Uusvanha piilipuu ja muuttuva kaupunki

Siinä se paksutyvinen, lehtevä puu ojenteli oksiaan liki parisataa vuotta – Helsingissä, Hankkijan talon ja Lasipalatsin puristuksessa. Vanha piilipuu eli pajuihin lukeutuva isoriippasalava (Salix Blanda).

Vanha piilipuu putkahti arkistostani ”Vanhan piilipuun alla” –kirjasessa, jonka ovat toimittaneet Rakennusviraston ja Ympäristökeskuksen virkamiehet töittensä ohessa (2004). Kirjaseen on koottu tietoa ja helsinkiläisten muistoja kyseisestä ”ikipuusta”. Mukavaa luettavaa.  Kirjasesta käy ilmi, että Lasipalatsin piilipuu istutettiin 1830. Vuoden 1890 elokuussa riehunut, lähes kaikki muut puut ympäriltä kaatanut myrsky säästi Lasipalatsin piilipuun ja se julistettiin viralliseksi luonnonmuistomerkiksi 07.05.1924.

Lopulta vuoden vaihteessa 2003 möyrinyt myrsky koitui Lasipalatsin puu kohtaloksi ja puuvanhusta surtiin kuin menetettyä ystävää. Puuta yritetti saada kasvamaan, mutta yrityksen tuhosi kantoon sytytte nuotio. Onneksi puusta oli otettu talteen versoja ja niiden pistokkaiden ansiosta nyt lasipalatsin kulmalla kasvaa ”Vanhan Piilipuun” jälkeläinen, ”Uusvanha Piilipuu”.

Tutkittaessa havaittiin, ettei Lasipalatsin puu ollutkaan aito Blanda eli isoriippasalava, vaan yleisemmin viljelty kujasalava, joka on valkosalavan ja piilipuun eli salavan risteytys. Nyt uusvanhapuu kantaa nimeä ”Salix rubens Lasipalatsi”. Olipa puu sukua mitä tahansa, se juurtui syvälle Helsinkiin ja helsinkiläisten sydämiin.

Kaupungin muuttuessa ympärillä, keskelle vilkasta ajoväylää joutuneen piilipuun ”oksia vaadittiin vadille” – ei kun nurin vaan. Suojelijoiden ääni voitti ja Lasipalatsin puusta kehittyi kulman symboli ja kaupungin maamerkki. Se sai olla paikallaan.

Myös rakennuksia voi kohdata piilipuun kohtalo – joutuminen väärään paikkaan. Kaupunkimiljöö muuttuu kaiken aikaa, rakennetaan uutta ja puretaan vanhaa. Aivan niin, puretaan.

Jos Katajanokalle rakennetun Alvar Aallon ”sokeripalan” paikalta puretun Norrmènin palatsin, tai Vanhan Ylioppilastalon vastapäätä (Mannerheimint.14) äsken puretun Aktian-talon paikalla ollutta Huberin taloa olisi kunnioitettu kuin Lasipalatsin piilipuuta, Helsingin rakennuskerrostuma olisi rikkaampi. Esimerkiksi nykyisen Ympyrätalon paikalla Hakaniemessä oli erittäin kaunis ja moni-ilmeinen rakennus.

Keskellä ajoväylää kasvaneen piilipuun vieressä olevaa Lasipalatsia (1936) ei tietenkään pureta. Eikä remontoitua vanhaa Linja-auto asemaa. Niitä suojellaan kuin piilipuuta, vaikka kaupungin muuttuessa nekin ovat joutuneet ”väärään paikkaan?”.  Eikö juuri kaupungin keskustan tulisi olla tiivis ja kasvaa ylöspäin? Eikö matalan Lasipalatsin paikalla, lähellä rautatieasemaa, pitäisi olla ”pilvenpiirtäjiä”, korkeita toimistotaloja? Se jos mikä olisi ekologista ja ”vihreää” kaupunkikulttuuria, kun suoraan työpaikan viereen pääsisi sähköenergiaa käyttävällä junalla – vaikka kauempaakin.

Valitettavasti Lasipalatsista tai Linja-autoasemasta ei voida ottaa ”pistokasta” – kuten piilipuusta – ja siirtää toisaalle. Olkoon kaunis Lasipalatsi paikoillaan. Helsingistä on jo purettu kylliksi vanhaa ja kaunista.

(Vanhan Piilipuun alla -kirjasen tekijöiksi mainitaan: Toimitus: Kristina Rive Helsingin kaupungin rakennusvirasto, sekä Camilla v. Bonsdorff, Raimo Pakarinen ja Matti Miinalainen ympäristökeskuksesta ja Roy Koto  rakennusvirastosta.)