Syvä ja kylmä avaruus on vihamielinen ympäristö ihmiselle

Ihmisellä on elintilaa vain ohuella maapallon elonkehällä. Kaikkialla muualla ihminen kuolee loputtomassa, miljardien valovuosien avaruudessa jumalaansa raivokkaasti huutaen. Maapallon todellisia valtiaita ovat bakteerit ja muut pienet eliöt sekä kuolleet informaatiopaketit, jotka ovat ihmistä paljon älykkäämpiä. Ihmiskunta ei ole maapallon valtias, sillä mielivalta muuta elämää kohtaan ei ole todellista valtaa.

Ilmastonmuutos ja muu ympäristön tuhoutuminen on hillittömän tuotannon aiheuttama. Katastrofin seurauksillakin tullaan tekemään liiketoimintaa, joka nopeasti pahentaa tilannetta. Kapitalismi ei voi toimia ilman talouskasvua, se ei voi loputtomiin jatkua rajallisessa fysikaalisessa tilassa. Maapallon resurssit ovat jo nyt reippaasti ylitetty. Tarvitaan siis uusi maapallo entisen lisäksi. Itse asiassa tarvitaan monta maapalloa lisää jatkuvan talouskasvun ylläpitämiseksi.

Kapitalismin kasvavat ongelmat, ilmastonmuutoksen ja romahtavien ekosysteemien seuraukset sekä ihmisen lyhytnäköinen toiminta, tolkuton väkivaltaisuus ja kykenemättömyys tehdä järkevää, suunnitelmallista yhteistoimintaa toisten ihmisten kanssa planeettamme kantokyvyn edellyttämissä puitteissa. Siinä ovat tuntemamme sivilisaation uhkakuvat kaikessa kauheudessaan.

Mikäli kapitalistista tuotantokoneistoa ei pystytä ihmisen toimesta pysäyttämään, kaiken loppu on hyvin lähellä. Missä poliittisessa aparaatissa on päätetty, että kaiken pitää olla koko ajan nopeampaa ja tehokkaampaa? Pienellä planeetalla tila ja mahdollisuudet ovat rajalliset, siksi kapitalistinen talouskasvu ei voi jatkua loputtomiin.

Mitä pohjoinen pallonpuolisko tekee, kun ilmastomuutosta pakenee vaikkapa vain 300 miljoonaa ihmistä? Minne ihminen menee ekosysteemien romahdettua? Syvä ja kylmä avaruus on vihamielinen ympäristö ihmiselle. Sen pimeys ja äärettömyys järkyttävät ihmistä, mutta kukaan ei kuule ihmiskunnan kauhun huutoja. Ihminen, miksi et kuunnellut järjen, kohtuullisuuden sekä kauneuden ja totuuden vienoa ääntä?

Pohjoisen pallonpuoliskon kerskakulutukseen kuuluu eteläisen puolen syvenevät joukkohaudat. Narsististen rakenteiden vahvistaminen varmistaa myös pohjoisen täydellisen katastrofin. Tuhansien tiedemiesten varoitukset joukkotuhosta hukkuu tavaroiden mafian ja kaikenlaisen magian hirmumyrskyn alle. Puolihullut huutavat lisää joukkotuhoaseita, tajuamatta olevansa itse maalitauluja, joihin kaikki aseet on suunnattu.

Jokaisen ihmisen velvollisuus on toimia maapallolla olevan elämän olemassaolon puolesta. Ihmiskunnan vuorovaikutus muun olemassa olevan kanssa on muuttamassa luonnettaan tuntemattomaan suuntaan. Jos kerran kuollut informaatiopaketti, koronavirus, saa maailman rikkaat ihmiset vapisemaan pelosta, mitä luulette koko olemassa olevan saavan aikaan.

0
KaiBackman
Vasemmistoliitto Helsinki

Olen toiminut Helsingin Vasemmiston piirihallituksen jäsenenä vuosina 2017 - 2019 sekä turvallisemman tilan työryhmässä 2019 - 2020. Olen Vasemmistoklubin johtokunnan jäsenen. Toimin myös jäsenenä Vasemmistoliiton eläinpoliittisessa työryhmässä. Olen Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varajäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu