Harmaan torpan pojat ja tyttäret

”On aivan realistista ajatella, että minusta olisi tullut metsän reunoja kulkeva, puunaisia veistävä pöljä, jos Suomessa ei olisi ollut ilmaista koululaitosta, johon saattoi myös harmaan torpan poika mennä opiskelemaan. (kirjailija Matti Mäkelä)

Vaikka Matti Mäkelä kävi kansa- ja oppikoulun, hän tuli tokaisseeksi myös peruskoulun kantavan idean. Ajasta huolimatta harmaan torpan poikia ja tyttäriä on aina.

Silloin tällöin kannattaa vilkaista myös Perusopetuslakia:

Pykälä 2 

Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.

Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella.

Kyllä on kauniisti kirjoitettu.

Hesarin Kirjaston tämän viikon kirja on Matti Mäkelän muistelmateos Pitelemätön.

* * *

8.6. HS

Kun Matti Mäkelä kuuli kuolevansa, hän kirjoitti muistelmiensa alun uusiksi: Kirjailijan elämä on kuin koko Suomen tarina torpasta sivistykseen

Maalaispojasta tohtoriksi nousseen Matti Mäkelän enimmäkseen hauska kirja muuttui yllättäen testamentiksi.

0
Kai-Ari Lundell
Perussuomalaiset Vantaa
Ehdolla kuntavaaleissa

Päätä pidempi.
Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja 2021
Opetushallituksen johtokunnan varajäsen 2019
Eduskuntavaaliehdokas 2019
Vantaan Kirkkovaltuusto 2019
Hämeenkylän seurakuntaneuvosto 2019
Kaupunginvaltuutettu 2017
Opetuslautakunta 2017
Eduskuntavaaliehdokas 2015
OAJ:n valtuuston jäsen 2014
Vuoden Luokanopettaja 2013
http://kaiarilundell.blogspot.fi
http://properuskoulu.blogspot.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu