Perussuomalaisten kivikova kannatuspohja 14 prosenttia

Kokoomus edelleen selvästi suosituin puolue, Sdp vahvistanut kannatustaan (HS 16.7.2022)

Kokoomus jatkaa kärjessä Suomen suosituimpana puolueena HS:n heinäkuun mielipidemittauksessa. Oppositiopuolueen kannatus laski hieman, mutta sillä on edelleen selvä etumatka seuraaviin.

Kantar TNS:n Helsingin Sanomien toimeksiannosta tekemän mielipidetiedustelun perusteella kokoomusta äänestäisi 23,9 prosenttia suomalaisista, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

* * *

Ei ole kuin muutama vuosi, kun Perussuomalaisten kivikovana kannatuspohjana pidettiin kahdeksaa prosenttia. Puolue on onnistunut siitä huolimatta tekemään hyvän tuloksen kolmissa edellisissä eduskuntavaaleissa, mikä on vaatinut sekä ehdokkailta ja kentältä kovaa työtä.

Viime eduskuntavaaleissa kannatuspohja oli parhaimmillaan viikko varsinaisen vaalipäivän jälkeen. Puolueen loppukiri oli hurja, mutta aika loppui kesken.

Näyttää siltä, että juuri eduskuntavaalit on meidän vaalit. Eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten teemat purevat paremmin kuin muissa vaaleissa. Saamme ihmiset vaaliuurnille.

Nyt lähdemme liikkeelle huippulukemista kolmossijalta, matkaa kakkoseen ja ykköseen ei ole paljoa. Todennäköisesti kolmen kärki tulee tasoittumaan huomattavasti.

Keskusta ei tule saamaan aluevaalien tapaista veret seisauttavaa tulosta. Vihreät totuttuun tapaansa kyykkää jälleen kerran.

Vaalit ovat poliitikon parasta aikaa, vaikka tällä kertaa jätän eduskuntavaalikekkerit väliin. En lähde ehdolle, vaan annan nuorille Vantaan Perussuomalaisten ehdokkaille tilaa. Toimin kylläkin Vantaan vaalipäällikkönä.

Tähän mennessä on nimetty kuusi vantaalaista ehdokasta: Tanja Aidanjuuri, Janne Hartikainen, Jeppe Isberg, Suvi Karhu, Pasi Liukkonen ja Juha Suoniemi.

Kansanedustaja Mika Niikko ei ole vielä ilmoittaunut ehdolle. Vantaan Perussuomalaisten tavoite on saada kahdesta kolmeen ehdokasta läpi.

Kai-Ari Lundell: Perussuomalaisten kivikova kannatuspohja 14 prosenttia (kaiarilundell.blogspot.com)

+1
Kai-Ari Lundell
Perussuomalaiset Vantaa
Ehdolla aluevaaleissa

Päätä pidempi.
Aluevaltuutettu 2022
Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja 2021
Kaupunginhallituksen jäsen 2021
Kaupunginvaltuutettu 2021
Opetushallituksen johtokunnan varajäsen 2019
Eduskuntavaaliehdokas 2019
Vantaan Kirkkovaltuusto 2019
Hämeenkylän seurakuntaneuvosto 2019
Kaupunginvaltuutettu 2017
Opetuslautakunta 2017
Eduskuntavaaliehdokas 2015
OAJ:n valtuuston jäsen 2014
Vuoden Luokanopettaja 2013
http://kaiarilundell.blogspot.fi
http://properuskoulu.blogspot.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu