Jyrki Katainen suhmuroi Eurojackpot -voiton Siilinjärvelle!

Suomi on kehittynyt salaliittoteorioiden luvatuksi maaksi. Salaliittoja – tai ainakin salaliittoteorioita synnytetään peloittelutarkoituksella ainakin Perussuomalaisten puoluetoimistolla ja sen ajatushautomossa Suomen Perustassa. Mukavahan niitä teorioita on kehitellä ja kokeilla kepillä jäätä, kuinka typeriksi kannattajat lopulta taantuvat.

Luulen, että havaitsin salaliittoteorian pohjan juuri äsken. Luin huvittuneena Perussuomalaiset rp:n ikioman kansantaiteilijan J. Sakari Hankamäen blogia EKP:n ohjauskoron laskupäätöksestä. Hankamäki kirjoitti kuin olisi talousoppinut tai edes ymmärtäisi taloudellisia lainalaisuuksia. Mutta sitten helikopterista pudotettavaan rahanjakoon päästyään hän laukaisi salaliitto-olettaman, jota kukaan tuskin osasi ennakoida. Kansantaiteilija ehdotti, että Jyrki Katainen olisi järjestellyt Eurojackpot voiton kotiseudulleen! Ja miksi: koska hän on saamassa johtajapaikan Sitrassa!

Annetaanpa taiteilijan itse kertoa omin sanoin:

”Erikoinen tapahtuma oli muuten eurojackpotin päätyminen Siilinjärvelle Jyrki Kataisen kotikonnuille heti hänen päästyään matkalle SITRAn yliasiamieheksi. Siinä taattua ”helikopterirahaa”.”

Pyydän anteeksi, että klikkauksia kerjätäkseni päätin otsikon huuto- enkä kysymysmerkkiin.

kainiemelainen

Punavihreä oikeistopopulisti, joka pysyy tiukasti keskustassa. En halua erotella ja jakaa ihmisiä kuplallisiin ja kuplattomiin, vaan käyn keskustelua kaikkien kanssa, tykkäsivät tai eivät.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu