Kokonaiveroasteesta kokonaismenoasteeseen

Moni huokaa Suomen korkeaa kokonaisveroastetta ja julistaa muuttavansa Suomesta veropakolaiseksi alhaisemman verotuksen maahan. Mutta onko Suomen kokonaisveroaste (42,7%) poikkeuksellisen korkea? Se on korkea, mutta ei poikkeuksellisen korkea. Esimerkiksi Ruotsin (43,9%) ja Ranskan (46,1%) kokonaisveroasteet ovat korkeammat.

Se, että naapurin veroaste on korkea, ei tietenkään tarkoita, että myös meidän on pidettävä veroasteemme ylhäällä. Perusteettomat väitteet vaan ärsyttävät, kun luvut ovat helposti tarkastettavissa.

Veroasteiden vertailu on ylipäätään harhaanjohtavaa, koska eri maissa verovaroilla kustannetaan eri palveluita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa maksetaan koulutuksesta ja terveydenhoidosta paljon enemmän itse kuin Suomessa, jossa valtaosa kustannetaan verovaroin. Ei ihme, että Yhdysvaltojen kokonaisveroaste on alhaisempi (24,3%).

Veroasteen laskemisen asemesta olisi mielenkiintoisempaa määritellä palvelut, joita haluamme vertailla, ja verrata niiden laatua, saatavuutta ja kustannuksia siitä riippumatta, mitä kautta ihmiset ne maksavat: veroina, vakuutuksina, työsuhde-etuina, työnantajamaksuina… Vasta silloin voimme arvioida, mikä tapa rahoittaa peruspalvelut on kustannustehokkain.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen terveydenhoidon kustannukset asukasta kohti ovat yli kaksinkertaiset Suomeen verrattuna. Myös terveydenhoidon osuus kansantaloudesta on Yhdysvalloissa (16,9%) aivan eri luokkaa kuin Suomessa (9,1%). Esimerkiksi synnytys voi maksaa Yhdysvalloissa kymmeniätuhansia dollareita, ja pelkkä ambulanssikyyti sairaalaan voi maksaa tuhansia dollareita. Yhdysvalloissa terveyskulut aiheuttavat kaksi kolmasosaa henkilökohtaisista konkursseista, 530 000 perhettä vuodessa.

Ei terveydenhoito Suomessakaan tietenkään ilmaista ole, me vain maksamme siitä eri kautta. Ehkä julkisen terveydenhoidon laskuihin pitäisi lisätä erittely todellisista kustannuksista, niin osaisimme arvostaa, mitä vastinetta veroillemme saamme. 

Pelkkä hinta ei tietenkään kerro kaikkea. Mielekkään vertailun tekemiseksi tulisi kustannusten lisäksi vertailla myös terveydenhoidon saatavuutta ja laatua, mikä on vielä haastavampaa kuin kustannusten vertaileminen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on terveydenhoidon saatavuudessa suuria puutteita. Obamacare ratkaisi saatavuusongelmasta osan, mutta Trump on pyrkinyt purkamaan edeltäjänsä nimeä kantavan uudistuksen. 

Toisen merkittävän palvelukokonaisuuden, koulutuksen vertaileminen on vielä vaikeampaa, eikä pienellä kuukkeloimisella löydy vastaavia vertailuja kuin terveydenhoidosta. Joka tapauksessa alhaisen veroasteen maissa koulutuksen kustannuksista merkittävän osan maksavat opiskelijat tai heidän vanhempansa suoraan itse. Esimerkiksi Yhdysvalloissa yliopistojen keskimääräiset lukuvuosimaksut vaihtelivat lukuvuonna 2018-2019 10 000 dollarista (julkinen yliopisto, opiskelija samasta osavaltiosta) 36 000 dollariin (yksityinen voittoa tavoittelematon yliopisto). Nimekkäissä huippuyliopistoissa lukuvuosimaksut voivat nousta jopa 80 000 dollariin.

Rahoitusmuodon vaikutukset yliopisto-opiskelun saatavuuteen ja laatuun ovat moninaiset. Lukukausimaksut vaikuttavat opiskelijoiden sosioekonomiseen valikoitumiseen; Vain he voivat opiskella, joilla on stipendi tai varaa maksaa. Toisaalta lukukausimaksut tekevät opiskelijoista asiakkaita, joilla on oikeus vaatia vastinetta rahoilleen. Jos opettaja saa opiskelijoilta huonot arviot kursseistaan, yliopistolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa hänet.

Ehkä meidän pitäisi luopua koko kokonaisveroasteen käsitteestä. Se antaa aivan liian vinon kuvan todellisuudesta. Ehkä parempi käsite olisi kokonaismenoaste, kuinka suuri osa keskimääräisistä tuloista kuluu peruspalveluihin kuten terveydenhoitoon, koulutukseen, infrastruktuuriin, maanpuolustukseen ja niin edelleen.

jyrkikasvi

Ex-pelijournalisti, ex-tutkija, ex-kansanedustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu