Sote-uudistus kurittaa Pääkaupunkiseutua

Hallituksen kaavailema sote-uudistus on vieläkin huonompi kuin edellisen hallituksen ehdotus. Pääkaupunkiseudun asukkaiden kuntaverotukseen ollaan tekemässä kovia rakenteellisia muutoksia, sote-rahoitusta leikattaisiin selvästi enemmän kuin sote-menoja siirtyisi. Jos rahoitus kierrätetään valtion kautta, isot pääkaupunkiseudun kaupungit ovat suuria häviäjiä.

Nyt uudistuksen avulla pumpataan esim. Vantaan omia verotuloja muualle Suomeen huomattavasti rajummin kuin nyt. Vantaan sote-yhtälö on sellainen, että keskinkertaisellakin matikkapäällä varustettu ihminen ymmärtää, että Vantaa ei pysty jäljellä jäävällä 6,37 prosentin kuntavero-osuudella järjestämään säädyllistä koulutusta tai kunnollisia päiväkoteja kaupungin lapsille, tai investoimaan suunniteltuihin tulevaisuuden hankkeisiin, tai lyhentämään massiivisia lainojaan. Vantaa kuten Espookin ovat hyvin velkaisia kaupunkeja.

On selvää, että Vantaa ei pysty rakentamaan kallista ratikkalinjaansa Länsimäestä Hakunilan, Tikkurilan ja Aviapoliksen kautta Lentoasemalle. Pitää kehittää halvempi ratkaisu kuin ratikka, tosin on epäselvää, riittääkö rahat edes nivelbussiratkaisuun. Niin kova tuo 12,63 prosentin osuus on.

Kaikki viimeistään nyt huomaavat, miksi Keskusta tunki hallitukseen veret seisauttavan eduskuntavaalitappion jälkeen. Puolue sinnittelee hallituksessa, vaikka kannatusluvut putoavat kohta alle historiallisen kymmenen prosenttiyksikön. Keskusta haluaa roikkua takiaisena hallituksessa, koska tulonsiirto suurilta kaupungeilta maaseutukunnille hallituksen suunnitelmien mukaan tulee olemaan historiallisen suuri.

Samalla kaavailtu sote-rahoitusmalli vaarantaa suurten kaupunkien itsehallinnon, kun kaupungit tulevat riippuvaisiksi valtion päätöksenteosta. Pääkaupunkiseudun suuret kaupungit lyödään kumaraan.

Vantaan lausunto menee kaupunginvaltuuston käsittelyyn ensi maanantaina. Kun tuhka on laskeutunut maahan ja äänestys on ohi, vantaalaiset näkevät, keiden puolella valtuutetut ovat.

Kaupunginhallituksessa muutettiin useita kaupunginjohtaja Ritva Viljasen (sd) lausuntoehdotuksen kohtia, jotka olivat erittäin kriittisiä. Nyt vaikuttaa siltä, että valtakunnanpolitiikka on hiipinyt Vantaan kaupunginhallituksen saliin, kun Viljasen kriittistä lausuntoehdotusta viilattiin myötäkarvaan SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden tuella äänin 7-6.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Multala (kok) kiteytti asian hienolla lauseella: Vantaan kaupunginvaltuuston on puolustettava kuntalaisten palveluita ja järkevää verovarojen käyttöä, ei hallituksen tarpeetonta uutta hallintoa.

Maanantaina nähdään, ketkä puolustavat.

Varmaa on, että Kokoomus, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit puolustavat vantaalaisia. Hyvin mielenkiintoista on, hajoaako SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden yhteisrintama.

Olen ensimmäisen kauden valtuutettu. Tähän mennessä Vantaan valtuusto on päätöksissään pyrkinyt yhteisrintamassa pienistä näkemyseroista huolimatta ajattelemaan vantaalaisten etua.

Näyttää siltä, että sote-uudistus on ensimmäinen rajusti valtuustoa jakava asia. Maanantainen äänestys on tavallaan samalla Vantaan Kuntavaalien2021 lähtölaukaus, joka aktivoi varmasti äänestäjät ajattelemaan.

http://kaiarilundell.blogspot.com/2020/09/sote-uudistus-kurittaa-paakaupunkiseutua.html

* * *

16.9. HS

Sote-uudistus saa ankaraa arvostelua

Vantaalla nähtiin erikoinen äänestyskierros, kun kaupunginhallitus viime viikolla muutti useita kohtia kaupunginjohtaja Ritva Viljasen (sd) tekemästä erittäin kriittisestä lausuntoehdotuksesta.

Äänestystulos syntyi hallituspohjan puolueiden eli sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden tuella äänin 7–6.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Multala (kok) arvioi, että uudistusta ollaan nyt tekemässä hallinto edellä.

’’Esitys ei sisällä mitään palveluita parantavia elementtejä, ja se heikentää merkittävästi kaupungin edellytyksiä tuottaa koulutuspalveluita ja huolehtia elinvoimastaan”, Multala kommentoi.

Vantaalla kaupunginhallituksen kokouksessa kokoomus, perussuomalaiset ja kristilliset jäivät tappiolle puolustaessaan kaupunginjohtajan pohjapaperia.

Esimerkiksi vastaus lausuntopyynnön kysymykseen, turvaako esityksen sääntely ”riittävällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla” sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen, muuttui äänestyksen jälkeen kielteisestä myönteiseksi.

Vääntö kohdistui sote-uudistuksen kohtaan, jossa yksiselitteisesti kiellettäisiin sote-maakuntaa ulkoistamasta laajoja toiminnallisia kokonaisuuksia, koska maakunnalla olisi oltava riittävä oma palvelutuotanto. Viljanen piti esitystä epäselvänä, mutta hallituksen enemmistö poisti tämän kritiikin.

Myös kaikki Vantaan kommentit kuntapohjaisen mallin puolesta ja maakuntamallia vastaan poistettiin virkamiespohjasta.

Lausuntoon jäi kuitenkin kohta, että Vantaan kaupunki tulee olemaan uudistuksessa yksi suurimmista häviäjistä. Uudistus kohtelee erityisen epäoikeudenmukaisesti kuntia, jotka ovat pystyneet omilla toimillaan pitämään sote-kustannukset keskiarvoa alemmalla tasolla.

Vantaan lausunto menee kaupunginvaltuuston käsittelyyn ensi maanantaina, jolloin selviää Multalan mukaan kenen puolella vantaalaiset valtuutetut ovat.

”Lausuntokierros on sitä varten, että kaupunki tuo esiin esityksen hyvät ja huonot puolet. Vantaan kaupunginvaltuuston on puolustettava kuntalaisten palveluita ja järkevää verovarojen käyttöä, ei hallituksen tarpeetonta uutta hallintoa’’, Sari Multala sanoo.

Kai-Ari Lundell

Päätä pidempi. Opetushallituksen johtokunnan varajäsen 2019 Eduskuntavaaliehdokas 2019 Vantaan Kirkkovaltuusto 2019 Hämeenkylän seurakuntaneuvosto 2019 Kaupunginvaltuutettu 2017 Opetuslautakunta 2017 Eduskuntavaaliehdokas 2015 OAJ:n valtuuston jäsen 2014 Vuoden Luokanopettaja 2013 http://kaiarilundell.blogspot.fi http://properuskoulu.blogspot.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu