Marinin uusi normaali – joka neljäs koronapotilas on rokotettu?

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoivat tiedotustilaisuudessa torstaina 7.10, että sairaalan koronapotilaista kolme neljästä on rokottamattomia, eli joka neljäs on rokotettu. Jo puoli vuotta sairaalahoidossa on ollut noin 100 koronapotilasta päivittäin, joista alle 30 tehohoidossa. Se tarkoittaa, että Suomessa sairaalahoidossa yli 90 prosenttia potilaista on muita kuin koronapotilaita. On ollut koko epidemian ajan.

Suomessa kuolee vuosittain 55 500 ihmistä. Koko korona-aikana eli 1,5 vuoden aikana koronaviruksen kanssa on kuollut noin 1100 ihmistä. Kuolleiden mediaani-ikä on yli 80 vuotta (THL, 6.10.2021). Kokonaiskuolleisuus ei ole koronan takia kasvanut. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen terveydenhuolto ei ole epidemian missään vaiheessa ollut lähelläkään ylikuormittumista. Näin on todennut THL:n johtaja Mika Salminen (Yle, 4.9.2021).

Siis, onko tämä Marinin uusi normaali? Siitä olisi pitänyt keskustella jo aiemmin. Toisaalta, jos sata tai kaksikin sataa koronapotilasta ruuhkauttaisi Suomen koko terveydenhuollon, niin olisi syytä kysyä, että onko terveydenhuolto mitoitettu ja organisoitu oikein?

Näin jatkuu yli talven

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on tehnyt laskelman rokottamattomien koronapotilaiden muodostamasta rasituksesta terveydenhuollolle tulevaisuudessa. Laskelman mukaan potilaista jatkossa noin 70 prosenttia tulee olemaan yli 50-vuotiaita. Alle 50-vuotiaiden sairastuneiden todennäköisyys joutua sairaalahoitoon on vain alle viisi prosenttia (HUS, 6.10.2021), vaikka näiden nuorempien ikäluokkien tartuntaluvut ovat korkeampia. Sama tilanne on jatkunut Suomessa jo yli puoli vuotta.

STM varoittaa tautitilanteesta ja nimenomaan rokottamattomien määrästä. Voidaan kysyä, että miksi? Missä on lääkärien etiikka ja moraali, kun yksipuolisesti syyllistetään ja maalitetaan vain yhtä ihmisryhmää? Siis, yleensä ketään! Erityisesti, kun lääkärit tunnustavat, että myös rokotettu voi tartuttaa viruksen ja brittitutkimuksessa on todettu, että rokotetut ja rokottamattomat voivat olla yhtä tartuttavia (Nature, 6.10.2021).

Oikeus hoitoon kuuluu jokaiselle, sanoo HUS:n johtaja, Lasse Lehtonen. Lääketiede toimii armollisuusperiaatteella ja rokottamattomien hoitamatta jättäminen olisi sekä lääketieteen etiikan että Suomen juridiikan näkökulmien vastaista, kertoo Lehtonen (IL, 8.10.2021)

Marinin blogi pandemiakriisin totalitaarisen teorian airuena

Professori Arthur Versluis (2006) on määritellyt totalitarismin olevan ”modernin ilmiön totaalisen keskitetystä valtiovallasta yhdistettynä yksilön ihmisoikeuksien tuhoamiseen”. Versluisin ajattelussa koronaepidemian poliitikot, virkamiehet ja lääkärit ovat hallitsijoina nousseet lähes jumalaiseen asemaan, jotka ovat helposti vallalla korruptoitavissa. Hallitsijat ovat saavuttaneet asemansa ylidramatisoimalla viruksen vaarallisuutta. Olivatpa hallitsijoiden esittämät uhkakuvat oikeita, kuviteltuja tai väärennettyjä, niin median avustuksella niillä synnytetään ja ylläpidetään pelkoa.

Ruotsissa asuva näyttelijä Ville Virtanen huomasi Suomeen tullessaan pelon ja vastakkainasettelun ilmapiirin. ”Pidän siitä, miten Ruotsissa on tiedotettu asiasta. Siellä ei ole luotu pelkoa ja hysteriaa asian ympärille”. Oli vähän ruttoinen olo täällä Suomessa, kertoi Virtanen, kun oli ollut ilman maskia. (IL, 8.10.2021)

Mediassa auktoriteettien äänellä painotetaan vain yhtä asiaa, eli koronavirusta, suhteettoman paljon ja sitä, että vallan pitäjien toimenpiteet ovat oikeita ilman vaihtoehtoja. Tämän ansiosta massat eli kansalaiset ovat taipuvaisia ahdistumaan ja olemaan alttiita hallitsijoiden esittämille ratkaisuille. Tällaiseen massapsykoosin hallintaan kriisijohtamisen prosessina ovat viitanneet myös muun muassa massapsykoosin tutkija Joost Meerloo (2009) ja – Sanna Marin blogissaan 10.8.2010.

Professori Mattias Desmet (2021) toteaa, että totalitarismiin kuuluu vihollisen nimeäminen ja syyllisen löytäminen muualta kuin omasta toiminnasta. Aluksi vihollisena oli ”vaarallinen virus” ja nykyään rokottamattomat. Desmet muistuttaa myös vallan pitäjien halusta pysyä ”kriisissä”, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että rajoituksia ei haluta purkaa.

Aika aukaista yhteiskunta kokonaan

THL:n Mika Salminen kertoo, että suuremman riskin rajoituksia on purettu turhan aikaisin. (STM, 7.10.2021) Mutta miksi? Puolentoista vuoden epidemiologiset ja lääketieteelliset tilastotiedot osoittavat, että koronatauti ei Suomessa juuri poikkea kausi-influenssasta. THL on lausunnossaan viruksen vaarallisuudesta kirjannut Onnettomuustutkintakeskukselle, että ”koronavirus on aiheuttanut Suomessa vähemmän kuolemantapauksia kuin keskimäärin arvioidaan tapahtuvan influenssakautena vuosittain”. (OTKES, 30.6.2021)

Pääministeri Sanna Marinin mukaan koronarajoituksia ei ole purettu liian nopeasti. Hänen perustelunsa osoittaa kokonaisvaltaista tarkastelua. ”Emme voi pitää yhteiskuntaa suljettuna vain sen vuoksi, että osa ihmisistä ei ole rokotetta halunnut ottaa”. (Yle, 7.10.2021) Marinin mukaan halu palata normaaliin on kova, niin terveydellisesti, hyvinvoinnillisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisesti raskaan kriisin päätteeksi. Kansainväliset esimerkit niin Islannista, Israelista kuin Englannista osoittavat myös, että rokottamalla laumasuojaa ei saavuteta.

Hallituksen hyvä strategia olisi auttanut

Viruksen kanssa on vain opeteltava elämään yhteiskunta auki. Myös THL:n koronalääkärit (IL, 8.6.2021, YLE, 19.7.2021) esittivät kokonaisvaltaista keskustelua siirtymisestä normaaliin, jossa myös koronan terveysturvallisuus olisi hyväksytyllä riskillä otettu huomioon. Kansainvälisessä tiedemaailmassa tästä on keskusteltu koko epidemian ajan. Suomessa tämä keskustelu on tukahdutettu.

Versluisin opein keskustelua kärjistää ”vihollisen” etsiminen rokottamattomista ja hallituksen hirttäytymisestä rokotekattavuuteen. Hallituksella olisi tullut olla strategia selkeine tavoitteineen, riskitasoineen, indikaattoreineen ja toimenpiteineen, mikä olisi helpottanut siirtymää uuteen normaaliin. Nyt se tapahtuu pääministeri Marinin päätöksillä, valmistelematta, mutta vääjäämättä. Pääministeri näyttää esimerkkiä antamalla poskisuudelmia televisiossa (4.10.2021) ja rennolla saunaillan yhdessäololla sosiaalisessa mediassa. (Uutissuomalainen, 25.8.2021)

Ihmisille koronasietämiseen ohjeeksi riittää: pese kädet, yski ja aivasta hihaan, pidä etäisyyttä ja pysy sairaana kotona. Ne jotka haluavat käyttää maskia, voivat sitä käyttää. Ne jotka haluavat ottaa rokotuksen, voivat sen ottaa.

+8
Kalevi Makinen

Filosofian tohtori, Master of Security ja tutkija.

Strategisen suunnitteluun ja johtamiseen paneutuminen on vienyt kansainvälisissä ja kansallisissa organisaatiossa niin esimies- kuin asiantuntijatehtäviin. Kokemusta on kertynyt niin julkisen sektorin ministeriöiden kuin yksityisen sektorin tehtävistä.

Master of Security on johdattanut syvälliseen turvallisuusasioiden tarkasteluun kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Kokonaisturvallisuuden tutkiminen jatkuu.

Analyytikon ja Senior Strategic Adviser tehtävät kansainvälisissä organisaatioissa muun muassa Euroopassa, Kaukasiassa ja Lähi-idässä ovat syventäneet tutkijan otetta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu