Turvapaikka- ja siirtolaispolitiikan The Right Thing to Do

Olin äskettäin seuraamassa Frans Timmermansin, EU:n komission ensimmäisen varapuheenjohtajan, Ruotsin integraatioministeri Morgan Johanssonin, sisäministeri Paula Risikon ja Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Niinistön keskustelua. Aiheena oli EU:n yllättänyt suuri turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten määrä.

Timmermans kuvaili asiaa EU:n suurimmaksi kriisiksi koskaan. Hän totesi, että jos EU on sisäisesti rajaton, tähän ongelmaan tarvitaan kollektiivinen ratkaisu ja jokaisen EU:n jäsenvaltion tulee kantaa osansa taakasta.  Hänen mukaansa sitä ei voi hyväksyä, että jokin jäsenmaa ei ota vastaan pakolaisia. Timmermans näki ongelman suurimmaksi syyksi Afrikassa vallitsevat epätasa-arvoiset elinolosuhteet ja mantereen valtavan väestönkasvun sekä tietysti Syyrian – Irakin-tilanteen. Hänen mukaansa sisäisesti rajattoman EU:n loppu merkitsisi taloudellisen hyvinvoinnin loppua unionimaissa.

Johansson näki USA:n vaalituloksen merkitsevän sitä, että jatkossa EU:n tulee ottaa johto käsiinsä yhä useammassa asiassa ja tiukemmin kuin ennen. Hän totesi Ruotsin ottaneen vastaan 138 000 syyrialaista, sillä ”it´s the right thing to do”. Monien EU-maiden pyrkimystä ylläpitää rajakontrolleja hän selitti sillä, että ”kun saarella on 500 henkilöä ja sille tulee yksi lisää, asia pystytään hoitamaan, mutta jos tulijoita on kaksi tai useampia, asiaa ei enää pystytä hoitamaan, ainakaan jos sen hoitaminen jää vain muutamille henkilöille (vrt. jäsenmaat)”.

Risikko toivoi, että muut EU-maat rohkaistuisivat asuttamaan pakolaisia. Timmermans kehui Ruotsin ja Suomen hyviä tuloksia turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa.

Niinistö totesi, että maahanmuuttajaväestö Vantaalla kasvaa voimakkaasti. Kaupunkilaisista vieraskielisiä on nyt 15,4 prosenttia ja heidän määränsä lisääntyy 4 000:lla vuodessa. Ongelma on se, että työttöminä on yli 3 000 ulkomaan kansalaista ja asuntoja uupuu. Resursseja valtiolta kaivataan lisää.

Johanssonin mukaan tarvitaan eurooppalainen pakolaisten ja maahanmuuttajien sijoittamis- ja asuttamisohjelma. Ongelmat näet eivät poistu, ”vaikka Syyrian sota loppuisi huomenna”. Ilmastonmuutos merkitsee sitä, että siirtolaisvirtojen hallintaan tarvitaan paitsi eurooppalainen myös globaali järjestelmä.

Olin melkoisen pettynyt suurimpaan osaan keskustelua. Näyttää siltä, että poliittiset päätöksentekijät ovat jähmettyneet seisomaan sormi suussa suuren turvapaikanhaun ja siirtolaisvirran edessä. Puheet tosin kyllä kuulostavat kauniilta ja ennakoivat suuria. Eurooppalaisen saatikka globaalin turvapaikanhakua ja siirtolaisvirtoja hallinnoivan järjestelmän luominen vie kuitenkin todennäköisesti hyvin pitkän ajan, ottaen huomioon millaisissa kantimissa asiat nyt ovat. Syyrian – Irakin-kriisiä seuraava kriisi taas saattaa leimahtaa hyvin äkkiä, eikä ensin mainittukaan ole vielä laisinkaan ohi. Ja Afrikan väestönkasvu sinkoaa Välimerelle joka ikinen päivä satoja, jopa tuhansia, toiveikkaita Eurooppaan pyrkijöitä. Eikä tasa-arvokehitys Afrikan maissa ole vielä valitettavasti edennyt kovin pitkälle.

Pitäisikö fokus Eurooppaan kohdistuvan maahanmuuton hallinnoimiseksi ja hallitsemiseksi siirtää voimakkaasti Afrikan maiden sisälle ja muualle potentiaalisille kriisialueille? Jospa vaikka kymmenkertaistettaisiin kehitysyhteistyömäärärahat, koulutettaisiin Afrikan nuoret naiset, velvoitettaisiin kansainväliset yritykset maksamaan veronsa niihin kehitysmaihin, joissa ne toimivat, ja ennaltaehkäistäisiin kriisit tehokkaasti. Ja alettaisiin kiireesti rakentaa malleja siitä, miten jostain ongelmaisesta, liikakansoituksen ja ympäristöongelmien kanssa kamppailevasta maasta pois lähtevät henkilöt voitaisiin sijoittaa asumaan lähelle lähtömaitaan. Nämä noin niin kuin alkajaisiksi.

jyrkisipila
Helsinki

Olen valtiotieteilijä ja toiminut maahanmuuttotyössä koulutusalalla 1990-luvun alusta lähtien. Työssäni olen kohdannut noin 3 500 eri puolilta maailmaa eri syistä Suomeen muuttanutta ja ohjannut heitä heidän opiskeluperiodinsa ajan. Näistä ihmisistä ehkä puolet on ollut muslimeja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu