Suomen Kuvalehti myötäilee hallituksen sote-esitystä näennäisen puolueettomasti

SK ei ole missään vaiheessa hyväksynyt Sipilän tai Marinin hallitusten esityksiä haastavia kannanottoja, mutta puoltavia kirjoituksia on julkaistu. Nyt kantaa ottaa itse päätoimittaja toistellen varovaisen myötäsukaisesti hallituksen retoriikkaa. Tässä muutamia kommentteja.

Päätoimittaja toteaa kirjoituksessaan perustuslakivaliokunnan ”hyväksyneen hallituksen esityksen suuret linjat.” Tosiasiassa mitään suurten linjojen hyväksyntää ei ole tapahtunut vaan valiokunta ei nähnyt uudistuksen läpiviemiselle suuria perustuslaillisia esteitä. Se ei ottanut lainkaan kantaa esityksen terveydenhoidolliseen sisältöön. Tällainen on tyypillistä asioiden poliittista hämärtämistä.

Hän kertaa sote-uudistuksen surkean etenemishistorian ja tukee näin hallituksen rummuttamaa mielikuvaa, että nyt pitäisi viimein päättää riippumatta siitä, ettei uudistus toteuttaisi ainuttakaan sille asetettua tavoitetta.

Hän toteaa myös, että ”tarkoitus oli muun muassa kaventaa terveyseroja ja saada perusterveydenhuolto parempaan kuntoon, jotta kallis erikoissairaanhoito ei kuormittuisi. Tämä ei onnistu, jos vastuu palveluista on periaatteessa kolmellasadalla kunnalla ja käytännössä myös suurella joukolla kuntayhtymiä. Rahakin kulkee niin monimutkaisia reittejä, ettei kokonaisuus ole kenelläkään hyppysissä”. Vaikka päätoimittaja ei sano sitä suoraan, hän vihjaa, että hallituksen esityksen maakuntamalli on hyvä. Kuitenkin voidaan olla varmoja, että mainitut tavoitteet olisi mahdollista toteuttaa muulla tavoin ja ylivoimaisesti hallituksen esitystä paremmin.

Päätoimittaja vetää esiin esimerkin Ruotsista, jonka sote-malli vastaa pitkälti hallituksen esitystä, korostaen, että Ruotsinkin nykytilan rakentamiseen kului toistasataa vuotta. Näin hän luo epäsuorasti kuvaa, että Ruotsin malli olisi hyvä tai tavoiteltava, vaikka se monelta osin ei ole vastannut odotuksia. Satavuotiseen kehitykseen viittaaminen antaa ymmärtää, ettei ole tärkeää huomioida, ettei hallituksen esitys toteuttaisi asetettuja tavoitteita.

Suomen Kuvalehti ole ennen laatulehti, mutta nyt se on ilmiselvästi poliittisten ”markkinavoimien” narussa. Mielestäni oli päätoimittajalta harkitsematonta lähteä mukaan hallituksen tyhjänpäiväiseen retoriikkaan.

 

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu