Kuka tykkää Väyrysestä?

Luin päivän Väyrysen. Jäin jotenkin miettimään kommentointia seuratessani, kenelle Paavo oikein kirjoittaa. Blogit toistavat samaa rataa, ensin katsaus siihen mitä kaikkea hän aiemmin kirjoittikaan ja sitten vähän uuteen uskoon pakinointia Venäjän puolesta. Kommentoijat lyövät entistä ulkoministeriä kuin vierasta sikaa eikä arvostusta tunnu heruvan. Hämmästyinkin sitä, että blogia oli tykännyt 5 henkilöä.

Onhan se kovin vähän. Mies on kuitenkin entinen ministeri ja luulisi hänen liepeillään pyörivän monikymmenpäinen kannattajajoukko. Mutta toisaalta: kun mietimme, millaista tekstiä Paavo sylkee, niin onhan 5 tykkääjää sitä katsoen aika monta.

Mutta tuumasta toimeen. Kävin läpi hänen 20 viimeisintä blogiaan ja merkkasin ruutupaperille ja sain otoksen. Paavon kahdessakymmenessä viimeisessä blogissa on ollut kaikkiaan 32 eri tykkääjää.

Kolmessa blogissa oli yksi tykkäys ja niin ikään kolmessa oli kolme tykkäystä. Tykkäyksien keskiarvo oli niinkin mukava, kuin 5,15 tykkäystä/blogi. Mediaani oli 5.

Kolmestakymmenestäkahdesta tykänneestä 13 oli tykännyt vain yhden kerran ja 19 oli tykännyt useasti. Mediaani oli 3 tykkäystä/tykkääjä ja keskiarvo 3,21 tykkäystä/tykkääjä.

Sinänsä tätä hommaa helpotti se, ettei Paavon blogia ollut tykätty kuin kerran yli 10 kertaa. Tuolloin tykkäyksiä tuli 12. Kun alusta ei näytä kuin 10 viimeisintä tykännyttä, kaksi tykännyttä jäi hämärän peittoon.

Se ei kuitenkaan muuttane kärjen järjestystä, sillä ylivoimaisesti eniten Paavon viestittelystä on tykännyt Markku Hatakka. Tuo rämäpää ei ole kuin viidesti huitaissut ohi tykkää napista. Käypä korjaamassa tilanne, Markku!

Muita uutteria tykkääjiä ovat olleet Tuukka Lampela ja Jouni Halonen. Onnittelut myös heille.

 

+11
kainiemelainen
Sitoutumaton Helsinki

Punavihreä oikeistopopulisti, joka pysyy häpeämättömästi keskustassa. En halua erotella ja jakaa ihmisiä kuplallisiin ja kuplattomiin, vaan käyn keskustelua kaikkien kanssa, tykkäsivät tai eivät.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu