Kotouttamisen tehostaminen: lisää omakielisiä palveluita maahan muuttaneille?

Kotouttamista tavataan maassamme kritisoida monelta suunnalta ja jopa haukkua tehottomaksi. Itse sanoisin, että kotouttamisen ammattilaiset kyllä tekevät hyvin työnsä. Kotouttamisen tehottomuudessa on minusta kyse enemmän siitä, mitä ja millaisessa kontekstissa tehdään ja keitä pyritään kotouttamaan.

Otetaanpa esimerkiksi maahan muuttaneiden omakieliset palvelut. Niitä toivotaan lisää ja pyritään lisäämään maahan muuttaneiden määrän kasvaessa. Tämä voi kuitenkin toimia kotouttamista vastaan ja ehkäistä kotoutumista.

Kotouttamisessa ja kotoutumisessa on kyse muun muassa siitä, että maahan muuttaneen pitäisi omaksua suomen tai ruotsin kieli niin hyvin, että hän kykenisi selviämään arjestaan Suomessa, hakemaan työpaikkoja ja kouluttautumaan sekä tekemään työtä. Tämä vaatii monelta maahan muuttaneelta monen vuoden ponnistelua. En sanoisi, että tätä helpottaa se, että maahan muuttaneille tarjotaan yhä lisää omakielisiä palveluja. Se vain saa maahan muuttaneet tottumaan siihen, että omakielistä palvelua, muun muassa tulkkipalvelua, on saatavilla ja sitä voi tarvittaessa pyytää. Näin suomen tai ruotsin kielen riittävä haltuunotto viivästyy. Voi käydä jopa niin, että jotkut jättäytyvät Suomessa täysin tämän omakielisen palvelun varaan, koska sitä saa, ja kotoutuminen estyy, koska kielemme ja sen kautta kulttuurimme ei tule tutuksi.

Ymmärrän omakielisen palvelun, ja koulutuksen, silloin, kun sitä suunnataan maahan muuttaneille, jotka ovat vastikään tulleet Suomeen, ja heille halutaan alkuvaiheessa ja lyhyessä ajassa tehdä selväksi suomalaisen yhteiskunnan perussäännöt ja täällä toimeen tulemisen kannalta keskeiset asiat. Ymmärrän omakielisen palvelun myös, kun maahan muuttanut tarvitsee apua vakavissa terveydellisissä ja juridisissa asioissa. Mutta jos omakielisten palvelujen tarjonta ulottuu tästä alkuvaiheesta eteenpäin ja näitä asioita laajemmalle, sitä on vaikea ymmärtää.

On jokseenkin turhauttavaa lukea asiantuntijoiden pohdintaa siitä, mitä pedagogista seikkaa suomen tai ruotsin kielen opetuksessa maahan muuttaneille tulee milloinkin kehittää. Turhauttavaa se on siksi, että jatkuva ja lisääntymään pyrkivä omakielinen palvelu heikentää motivaatiota oppia suomi tai ruotsi ja näin ollen näiden kielten riittävää haltuunottoa. Kyse ei siis aina ole pedagogiikasta. Turhauttavaa se on myös siksi, että nykyisten maahan muuttaneidemme koko elinympäristö täällä Suomessa on huomattavan erilainen kuin se oli vaikkapa 15 vuotta sitten. Nyt ne, jotka muuttavat maahamme, seuraavat jatkuvasti miltei reaaliajassa ja omakielisesti lähtömaansa tapahtumia ja ovat lähes päivittäin yhteydessä lähtömaahansa jääneisiin sukulaisiin ja ystäviin, ja myös heidän yhteisönsä Suomessa ovat kasvaneet niin, että heidän on paljon puolentoista vuosikymmenen takaista aikaa helpompi jättäytyä omakielisen yhteisönsä varaan. Myös nämä olennaiset seikat heikentävät pedagogiikan mahdollisuuksia antaa heille riittävä suomen tai ruotsin kielen taito. Kaikella edellisellä en halua sanoa, etteikö pedagogiikkaa pitäisi kehittää. Kyllä pitää. Mutta on ymmärrettävä myös ne rajat ja se konteksti, jossa pedagogiikka toimii.

Myös se, keitä kotoutetaan, vaikuttaa kotouttamisen tehokkuuteen. Kotouttaminen ja samalla kotoutuminen on usein heikointa niiden kohdalla, joiden tietotaitotaso sekä kulttuuri on Suomen vaatimuksiin ja ympäristöön nähden vaatimaton ja hyvin erilainen. On aivan eri asia saada eurooppalainen, hyvin koulutettu, lapseton henkilö tai 1 – 2 lapsen vanhempi oppimaan riittävästi suomea tai ruotsia lyhyessä ajassa kuin saavuttaa sama tavoite kehitysmaasta tulleen, heikosti koulutetun tai kouluttamattoman monen lapsen vanhemman kohdalla. Omista opiskelijoistani suomen kielen B1-tason, Suomen kansalaisuuteen oikeuttavan, jolla selviää arjessa ja monissa töissä, saavutti taannoin nopeimmin Kazakstanista Suomeen tullut noin 20-vuotias mies, jonka isovanhemmat olivat suomenkielisiä. Häneltä asia vaati kahdeksan kuukautta täysipäiväistä – 5 – 6 oppituntia joka arkipäivä – opiskelua; kaikki oppitunnit eivät tosin olleet suomen kielen tunteja, vaan joukossa oli myös yhteiskunta-, työelämä- ja kulttuuriasioita käsitteleviä tunteja – mutta nekin kartuttivat sanavarastoa ja paransivat niin puhutun kuin kirjoitetun kielemme ymmärtämistä.

0
jyrkisipila
Helsinki

Olen valtiotieteilijä ja toiminut maahanmuuttotyössä koulutusalalla 1990-luvun alusta lähtien. Työssäni olen kohdannut noin 3 500 eri puolilta maailmaa eri syistä Suomeen muuttanutta ja ohjannut heitä heidän opiskeluperiodinsa ajan. Näistä ihmisistä ehkä puolet on ollut muslimeja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu