Salaisen valvonnan julkinen valvonta

Suomalaiset luottavat suomalaiseen poliisiin. Harvassa maassa usko turvallisuusviranomaisiin on yhtä vahva kuin Suomessa. Edes Helsingin huumepoliisin päällikön paljastuminen rikolliseksi ja ylimmän poliisijohdon tietämättömyyden puiminen oikeudessa ei ole horjuttanut luottamusta. 

Hyvä, että poliisiin luotetaan, mutta se ei saa tehdä meistä naiiveja. Muistan hyvin välihuudot “Eikö edustaja Kasvi luota suomalaiseen poliisiin”, kun taannoin kritisoin poliisin salaisten telepakkokeinojen valvontaa. Jari Aarnion tuomion jälkeen näitä välihuutoja ei enää kuulunut. Aarnio oli erityisen taitava hyödyntämään telepakkokeinoja paitsi poliisina myös rikollisena.

Jotkut tuntuvat ajattelevan, että viranomaisten valvonnan vaatiminen tarkoittaa automaattisesti luottamuspulaa. Päinvastoin. On paljon helpompi luottaa, kun se luottamus ei ole pelkän … luottamuksen varassa.

Vuonna 2014 Helsingin Sanomat paljasti, miten puutteellisilla perusteilla Helsingin käräjäoikeus oli antanut lupia telepakkokeinojen käytölle. Jutun jälkeen käytäntöihin on varmasti puututtu sekä poliisissa että käräjäoikeudessa, mutta rakenteet ovat ennallaan.

On paljon helpompi luottaa, kun luottamus ei ole pelkän luottamuksen varassa. 

Kun eduskunta viime vaalikaudella sääti tiedustelulait, tiedustelun valvontaan kiinnitettiin erityistä huomiota. Sitä varten perustettiin jopa erityinen tiedusteluvaltuutetun virka.

Tiedustelussa käytetyt tiedustelumenetelmät ovat suurelta osin samoja kuin poliisin salaiset pakkokeinot. Volyymit ovat kuitenkin eri luokkaa. Vuonna 2018 poliisille myönnettiin rikoksen selvittämistä varten 2 867 telekuuntelu- ja valvontalupaa, joiden kohteena oli yhteensä 450 epäiltyä. Poliisin televalvonnan kohteena oli 1 380 epäiltyä. Poliisi käytti teknistä katselua kotirauhan suojaamaan paikkaan 28 kertaa, vankilakatselua neljä kertaa, vankilakuuntelua 18 kertaa, teknistä katselua 157 kertaa, teknistä kuuntelua 162 kertaa, teknistä seurantaa 321 kertaa, asuntokuuntelua kaksi kertaa sekä teleosoitteen ja telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimista 58 kertaa.

Lisäksi Tulli ja Rajavartiolaitos käyttävät salaisia pakkokeinoja, mutta vähäisemmässä määrin.

Salaisten pakkokeinojen valvonta on pääasiassa poliisin sisäistä valvontaa. Ulkopuolinen riippumaton valvonta on eduskunnan oikeusasiamiehen vastuulla, mutta kuten eduskunnan oikeusasiamies vuoden 2018 vuosikertomuksessa toteaa “Konkreettisissa yksittäistapauksissa oikeusasiamiehen erityisvalvonta voi jo resurssisyistä olla vain pistokoeluontoista”. Muilta osin valvonta perustuu viranomaisilta saatuihin vuosiraportteihin.

Salaisten pakkokeinojen käyttö tarvitsee riippumatonta valvontaa siinä missä tiedustelumenetelmien käyttökin. Jari Aarnion tapauksen viimeistään luulisi opettaneen, että pelkkä sisäinen valvonta ei riitä, kun kajotaan salaa ihmisten perusoikeuksiin kuten yksityisyyden, kotirauhan ja luottamuksellisen viestin suojaan.

Poliisin salaiset pakkokeinot eivät välttämättä tarvitse erillistä pakkokeinovaltuutettua. Sen sijaan eduskunnan oikeusasiamiehelle on turvattava riittävät resurssit ja toimivaltuudet uskottavaan valvontaan, joka ulottuu hakemuksista käräjäoikeuden päätösten kautta pakkokeinojen käyttöön ja raportointiin.