Joulukuusi oli vihapuhetta vahvempi

Kotikaupunkini asukkaat koristavat joulun alla kauniin rantakuusen. Tänäkin vuonna se ilahduttaa meitä.

Tämä on joulusatu. Ei, vaan joulutosi. Sen päähenkilö levittää koristeltuja ja tuoksuvia oksiaan monessa olohuoneessa.
Luin joulutoden Rutger Bregmanin kirjasta Hyvän historia. Kirjailija väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja avulias; jos ei olisi, ihmiskuntaa ei enää olisi. Ihmisen kehitystä ei tönikään eteenpäin survival of the fittiest vaan survival of the kindest -periaate.

No mutta joulukuusi.
Monelle tämä ensimmäinen osa joulutodesta on tuttu elokuvasta Päivä ilman sotaa.
On jouluyö vuonna 1914 Flanderissa jossain Englannin ja Saksan rintamien välillä. Sotilasjohto kehottaa varomaan: todennäköisesti vihollinen hyökkää ankarasti juuri juhlapyhinä.
Kodistaan rintamalle tempaistu brittisotilas näkee ei-kenenkään-maalla koristellun joulukuusen ja kuulee saksalaisten laulavan Stille Nacht. Britit vastaavat First Noelilla, saksalaiset Tannenbaumilla… lopulta molemmilta puolilta alkaa kuulua Nyt riemuiten tänne.
Toisella rintamalohkolla sotilaat tarjoavat toisilleen tupakkaa, säilykkeitä, olutta, viiniä. Pimeässä kuuluu naurua ja keskustelua. Vielä pari tuntia sitten nämä miehet yrittäneet tappaa toisiaan.

Jouluaamuna vaihdettiin lahjoja ja syötiin yhdessä, otettiin ryhmäkuvia, pelattiin jalkapalloa. Sovittiin tapaamisesta sodan jälkeen (kello kuusi ravintola Pikarissa, ehkä).

Samanaikaisesti sekä Englannissa että Saksassa jauhettiin paikkansa pitämätöntä propagandaa viholliskansasta. Brittien mieliä lietsottiin valeuutisilla, joiden mukaan saksalaiset keihästivät vauvoja ja hirttivät pappeja kirkonkellojen nyöreihin. Saksassa lapset joutuivat opettelemaan englantilaisista kertovia vihalauluja. Ja ”vihollinen ei vietä edes joulua, niin alkeellinen se on.”
Ministeriöissä, olutkapakoissa, lehtien toimituksissa vihollista inhottiin syvästi, juoksuhaudoissa syntyi vastavuoroinen ymmärys
– Kaikkien käymiemme keskustelujen jälkeen olen sitä mietä, että lehtijutut maassamme ovat hirvittävää liioittelua, kirjoitti eräs brittisotilas kotiinsa.

Yli 100 000 sotilasta laski aseensa.
Sodanjohdolle se ei tietenkään sopinut. Toistensa kanssa veljeilleet britit ja saksalaiset siirrettiin toisille rintamalohkoille. Mieletöntä kurjuutta jatkui vuoteen 1919 saakka.

Daily Mailin kaltaiset lehdet kirjoittivat verenhimoisista hunneista. Nyt ne kirjoittavat raiskaavista ja varastavista pakolaisista, jotka vievät työpaikkamme, ovat liian laiskoja tekemään töitä ja lopettavat vielä joulunkin. Yhteiskuntaan pumpataan vihaa perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa, Bregman kirjoittaa.

Voisiko propaganda toimia toiseen suuntaan? Voisiko se saattaa meitä yhteen, kysyy Bregman, ja esittelee toisen toiveikkaan joulutoden, joka sijoittuu Kolumbiaan.
Maan puolustusministeri pyysi erästä mainostoimistoa suunnittelemaan kampanjan, joka tehoaisi sissijärjestö Farciin. Vuosikymmenten vihollisuuksien aikana oli varttunut sukupolvi, joka ei ollut kokenut rauhaa. Puolustusministeri halusi nyt kokeilla jotain uutta.

Mainostoimiston työntekijät haastattelivat entisiä sissejä, jotka olivat luopuneet elämästään viidakossa. Syntyy ymmärrys: nämä ovat tavallisia ihmisiä. Propaganda ei auta, pitää ottaa kiinni siitä, mikä meitä yhdistää.
Mainostoimiston työntekijät huomasivat, että jouluna sissien toiminta rauhoittuu. Sissitkin haluavat olla perheensä kanssa. Niinpä viidakkoon koristeltiin joulukuusia. Operaatio Joulussa vuonna 2010 armeijan erityisjoukot pudottivat helikoptereista ledlamppuja korkeisiin joulupuihin. Lisäksi puissa oli panderollit, joissa luki: Jos joulu voi tulla viidakkoon, voit sinäkin tulla kotiin. Laske aseesi. Jouluna kaikki on mahdollista.
331 sissiä luopui taistelusta yhden kuukauden aikana.

Seuraavana jouluna toteutui operaatio Valon joet. Kapinallisten perheenjäsenet kirjoittivat kutsuja: Tule kotiin, odotamme sinua.  Kirjeet pakattiin pieniin joulupalloihin, joissa oli ledlamput. Hohtavat joulupallot kelluivat jokea pitkin taistelijoiden hallussaan pitämille alueille, ja 180 taistelijaa laski aseensa ja tuli kotiin. Kolmanneksi toteutettiin operaatio Betlehem. Tiheässä viidakossa sissit menettivät suuntavaistonsa. Niinpä helikoptereista viidakkoon pudotettiin lamppuja, joista hehkui kirkas valonsäde. Se johdatti heidät ulos viidakosta kuin tähti opasti tietäjät Betlehemiin. Myös äitivoima valjastettiin käyttöön: kapinallisten äidit kirjoittivat heille: kaipaan sinua, tule kotiin. Operaatiossa etsittiin viidakkoon kadonnutta lasta, ei vihollista.

Mistä löytyvät tarinat, jotka toisivat meitä yhteen eivätkä katkoisi yhteyksiä toisiimme?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu