Koulutuspolitiikka kompastelee – tunne voittaa tutkimuksen?

Oppivelvollisuuden pidentäminen on ollut kuuma keskustelunaihe 2020. Opetusministeri Andersson on toistuvasti julkisuudessa (mm. HS ja Twitter) todennut, ettei tutkimusta oppivelvollisuuden pidentämisen hyödyllisyyttä vastaan ole.  

Asia on oikeastaan päinvastoin. Yhdysvalloissa mm. Stephens & Yang (2014) totesivat, ettei oppivelvollisuuskoulutuksen pidentämisestä eri osavaltioissa ollut oletettua hyötyä. Mittareina käytettiin pidemmän oppivelvollisuuskoulun käyneiden ikäluokkien myöhempää työttömyysastetta, palkkakehitystä ja sosiaalisesta näkökulmasta myös avioeroja. Kiinalainen tutkimus (Jiang 2019) osoitti, että lastensa yliopisto-opiskelusta hyötyivät eniten akateemisten opiskelijoiden vanhemmat – terveydellisesti. Kolmas esimerkki on professori Sahlbergin (2015) kansainvälisesti noteerattu laaja katsaus Finnish Lessons 2.0,. Koulutustutkija esittää ns. formaalin oppivelvollisuuden ja koulutuksen globaalireformin sijaan kannustavia toiminnallisia vaihtoehtoja. Kootusti voi todeta, että kokonainen tutkimustraditio on jo 20 vuoden aikana selvittänyt ns. self-determination theory:n (SDT) soveltuvuutta elinikäiseen oppimiseen. Motivaatio ja kannustavat, pitkäkestoista sisäistä motivaatiota ruokkivat olosuhteet ovat olleet parhaita opiskelutaitojen ja pitkäkestoisen osaamisen kehittämisen kannustimia. Ei niinkään pakko tai “tasa-arvoinen” testaus. Tutkimuksia tästä on kaikilta mantereilta – kaikenikäisistä oppijoista. 

Nykyisessä pandemiatilanteessa, jossa Opetusministeriö ja Opetushallitus ovat ”uutena normaalina” tehneet lähikoulusta käytännössä pakollisen kaikille, on havaittavissa tunnepohjainen paluu “laitospakkoon”, joka ei motivoi. Oppimisen laatuun panostaminen ei puolestaan ensisijaisesti tarkoita sosiaalityöntekijöiden määrän kasvattamista kouluissa.   

Opettajien tuplatyö ”lähikoulussa” ja karanteenioppilaiden etäopetuksessa heikentää laatua, mistä esimerkkinä on jo nyt osaavimpien opettajien pulaa poteva Ruotsi. Ammatin vetovoima himmenee, kun pandemian edetessä on kansainvälisesti käynyt yhä selvemmäksi, että koulut toimivat virusmoottoreina – kuten globaalipandemioissa 1918, 1957 ja 1968. Sadoista pandemiatutkimuksista tuoreimmat ovat Britanniasta (REACT, @PHE_uk, ONS), Belgiasta ja Itävallasta. Ne olisi ollut syytä ottaa vakavasti.

Hallintokulttuurin kannalta on toki kiinnostavaa, että mutu-pohjainen “tutkimuksen puute” on nostettu Opetus- ja Kulttuuriministeriön päätöksenteon perusteeksi.  

Jyrki Loima 

Aate- ja vähemmistöhistorian dosentti, oppimisen ja motivaation tutkija 

 

Jyrki Loima

Aate- ja vähemmistöhistorian dosentti (UEF), oppimisen, motivaation ja opetussuunnitelman tutkija, koulutusvientiyrittäjä.  Ks.mm. http://www.researchgate.net/profile/Jyrki_Loima

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu