Kerettiläisestä VR-uskosta luovuttava

Tuoreet uutiset vain vahvistavat aiemman havaintomme, että valtion täysin omistama VR Group tekee yhteiskunnan kustantamilla kiskoilla mitä tahtoo. Vanhoja esimerkkejä ovat muun muassa sisämaan yöjunien lopettaminen (jota nyt täydennetään lopettamalla ”korvaava” junayhteys), junapysähdysten lopettaminen Haukivuorellakaukojunayhteyksien vähentäminen ja toisaalta yleensä aina kielteinen suhtautuminen toisten tekemiin kehitysehdotuksiin. Nyt lopetetaan junavuoroja myös väleillä, joissa matkustajamäärät ovat nousseet (Seinäjoki – Vaasa ja Parikkala – Savonlinna).  

Liikenneministerit puolestaan leikkivät hampaatonta puoluekannasta riippumatta. Voidaan myös kysyä harhauttavatko kansanedustajina toimivat hallintoneuvoston jäsenet kansalaisia tietoisesti, koska toimielimen tehtävänä ei ole matkustajien vaan yhtiön edun valvominen. Toisaalta rivikansanedustajien "kivikautinen" ymmärtämys rautateistä osaltaan  edesauttaa tämän noidankehän ainaista pyörimistä (kts. kommentit 1.7.2015 13:45 Jarmo Viitanen ja 1.7.2015 17:32 Satu Taavitsainen).

Lapsenuskoisimpienkin päättäjien on korkea aika tunnustaa, ettei meillä ole mitään ”kilttiä” valtiollista rautatielaitosta vaan ”heikompaa ainesta” konsernin linja-autoihin työntävä ja omia voittojaan maksimoiva liikeyritys, joka myös kampittaa toisten tuloa alalle päättäjien seuratessa sivusta. Yhtiö myös lobbaa Pisara-radan kaltaisia turhakkeita. Tähän pitää saada muutos niin, että myös rautatiematkustajien etua valvotaan.

Viimeistään nyt on perustettava laaja-alainen työryhmä pohtimaan henkilöjunaliikennettä kokonaisvaltaisesti. Pohdittavia asioita ovat muun muassa (luettelo ei ole tyhjentävä):

– valtakunnalliset taajamajunakokeilut Sm2-junilla (esimerkiksi Seinäjoki – Vaasa ja Pietarsaari – Kokkola)

– InterRegio-junat eteläisessä Suomessa

– sisämaan yöjunien palauttaminen (onnistuu osittain niinkin helposti kuin ohjaamalla jokin nykyisistä yöjunista reitille Helsinki – Tampere – Pieksämäki – Kontiomäki – Oulu)

– lähijunaliikenne Tampereella ja muualla, missä liikennettä halutaan

– VR:n pilkkominen kalustoyhtiöksi ja liikennöintiyhtiöksi sekä lainsäädännöllinen varmistus sille, ettei rautatiekalustoa tuhota perusteettomasti

– VR:n pilkkominen kahteen liikennöintiyhtiöön, mikäli päättäjien on ylitsepääsemättömän vaikeata hyväksyä muita kuin valtiollisia matkustuspalveluiden tarjoajia ja

– VR:n yksinoikeussopimuksen ennenaikainen päättäminen (lienee nyt selvää, että näin pitää tehdä).  

Kun kerran valtion peliyhtiöitäkin uudelleenjärjestellään, VR:n ei pidä olla eritysasemassa. Selvitysten pitää olla avoimia eikä salaisia ja myös kansalaisjärjestöillä on oltava edustus niissä. Enää ei pidä perustaa näennäistyöryhmiä, joilta salataan keskeisiä asioita. Tsaarin aikana viisaus ehkä piili vain virkamiesten työhuoneissa, mutta sen ajanjakson mentaliteetteineen pitäisi olla jo kaukaista historiaa.

Tämän monopolisopan keitti kansalaispalautteesta piutpaut välittävä keskustalainen liikenneministeri Anu Vehviläinen ja sitä hämmensi vasemmistoliittolainen Merja Kyllönen. Tavallaan onkin siis oikein, että keskustalainen liikenneministeri Anne Berner saa ja hänen pitää selvittää tämä sotku. Oppia hän voisi ottaa vaikkapa toisesta kotimaastaan Sveitsistä, jossa on useita henkilöjunaoperaattoreita ja vaihtoyhteydetkin pelaavat siitä huolimatta (kts. "Schweizerische Bundesbahnen", "Konzessionierte Verkehrsunternehmen" ja "Fahrplan und Tarif").    

Eipä vilkaisu naapuriimme Ruotsiinkaan tekisi pahaa. Sikäläinen rautatiematkustajien etujärjestö huomauttaa osuvasti:

"Konkurrensen har fördelar, men konkurrensen är bara ett medel, inte ett självändamål. Låt oss använda medlet, men åtgärda de naturliga brister som måste motverkas!" (s. 7)

Myös rivikansalaiset voisivat päättäjien lisäksi mennä itseensä henkilöjunaliikenteen kilpailusta keskusteltaessa. Jokaisen meistä viimeisen reissun hoitaa yksityinen "matkatoimisto", joten voiko yksityinen henkilöjunayrittäjä edes valtiollisten junien seassa olla todellakin kerettiläinen ajatus?

Blogini on päivitetty versio keväisestä Suomen Rautatiematkustajat ry:n eduskuntavaaleja koskevasta kannanotosta, joka julkaistiin myös täällä. Edellisiä eduskuntavaaleja koskeva aineistomme puolestaan on myös luettavissa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

www.rautatiematkustajat.fi   

http://www.facebook.com/pages/Rautatiematkustajat/158345494253217

https://www.facebook.com/groups/108232592543581/

 

kalevikamarainen
Sitoutumaton Nurmes

Junista ja juridiikasta jotain tajuan, muu ymmärrys on satunnaista. Entinen stadilainen, joka on asunut Nurmeksessa vuodesta 2000.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu