Valtion virkamies, puhalla pilliin

Olin joskus nuori, tyhmä ja naiivi kun uskoin että Suomi olisi yksi korruptoitumattomista maista. Nauroin ja ihmettelin miten sellaiset maat kuin Iran ja Intia voivat toimia, kun siellä korruptio on oletusarvo, eikä sitä ilman maa toimisi. Nyt olen kyyninen ja suomut ovat pudonneet silmiltäni. Suomi totisesti on aivan samanlainen kuin mikä muukin maa, täällä korruptio on vain ollut hyvin piilossa.

Pilliin puhaltajat ovat tuttuja sankareita Amerikasta, jossa ollaan harrastettu erilaisia laittomuuksia kuten henkilöiden laitonta ja massiivista valvontaa. Suomeenkin tämä ryhtiliike on rantautunut ja monet ovat päättäneet kertoa totuuden eri suurten yritysten ja virastojen toiminnasta. Jotkut kertovat näistä huijauksista ja laittomuuksista anonyymisti, kun jotkut ovat tehneet jopa nimellä. Tämä on yllytyshullua koska pilliin puhaltajille käy yleensä huonosti. Silti jokainen paljastaja on arvostuksen arvoinen ja muiden olisi hyvä katsoa peiliin, jos osallistuu johonkin sellaiseen toimintaan, joka on arveluttavaa.

Isoimmat ja kiinnostavimmat paljastajat ovat yleensä niistä instituutioista, joita pidetään totuuden mukaisina ja rehellisinä kuten poliisi, vakuutustarkastaja ja valtion virkamies. Poliisin salattuja toimintoja on tullut esille ennen yksittäisinä tapauksina mutta nyt blogi poliisien rikokset paljastavat laajasti erilaisia hämäryyksiä mitä virkavalta on tehnyt. Itse olen vieläkin sitä mieltä, että poliisit ovat yhteiskunnan lain vartijoita ja rauhan takaajia, he ovat silti ihmisiä, jotka ovat erehtyväisiä. Jos vahinkoja sattuu, tulee ne ottaa esille ja toimia niiden lakien mukaan mitä ollaan säädetty.

Vakuutustarkastajat kertovat tarinoita kahteen suuntaan. He kertovat mitä ihmiset ovat valmiit tekemään ja valehtelemaan vuosikymmenet sen takia, ettei tarvitse tehdä töitä. Toisaalta he kertovat, miten vakuutusyhtiöt estävät vakuutuksen maksun tapauksissa jossa asia on selvä mutta hakija on sen verran vietävissä, ettei kieltävästä korvaushakemuksesta tulisi seurauksia. Tästä voi vain todeta, että ihmiset ja yhtiöt ovat melko samanlaisia.

Suurin vaikutus ja varmasti myös parhaiten salattu on valtion virkamiehen asema. Nämä toimijat ovat täysin harmaalla alueella, niin lain ja valvonnan osalta. Valtion virkamies on kuin Men in black, he tulevat ja menevät todellisuuden rajatilassa jossa jopa silloin kun he jäävät kiinni rikoksistaan eivät he joudu vastuuseen. Jotkut heistä ovat kuitenkin suoraselkäisiä positiivisia vaikuttajia ja kertovat julkisesti mitä kaikkea virastoissa tapahtuu. Näitä ollaan nyt tuotu julkisuuteen kiitettävästi ja toivottavasti tahti ja tahto säilyy.

Toivon myös, että porissa voidaan nostaa kissa pöydälle ja alkaa puhdistaa pöytää. Kaupungin toiminnassa on aivan varmasti sellaista joka ei kestä päivänvaloa, jos on lukenut lehtiä niin tietää, että sellaista on. Porin virkamies, tee ryhtiliike ja puhalla pilliin, se on jokaisen etu!

Jyri Astokari

Sihteeri Porin Perussuomalaiset

Kuntavaaliehdokas

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu