Pakon olemus on myös poliittisesti määriteltävissä

Vierastan hieman ajatusta, että yksittäisten ihmisten kehoon voitaisiin pakolla poliitikoiden ja virkamiesten päätöksillä työntää metallinen piikki. 100% rokotekattavuus on mahdoton tavoite monestakin eri syystä. Kannatan vapaaehtoista pakkoa, joka perustuu velvollisuuteen toimia oikein.
Preussilainen filosofi Immanuel Kant puhuukin hyväntahtoisuudesta juuri velvollisuutena.
Kuulun itse etuoikeutettuun pohjoisen pallonpuoliskon ihmisiin. Ilman rokotteita olisin jo kuollut tai vaikeasti vammautunut. Armeijassa minun arvioitiin soveltuvan konekivääriampujaksi. Sekin on velvollisuus, mutta ei kuitenkaan pakko. Pakon olemus on myös poliittisesti määriteltävissä. Siinä on jotakin pahanenteistä.
Itse mielellään määrittelisin sen filosofisesti. Varsinkin länsimaissa on yritetty välttää kaikkea poliittista pakkoa. Edes sotaan ei ole pakko lähteä. Rokotepakko tarkoittaisi ihmisten pidättämistä, vangitsemista ja tuomitsemista. Viimeisessä kädessä ihmisiä haettaisiin kodeistaan väkisin rokotettavaksi. Deterministinen maailma on pakon kahlitsema.
Sitä tarkoittaa pakko, sillä pakon olemus on väistämätön. Ehdottomuuden edessä kaikki liike on kuollutta. Ja sekään ei johtaisi täyteen rokotekattavuuteen, sillä kaikissa ihmisyhteisöissä on jokaisessa asiassa vastaan panevia vahvoja voimia. Se kaikki on varmaankin geeneissä, sillä silloin mikään erehdys ei tuhoa koko yhteisöä.
Jos taas pakolla tarkoitetaan sitä, että sen voi välttää sakoilla tai muilla vastaavilla seuraamuksilla, kyseessä ei ole pakko ollenkaan. Sillä kuolemaakaan ei voi välttää rukoilemalla eikä sakkoja maksamalla.

+2
KaiBackman
Vasemmistoliitto Helsinki

Olen toiminut Helsingin Vasemmiston piirihallituksen jäsenenä vuosina 2017 - 2019. Olen Vasemmistoklubin jäsenen. Toimin Vasemmistoliiton eläinpoliittisessa työryhmässä. Olen Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varajäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu