PPP – Pysäytetään Petterin Pikajuna, osa 2

1. Länsirata Oy:n mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa

Länsirata Oy:n viestinnän ja vastuullisen yritystoiminnan johtaja Mikko Hämeenniemen mielipide ”Länsiratahankkeen kustannusarvio on kolme miljardia euroa” on julkaistu tänään Helsingin Sanomissa[1]. Se on palautetta lehdessä olleeseen espoolaisen kaupunginvaltuutettu Hannele Kerolan kirjoitukseen ”Lopullista länsiradan hintalappua ei tiedä kukaan”[2].

Kirjoituksensa loppukappaleessa Hämeenniemi toteaa länsiradan olevan merkittävä yhteiskunnallinen hanke, josta käytävä keskustelu on ymmärrettävää. Hänen mielestään on kuitenkin tärkeää, että käytävä keskustelu perustuu oikeisiin tietoihin.

Pääsen itse tällä kertaa varsin vähällä siteeraamalla kahta kirjoitukseen jätetyistä kommenteista. Blogini julkaisuhetkellä eniten ”hyvin argumentoitu”-arvioita (139) on saanut Johannes Koskisen (lienee nimimerkki) palaute kello 6:42:

””miljardin euron säästö, hankkeen hyödyistä kuitenkaan tinkimättä”

Tämähän on pelkkää markkinointimateriaalia, jolla ei ole minkäänlaista todellisuusperää. Kun hankkeesta viedään lähes kaikki hyödyllinen säästöjen vuoksi, jää jäljelle pelkkä Orpon kallis siltarumpu.

”On kuitenkin tärkeää, että keskustelua käydään oikeisiin tietoihin perustuen.” Aivan. Siihen eivät viestintäjohtajan selitykset auta.””

Koiranleuka Janne Kejo puolestaan toteaa kello 16:16:

””Länsiratahankkeen kustannusarvio on kolme miljardia euroa”

On tärkeää pitää mielessä se, että se mikä on menoa yhdelle taholle, on tuloa toiselle taholle.

Älkäämme siis suhtautuko tähän menoerään niin synkästi. Tokihan se kirpaisee julkista sektoria, mutta julkinen sektorihan on ojassa jo muutenkin. Miksi emme katsoisi asian valoista puolta? Hyvät veljet saavat kolme miljardia euroa! Eikö se ole juhlimisen arvoinen asia?”

Oikeiden tietojen nimissä totean tämän verran: valtiovarainministeriön mukaan Turun tunnin junan h/k-luku on 0,44[3] yhteiskuntataloudellisen kannattavuusrajan ollessa lähtökohtaisesti yksi[4]. Länsirata Oy puolestaan ”pelaa” kansalaisten kontrollivallan ulottumattomissa olevilla omilla kannattavuuslaskelmillaan[5]. Hallitus taasen aikoo myydä valtion tuottavaa omaisuutta sijoittaakseen tähän taloudelliseen hölmöyteen ja kehuu vielä olevansa kaikkea muuta kuin valtion varoja hassaava punavihreä oppositio[6].

2. Länsirata Oy:tä vastustava kansalaisaloite

 Syyskuun ensimmäisenä päivänä alettiin kerätä nimiä länsirataa vastustavaan kansalaisaloitteeseen. Perusteluiden mukaan

”Me allekirjoittaneet edellytämme, että eduskunta lakkauttaa Länsiratahankkeen ja määrää sille osoitetut varat esimerkiksi jo olemassa olevien liikenneyhteyksien korjaamiseen.

 Vaikeassa taloustilanteessa kamppailevaa ylivelkaantunutta Suomen valtiota ei saa rasittaa miljardien ratahankkeella, johon ei ole taloudellisia edellytyksiä ja joka toteutuessaan lisää koko Suomen tie- ja rataverkon korjausvelkaa. Valtion omaisuuden myyminen hankkeen vuoksi kiihdyttäisi velkaantumista osinkojen ja omaisuustulojen menetyksien muodossa, kun rahat suunnattaisiin yksinomaan liiketaloudellisesti kannattamattomaan hankkeeseen.

Kaikilla talousmittareilla kannattamattomaksi osoitetun hankkeen ekologisuuskaan ei kestä tarkempaa tarkastelua ja täysin uusi linjaus osoittautuu ympäristövaikutusten arvioinneissa ympäristön kannalta hyvin vahingolliseksi.

Nopeasti kulkeva juna vie huomattavasti enemmän energiaa, eikä itse radan rakentaminenkaan koskemattomaan luontoon ole varsinainen ympäristöteko. Uusi vain henkilöliikennettä palveleva ratalinjaus tekisi uuden mittavan haittakäytävän vieden satoja hehtaareja maata, syntyviä ylijäämä maamassoja unohtamatta. Teräksen ja betonin valmistamisen hiilijalanjälkikään ei ole miljardeja maksavassa hankkeessa mitättömän pieni.

Vihreyden sijaan Länsiradan väri on hiilenmusta. Synkkä on tulevaisuus koko Suomelle, kun veroja kiristetään, vain saadaksemme kouralliselle suomalaisia nopeamman mukavuusjunan jo olemassa olevan radan rinnalle.

Edellä olevien ekonomisten ja ekologisten perustelujen vuoksi me kansalaisaloitteen allekirjoittaneet esitämme, että eduskunta ryhtyy välittömästi tarvittaviin toimenpiteisiin suunnitteilla olevan Länsiradan ja sen yhtiön purkamiseksi.

Länsiradalla tarkoitetaan tässä entistä nk. Tunnin junaa eli Espoo-Lohja-Salo oikoradan rakennuttamista/rakentamista, ml. Nunna-Kupittaa, Hajala-Nunna, Salo-Hajala, Espoo-Lohja ja Lohja-Salo rataosat. Rakennuttamisen/rakentamisen Yhtiöllä tarkoitetaan tässä Länsirata Oy:tä.”

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13973

3. Aloitteen ja Länsirata Oy:n kirjoituksen välisestä suhteesta

Kansalaisaloite lähti hyvin liikkeelle, mutta viime päivinä allekirjoitustahti on hiipunut noin viidenkymmenen tasolle vuorokautta kohti. Jostain syystä juuri tänään allekirjoituksia on kuitenkin alkanut tulla jälleen satamäärin. Liekö tämä johtaja Hämeenniemen kirjoituksen ansiota vaiko ei? Ehkä asia joskus selviää, mutta vielä on PPP-projekti raiteillaan: Pysäytetään Petterin Pikajuna.  

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13973

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Aiempia Turun tunnin junaa käsitteleviä blogejani:

PPP – Pysäytetään Petterin Pikajuna 14.9.2024

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/ppp-pysaytetaan-petterin-pikajuna/

Turun tunnin juna: hallitus yrittää huijata herkkäuskoisia 24.8.2024

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/turun-tunnin-juna-hallitus-yrittaa-huijata-herkkauskoisia/

Jäävi pääministeri se hääräilee ja määräilee 21.7.2024

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/jaavi-paaministeri-se-haarailee-ja-maarailee/

Länsivenäläistä länsiratasuhmurointia 17.7.2024

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/lansivenalaista-lansiratasuhmurointia/

Turun taudille uusi määritelmä 16.4.2024

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/turun-taudille-uusi-maaritelma/

Länsiradan uusi kannattavuusarviointi: yritys vaikuttaa sidosryhmien tai päättäjien mielipiteisiin? 7.4.2024

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/lansiradan-uusi-kannattavuusarviointi-yritys-vaikuttaa-sidosryhmien-tai-paattajien-mielipiteisiin/

Muu hallitus pääministeri Orvon Länsiratabulvaanina? 19.2.2024

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/muu-hallitus-paaministeri-orvon-lansiratabulvaanina/

Länsirataa koskeva kirjeeni EU-komissiolle suomeksi 15.2.2024

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/lansirataa-koskeva-kirjeeni-eu-komissiolle-suomeksi/

Länsirataa koskeva kirjeeni EU-komissiolle 14.2.2024

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/lansirataa-koskeva-kirjeeni-eu-komissiolle/

Oikoratahankkeet ja julkinen talous 27.4.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/oikoratahankkeet-ja-julkinen-talous/

Suur-Suomen ja Ison-Britannian ratahankkeista 31.3.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/suur-suomen-ja-ison-britannian-ratahankkeista/

Sofia Virta, vihreä oikoratauskovainen 9.2.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/sofia-virta-vihrea-oikoratauskovainen/

Häkkänen & Orpo ja kykypuolueen vaalikampanja 7.2.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/hakkanen-orpo-ja-kykypuolueen-vaalikampanja/

Suomen oikoratahankkeet ja EU 2.2.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/suomen-oikoratahankkeet-ja-eu/

Sanna Marin ja oikoratahankkeet 27.1.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/sanna-marin-ja-oikoratahankkeet/

Turun bluffijuna oy 23.1.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/turun-bluffijuna-oy/

Vaihtoehtoisten faktojen suomalaisia käyttäjiä 22.1.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/vaihtoehtoisten-faktojen-suomalaisia-kayttajia/

Petteri Orpo ratsastaa valheellisella junayhteydellä 20.1.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/petteri-orpo-ratsastaa-valheellisella-junayhteydella/

Turun tunti, uusi aikayksikkö 15.1.2023

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/turun-tunti-uusi-aikayksikko/

[1] Helsingin Sanomat 23.9.2024; https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010705989.html

[2] Helsingin Sanomat 16.9.2024; https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010690423.html

[3] ”Suurten ratahankkeiden rahoituksen ja investointimahdollisuuksien selvitys” Valtiovarainministeriön julkaisuja – 2023:5 s. 37 taulukko 6 ”Hankkeiden arvioitu yhteiskuntataloudellinen kannattavuus”;

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164565/VM_2023_5.pdf?sequence=1&isAllowed=y

[4] https://vayla.fi/suunnittelu/hankkeiden-suunnittelu/vaikutusten-arviointi/liikennevaylat (viitattu 23.9.2024)

[5] Helsingin Sanomat 7.4.2024 ”Tunnin juna sai surkean lukeman kannattavuusarvioinnissa: Uusi arvio täysin päinvastainen”:

”Miljardiluokan rakennushankkeen kannattavuus selviää HS:n käsiinsä saamasta kannattavuusarviosta, jonka Länsirata-hankeyhtiö laati muun muassa Siemensin konsulttien kanssa.”;

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000010336232.html (maksumuuri)

[6] Suomen Uutiset 7.5.2024 ”Purra: Tämä hallitus kantaa vastuuta ja välittää tulevista sukupolvista – ”Emme voi antaa velkavuorta lapsillemme ja lapsenlapsillemme””;

https://www.suomenuutiset.fi/purra-tama-hallitus-kantaa-vastuuta-ja-valittaa-tulevista-sukupolvista-emme-voi-antaa-velkavuorta-lapsillemme-ja-lapsenlapsillemme/

kalevikamarainen
Sitoutumaton Nurmes

Junista ja juridiikasta jotain tajuan, muu ymmärrys on satunnaista. Entinen stadilainen, joka on asunut Nurmeksessa vuodesta 2000.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu