Lapsiperheiden hyvinvointi korkeakulttuurin edelle!

Korona-aika ja koronatoimet ovat vaikuttaneet huomattavasti lapsiperheiden arkeen. 24.3. KSML kirjoitetiin tutkimuksesta, jossa joka kolmas vauvaperheen vanhemmista ilmoitti olevansa uupunut.
On huomioitava, että kaikista uupuneimmat vanhemmat eivät varmasti ole jaksaneet vastata koko kyselyyn. Lapsiperheiden arjen kuormittavuudesta perheet eivät ehkä halua puhua.
Lapset tuovat niin paljon sisältöä ja iloa perheeseen, että sen voimalla venytään. Tämä poikkeusaika on muuttanut perinteisiä perheiden turvaverkkoja ja käytänteitä, ja siksi olisi nyt Jyväskylän kaupungin erityisen tärkeää huomioida lapsiperheet kaikessa päätöksen teossa.
Se maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, sillä hyvinvoivissa perheissä kasvaa tasapainoisia lapsia.
ASUINALUEIDEN turvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota, kun lapset viettävät enemmän aikaa kotona. Myös viheralueiden läheisyydellä on suuri merkitys.
Monet harrastukset, kuten kuorot ja partiot ovat peruttu korona-rajoitusten takia.
Perheille ja lapsille on tavallista tärkeämpää leikkipuistojen läheisyys ja yhdessä ulkoilu, joka myös lisää koko perheen hyvinvointia. Siksi leikkipuistojen saatavuus ja niiden hyvässä kunnossa pitäminen on arvokasta.
Lasten hyvinvoinnin ja viihtymisen kannalta on erittäin olennaista päiväkoti- ja kouluryhmien riittävän pieni koko. Näin melun taso pysyy matalalla ja jokainen lapsi saa riittävästi aikuisen huomiota ja opetusta.
Pienet ryhmäkoot vaikuttavat myös työntekijöiden jaksamiseen, joka vähentää henkilökunnan vaihtuvuutta. Erityistä tukea tarvitseville lapsille tulisi olla riittävästi erityisopettajia ja avustajia.
KAUPUNGIN PITÄISI huomioida lapsiperheiden kotipalvelun resurssit, että sitä olisi saatavilla ja riittävän matalalla kynnyksellä.
Ajoissa annettu apu ennaltaehkäisee paljon. Lastensuojelun ja lasten- ja nuortenpsykiatrisen hoidon kyvyt pitäisi olla tarpeiden mukaista, myös korona-aikana.
Tämä tuo ison haasteen Jyväskylän kaupungille keskellä kiristynyttä taloustilannetta. Siksi olisikin erittäin tärkeää kehittää tiivistä yhteistyötä muiden lasten parissa työskentelevien tahojen, kuten seurakuntien, järjestöjen ja yritysten kanssa.
Esimerkiksi tukihenkilötoiminta mahdollistaa harrastustoimintaa jokaiselle lapselle vanhempien varallisuudesta riippumatta.
Lapset eivät tarvitse hienoja konserttisaleja, eikä sinfonioista ole apua uupuneille vanhemmillekaan. Siksi kaupungin resurssit tulisi kohdistaa lapsiperheiden peruspalveluihin, eikä aikuisten korkeakulttuuriin.
Tavallisten päättäjien voi olla vaikeaa huomioida lapsiperheiden arjen tarpeet, jos heillä ei ole muistikuvaa nykypäivän lasten kasvatuksen haasteista.
Kuka seisoo lapsiperheiden puolella, jos ei lapsiperheet itse. Vaatii voimavaroja ja rohkeutta puuttua asioihin, mutta tehdään se yhdessä omien sekä muiden lasten puolesta!
Kirjoittaja on Jyväskylän seudun perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas (ps.)
+1
KaisaGaredew
Perussuomalaiset Jyväskylä
Ehdolla kuntavaaleissa

Perussuomalainen perheenäiti, joka haluaa lapsilleen turvallisen ja itsenäisen Suomen!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu