Etäopetus tasa-arvoisen oppimisen mahdollistajasta huono-osaisuuden syntipukiksi

Tasa-arvoisen oppimisen mahdollistajasta huono-osaisuuden syntipukiksi eli katsaus etäopetuksen mahdollisuuksista ennen COVID19-pandemiaa ja pandemian tuoma paradigman muutos.

 

SARS-Cov2 eri variantteineen on osoittautunut yllättävän sitkeäksi ja ravistellut aikaisempia käsityksiä läpi tieteiden. Virukselle ei muodostunut toivottua steriloivaa immuniteettia nopeasti, viruksen nopea muuttuminen ja pitkäaikaisvaikutukset tulivat  niin sanotusti odottamatta ja pyytämättä.

Virus yllätti viranhaltijat ja poliitikot, jotka lopulta päätyivät Suomessa ennenkuulumattomaan ratkaisuun, jossa kaikki kouluasteet siirrettiin etäopetukseen muutamaksi viikoksi. Siitä alkoi keskustelu, joka opetuksen näkökulmasta on vilissyt virheellisiä käsityksiä, mutta joka samalla loi täysin tyhjästä poliitikoille ja joillekin muille tahoille viitekehyksen, jossa etäkoulua voidaan käyttää syynä tulevaisuuden haaveiden menetyksestä, oppimisvajeen syntymisen kautta syrjäytymiseen ja mielenterveysongelmiin. Tuon haittaketjun suurin ongelma on siinä, että opettajat ovat vuosia yrittäneet kertoa mistä nuo koronan nyt esiin nostamat ongelmat johtuvat ja millä toimilla niitä kouluissa voitaisiin tehokkaasti vähentää, mutta jostain syystä opettajien viesti ei ole koskaan saanut samaa näkyvyyttä kuin etäopetuksen turmiollisuus.

Oppimisvajeesta on puhuttu koronan tuomana ongelmana vaikka itse oppiminen on opettajien kokemuksen ja PISA-seurannan mukaan heikentynyt Suomessa jo vuosia. Syy siis ei voi olla korona, vaikka se joiltain osin on voinut korostaa vaikeuksia. Suomen etäopetusjaksot taas olivat niin lyhyitä, että niiden aikana aikaisempien tutkimusten mukaan, joita myöhemmin käsittelen, ei muutosta olisi merkittävästi ehtinyt tapahtua.

On muistettava, että kysyttäessä oppilaan omaa kokemusta mahdollisesti oppimatta jääneistä asioista saadaan hyvinkin erilainen tulos kuin opettajilta. Lisäksi tulos vaihtelee kouluittain ja alueittain. Kansainvälisessä tukimuksessa havaittiin voimakas korrelaatio perheen sosioekonomiseen asemaan Yhdysvaltojen vähemmistöryhmien datajoukossa, vastaavasti Tanskassa havaittiin matematiikan taitojen paraneminen etäopetuksen aikana, joten tutkimuksen transferaasi Suomen oloihin ei ole mielekästä ainakaan Yhdysvaltojen datan osalta ja tuskin Tanskankaan. Oma kokemukseni ja havaintoni matematiikasta etäopetuksesta tukee ajatusta, että oppimisvaje jäi mitättömäksi. Fysiikassa ja kemiassa kärsi kokeellinen työskentely, mutta oppimisvajeen osoittaminen opetussuunnitelman osista olisi vaikeaa.


Lähdin pohtimaan opetukseen liittyvien niin psykologisten kuin kasvatustieteellisten tutkimuksien sisältöjen merkityksiä peruskoulun opettajan näkökulmasta etä- ja lähiopetuksesta yhtä käytävään keskusteluun ja jokseenkin liian pitkässä linkkien seuraamisessa havaitsin COVID 19:n tuoman paradigman muutoksen tutkimuksissa. Positiivista oli kuitenkin huomata yliopistojen tutkijoiden jo aiemmin kiinnittäneen huomiota samaan asiaan eli usein vaihtelevaan paradigman muutokseen ja asian moniulotteisuuteen.

Terminologian yksinkertaistamiseksi käytän termiä digiympäristö, johon sisällytän yhteisesti käsitteet: pelien ja pelillisyyden hyödyntäminen, OL (online learning), DL (distance learning), VL (Video lecturing) tutkijoiden käyttämiä käsitteitä yksinkertaistaen.

Pelillisyydestä yksinkertaisin esimerkki lienee Turun yliopiston Ville, johon on mahdollista luoda pelillisiä harjoituksia oppimisen tueksi.

OL, online learningin yksinkertaistettu esimerkki on kurssit, joiden koko materiaali on käytettävissä opiskelijan itse valitsemana aikana erilaisissa oppimisympäristöissä, jotka mahdollistavat myös kyselyt, yhteistyön (aikaviive vastauksissa huomioitava) ja vaikka tentin verkossa.

DL, distance learning on opetusta, jossa opetusta seurataan reaaliaikaisesti, jolloin kysymyksiä voidaan tehdä opetuksen edetessä ja kontakti opettajaan on aikataulutettu.

VL video lecturing on DL:n aikaisempi muoto, jossa opettaja koulusta A opettaa sekä omaa ryhmäänsä, että koulun B ryhmää, jossa myös opettaja paikalla. Menetelmä on poistunut käytöstä, mutta historian kannalta kannattaa huomioida.

 

 

Useamman kerran pandemian aikana on kuulunut kysymys ”Miksi mennään etäopetukseen, kun siitä ei ole kokemusta?” tai ”…kun sitä ei ole tutkittu?”. Vaikka tuon kysymyksen esittäjällä voi olla merkittäväkin auktoriteettiasema omassa professiossaan, mutta kysymys kuvastaa hyvin merkittävää tietämättömyyttä koulusta, opettamisesta ja etäopetuksesta.

Suomessa digiympäristöä on tutkittu paljon ja tutkimusta tehtiin jo viime vuosituhannen puolella vuonna 1997, kun Helsingin normaalikoulun opettajat opettivat videoyhteyttä hyödyntäen oppilaita Kilpisjärvellä. Tässä tutkimuksessa opetus oli hyvin opettajajohtoista ja tunnit tarkasti strukturoituja. Kun molemmissa luokkahuoneissa oli paikalla opettaja, oli oppilaiden kysymyksiin ja mahdollisiin ongelmiin helppo saada tukea nopeasti. Tuolloinkin suurimmat ongelmat koettiin yhteyksissä varsinkin äänenlaadussa.

Yksi merkittävimmistä  huomiosta jo tuolloin saatiin havainto, joka tukee omaa käsitystäni digiympäristön haasteesta eli tottumus lähiopetuksen pedagogiikkaan ja tiettyyn haluttomuuteen oppia vaihtoehtoinen tapa oppia. “The future use of the virtual classroom will depend on how useful teachers and pupils find it. According to what we have learned from our test case, it is possible to achieve a functioning connection of long duration between the two classrooms. However, that is not enough. Neither the teachers nor the pupils have found the virtual lessons very enjoyable. Obviously the replication of the mode of conventional instruction is not an adequate way of carrying out distance teaching. It is crucial to find instructional methods and arrangements through which the quality of instruction as experienced by the participants can be improved.“

2012 Forbesin digiympäristöä positiivisesti käsitelleessä artikkelissa kuljettiin historiassa aina vuoteen 1892, jota Forbes piti etäopettamisen alkupisteenä, koska Chicagon yliopistossa tuolloin mahdollistettiin opiskelu kampuksen ulkopuolelta ja 2002 MIT avasi suosituksi nousseen MIT OpenCourseWare ympäristönsä. Vuonna 2010 65% korkeakouluista Yhdysvalloissa piti digioppimista kriittisesti tärkeänä oppimisen tapana, jopa hieman maagisena kuten Sebastian Thrun kuvailee:”Having done this, I can’t teach at Stanford again. I feel like there’s a red pill and a blue pill, and you can take the blue pill and go back to your classroom and lecture your 20 students. But I’ve taken the red pill, and I’ve seen Wonderland.”

2010-luku oli hyvin pitkälle digiympäristön ja opettamisen visionaristien kulta-aikaa, jolloin digioppiminen nähtiin oppimisen mahdollisuuksia synnyttävänä ja tasa-arvoistavana tapana, jolla voidaan myös säästää aikaa, parantaa tuloksia ja jopa toimia ympäristöä suojellen.

 


Vuoden 2015 tietämillä digitaalisia ympäristöjä ja niiden etuja kohtaan alkoi alkoi nousta epäilyjä. Siintääkö jossain tulevaisuudessa kertakaikkinen 4:n L:n – luokkahuone, liitu, leuka ja lässytys – menetelmän loppu? Päätepiste satoja vuosia vanhalle tavalle opettaa ja oppia? Saadaanko digiympäristössä samoja tuloksia myös haastavissa asioissa kuten kirurgiassa, ensiavussa jne. Vuosien 1997-2002, 86 tutkimuksen, 15000 opiskelijan otannan mukaan – kyllä. Samassa tutkimuksessa opiskelijat pitivät tapaa hyvänä ja digiympäristöjen katsottiin olevan erinomainen ratkaisu kehittyviin maihin: “Students, when offered the option of direct education as a means of pursuing their academic quest, now choose learning programs mainly on the merits and quality of the programs offered, without fear that direct education may hinder their academic performance outcomes.”

Toukokuussa 2020 julkaistu opiskelijoiden etäoppimiseen liittyviä käsityksiä käsittelevä tutkimus kuvastaa hyvin digiympäristöön tottumisen tärkeyttä ja liittyy tavallaan Leider ja Järvenpää 1995 Suomessa tekemään tutkimukseen oppimistavoista (behavioristinen/konstruktiivinen) johon myös 2002 Emergin themes in distance learning research and practice:some food for thought artikkelissa viitataan

Etäoppimisen käsityksiin liittyvässä tutkimuksessa kartoitettiin nykyiseen aikaan erittäin kiinnostavasti Ukrainan, Portugalin ja Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien opiskelijoiden asenteita digiympäristöön. Yksi merkittävistä havainnoista oli ukrainalaisten opiskelijoiden myönteisyys digiympäristöille, johtuen paikallisesta opetussunnitelmasta: “Ukrainian students reported a high level of confidence in operating technological devices. The reason for this may be, in part, because of state educational requirements. Since the end of the 1990s, all Ukrainian students in secondary schools have at least one computer course as a mandatory element of their curriculum.“

Tutkimuksena ajoitus COVID 19 -pandemian ajamiin digiympäristöihin siirtymisiin ei olisi voinut olla parempi. Useissa COVID 19:n aikaisissa hyvinkin nopeasti tehdyissä tutkimuksissa keskityttiin monesti samaan asiaan kuin kuvatussa tutkimuksessa eli käsityksiin ja omiin kokemuksiin etäopetuksesta. Tutkimusten lähtökohtana näyttäisi painottuvan enemmän oppilaan henkilökohtaiset kokemuksille kuin itse tietojen ja taitojen oppiminen. Keväällä 2020 etäopetus polkaistiin käyntiin kahdessa päivässä. Siitä huolimatta kritiikkiä antoivat runsaasti itsensä nopeasti oppimisen asiantuntijoiksi itsensä ylentäneet ja täysin muissa professioissa toimivat ja vielä ilman, että olisvati koskaan tutustunut 1995 tutkimuksen tärkeimmän havaintoon eli ei ole olemassa universaalia oikeaa pedagogista tapaa opettaa, vaan oppimista tapahtuu monin eri tavoin ja erilaisin tyylein tai etäopetuksen käsityksiä käsitelleen tutkimuksen havaintoon siitä, että tottuminen etäopetuksen pedagogiaan ja opetussuunnitelmaan liitetty tietokoneen käyttö ovat ensisijaisen tärkeitä tekijöitä etäopetuksen hyväksymisen kannalta.

Myös vuoden vuoden 2017 tutkimuksessa The Good, the Bad, and the Ugly of Distance Learning in Higher Education korostetaan opiskelijoiden ja oppilaiden digiympäristötaitojen merkitystä oppimiselle. Tämäkään asia ei ole uusi vaan mielenkiintoa tutkimukseen on ollut jo vuonna 1996


Digiympäristöjen vaikutusten, osittain pedagogiikan ja oppimiseen liittyvien asioiden tutkiminen on kulkenut melkoista vuoristorataa yksilön kokemuksia ja institutionaalisia tavoitteita korostavien paradigmojen välillä. Edellä mainittu 2016 tutkimus näkyy hyvin vuoden 2005 tutkimuksessa oppilaiden suoriutumisesta ja tyytyväisyydestä digiympäristön ja lähiopetuksen välillä. Eroa oppimisessa ei havaittu, mutta tyytyväisyydessä ero oli merkittävä eli jälleen huomio kiinnittyy tottumiseen käytettävään menetelmään ja sen vaatimaan pedagogiikkaan. Sitä tietoa vastaan ei ole yllättävää, että nopeasti syntyneen pandemiatilanteen kohdalla tutkimuksissa korostuu yksilölliset kokemukset, sillä kriisitilanteissa ihmisillä on taipumus turvautua vakaiksi koettuihin  instituutioihin niiden traditionaalisimmassa muodossaan, joten yhteiskunnalla ja vanhemmilla on ymmärrettävä tarve korostaa koulua vakautta ja rutiineja luovana. On kuitenkin huomattava, että kappaleessa ensin mainittu 2016 tutkimus toteaa yhtenä tärkeimpänä havaintonaan vain neljä vuotta ennen pandemiaa ja paradigman muutosta: “This means that the future for distance education looks bright and promising. In fact, there has never been a better time to be in the field of open, flexible, distance and online education than now!”

Tutkimusten  sävyssä ja kiinnostusten kohteissa vuorottelevaksi havaittu yksilökokemusten ja insituutioden näkökulman painotus näyttäisi nyt siirtyneen kokemusten suuntaan ja sen verran laajentuneena, että mukana on etätyötä tekevien vanhempien kokemuksen ei työstään vaan digiympäristöisestä oppimisesta. Voitaneen pitää varmana, että muutaman vuoden kuluttua siirrytään 2000-luvun alun digiympäristöistä etäopetuksen tutkimiseen tasavertaisuuden mahdollistajana ja oppimisen monipuolistamisena, koska etätyöskentelyn hyvään ja tehokkaaseen suorittamiseen tarvitaan juuri niitä taitoja ja ominaisuuksia joita etäopiskelussa päästään harjoittelemaan.



+1
JussiTanhuanp

Matemaattisten aineiden opettaja, PLM.
Elokuva- ja teatteritaiteen suuri ystävä, joka haluaa ajatella toisin ja kyseenalaistaa syitä ja taustoja siihen, miksi toimia vanhoilla puutuneilla tavoilla.
Vanha blogi luettavissa http://jussismia.blogspot.fi/ sivulla

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu