoihin pohjautuvaa lehtijuttuaan — pikkuisen vain mukaan iloa jota ei ehkä ollut, joku mukava tapahtuma jota ei tapahtunut, mutta joka sopii mukaan ja värittää juttua. Uutinen on eri juttu, pelkkää faktaa.
Voisiko se mennä noin?
Onko suomalaisen journalismin kentällä menneillään Suuri ”gonzo-Matin” metsästys? Luulen, että tästä aiheesta riittää repimistä, puoleen ja toiseen. Hyvä niin. Ehkä joku toinenkin eläkeläistoimittaja kertoo jotain juttujensa synnystä.
Kärjistinkö? Kyllä, vähän vaan, sopivasti. Mitä itse ajattelet?
(edit; korjattu muutama kirjoitusvirhe)
”Heti kun olen päässyt Poutalaan eli Pitkäniemen päälaiturille ja olen avaamassa oluttölkkiä, kännykkään säpsähtää tekstiviesti. Olen tyhmä ja luen.
’Kiira Korven runokirja näyttää nousevan puheenaiheeksi. Voisitko tehdä siitä kritiikin? Jos, niin lähetän kirjan sinulle pdf:nä. Elina.’
Huokaan, vastaan selvä pyy ja lähden polkemaan takaisin kohti Kankaantakaa.
Kello on yksi. Täytyy pitää kiirettä, jos aion lukea kirjan, kirjoittaa jutun ja lähettää sen toimitukseen ennen viittä. Muutoin se ei ehdi huomisen printtiin.
Jo siinä polkiessa päätän puolustaa Korven kirjaa, oli se millainen tahansa.”
Jos kirjan aikoo arvioida tällaisella vauhdilla ja onnistua kritiikissä tavoittamaan siitä jotain, se tuskin voi olla kovin hyvä. Ei kritiikki eikä kirja.
Eeva-Liisa Mannerin kuvitteellisesta kohtaamisesta Kuusela kirjoitti lehtijutussaan näin:
”Eeva-Liisa Manner on käynyt ystävänsä Anna-Liisa Mäenpään kanssa elokuvateatteri Pirkassa katsomassa Kuolema Venetsiassa ja nousee ylös portaita, kun hän kuulee ujon miesäänen takanaan.
– Neiti Manner, kehtaanko sanoa teille yhden asian?
Runoilija kääntyy ja näkee edessään pitkänhuiskean nuoren miehen, joka katsoo häntä suoraan silmiin. Manner nyökkää, ja vähän takellellen mies saa sanotuksi selvästikin pitkään mietityn lauseen.
– Olin kuvitellut, että runonne ovat kirkkainta, kauneinta ja surullisinta maailmassa. Mutta olin väärässä. Teidän silmänne ovat vielä kauniimmat, kirkkaammat ja surullisemmat.
Runoilija hymähtää, kysyy sitten:
– Kuulehan sie poika, oletko nähnyt oranssiharjaisen hevosen juovan vettä varjoisesta lähteestä?
Nuori mies pudistaa päätään.
– Sitten et tiedä mitään kauneudesta, kirkkaudesta ja surusta, Eeva-Liisa Manner sanoo, lisää ystävällisesti: – Kiitos kuitenkin ja katoaa ystävänsä kanssa pimeään.”
Olisi ollut parempi että Kuusela olisi kertonut mitä todella tapahtui: että hänen teki mieli mennä sanomaan ihailemalleen runoilijalle näin, mutta ei uskaltanut. Se olisi ollut itse asiassa vielä vaikuttavampaa kuin tämä Matin ja Eeva-Liisan kuviteltu kohtaaminen.
Ilmoita asiaton viesti
Lainaat Matti Kuuselaa näin: ”Kello on yksi. Täytyy pitää kiirettä, jos aion lukea kirjan, kirjoittaa jutun ja lähettää sen toimitukseen ennen viittä. Muutoin se ei ehdi huomisen printtiin. Jo siinä polkiessa päätän puolustaa Korven kirjaa, oli se millainen tahansa.”
Oma mielipiteesi: ”Jos kirjan aikoo arvioida tällaisella vauhdilla ja onnistua kritiikissä tavoit-tamaan siitä jotain, se tuskin voi olla kovin hyvä. Ei kritiikki eikä kirja.”
Kyllähän 3-4 tuntia on mahdoton aika laatia pätevä kirja-arvostelu – vaikka kysymyksessä olisi Kiira Korven runoteos. Ehkä toimituksessa tiedettiin, että Matiltahan se käy – kun tuollainen työpyyntö esitetään.
”…se tuskin voi olla kovin hyvä. Ei kritiikki eikä kirja.”
Neljässä tunnissa on vaikea tehdä kattavaa arvostelua, olipa kirja huono tai hyvä. Oudolta, etenkin kirjan tekijää aliarvioivaltahan tuollainen kuulostaa.
Mannerin haastatteluun en ota kantaa. Tekijä totesi kuvitellun haastattelun olleen ”runoutta”.
Ilmoita asiaton viesti
Mannerin suuhun oli pantu sanoja joita hän ei ollut sanonut. Tuo kuvitteellinen episodi ei ole runoutta nähnytkään. Itse asiassa olisi ollut vaikuttavampaa, jos hän olisi kertonut mitä tapahtui todella: että teki mieli mennä kehumaan runoilijaa mutta ei uskaltanut.
Ilmoita asiaton viesti
Riku Rantala MS Mystery?
Ilmoita asiaton viesti
Tuo MS Mystery on minulle tuntematon. Gontzoiliko Rantala?
Ilmoita asiaton viesti
M/S Mystery on Riku Rantalan podcast joka löytyy Yle Areenasta:
https://areena.yle.fi/podcastit/1-61648293
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Tutustutaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Gonzoilua. Voi jotain todenperääkin olla mutta pääasiassa viihdettä vakavan asian ympärillä.
Ilmoita asiaton viesti
Tulipa mieleen…
Kyllä Rikun ja Tunnan Madvendtures seikkailut olivat aikamoista gonzoa.
”Madventures on taatusti kreisein matkailuohjelma, jota olet ikinä katsonut!.”
Kuusela saattoi avata ”pandorran lippaan” tai sitten (oletan) asia lakaistaa pois ja kaikki jatkuu kuten ennen.
sääntö 1. Toimittajahan on aina oikeassa.(ainakin politiikan toimittaja)
sääntö 2: Jos toimittaja ei joskus olekaan oikeassa, otetaan käyttöön sääntö1.
Ilmoita asiaton viesti
Hunter S. Thompsonin kirja on tietääkseni ollut sosiologian laitoksen tenttikirjana (osallistuva sosiologia).
Oli muuten mielenkiintoinen. Professorit veti LSD:tä (ei ollut alussa huumausaineeksi luokiteltua). Varsinaisesti Hunter liittyi Hells Angelseihin. Säilyi hengissä nipin napin.
Ei ollut siis tuo kirja, tuota ei ole tullut luettua.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten mainitsit, niin se taisi olla että LSD oli ollut joskus vapaata. Oliko se sitä ”kultaista hippiaikaa” jolloin Friscon puistoissa tripattiin julkisesti ja ehkä vähän stripattiiinkin.
Hunter S. muuten koki Hemingwayn kohtalon. Olikohan gonzoilu tuolle huipputasolle viritettynä jonkin verran kuluttavaa. Eihän se välttämättä kai huumeita tai edes viinaa vaadi, jos (osaa) kirjoittaa räväköitä juttuja.
Veikko Ennalaa taidettiin pitää Suomen ensimmäisinä gonzo-journalisteina.
Matti Kuusela muuten sanoi, ettei hän ”ymmärtänyt” että tästä hänen ”tunnustuksestaan” nousee tällainen haloo. Hiukan ihmettelen, jos moneen kertaan palkittu toimittaja ei tuota ”ymmärtänyt”. Voisiko tuolla tunnustuksella olla vaikutusta kirjan kysyntään. Luulen, että asia herättää mielipiteitä.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen lukenut tuon kirjan joskus 1980-luvulla. Muistaakseni se oli ihan hauska.
Ilmoita asiaton viesti
Alkuperäinen teos on vuodelta 1979, kotimainen versio 1982. Kirja oli kova juttu tuolloin. Kyllä Hunter S:llä oli sanat hyvässä käytössä.
Ilmoita asiaton viesti
Viimeiset kolme vuotta ovat olleet sikäli kulta-aikaa vaihtoehtomedialle kun valtamedia on gonzoillut muutamissa asioissa niin selkeästi. Tämä Kuuselan tapaus ja siitä seurannut selittely on ollut hauskaa seurattavaa ja hauskinta asiassa on, että Kuuselan selittelyt eivät niinkään vaivaa, mutta median joidenkin toimijoiden selittelyt hieman kummastuttavat.
Ilmoita asiaton viesti
Kuusela vaikutti ottavan aika rennosti – ehkä oli hiukan vaivautunut. Itse uskon, että hän teki tämän tietoisena. Ehkä halusi avata aihetta ja keskustelua.
Eikös erään toimittajan ”satuiluja” poistettu Ukrainan sodasta?
Ilmoita asiaton viesti
Samaa itsekin ajatellut, että Kuusela teki tuon tietoisesti ja halusi siten vähän herätellä väkeä, saattoi tietysti myös omaatuntoaan samalla vähän keventää kun asiasta kertoi.
”Eikös erään toimittajan ”satuiluja” poistettu Ukrainan sodasta?”
Näin taisi olla ja olikohan niitäkin juttuja useita kymmeniä?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä lukijan pitää jutun ääressä käsittää, onko se faktaa vai fiktiota. Jos se näyttää faktalta mutta on kirjoittajan mielikuvitusta, on lehti epäonnistunut tehtävässään.
En ole milloinkaan lukenut Aamulehteä, joten Kuuselan teksteihin en kykene ottamaan kantaa. Nyt niitä ei enää ole tarjollakaan?
Ilmoita asiaton viesti
Jos unohdetaan gonzo ja pitäydytään journalismissa, niin mitä se sepitys tarkoittaa? Minkä verran saa sepittää? Tekeekö toimittaja väärin, jos artikkeli pysyy asiassa, mutta kirjoittaja hiukan värittää, korostaa, vahventaa tunnelmaa, kuvailee ehkä jotain, mitä paikalla ei ollut mutta voisi olla. Aikamoinen suo on tämä.
Toivottavasti asiaan palataan ja sitä avataan.
Muistelen, että joskus puhuttiin kirjoittavista toimittajista uutistoimittajien vastakohtana. Kirjoittavat toimittajat tekivät feature- ja human interest-juttuja. Käsittääkseni niissä kirjoittaja voi enemmän ainakin tyylitellä ja käyttää rennompaa kieltä.
Iso juttu on sekin, jos juttua väritetään poliittisesti korostamalla ja haastattelemalla vain mieluisia näkökantoja esittäviä henkilöitä ja vastapuolta pimennetään, hämärretään.
Journalistit voisivat nyt avautua ja ryhdistäytyä.
Ilmoita asiaton viesti
Poliittinen lehdistö ja sen ydin, ”puolueiden äänenkannattajat”, lienee käytännössä kuollut. Tämä ei tietenkään tee elossaolevasta mediasta epäpoliittista. Yleisön pitää olla siinä mielessä tarkka ja kriittinen.
Uutinen, lehtiartikkeli tai muu juttu on aina valintojen tulos: mikä aihe otetaan käsittelyyn, mitä siitä sanotaan, miten painotetaan ja missä sävyssä asia esitetään. Ja: mistä vaietaan!
Presidentti vieraili Itä- Suomessa. Nettilehti kirjoitti: Stubb rapsutti rajakoiraa. Just. Tottahan se sinänsä on, ja uutisvideo sen vahvisti!
Ilmoita asiaton viesti
Jokaisessa kappaleessa asiaa. ”… miten painotetaan ja missä sävyssä asia esitetään. (Sitten toteat ehkä tärkeimmän) ”Ja: mistä vaietaan.
Kyllä kiinnitin huomion: Stubb rapsutti koiraa – ehkä presidentillisesti ajatellen – juuri sen verran liian pitkään että siihen oli helppo tarttua.
Ehkä vieraillun tärkeät asiat tuodaan esiin myöhemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Potaskaa saa kirjoittaa, jos tuotos on pakina, novelli tai romaani vaan jos leikkii toimittajaa, jota myös journalistiksi kutsutaan niin tosiasioina esitetyn sisällön olisi syytä olla totta eikä vain perustua asioihin, jotka voisivat olla totta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kommenttiisi ole lisättävää tai kritisoitavaa, mutta tuo loppu oli naseva: ”….sisällön olisi oltava totta eikä vain perustua asioihin, jotka voisivat olla totta.”
Ei oikeastaan liity kommenttisi, mutta käytän tilannetta mainita: YLEllä minua on ärsyttänyt asenteellisuus. Muutamat toimittajat eivät kykene asennoitumaan ilman asenteellisuutta, jos haastateltava on esim. väärästä puolueesta tai ei muuten edusta toimittajan ajattelua.
Ilmoita asiaton viesti