Ideologinen kuperkeikka
Hallituksen vaihtuessa on hyvä muistella niitä suuria, viisaita päätöksiä ja ulostuloja joita vielä vähän aikaa keritään toteuttamaan. Ruotsalaisille tämä oli feministinen ulkopolitiikka, jonka vuoksi hallitus laittoi päähän hunnut, kun menivät vierailemaan Lähi-Idässä. Samaan aikaan ruotsin sosiaalitoimi maksoi Irakin puolustusministerille toimeentulotukea tämän ollessa kotimaassaan virkatehtävissä. Onneksi nykyinen hallitus tukee Irania ja heidän oikeita ponnisteluja sukupuolten tasa-arvoon ja huntujen käytön poistoon. Suomessa koronavuonna 2020 tehtiin selväksi, että suomea eteenpäin työntää uusmarksismilainen, intersektionaalinen feminismi. Sisäministeri Ohisalo kiteytti asian hienosti: “Meidän hallituksessa päättämämme tasa-arvo-ohjelma on yksi niistä monista paikoista, joissa vihreä kädenjälki todella näkyy.”
Tätä suurta vasemmistolaista viisauden valoa kommentoimaan lähti Perussuomalaisten silloinen pj Jussi Halla-aho: “intersektionaalinen feminismi, joka ei ole mikään tasa-arvoliike, vaan se pikemminkin pyrkii lietsomaan eripuraa erilaisten synnynnäisien ominaisuuksien perustuvien tai niiden perusteella määriteltävien ryhmien välille, ja luomaan kasti- ja luokkajärjestelmiä, jossa ihmisen oikeudet perustuvat siihen minkälaiseen ryhmään hän sattuu syntymään. Tämä ei oikein vastaa meidän käsitystämme tasa-arvosta.”
Mikä oikeasti on intersektionaalinen feminismi? Intersektionaalisuus on sosiaalipoliittinen käsite, joka kuvaa eri syrjintäperusteiden esim.: sukupuoli, rotu, seksuaalisuus, kansallisuus ja niiden vaikutusta eri ihmisten elämässä. Se tarkoittaa, että ihmisillä on erilaisia kokemuksia syrjinnästä ja etuoikeudesta riippuen siitä, millaisia syrjintäperusteita heidän elämässään esiintyy. Intersektionaalisuus on syntyessään kaksinaismoralistinen ja harhaanjohtava koska tähän lahkoon kuuluvat ihmiset uskovat, että kaikki edellä mainitut asiat ovat sosiaalisia konstruktioita joita ei ole luonnossa olemassa.
Otetaan esimerkiksi, että mies voi olla nainen, jos uskoo siihen tai kaikki kuuluvat samaan ihmisrotuun ja kaikki erilaisuudet ihmisissä on ympäristön tuottamia. Samaan aikaan tämä kollektiivinen kultti ei osaa määrittää sitä mikä on nainen ja miten naiseuden voisi selvittää, ainoa selvä asia on se, että nainen voi olla mitä vaan paitsi mies. Sekä se että kaikki maailman valkorotuiset miehet ovat etuoikeutettuja joiden elämä on ruusuilla tanssimista. Nämä etukoisoikeustutkijat eivät kylläkään voi todentaa ketä kaikki kuuluu tähän maailmaa hyväksikäyttävään valkoiseen superrotuun.
Kiteytettynä, intersektionaalinen feminismi on täysin vasemmistopoliittinen vallanjakoautomaatti, joka tahtoo kääntää kuvitteelliset ja realistiset voimasuhteet ja arvohierarkiat päälailleen. Ikuinen saturnaalia jolloin narrista tulee herra ja vähemmistöt päättävät mitä enemmistö saa tehdä ja sanoa. Mitä pienempi on vähemmistö, sitä tärkeämpi ja etuoikeutetumpi sen kuuluu olla.
Jotenkin tuosta pienestä etuoikeuteetujen määrästä tulee mieleen itänaapuri ennen ja jälkeen vallankumousten.
Ilmoita asiaton viesti
Se ei ole ihme sillä intersektionaalisuus on uusio marksistilainen sosialistinen rakennelma.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, hallitus toi enteroviruksen Marsista, selvähän tämä.
Ilmoita asiaton viesti
Se vielä puuttuisi että alettaisiin tuhlaamaan rahaa ulkomaailmalaisiin 😀 Uskon että jos lähellä olisi elämää, heille tarjottaisiin joku vanha hotelli yösijaksi ja kannustettaisiin woltille töihin 😀
Ilmoita asiaton viesti