Tuliko PISA housuun

Suomalaiset ovat hyvä odottamaan huonoja uutisia. Itsensä ruoskinta lienee meistä suomalaisista jotenkin mukavaa, koska silloin päästään kaikkien suomalaisten mielipuuhaan – syyllisten hakemiseen. Itse tilanteen analysointi tai ratkaisujen hakeminen ongelmista selviytymiseen ei ole läheskään yhtä antoisaa kuin syyllisten hakeminen, sillä suomalaisten täytyy löytää syyllinen oikeasta joukosta. 

Seuraavina viikkoina tulee olemaan mielenkiinoista seurata syyllisten hakemista, sillä opetusministeri jo ehti ilmoittaa puuttuvansa asiaan voimakkaalla kehittämisellä. Kehityksen suunta ei luonollisestikaan ole tiedossa, mutta voimakkaasti asiaa on kehitettävä. Ensimmäisenä syyllisenä lienee perinteiseen poliittiseen tapaan edellisen hallituksen opetusministeri.

Jokseenkin ironista, että nyt testattiin matemaattista osaamista ja valtiovarainministerinä on luokanopettaja ja pääministeri kuulemma sai aikoinaan matematiikasta arvosanaksi 6. Ei mikään ihme, että menee kuten menee sillä :”Me tienataan tällä”- laskutoimituksen Kreikasta saatavien tuottojen todentamiseksi vaatii poliitikkomatematiikkaa.

Luonnollisesti syyllisiä etsitään muualtakin ja vaikka itsenäisyyspäivä lähenee, niin Lahtista ja konekivääriä ei tässäkään kohdassa kaivanne kukaan, mutta syyllisistä on jo ehditty laatimaan pidempikin lista.

Tuosta listasta kuitenkin puuttuu huipun ongelma.

Huipulle on helpompi päästä, kuin siellä pysyä. PISA-tuloksissa nähtiin aivan sama ilmiö, kuin NOKIA:ssa. Päästiin huipulle ja kuviteltiin, että siellä pysytään ikuisesti. Kukaan ei kuvittele, että joku muu voisi haluta huipulle itseä enemmän, kun huipulla on niin kiva olla. Me ollaan maailman parhaita hei.

Jos kerran olemme maailman huippuja opettamisessa, niin missä ihmeessä ovat kaikki matematiikan Nobelistit? 

Miksei meillä ole huippu yliopistoja, jonne kaikki haluavat ja ovat valmiita maksamaan korkeita lukukausimaksuja?

Missä ovat kaikki meidän suuret matemaattiset huippuosaajamme muista osaajista puhumattakaan? Näyttäisivät olevan piilossa, eikä niitä nykypäätöksillä ole edes tulossa lähiaikoina.

Aiemmin tänä vuonna Turussa tehtiin päätös luokkakokojen suurentamisesta vihreiden äänestämättäjättämispäätöksellä (äänestivät tyhjää ja luokkakokoa suurennettiin äänin 6-5) . Silloin asiasta tietävät varoittivat, että luokkakokojen kasvu tulee olemaan merkittävästi enemmän kuin 19 -> 20,5. Eilen maanantaina 2.12. kävi ilmi, että luokkakoko kasvaa 19 -> 25-26 oppilaseen. Vihreiden puheenjohtaja selitteli asiaa, ettei luokkakokojen pitänyt kasvaa näin paljon. Ironisinta tässä on se, että haettiin noin 2 M€:n sästöjä, mutta nyt jää myös 2,5 – 3 M€ valtion luokkakokojen pienentämiseksi tarkoitettua rahaa saamatta. Tähän jos mihin oltasiiin tarvittu niitä matematiikan taitoja sillä lyhyttäkin lyhyemällä matematiikalla olisi huomannut, että vihreät olivat vaa’ankielenä ja heillä oli mahdollisuus estää luokkakokojen kasvu, valtion rahoituksen  häviäminen ja oppimisen vaarantuminen, mutta juuri he valitsivat toisin sillä :”Asia oli jo päätetty muualla toisin, joten meidän olisi ollut turha äänestää.” Viis siis demokratiastakin.

Toivoa sopii, että tästä PISA-pudotuksesta seuraa jotain hyvää toisin kuin Elopin ”palavasta öljylautasta”. Nokiasta on syytä oppia se, että huipulta myös alamäki on pisin ja vauhti kiihtyy koko ajan.

Toimenpiteitä tarvitaan ja yksi helpoimmista on jo tarjoiltu aivan nurkan taakse. 2016 uudistetaan opetussuunnitelman perusteet joten työkalu muutokseen on tarjolla, mutta siinä työkalussa ei lue juustohöylä tai leikataan tästä.

JussiTanhuanp

Matemaattisten aineiden opettaja, PLM.
Elokuva- ja teatteritaiteen suuri ystävä, joka haluaa ajatella toisin ja kyseenalaistaa syitä ja taustoja siihen, miksi toimia vanhoilla puutuneilla tavoilla.
Vanha blogi luettavissa http://jussismia.blogspot.fi/ sivulla

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu