Tätä se mun uneni tiesi

Kun pääministeri Sipilä vaalisunnuntaina toivoi, että tiedustelulakien edellyttämä perustuslain muutos pitäisi käsitellä kiireellisenä, ainakin minä ähkäisin turhautuneena. Tätä tässä viimeiseksi tarvittiin, keskustelun avaamista runsas viikko ennen tiedustelulakia valmistelleiden työryhmien raporttien julkaisemista.

Sekä tiedustelulakien kannattajat että vastustajat ovat yksimielisiä siitä, että tiedustelulait ovat poikkeuksellisen laaja ja tärkeä kokonaisuus, jota on valmisteltu kolmessa eri ministeriössä. Osa esitettävistä lakipykälistä edellyttäisi myös perustuslain muuttamista.

Lakeja on valmisteltu noin kolme vuotta, ja vuosien kuluessa moni asia on muuttunut, myös kaavaillut lakiesitykset. Monille on kuitenkin ehtinyt muodostua erilaisia mielikuvia, jotka eivät enää pidä paikkansa, ainakaan täysin. Moni unohtaa myös sen, että esitettävissä laeissa määritellään pelisäännöt myös henkilö- ja tietojärjestelmätiedustelulle.

Siksi olisi ollut parempi, tai ainakin tiedustelulaeista käytävän keskustelun laatu olisi ollut parempi, jos keskustelu olisi alkanut vasta kun kaikkien lakeja valmistelleiden työryhmien raportit ovat julkisia. Nyt pääministeri kuitenkin avasi keskustelun ennen kuin suurin osa keskustelijoista tietää kaikkia yksityiskohtia asiasta, johon he joutuvat tai rientävät ottamaan julkisesti kantaa.

Valitettavasti politiikassa kantaa on otettava, kun asia on ajakohtainen, vaikka kaikki ei olisi vielä julkista. Itsekin löysin tänään itseni radiosta puhumasta aiheestaMinisterit ovat ottaneet kantaasamoin kolumnistit.

Toivon kuitenkin, ettei kukaan löisi kantojaan lukkoon vielä nyt, ennen kuin on lukenut ensi viikolla julkaistavat työryhmien raportit ja kuunnellut muutaman kriittisen ja myötämielisen puheenvuoron. Lain valmistelijat ovat malttaneet kiirehtiä hitaasti, koska asialla on kiire. Nyt meillä muilla, myös pääministerillä pitäisi olla malttia odottaa ensi viikkoon.

jyrkikasvi
Vihreät Espoo

Ex-pelijournalisti, ex-tutkija, ex-kansanedustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu